Translate

Hae tästä blogista

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ruoka. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 26. helmikuuta 2023

Sienimureketta ja puuroa

Lihamureketta on kiva ja helppo tehdä aina välillä. Pelkkä lihaklönttikin riittää, mutta yleensä laitan omaani kerroksen jotain väliin. Nyt valitsin sienet, koska niistä sai saman tien sekä täytteen että kastikkeen. Yleensä tapaan käyttää jauhelihan kanssa sipulikeittoaineksia. Nyt olin Martoissa saanut kokeiltavaksi mukaan pussin lihapulla-aineksia, joten päätin käyttää sen murekkeeseeni.
 

Sienilihamureke

Mushroom meatloaf
700 g nauta-sikajauhelihaa
1 sipuli
1 valkosipulin kynsi
1 pss lihapulla-aineksia
1 kananmuna
suolaa, mustapippuria, paprikajauhetta
sienimuhennosta
 
Silppua sipuli ja murskaa valkosipulinkynsi. Kuullota sipulia miedolla lämmöllä öljyssä n. 10 min. Lisää kuullotuksen loppuvaiheessa sekaan valkosipulimurska. Jäähdytä
Sekoita lihapulla-ainekset pussin ohjeen mukaan veteen ja anna turvota. Lisää jauheliha, sipuliseos ja kananmuna. Sekoita tasaiseksi massaksi. Mausta tarpeen ja makusi mukaan.
Öljyä leipävuoka kevyesti. Lusikoit vuoan pohjalle reilu puolet mureketaikinasta. Tee taikinaan matala syvennys sienimuhennosta varten niin, että työnnät taikinaa keskeltä reunoille.. Kun olet lusikoinut uraan sienimuhennoksen, lusikoi päälle loppu taikina. Paista mureke 200 ºC uunin alakeskitasolla n. 40 min. Voit lopuksi nostaa uunin lämpötilaa ja nostaa murekkeen grillivastusten alle hetkeksi, jos haluat siihen kauniin ruskean pinnan.

Sienimuhennos/kastike

Mushroom sauce
3 dl pakastettuja suppilovahveroita
1 dl kuivattuja herkkutatteja + 2 dl vettä
2 tl öljyä
1 sipuli
3 rkl öljyä
3 rkl vehnäjauhoja 
0,5 tl curryjauhetta
kuivattujen sienten liotusliemi 
4 dl ruokakermaa
suolaa, valkopippuria

Laita kuivatut sienet likoamaan n. 1-2 h ennen kastikkeen tekoa.
Silppua sipuli.
Laita pannulle öljy ja hauduta sipulia siinä n. 10 min. Siirrä sipulit syrjään odottamaan.
Siivilöi liotetut, kuivatut sienet, ota liotusneste talteen. 
Laita pannulle pakastetut, sulatetut suppilovahverot ja liotetut sienet ja anna paistua hetken, jotta ylimääräinen neste haihtuu. Lisää joukkoon sipulit, 3 rkl öljyä, vehnäjauhot ja curryjauhe. Anna paistua, kunnes jauhot saavat hieman väriä.
Vispaa joukkoon sienten liotusliemi. Vispaa, kunnes seos on tasaista, möykytöntä. Lisää ruokakermaa n. 1 dl koko ajan vispaten, kunnes sinulla on haluamasi paksuinen sienimuhennos. Mausta suolalla ja pippurilla.
Lusikoi n. 1/3-1/2 muhennoksesta murekkeen väliin. Nosta muhennos takaisin liedelle ja vispaa joukkoon loppu ruokakerma. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria. Näin lopusta muhennoksesta syntyy kastike annokselle.

Tällä kertaa en leiponut mitään. Mutta aamupuuroksi/jälkiruoaksi vatkasin appelsiineistä vispipuuron.

Appelsiinivispipuuro

Whipped orange semolina pudding
3 appelsiinia
8 dl vettä
0,7 dl sokeria
1 dl mannasuurimoita
2 tl vaniljasokeria 

Pese appelsiinit hyvin ja raasta kuoriraaste kattilaan.
Kuori appelsiinit veitsellä (kaikki valkoinen pois) ja pilko appelsiininliha 4 osaan. Laita palat kattilaan.
Lisää vesi ja anna poreilla hiljalleen 10 min.
Siivilöi liemi ja paseeraa appelsiinit siivilän läpi.
Nosta liemi takaisin hellalle ja anna kiehahtaa uudelleen. Sekoita joukkoon ohuena nauhana mannaryynit koko ajan vispaten. Anna kiehua hiljalleen välillä vatkaten n. 10 min. Nosta kattila hellalta ja lisää vaniljasokeri.
Anna seoksen jäähtyä n. kädenlämpöiseksi.   Vatkaa kylmäksi ja kuohkeaksi 10-15 min.

Kristiina



sunnuntai 19. helmikuuta 2023

Herneblinejä, salaattia ja hunajapomeloa

On laskiaisviikon aika. Perinteisesti syön laskiaisen aikoihin hernekeittoa ja blinejä. Tämä vuonna rokka ei houkuttanut joten päätin yhdistää näitä ruokaperinteitä ja tehdä blinejä, joihin upottaisin tuoreita herneitä. Näiden lettujen kanssa voisi syödä kalasta tehtyä tahnaa. Harkitsin ensin savukalaa (savusilakoita tai kaupan savuhaileja), mutta päädyin yksinkertaiseen tonnikalaan. Käytin tällä käytin valmiiksi maustettua tonnikalaa, mutta perustonnikala ja hieman lisää sitruunan- tai limenmehua reseptiin ajaa saman asian.

Herneblinit

2,5 dl maitoa
2 tl kuivahiivaa
0,86 dl vehnäjauhoja
2,5 dl olutta
2 dl tattarijauhoja
0,9 dl vehnäjauhoja
200 g pakasteherneitä
0,25 tl suolaa
2 kananmunaa
mustapippuria
Paistamiseen:
kirkastettua voita (n. 150 g) tai voi-öljyseosta

Sulata pakasteherneet.
Lämmitä maito 42 ºC. Sekoita keskenään kuivahiiva ja vehnäjauhot ja vatkaa ne maidon sekaan. Lisää lopuksi olut. Anna seoksen hapattua huoneenlämmössä yön yli.
Soseuta sulaneet herneet sauvasekoittimella.
Vispaa hapattuneen seoksen joukkoon loput jauhot, suola ja hernesose.
Riko kananmuna ja erottele keltuaiset ja valkuaiset. Vispaa keltuaiset blinitaikinan joukkoon. 
Vatkaa valkuaiset vaahdoksi. Nostele vaahto lopuksi blinitaikinan sekaan esim. nuolijalla.
Paista blinit blini- tai paistinpannulla, kunnes kaikki taikina on käytetty. Tarjoile tonnikalatahnan kanssa.

Tonnikalatahna

1 prk (185 g) tonnikalaa limellä ja pippurilla
1 pieni punasipuli
1 prk (200 g) kermaviiliä
1 dl (kevyt)majoneesia
1 tl sitruunan mehua
tilliä maun mukaan
suolaa, valkopippuria

Silppua sipuli. Valuta tonnikala ja hienonna se haarukalla.
Sekoita ainekset kulhossa. Mausta tillillä, suolalla ja valkopippurilla. 

Ostin joku aika sitten tarjouksesta katkarapuja ja nyt oli sopiva aika tehdä niistä salaattia. Sydänsalaattia käyttäen salaatti sopi vielä viime viikon ystävänpäiväteemaan.

Katkarapusalaatti

Sydän- tai pikkusalaattia
1 avokado
0,5 limen mehu
1 mango tai valmiita mangokuutioita
180 g katkarapuja
200 g salaattijuustokuutioita
1 valkosipulin
kynsi
1/3 mietoa punaista chiliä tai ripaus chilihiutaleita
mustapippuria, suolaa
3 tl öljyä

Kuutioi avokadon liha kulhoon ja purista päälle limen mehu. Kuutioi mangon liha kulhoon.
Sulata ja valuta katkaravut. Valuta salaattijuustokuutiot. Lisää molemmat kulhoon. 
Murskaa valkosipulin kynsi ja lisää murska kulhoon. Poista chilistä siemenet ja pilko liha. Lisää kulhoon.
Mausta salaattiseos suolalla ja mustapippurilla. Lisää joukkoon öljy ja sekoita.
Irrota salaatista 1-2 lehteä Veneeksi. Lusikoi päälle katkarapuseosta. 

Tämä vuonna valitsin uudeksi sitrushedelmätuttavuudekseni hunajapomelon. Sen verran, mitä siitä luin, se sopisi mieluummin salaattihedelmäksi, koska isossa pomelossa ei ole juurikaan mehua käytettäväksi. Päätin kuitenkin yrittää sen käyttöä leivontaan ja kokemukseni vahvisti alkuperäisen väittämän. Reilun kilon painoisesta pomelosta tirahti 0,5 dl mehua. Tarvittiin applesiinimehua auttamaan taikinani teossa.

Hunajapomelo-valkosuklaapalat

Pohja:
185 g voita tai margariinia sulatettuna
1 pomelon kuoriraaste
160 g sokeria
3 kananmunaa
165 g vehnäjauhoja
3 rkl maissitärkkelystä (Maizena)
3 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
1,25 dl pomelon mehua (tai pomelon+appelsiinin mehua)
1 dl maitoa
Kuorrute:
250 g valkosuklaata
0,9 dl kermaviiliä
pomelon tai appelsiinin kuoriraastetta

Vuoraa 20 x 20 cm vuoka leivinpaperilla.
Vatkaa sekaisin sulatettu rasva, pomelon kuoriraaste, sokeri ja kananmunat. 
Sekoita erillisessä kulhossa vehnäjauhot, maissitärkkelys, leivinjauhe ja suola.
Sekoita erillisessä astiassa maito ja mehu (maito juoksettuu).
Lisää kuiva-aineiden sekaan osissa hiljalleen vuoroin rasvaseosta ja maito-mehuseosta. Yritä sekoittaa aineet sekaisin niin, ettei taikinaan jää paakkuja. Älä ylisekoita. 
Lusikoi taikina vuokaan, anna seistä tasaantumassa n. 10 min.
Paista pohjaa 180 ºC uunissa alakeskitasolla 25-30, kunnes keskusta sitä kevyesti painettaessa palautuu ennalleen. Jäähdytä pohja.
Sekoita kuorrute. Paloittele suklaa. Kuumenna kermaviili kattilassa. Nosta kattila pois levyltä ja kaada suklaat kermaviilin joukkoon. Sekoittele seosta, kunnes suklaa on sulanut. Kaada kuorrute vuokaan pohjan päälle. Ripottele pinnalle pomelon tai appelsiini kuorilastuja/raastetta. Anna jähmettyä jääkaapissa. Paloittele lopuksi kakku.

Kristiina

sunnuntai 12. helmikuuta 2023

Ystävällistä laskiaista, silakkaa ja kukkakaalia

Ensi viikolla vietetään ystävänpäivää ja heti perään laskiaista. Koska en välitä tehdä kahta erää leivottavaa niiden kunniaksi, yhdistin päivät yhteen leivottavaan. Tuotoksia yhdestä taikinasta syntyi 8 kpl.
 

Ystävälliset laskiaisdonitsit

Friendly shrovetide donuts
Taikina:
2,5 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
0,5 tl leivinjauhetta
0,5 dl ruokasoodaa
1 tl vaniljasokeria
1 tl kardemummaa
0,25 tl suolaa
0,5 dl öljyä
150 g jogurttia
1 kananmuna
Kuorrute:
0,5 ps Dr. Oetker Icing and Frosting-kuorrutetta
n. 1,5 rkl vettä
Täyte:
mantelimassaa:
50 g mantelijauhoa
50 g tomusokeria
n. 1,5 rkl kermaa
2 tippaa karvasmanteliesanssia
hilloa
kermavaahtoa:
2 dl kuohukermaa (./. mantelimassaan käytetty kerma)
2 rkl sokeria
2 tl vaniljakreemijauhetta

Sekoita kulhossa taikinan kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon öljy, jogurtti ja muna ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Laita taikina pursotinpussiin.
Öljyä donitsipellin kolot (käytin tällä kertaa sydämenmuotoisten sonitsien donitsipeltiä). Pursota taikinaa koloihin sen verran reilusti (melkein pintaan asti), että uunissa kohotessaan taikina peittää reikäkohdan. Paista 200 ºC uunin alakeskitasolla n. 10 min. Jäähdytä.
Sekoita kuorrute ja kastele jäähtyneet donitsit kuorrutteessa (kuorruta alapuoli, jotta päälle kohonnut, reiätön puoli jää pohjaksi). Nostele kuorrutetut donitsit ritilän päälle hyytymään (n. 30 min).
Sekoita mantelimassa (myös kaupan mantelimassa käy hyvin).
Halkaise donitsit vaakatasossa leipäveitsellä, varo kuorrutetta.
Annostele donitsin pohjapalan (ei reikää) päälle hilloa tai muotoile sille mantelimassa.
Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää vaahdotuksen lopussa sokeri ja vaniljakreemijauhe, vatkaa napakka vaahto. Lusikoi kermavaahto pursotinpussiin ja pursota se hillon/mantelimassan päälle. Nosta donitsien päälle kannet. Saat lisätäytettä, kun pursotat reikään hieman kermaa ja annostelet päälle hilloa tai mantelimassaa. Samalla syöjä tietää, kumpaa niistä on donitsin täytteenä.

Koska vielä ei ole laskiaisviikonloppu ja mieleni teki paistettuja silakoita, niitä piti laittaa. Koska olin hiljan syönyt perunasoselaatikkoa, päätin tehdä niiden kaveriksi muusin kukkakaalista perunan sijasta. Samalla valitsin aterian seuraksi yksinkertaisen porkkana-sipulisalaatin.

Porkkana-punasipulisalaatti

Carrot red onion salad
3-4 porkkanaa
1 iso punasipuli
balsamicoa tai punaviinietikkaa
1 rkl öljyä
suolaa ja mustapippuria

Raasta porkkanat raastimen karkealla terällä. Kuori sipuli, puolita se ja leikkaa viipaleiksi. Sekoita porkkanaraaste ja sipuliviipaleet kulhossa. Mausta salaatti balsamicolla, öljyllä, suolalla ja mustapippurilla.

Paistetut silakat

350-400 g silakkafileitä
1 dl ruisjauhoja
2 tl suolaa
1 tl mustapippuria
tilliä
1-2 kananmunaa
voi-ölyseosta tai voita

Riko muna lautaselle ja riko sen rakenne haarukalla. Annostele toiselle lautaselle ruisjauho, mausteet ja tilliä. Sekoita.
Lämmitä rasva suhteellisen kuumaksi (4-5) paistinpannulla. Pyöräytä silakkafileet ensin kananmunassa ja sitten ruisjauhossa. Paista kerralla pannuun sopiva määrä fileitä (ei liian täyteen) nopeasti ensin nahkapuolelta, sitten toiselta puolelta. Lisää paistojen välillä pannulle hieman rasvaa ja jatka, kunnes kaikki silakat on paistettu.

Kukkakaalimuusi

mashed cauliflower
reilun kilon painoinen kukkakaali
1 pieni sipuli
(2 rkl voita)
n. 1 dl ruokakermaa
ripaus muskottia
n. 100 g sulatejuustoa
suolaa, mustapippuria

Poista kukkakaalista lehdet, käytä hyväkuntoiset muusiin. Leikkaa kukkakaali paloiksi ja hienonna lehdet veitsellä. Silppua sipuli karkeiksi paloiksi.
Laita kukkakaalipalat ja sipuli kattilaan ja lisää vettä sen verrat, että palat peittyvät. Kiehauta ja keitä, kunnes kukkakaali on kypsää (15-20 min). Lisää keittämisen puolessa välissä joukkoon myös lehdet.
Soseuta kypsä kukkakaali sauvasekoittimella. 
Lisää soseeseen halutessasi voita ja ripaus muskottia. Sen jälkeen voit alkaa varovasti lisäilemään joukkoon kermaa ja sulatejuustoa pieninä erinä, kunnes juusto on sulanut ja sose on haluamasi paksuista. Mausta valmis sose suolalla ja mustapippurilla.

Munakastike

Egg sauce
3 kovaksi keitettyä kananmunaa 
3 rkl öljyä
3 rkl vehnäjauhoja
5 dl maitoa
suolaa, mustapippuria
 
Keitä munat, kuori ne ja hienonna haarukalla.
Lämmitä öljy kattilassa ja lisää vehnäjauhot. Älä käytä kovin korkeata lämpötilaa. Kypsyttele jauhoja kattilan pohjalla 5-10 min, älä ruskista niitä.
Lisää huoneenlämpöinen maito joukkoon 3-4 erässä. Sekoita kastike aina lisäysten välillä tasaiseksi käsivispilällä, näin kastikkeesta tulee tasainen, ei paakkuinen.
Kun kaikki maito on lisätty, anna kastikkeen kiehua hiljalleen, kunnes se paksuuntuu. Lisää kananmunamurut ja anna vielä kuplia hetken.  Mausta kastike.

Kristiina


perjantai 3. helmikuuta 2023

Runeberg, mandared, sipuli ja mustaherukka

Tämän Runebergin päivän reseptin löysin joskus K-Kaupan resepteistä ja laitoin sen talteen. Kun tänä vuonna piti hieman kiirettä oli hyvä aika yllättää itsensä viikonlopuksija juhlistaa Runebergiä. Alkuperäinen ohje oli tehty 25 x 20 cm vuokaan, mutta tein suunnilleen alkuperäisellä ohjeella käyttäen hieman pienempää vuokaa, joten kakkua jäi pätkä vieä erikseen nautittavaksi. Alkuperäiseen Runebergin torttuun, kuten tähänkin ohjeeseen, käytetään punssia. Itse olen aina käyttänyt mantelilikööriä ja käytän jatkossakin.

Runebergin tiramisu

Runeberg tiramisu
Pohjakakku:
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
130 g piparkakkuja murennettuna
2 dl mantelijauhetta
2 dl sokeria
200 g voita tai leivontamargariinia
3 kananmunaa
pari tippaa karvasmanteliaromia
1 dl maitoa
Kostutukseen:
1,5 dl kuumaa vettä
0,75 dl sokeria
1,5 dl mantelilikööriä, punssia tai laimeaa sitruunamehua
Täyte:
3 kananmunaa
1,5 dl sokeria
3 rss (á 250 g) mascarponea
3 rkl  mantelilikööriä tai punssia
200 g vadelmahilloa
Päälle:
kaakaojauhetta, vadelmia
 
Tee kakku. 
Voitele ja korppujauhota 1,5 l leipävuoka.
Sekoita kuivat aineet keskenään sekaisin. Vatkaa sokeri ja rasva vaahdoksi. Sekoita kananmunat sokeri-voivaahtoon yksi kerrallaa hyvin vatkaten joka munan lisäyksen jälkeen.
Lisää massaan 3 erässä vuorotellen kuivia aineita ja maitoa. Sekoita tasaiseksi.
Levitä taikina leipävuokaan ja paista 200 ºC uunissa alakeskitasolla 45-50 min (kokeile tikulla, onko kakku kypsä). Jäähdytä kakku ja kumoa se.
Kun kakku on jäähtynyt, leikkaa siitä n. 1,5 cm paksuisia viipaleita.
Sekoita kostutusnesteen ainekset. Levitä 20 x 20 cm vuoan pohjalle kakkuviipalekerron (6 palaa). Kostuta viipaleet yhdeltä puolelta, käännä viipaleet ja kostuta toinenkin puoli.
Sekoita täyte. Erottele kananmunan keltuaiset ja valkuaiset eri astioihin. 
Vatkaa munankeltuaiset ja sokeri vaahdoksi. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi.
Sekoita mascarponet ja mantelilikööri/punssi keskenään. Vatkaa joukkoon keltuaisvaahto. Lisää sekaan lopuksi valkuaisvaahto ja nostele se muun massan joukkoon varovasti esim. nuolijalla.
Levitä vuokaan kostutetun pohjakerroksen päälle puolet vaahdosta ja kaikki vadelmahillo. Kostuta sen jälkeen toisen kakkukerroksen kakkupalat hyvin molemmin puolin kostutusnesteellä ja nostele ne täytekerrostel päälle. Levitä päällimmäiseksi toinen puoli vaahdosta. Anna tekeytyä jääkaapissa ainakin pari tuntia, mieluummin yön yli.
Siivilöi pinnalle kaakaojauhetta ja koristele vadelmilla.
 
Sitrushedelmät ovat edelleen sesongissa, joten tällä kertaa ne eksyivät salaattiin. Kokeiluun pääsi uusi tuttavuus, mandared. Mandared on veriappelsiinin ja klementiinin risteytys. Ainoa pettymys oli, että vaikka hedelmän maku erosi klementiinistä niin sen liha ei ollutkaan punertavaa. Minä kun rakastan kaikkien verisitrusten punaista väriä, kun se osuu kohdalle.

Mandared-rucolasalaatti

Mandared rucola salad
rucolaa
2 mandaredia
1 pieni punasipuli
1 avokado
200 g fetajuustoa
suolapähkinöitä 
Kastike:
1 mandaredin kuoriraaste
0,6 dl mandaredin mehua
1 rkl hunajaa
0,6 dl öljyä
1 rkl persiljaa
2 rkl balsamiviinietikkaa
suolaa, mustapippuria
 
Mittaa kastikkeen ainekset kannelliseen purkkiin ja ravista sekaisin. Anna maustua salaatin valmistamisen ajan.
Kuori ja lohko mandaredit, leikkaa lohkot puoliksi. Kuori punasipuli ja viipaloi sipulinpuolikkaat. Poista avokadosta siemen ja kuutioi sen liha. Kuutioi fetajuusto. Hienonna suolapähkinät (tai muut pähkinät) morttelissa.
Annostele rucolat kulhoon. Lisää joukkoon mandaredin palat, punasipuliviipaleet, avokado- ja fetakuutiot. Kaada päälle kastike ja sekoita hyvin.
Ripottele salaattiannoksen päälle suolapähkinärouhetta.
 
Sipuli-pekoniyhdistelmä on aina hyvää, varsinkin näin loskakeleillä.
 

Sipuli-pekoniquiche

Onion bacon quiche
Pohja:
125 g vehnäjauhoja
125 g graham-täysjyväjauhoja tai täysjyvävehnäjauhoja
0,5 tl suolaa
125 g kylmää voita tai
leivontamargariinia
n. 3,5 rkl kylmää vettä
Täyte:
140 g pekonia
650 g sipulia
4 kananmunaa
2 dl juustokermaa 
1 dl ruokakermaa
suolaa, valkopippuria, muskottia
 
Leikkaa Ø25 cm irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja voitele+korppujauhota reunat.
Sekoita jauhot ja suola kulhossa.  Nypi joukkoon kuutioitu rasva. Lisää vettä sen verran, että taikinasta muodostuu pallo. Kääri pallo tuorekelmuun ja laita jääkaappiin jäähtymään n. 30 min.
Siivuta pekonit. Kuori ja viipaloi sipulit.
Kauli kylmä taikina niin suureksi levyksi, että se peittää irtopohjavuoan pohjan ja riittää reunoille. Nosta taikina vuokaan ja viimeistele reunat käsin. Nosta vuoka pakastimeen n. 30 min.
Nostele pekonisiivut kylmälle paistinpannulle, laita lämpö päälle ja paista pekoni rapeiksi. Nostele siivut reikäkauhalla talouspaperille valumaan.
Lisää paistinpannun pekonirasvalle sipuliviipaleet kuullottumaan keskilämmölle (3-4) ja kuullota niitä n. 15 min. Lisää lopuksi joukkoon pekonit ja jäähdytä seos.
Lämmitä uuni 180 ºC ja nosta piirakkapohja pakastimesta suoraan uuniin. Esipaista pohjaa n. 10 min.
Sekoita erillisessä astiassa keskenään munat, kermat ja mausteet. 
Nostele hieman jäähtyneen piirakkapohjan päälle sipuli-pekonitäyte. Kaada tasaisesti päälle muna-kermaseos. Paista piirakkaa 180 ºC uunin alakeskitasolla 40 min.

Kun kerran uuni oli lämpimänä, niin sinne oli hyvä lykätä jälkiruokaa varten vielä jälkiruokapiirakka.
 

Mustaherukkapiirakka

Blackcurrant pie
Pohja:
1 dl sokeria
2,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl kaura- tai vehnäleseitä tai kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta 
1 dl rypsiöljyä
1 dl vaniljajogurttia
1 kananmuna
Täyte:
300 g mustaherukoita (jäisiä)
200 g maustamatonta rahkaa 
(n. 1 dl vaniljajogurttia, jos sitä jäi yli pohjataikinasta)
1 kananmuna
0,75 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Rasvaa ja korppujauhota Ø26 cm piirakkavuoka.
Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään kulhossa. Työnnä ne kulhon toiseen reunaan. Sekoita toisessa reunassa keskenään öljy, jogurtti ja muna. Sekoita sitten kaikki aineet keskenään lusikalla löysähköksi taikinaksi. Levitä taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Tue reunat, voit halutessasi laittaa vuoan hetkeksi pakastimeen.
Lämmitä uuni 200 ºC. Esipaista piirakkapohjaa n. 10 min.
Levitä hieman jäähtyneen piirakkapohjan päälle jäiset mustaherukat.
Sekoita erillisessä astiassa muna, rahka (ja jogurtti) ja sokerit. Kaada seos piirakkapohjan ja mustaherukoiden päälle.
Paista piirakka 200 ºC uunin alakeskitasolla n. 40 min.

Kristiina

sunnuntai 29. tammikuuta 2023

Ruista, perunaa ja klementiiniä

En ole pitkään aikaan leiponut sämpylöitä. Aamulla tarvitaan hieman tavallista vehnästä tuhdimpaan, joten laitoin sämpylöihin puolet rukiista.

Ruisjuustosämpylät

5 dl vettä
1 rkl siirappia
0,5 dl öljyä
100 g juustoraastetta
1 pss kuivahiivaa
1,5 tl suolaa
6 dl ruisjauhoja
n. 6 dl vehnäjauhoja

Sekoita vesi 42 ºC, siirappi, öljy ja juustoraaste kulhossa. 
Sekoita kuivahiiva, suola ja ruisjauhot keskenään. Lisää seos nesteen sekaan, sekoita hyvin.
Lisäile taikinaan sen jälkeen vehnäjauhoja, kunnes sämpylätaikina ei enää juuri tartu astiaan tai käsiin, mutta on vielä pehmeää (ruisjauhojen takia taikina jää hieman tarttuvaksi). Peitä kulho liinalla ja anna nousta kaksinkertaiseksi vedottomassa paikassa (n. 1 h).
Pyöritä taikinasta hieman jauhotetulla alustalla pötkä ja leikkaa siitä tasakokoisia paloja. Pyöritä ne pyöreiksi tai pitkulaisiksi sämpylöiksi (12-14 kpl). Nostele sämpylät leivinpaperilla vuoratuille pelleille (jätä kohoamisvälit). Peitä sämpylät liinalla ja anna kohota (n. 45 min).
Paista sämpylät 225 ºC uunissa alakeskitasolla n. 13 min. Anna jäähtyä peittämättä.

Uuniin pääsi myös pääruoka. En ole pitkään aikaan tehnyt jauheliha-perunasoselaatikkoa, joten sämpylät saivat siitä kaverin.

Jauheliha-perunasoselaatikko

n. 1 kg perunoita
n. litra vettä
2 lihaliemikuutiota
70 g tomaattipyreetä
ripaus muskottia
öljyä
500 g jauhelihaa
1 sipuli
suolaa, maustepippuria, mustapippuria, paprikajauhetta
juustoraastetta

Kuori perunat ja keitä ne kypsiksi lihaliemessä. Valuta perunat, mutta ota keitinliemi talteen. Muusaa perunat survimella. Notkista muusi keitinliemellä. Sekoita muusin sekaan tomaattipyree.
Silppua sipuli ja kuullota silppua paistinpannulla keskilämpötilalla öjyssä 10 min. Siirrä sipulisilppu odottamaan.
Lisää tarvittaessa tilkka öljyä paistinpannulle. Ruskista jauheliha. Mausta se suolalla, pippurilla ja paprikajauheella. Lisää pannulle paiston loppuvaiheessa sipulisilppu.
Sekoita perunamuusi ja jauhelihaseos tilavassa uunivuoassa sekaisin. Ripottele pinnalle juustoraastetta. Paista laatikkoa 200 ºC alakeskitasolla n. 30 min.

Mieleni teki jonkinlaisia välipalakeksejä ja löysin Instagramin kautta reseptin kekseille, johon käytettiin syöttämätöntä hapanjuurta. Minusta kekseihin voisi hyvin käyttää juurta tehdessä tai herätettäessä syntynyttä "ylimääräistä" juurta, koska juuri toimii tässä reseptissä vain makuaineena, ei kohottajana. 

Täysjyvävehnäkeksit hapanjuurella

120 g täysjyvävehnäjauhoja
1 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
70 g kylmää voita tai leivontamargariinia
226 g hapanjuurta (kylmää, ei herätettyä)
Päälle:
merisuolaa (yrttejä, mausteita, valkosipulia)

Sekoita kulhossa jauhot, suola ja leivinjauhe sekaisin. Nypi joukkoon paloiteltu, kylmä rasva. Sekoita lopuksi taikinaan hapanjuuri puisella haarukalla tai lusikalla, kunnes taikina on hyvin sekaisin ja muodostaa pallon. Jaa taikina kahtia (á 210 g) ja laita palat kelmuun käärittynä jääkaappiin jäähtymään 30 min-24 h.
Kauli taikinat 1 kerrallaan kahden leivinpaperipalan välissä ohuiksi n. 25 x 30 cm levyiksi. Jaa levyt taikinapyörän tai veitsen avulla 16-20 palaksi. Pistele keksit haarukalla. Ripottele päälle merisuolaa ja halutessasi myös muita mausteita. Painele suola ja mausteet kevyesti kiinni keksien pintaa. Nosta keksit alemman leivinpaperin kanssa leivinpellille.
Paista keksit 175 ºC uunissa alakeskitasolla n. 20-25 min, kunnes keksit tuntuvat rapeilta ja reunat ovat saaneet hieman väriä. Jäähdytä keksit ja säilytä niitä kannellisessa astiassa.

Tottahan sitä piti sitten jälkiruokaakin saada. Koska talossa oli kookoskermaa ja sitrushedelmiä, syntyi hyvää jälkeä.

Veriappelsiini-kookosriisi

1 dl puuroriisiä
1 veriappelsiinin mehu + vettä, yht. 2,5 dl
2 veriappelsiinia
2,5 dl kookoskermaa
2 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
 
Mittaa kattilaan veriappelsiinin mehu + vesi ja kiehauta. Lisää riisit ja keitä hiljalleen, kunnes neste on imeytynyt riisiin. Jäähdytä.
Vatkaa kookoskerma vaahdoksi. Vatkaa sekaan sokeri ja vaniljasokeri. 
Kuori ja lohko veriappelsiinit, leikkaa lohkot puoliksi.
Sekoita riisit ja veriappelsiinilohkot kookoskerman sekaan.

Kristiina

sunnuntai 22. tammikuuta 2023

Lohta, veriappelsiinia ja tattaria

Kerran viikossa voi uunin lämmittää, joten tällä kertaa tehtiin sitten enemmänkin uuniruokaa. Ostin tarjouksesta lohen, joka kalatiskillä ystävällisesti fileerattiin minulle valmiiksi. Kun kaapista löytyi vielä sopivasti purkki punaista pestoa, viikonlopun ruoka oli siinä.

Pestolohi ja uunijuurekset.

Pesto salmon with oven roasted root vegetables
1 rkl öljyä
1 punajuuri
3 isoa perunaa
4 porkkanaa
1 palsternakka
1 sipuli
1 yksikyntinen valkosipuli
1 tl timjamia
suolaa, mustapippuria
1 lohifilee (ruodoton)
0,5 prk (á 190 g) punaista pestoa

Jos käytät raakaa punajuurta, esikeitä sitä n. 20 min.
Kuori juurekset ja pilko ne. Kuori valkosipuli ja murskaa se.
Levitä uunipellille juurespalat punajuurta lukuun ottamatta, sipulit ja timjami. Mausta suolalla ja mustapippurilla ja ripottele päälle öljy. Sekoita aineksia käsin niin, että öljy leviää niille kaikille. Levitä lopuksi pannulle myös punajuuripalat.
Paahda juureksia uunissa 200 ºC alakeskitasolla n. 30 min. Ota uunivuoka hetkeksi uunista.
Kuivaa lohifilee ja laita se juuresten päälle nahkapuoli alaspäin. Mausta filee suolalla ja mustapippurilla ja levitä fileelle pesto kerrokseksi. Jatka paistamista 200 ºC uunissa yläkeskitasolla vielä n. 10 min. (aika riippuu fileen paksuudesta).

Veriappelsiini-pellavansiemenmuffinsit

Blood orange linseed muffins
5 rkl rypsiöljyä
2 dl maitoa
1 kananmuna
1 veriappelsiinin kuoriraaste
1,5 veriappelsiinin mehu
300 g vehnäjauhoja
175 g ruokosokeria
2 tl leivinjauhetta
0,75 tl suolaa
2 rkl pellavansiemeniä
Päälle:
140 g kidesokeria
1 veriappelsiinin kuoriraaste
n. 1 veriappelsiinin mehu
 
Sekoita kulhossa öljy, maito, muna ja veriappelsiinin mehu + kuoriraaste.
Sekoita erillisessä astiassa keskenään jauho, sokeri, leivinjauhe, suola ja pellavansiemenet.
Kaada kuivat aineet kosteiden aineiden joukkoon ja sekoita sekaisin puuhaarukalla. Älä ylisekoita, taikina saa jäädä möykkyiseksi.
Öljyä 12-paikkaisen muffinsipellin kolot tai vuoraa ne muffinsivuoilla ja jaa taikina niihin (miel. ei yli 2/3 täyttö/vuoka).
Paista muffinsit 180 ºC alakeskitasolla n. 15 min. 
Nypi paiston aikana kuoriraaste ja sokeri sekaisin ja purista appelsiinista mehu odottamaan.
Jäähdytä muffinseja paiston jälkeen n. 2 min ja nostele ne sitten ritilän päälle (ilman vuokia). 
Sekoita appelsiinimehu ja sokeri keskenään ja lusikoita seosta kuumien muffinsien päälle, kunnes kaikki sokerimehu on käytetty. Anna muffinsien jäähtyä.

Alkuperäinen resepti: https://www.bbcgoodfood.com/recipes/blood-orange-poppy-drizzle-muffins

Joskus on aamulla kiva syödä puuroakin. Olen tehnyt tattariuunipuuroa myös suurimoista, mutta tällä kertaa valitsin hiutaleet. Jos olet makean ystävä, lisää reseptiin sokeria tai hunajaa.
 

Tattari-mustikka uunipuuro

Buckwheat blueberry ovenmade porridge
3,5 dl tattarihiutaleita 
1,5 dl pakastemustikoita
1 l maitoa
0,5 tl suolaa

Mittaa uunivuokaan kaikki ainekset. 
Kypsennä puuroa 200 ºC uunin alakeskitasolla 1 h. Sammuta uuni ja jätä puuro hautumaan uuniin siksi aikaa, kunnes uuni on kylmennyt ja puuro on kädenlämpöistä (n. 4 h). Voit jättää puuron uuniin myös yön yli.

Kristiina

sunnuntai 15. tammikuuta 2023

Keittoa ja leipää

Kaiken herkuttelun jälkeen oli syytä aloittaa arki hieman kevyemmin. Koska minulla oli vielä kaapissa punajuuria, niiden oli aika sukeltaa keittoon.

Punajuurisosekeitto

Beetroot soup
1 rkl öljyä
500 g punajuuria
300 g perunoita
1 iso/2 pientä sipulia
1 valkosipulin kynsi
1 tl rakuunaa
1 l vettä
2 kasvisliemikuutiota
2 porkkanaa
100 g juustoa (camembert, sinihome, sulatejuusto)
mustapippuria (suolaa)
Päälle:
paahdettuja auringonkukansiemeniä.
 
Kuori ja paloittele juurekset. 
Kuumenna öljy kattilassa ja lisää punajuuret, perunat, sipuli, valkosipuli ja rakuuna. Kuullota juureksi 15-20 min. 
Lisää kattilaan vesi ja kasvisliemikuutiot, kiehauta ja anna poreilla n. 10 min.
Lisää kattilaan porkkanapalat ja jatka keittämistä n. 25 min tai kunnes punajuuret ovat kypsiä.
Soseuta keitto ja lisää joukkoon juusto ja mustapippuri. Anna kiehua hiljalleen, kunnes juusto on sulanut. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa mausteita. Annostele ja ripottele päälle siemeniä.
 
Aikanaan äitini leipoi ohrasuurimoista peltileipää, jota hän nimitti röpörieskaksi ja jonka reseptin sain häneltä. En ole vuosiin tuota leipää leiponut, joten keiton kanssa oli aika tehdä sitä.
 

Röpörieska

1 l piimää tai maitoa
Barley bread
4 dl rikottuja ohrasuurimoita
1 kananmuna
1,5 dl vehnäjauhoja
0,75-1 tl suolaa
 
Laita ohraryynit likoamaan piimään/maitoon 24 h ennen leipomista.
Sekoita neste-ohraryyniseokseen muna, vehnäjauhot ja suola ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.
Kaada taikina leivinpaperilla päällystetylle reunalliselle uunipellille ja levitä tasaiseksi.
Paista 200 ºC uunissa alakeskitasolla n. 45 min.
 
Alkuvuosi on taas sitrushedelmien sesonkiaikaa, joten niitä on syytä alkaa käyttää. Itse käytin tähän jälkiruokaan vielä joulusta jäänyttä maustettua rahkaa, mutta yhtä hyvin mansikka- tai mangorahka kävisivät. Myös maustamaton rahka käy, mutta silloin kerman ja rahkan voi vaahdottaa yhdessä ja lisätä reseptiin enemmän sokeria ja klementiinien kuoriraastetta.
 

Klementiinikerma-rahkajälkiruoka

Clementine cream quark dessert
2 rkl sokeria
1 klementiinin kuoriraaste
2 dl kuohu- tai vispikermaa
400 g maustettua rahkaa 
Päälle:
klementiinin paloja

Raasta klementiini ja nypi sopivassa astiassa sokeri ja kuoriraaste hyvin yhteen. Anna maustua ainakin 3-4 h kelmulla peitettynä.
Vaahdota kerma. Lisää vaahdotuksen loppuvaiheessa joukkoon maustunut sokeri-kuoriraasteseos ja vispaa vielä sen verran, että ainekset sekoittuvat hyvin.
Lusikoi annoskulhoon ensin kermavaahtoa ja päälle rahkaa. Koristele klementiininpaloilla.

Kristiina

sunnuntai 8. tammikuuta 2023

Herkullinen vuoden alku

Joulu ja uusi vuosi ovat paketissa. Vuosikymmenet olen ottanut uuden vuoden vastaan nakkien, perunasalaatin ja valkosipulipatongin voimin. Tänä vuonna päätin toisin. Possunfilettä oli vielä pätkä jäljellä, joten päädyin juhlistamaan vuoden vaihtumista voileivän ja salaattin voimin. Joskus tekee hyvää muuttaa aina samanlaisina säilyneet tavat korvaamalla ne jollakin uudella. 
 
 

Possunfilevoileivät

2 palaa tummaa leipää (saaristolaisleipä)
sinappimajoneesia
6 siivua porsaan sisäfilettä
pikkelöityä punasipulia

Paahda leipäviipaleet. Voitele ne sinappimajoneesilla. Asettele päälle ohueksi leikatut filesiivut ja koristele punasipulilla.

Sinappimajoneesi
0,5 dl majoneesia
1 tl hunajaa
1 tl karkeaa dijon-sinappia
suolaa, mustapippuria
ripaus valkosipulirouhetta

Sekoita kaikki majoneesin ainekset keskenään tasaiseksi levitteeksi.

Pikkelöity punasipuli
0,5 punasipulia silputtuna 
0,25 dl etikkaa
0,5 dl sokeria
0,5 dl vettä
1,5 rkl sinapinsiemeniä

Kiehauta etikka, sokeri vesi ja sinapinsiemenet kattilassa. Jäähdytä liemi. Silppia tai viipaloi sipuli ja kaada liemi sipulien päälle. Anna maustua miel. yön yli, mutta vähintään 4 h.
 
Korvasin tällä kertaa perunasalaatin voileipiin paremmin sopivalla salaatilla. Tai ehkä syynä oli se, että kurkkua ja suippopaprikaa löytyi ennestään jääkaapista enkä halunnut jouluruokien jälkeen enää käyttää ylettömästi rahaa uuden vuoden ruokiin.
 

Suippopaprika-mozzarellasalaatti

100 g salaattia
100 g suippopaprikaa
0,5 makeaa chiliä
0,5 kurkkua
1 pkt (210/125 g) mozzarellaa
2 rkl paahdettuja siemeniä (seesam, auringonkukka, kurpitsa tai pinja)
(oliivi)öljyä
sitruunamehua
suolaa, mustapippuria
 
Poista siemenet suippopaprikasta ja chilistä ja viipaloi ne. Kuutioi kurkku. Valuta mozzarella ja leikkaa se viipaliksi. Paahda siemenet.
Levitä salaatti tarjoiluvadille. Levitä päälle paprika, chili, kurkku ja mozzarella. 
Valuta salaatille hieman öljyä ja sitruunamehua. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Ripottele päälle paahdetut siemenet.
 
Muutenkin olen ajatellut tehdä muutoksia vuoden lopun juhliini. Olen syönyt joulun perinneruokia viittä vaille 65 vuotta. Ensi vuonna on muutoksen aika. Siirryn yhteen alkuruokaan, yhteen pääruokaan ja minut tuntien, runsaaseen jälkiruoka- ja leivontatarjontaan. Valitsen jonkin teeman, jona tällä hetkellä siintää ensi vuodeksi lohi. Mutta aika näyttää.  Sitä ennen laitan vielä kuvat siitä, miltä savukalalautaseni ja se juustokakkuni koristeltuna näyttivät. 


Kristiina

perjantai 23. joulukuuta 2022

Aatonaaton tunnelmia

Christmas baking
Aatonaaton iltana on vähitellen aika alkaa luoda tunnelmaa tuleville päiville. Miten teillä kaikilla ovat jouluvalmistelut sujuneet? Itse olen mielestäni hyvässä vaiheessa. Joulusiivous ja koristelu valmistuivat viime viikolla, viimeiset valot tuli ripustettua ja tontut hyppäsivät pöydille ja seinille viime viikonloppuna. Minulla alkoi loma eilen ja aamuisen hammaslääkärikäynnin jälkeen aloitin joululeffojen välissä joulunpyhien ruokien valmistelun. 
 
Joulupöytääni kuuluu tietysti perinteisiä ruokia, mutta yritän saada mukaan myös joka vuosi jotain uutta. Laatikot ovat valmiina pakkasessa ja jääkaapissa odottamassa paistoa. Koska en ole kinkun ylin ystävä ja joka vuosi on vaikeata löytää pientä kinkkua, joka ei olisi valmiiksi kypsytetty, päädyin tänä vuonna valitsemaan liharuoaksi possun sisäfileen, jonka glaseeraan paiston aikana hehkuviini-omenaglaseerauksella. Kerron sitten aaton jälkeen, miten siinä onnistuin.

Laitan alkupalapöytään, kuten aiemminkin, lihaleikkeleitä ja juustoja. Leipänä ovat tänä vuonna itse marraskuussa leivotut karjalanpiirakat, marttojen myyjäisistä ostettu joululeipä (saaristolaisleivän tyyliin), hapankorput, kala-tomaattihyrrät ja uutuutena juustokierteet. Kierteitä voi dipata joko toiseen joulupöytäni uutuuteen, punajuurihummukseen tai syödä aattoiltana glögin kanssa TVtä katsellessa.

Juustokierteet 18 kpl

Cheese twists
3 kpl voitaikinalevyjä
1 kananmuna
1,5 tl savupaprikajauhetta
50 g juustoraastetta (voimakasta kuten parmesaani tai cheddar)
n. 0,5 dl seesaminsiemeniä

Sulata taikinalevyt pakkauksen ohjeen mukaisesti ja kauli ne ohuemmiksi.
Voitele levyt kananmunalla ja ripottele päälle savupaprikajauhetta, seesaminsiemeniä ja juustoraastetta. Painele päällisiä hieman kiinni taikinalevyihin. Nosta levyt leivinpaperilla päällystetylle uunipellille.
Leikkaa levyt 1-2 cm paksuisiksi suikaleiksi pitkän sivun suuntaisesti. Nosta suikaleet jääkaappiin (tai parvekkeelle) n. 15 minuutiksi, kylmästä taikinasta saat napakammat kierteet.
Kierrä suikaleet molemmista päistä eri suuntiin kierteelle. Harvenna hieman suikaleiden väliä pellillä nostamalla n. puolet (joka toisen) toiselle, leivinpaperilla päällystetylle leivinpellille. Paista suikaleet 225 ºC uunissa keskitasolla n. 12 min.
 

Punajuurihummus

beetroot hummus
1 iso punajuuri
1 pkt (380/230 g) kikherneitä
0,5 sitruunan mehu
suolaa
mustapippuria
2 valkosipulinkynttä
1 rkl tahinia
0,5 di öljyä
 
Paahda punajuuri kokonaisena 180 ºC uunissa kypsäksi (n. 1 h). Anna jäähtyä, kuori ja leikkaa paloiksi (myös keitetty punajuuri käy). Valuta kikherneet. Purista sitruunasta mehu ja murskaa valkosipulin kynsi.
Lisää kaikki hummuksen ainekset öljyä lukuun ottamatta kulhoon ja soseuta ne blenderissä tai sauvasekoittimella hienoksi soseeksi.
Lisää öljy ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Siirrä hummus tarjoiluastiaan.
 
Myös kalatarjontaan tein tänä vuonna muutoksia. Tiedättehän vanhan kunnon sillilautasen? Jätin tänä vuonna pöydästä pois rosollin. Halusin kuitenkin jotain samantyylistä pöytään, kun satuin viime viikonloppuna katsomaan K-kaupan sivuilta suoran kokkauslähetyksen, jossa tehtiin tällainen sillilautanen. Koska omaan makuuni silli sopii vain maustekastikkeessa uusien perunoiden kanssa, vaihdan sillin tilalle savustettujen silakoiden lihan. Muuten käytin tuota reseptiä 
Toinen vaihto oli lohen tarjoaminen. Tavallisesti syön lämminsavulohta jossain muodossa, mutta löysin loppusyksystä lehdestä reseptin lohitartarille, joka tehtiin graavilohesta. Leikkasin ostamastani tarjouslohesta valmiiksi siivut pakkaseen, pikagraavasin ne tänä aamuna (jätin sitruunamehun pois) ja tein tartarin maustumaan. Lisäksi huomasin Strömsön joulukalaohjelmasta, että sipulin lisääminen annokseen lyhentää sen säilymisaikaa, joten punasipulihakkeluksen tarjoa tässä tapauksessa erillään.

Limoncello-lohitartar

Limoncello salmon tartar
150 g graavattua lohta
1 rkl ruohosipulia hienonnettuna
1 rkl tilliä hienonnettuna
0,5 rkl öljyä
1,5 rkl limoncello-likööriä tai sitruunamehua
ripaus mustapippuria
Lisäksi:
0,5 pientä punasipulia 
(sitruunankuorisuikaleita)

Pienennä graavilohi veitsellä. Kuori ja hienonna punasipuli. Pienennä tilli ja ruohosipuli.
Sekoita lohi, yrtit ja öljy keskenään. Mausta sitruunaliköörillä ja mustapippurilla, tarkasta suola.
Anna maustua (min. 0,5 h). Koristele annos halutessasi sitruunankuorisuikaleilla ja tarjoa punasipulihakkelus erilliseltä astialta lisättäväksi tartariin.
Alkuperäinen resepti: Jouluherkut-lehti 2/22

Joululeivonnan hoidin pois alta jo alkuviikosta vapaapäivänäni. Listalla olivat tietysti perinteiset joulutortut ja piparit. Tosin piparit kuorrutin tänä vuonna marmorikuorrutteella. Tarkoitus oli kokeilla sitä vaan osaan pipareista, mutta tuolla tavalla koristeleminen oli niin hauskaa, että loppujen lopuksi kaikki piparit tuli koristeltu tällä minulle uudella menetelmällä. Lisäksi ihastukseni luumu-kanelirahkaan inspiroi minut tekemään joulupöytään juustokakun siitä. Kuvassa kakku on vielä ilman koristeita, sillä itse koristelun teen vasta huomenna.

Luumu-kanelijuustokakku

Plum cinnamon cheesecake
Pohja:
130 g joulupipareita
70 g voita
Täyte:
4 liivatelehteä
2 dl kuohukermaa
2 prk (á 200 g) luumu-kanelirahkaa
1 rkl luumumarmeladia
1 tl kanelia
1 tl vaniljasokeria
4 rkl luumumehua tai glögiä

Vuoraa Ø 20 cm irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja suojaa reuna reunakalvolla tai leivinpaperilla. 
Murskaa pohjaa varten piparit esim. kaulimella hienoksi muruksi. Sulata voi ja kaada se piparimurujen sekaan, sekoita hyvin. Painele muruseos tiiviisti irtopohjavuoan pohjalle. Nosta vuoka jääkaappiin odottamaan täytteen valmistumista.
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. 
Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää joukkoon rahka, luumumarmeladi, kaneli ja vaniljasokeri ja vatkaa vielä hetki, kunnes aineet ovat tasaisesti sekoittuneet.
Kuumenna mehu/glögi melkein kiehuvaksi. Purista liivatteista pois ylimääräinen liotusvesi ja sulata ne kuumaan nesteeseen. Anna liivateseoksen jäähtyä n. kädenlämpöiseksi. Sekoita seos täytemassan joukkoon ohuena nauhana koko ajan vatkaten.
Lusikoi täyte irtopohjavuokaan piparipohjan päälle ja tasoita pinta. Anna kakun hyytyä jääkapissa useampi tunti, mieluummin yön yli. Koristele juuri ennen tarjoamista.

Kun leipomukset oli saatu valmiiksi, minulla oli illalla vielä aikaa tehdä karkkikepeistä, vaahtokarkeista ja suklaasta kivoja vaahtokarkkikeppejä.

Nyt, kun kaikki on valmiina niin pitkälle kuin mahdollista, on aika ottaa rennosti.

Kristiina

sunnuntai 11. joulukuuta 2022

Vietetäänkö pienet pikkujoulut vai joulun rääppiäiset?

Virallinen pikkujouluviikonloppu ja samalla ensimmäinen adventti oli pari viikkoa sitten. Koska olin silloin Vantaalla ja seuraavan viikonlopun flunssassa, ajattelin viettää oman pikkujouluni tänä viikonloppuna. Siispä piti laittaa jotain jouluiseen henkeen sopivaa naposteltavaa. Se erikoinen minun pikkujouluruoissani on, että niihin sopivat myös joulupöydästä yli jääneet ruoat. Pannukakkuun perunalaatikko (tai mikä tahansa laatikko), rosolli ja kinkunloppu. Triflen voi rakentaa yli jääneistä piparkakuista ja vaikkapa juustokakusta tai vanukkaista, hyrriin uppoavat joulukalat tai lihaleikkeet. Lopussa olevaan salaattireseptiin uppoavat herneet ja viinirypäleet ja siihen voi lisätä myös juustopöydän jämät. Ja jos juustopöydästä jäi yli esim. homejuustoa, sekin käy hyrriin. Joten tänä vuonna rääppiäisetkin tulevat näin ennen joulua.
 
Suolainen pannukakku on aina helppotekoinen ruoka. Koska piti hakea joulutunnelmaa, valitsin perunapannukakun tällä kertaa muusista tehtynä ja päälle sopivat täytteet.
 

Pikkujoulupannukakku

5 dl perunamuusia
1 sipuli raastettuna
5 dl maitoa
4 dl vehnäjauhoja
3 kananmunaa
0,5 dl öljyä
1 tl suolaa
0,5 tl mustapippuria
1 tl Herbes de provence-mausteseosta
150 g kinkkuleikettä
3 porkkanaa
2-3 kypsää punajuurta
 
Jos keität perunat varta vasten pannukakkua varten, laita keitinliemeen 1 lihaliemikuutio ja käytä liemi myös muusiin maidon sijasta.
Laita kulhoon jäähtynyt muusi ja raasta sekaan sipuli. Lisää maito ja jauhot ja anna taikinan turvota n. 0,5 h.
Lisää taikinaan munat, öljy ja mausteet ja sekoita hyvin sekaisin. Kaada taikina reunalliselle, leivinpaperilla päällystetylle uunipellille. 
Revi pannukakkupohjan päälle kinkkuleikkeet. Siivuta porkkana ohuiksi kiekoiksi ja levitä ne taikinan päälle. Kuutioi punajuuret ja ripottele ne taikinan päälle.
Paista pannukakku 200 ºC uunissa alakeskitasolla n. 1 h.

Tein jonkin aikaa sitten Irish creme trifleä. Sen inspiroimana tein nyt jouluisemman triflen. Tällä reseptillä sitä tulee 2 annosta. Jälkiruokaa varten tulee ensin valmistaa Zabaglione.

Zabaglione

3 munankeltuaista
3 rkl erittäin hienoa sokeria
tilkka makeaa viiniä, likööriä tai glögiä

Annostele kulhoon kaikki ainekset ja vatkaa niitä, kunnes sokeri on sulanut. 
Lämmitä kattilassa kiehuva vesihaude ja nosta keltuaisseoskulho sen päälle. Jatka koko ajan vatkaamista, kunnes seos sakenee ja vaahto on lämmintä ja siitä tulee ilmavaa.

Piparkakku-luumutrifle

n. 8 piparkakkua
zabaglionea
1 prk (200 g) luumu-kanelirahkaa
 
Murusta tarjoilukulhon pohjalle muutama piparkakku. Nostele päälle zabaglionea ja lopuksi luumu-kanelirahkaa. Koristele piparimuruilla.

Illalla voi sitten nautiskella lasin-parin glögiä telkkaria tai nettiä katsellessa (mielellään joku jouluaiheinen elokuva) ja sen kanssa menee muutama kala-tomaattihyrrä. Koska olin syönyt lohta jo aiemmin ja syön taas jouluna, valitsin tällä kertaa hyrriini kotimaista Pielisen Kalajalosteen Arkikalaa (muikkua ja silakkaa). Jos käytät joulupöydästä jäänyttä kalaa, pienennä se vain tarvittaessa veitsellä. Ja jos joskus haluat kohottaa jonkun tonnikalareseptin uudelle tasolle, tiedät mitä hakea.

Kala-tomaattihyrrät 20 kpl.

3 torttutaikinalevyä tai lehtitaikinaa
100 g pippurituorejuustoa
100 g aurinkokuivattuja tomaatteja
1 prk (115/150 g) Arkikalaa 
 
Sulata taikina pakkauksen ohjeen mukaan. Nipistele levyt yhteen peräjälkeen ja kauli hieman ohuemmaksi levyksi.
Valuta ja kuutioi aurinkokuivatut tomaatit. Jos käytät purkkikalaa, valuta se. Jos käytät esim. graavilohta, kuutioi kala pieneksi.
Sekoita keskenään tuorejuusto, kala ja tomaatit. Tarvittaessa mausta suolalla ja pippurilla.
Levitä täyte tasaisesti taikinalevylle. Kääri taikinan pitkän sivun suuntaisesti "kääretortuksi". Laita torttu n. tunniksi jääkaappiin kylmenemään.
Leikkaa rullasta n. 2 cm paksuisia viipaleita leivinpaperilla päällystetylle uunipellille. Voitele viipaleiden sivut kananmunalla. Paista hyrriä 225 ºC  uunissa keskitasolla n. 15 min.

Tämän salaatin reseptin sain jo jonkin aikaa sitten Martta-ystävältäni Sirpalta. Tein sitä Vantaalla äidilleni enkä älynnyt ottaa kuvaa, joten saatte reseptin ilman kuvitusta.

Vihersalaatti

salaattia
1 pss (150-200 g) pakasteherneitä
0,5 kurkkua
250 g vihreitä viinirypäleitä
10 sentin pala purjoa
tillisilppua
Kastike:
4 rkl öljyä
2 rkl balsami- tai punaviinietikkaa
0,5 tl mustapippuria
0,25 tl suolaa tai yrttisuolaa
 
Sekoita kastikeaineet kannellisessa purkissa.
Kiehauta jäiset herneet pikaisesti. Kuutioi kurkku. Pese ja puolita viinirypäleet. Viipaloi purjo. 
Revi salaatti kulhoon. Lisää joukkoon herneet, kurkkukuutiot, viinirypäleet ja viipaloitu purjo. Silppua päälle tilliä haluamasi määrä.
Lisää salaattiin kastike ja sekoita ainekset hyvin keskenään.

Kristiina