Viikon Ukko

 

Mutta kuningas se istuu, istuu vaan ...

- Pottajuttuja/Siki-Uni ja Pikku-Häy

 

Viikon Ukko

 

Verensokerisi pysyy hyvällä tasolla pisimpään, jos syöt lautaselta ensin runsaan salaatin, sitten proteiinipitoisen pääruuan

- Iltalehti/Toimistotyöläisen päivä (Laatikainen-Rannikko)

 

Viikon Ukko

 

Aurinko paistaa, ei oo huolen häivää

- Minäolenmikko

 

Viikon Ukko

Mami sano, että kun joku Maksiteksi loppui, niin se rupee julkaiseen tämmöstä kuvajuttua. Se sano kanssa, että jotta en ylpistyisi (pois se minusta), niin ei täällä oo aina mun kuvia. Me voidaan yhdessä valita joku muukin kuva.

 

 

Kun olen niin söpö

- Esteri Vakkilainen

 

Ukon mietteitä

Pääsinpä taas vuorostani tähän koneelle. Nyt täytyy kertoa ensin yksi karmea juttu. Jokainen tietää, että karvattoman tärkein tehtävä on mun tarpeitteni tyydytys. No "mami" tilaa mulle kamaa postitse. Ei siitä pidä tehdä isoa numeroa, mut aina se alkaa höökää siitä MUN paketin tulosta. En oo tilannu mitään, ei oo mun paketti, se on sun paketti mun pitämiseksi tyytyväisenä.  Mut karmeeta siinä on, et ovikello soi ja joku vieras karvaton tulee sisään. Ei kiva tai hyvä. Jokainen arvonsa tunteva kissa tekee siinä tilanteessa sen ainoa oikean teon eli piiloutuu uhkaavalta vieraalta. Niin mäkin. Ruokaa tai ei, mun vakipiilopaikani on sohvan alla ja sinne mä tälläkin kertaa menin. Eiks oo hieno piilo?

 

 

No, kun isoin uhka eli se vieras karvaton oli häipyny, niin palvelija purki kamat eteiseen ja halus esitellä niitä. Mitä erikoista noissa on, normi päivällis- ja muuta kamaa. Ei kiinnostanu, mä menin takaisin sohvan alle. Paljon kivempaa sieltä kattoo, kun mami koittaa houkutella mua esiin ja aina lopuksi kaivaa esiin herkkuja. Hyvä taktiikka, vai mitä?

 

 

Yhtä asiaa en oikein ymmärrä. Tota valokuvien räpsimistä. Sillon, kun meitä kissoja oli mamilla useampi, niin se ei niin haitannut, kun ne muut oli enemmän linssiluteita. Kattokaa nyt noita mun kasvinkumppaneita Hetaa, Akka ja Vienoa. Kun kamerakoneita vaan otettiin esiin, niin jo ne asettu poseeraan tai muuten tutkimaan niitä värkkejä.

 

 

Tolloin sain itse olla enimmäkseen rauhassa noilta laitteilta tai vaan statistina kuvissa. Mutta nyt, kun mamilla on enää mut, niin se haluais jatkuvasti räpsiä musta sellaista, mitä se nimittää tilannekuvaksi. Jos tilanne on päällä, niin ei sillon tuijoteta hävyttömästi toista joku laite naamalla. Sillon tehdään jotain, että tilanne ratkeaisi. Mun ratkaisu tohon kameran esiinvetämiseen on helppo. Paina pää alas tai käännä selkä. Repikää siitä kameranräpsijät. 

 

Nyt lähen iltapäiväpäikkäreille. Tavataan jos jaksetaan, mulla kun alkaa olla tota ikää. Tosin ikä tuo myös viisautta ja elämänkokemusta, joten palaan taas joskus, kun jotain uutta tapahtuu.

Ukko

Kotikuulumisia

Ukko ja minä olemme taas kokeneet jotain uutta. Muistanetteko vielä viime maaliskuun ötökkäinvaasion kaapeissani? Kävipä niin, että löysin pari viikkoa sitten samasta kuiva-ainekaapista taas ötököitä. Vähemmän kuin viimeksi, mutta kuitenkin. Olin saanut sitten viime kerran selville, että kaikenlaiset ötökkähavainnot pitää aina ilmoittaa taloyhtiölle, joten lähetin nootin isännöitsijälle. Hän oli yhteydessä tuholaistorjujaan ja niin sain ilmoituksen ohjeineen, että luokseni tulee tuholaistorjuja viime perjantaina 7.10.22. Aine ei edellyttänyt pitkää poissaoloa, kissan olisi saanut laittaa vessaan ja itse olla poissa kotoa 2-3 tuntia. Käsittely toistettiin tänään 13.10.22. Huonekalut piti vain siirtää pois seinustoilta ja keittiön kuiva-ainekaapit (kaikki 3) ja roskiskaappi tulee tyhjentää. 

Sattui niin, että olin aikeissa hakea kaveriltani myöhäisiä raparpereja, joten sovimme, että hän hakee minut ja Ukon kylään luokseen jokuseksi tunniksi. Jännittäväksi asian teki varsinkin Ukolle se, että a) Ukko ei ole juuri käynyt elämässään muualla kuin kotona ja b) kaverillani on koira. Kunnon iso saksanpaimenkoira. Onni asiassa on, että Max (se koira) on tottunut kissoihin, sillä oli niitä aikanaan sisaruksina 3 kpl. Ja että Max pitää erityisesti mustista/mustavalkoisista kissoista. 

Niin me Ukon kanssa hyppäsimme autoon, jossa myös Max oli meitä hakemassa. Tosin automatkalla Ukko ei huomannut koko Maxia, sillä oli niin paljon tekemistä ilmoittaessaan vastalauseensa kantokoppaan joutumisesta hurjalla, jatkuvalla mouruamisella. Perillä Ukko tutustui paikkoihin ensin minun sylissäni ja sitten kaverini sylissä se sai tehdä tuttavuutta Maxin kanssa. Max osoitti ystävällisyyttä nuolemalla Ukkoa ja Ukko tunteitaan koiraa kohtaan yrittämällä väistellä sitä. Päästyään lattialle Ukko keksi heti, että talon paras paikka löytyi saunasta lauteiden alta, johon sen mielestä Max ei päässyt. Niin meni meidän aikamme, tosin vierailun loppuaikana Ukko uskaltautui jopa hieman tutustumaan talon kahteen makuuhuoneeseen. Olohuoneeseen se ei suostunut tulemaan muutamaa sylittelyhetkeä lukuun ottamatta, koska siellä oli se nuoleskeleva jättiläinen. Kaiken kaikkiaan mukava vierailu ainakin osalle meistä. Max tykkäsi Ukosta ja Ukko kilttinä kissapoikana ei kertaakaan sähissyt tai raapinut, ennemminkin väisteli. Mutta ainakin totesimme, että kyllä tämä eläinkaksikko samaan mökkiin sopii. Hieman kaikki uusi otti Ukon voimille, koska se nukkui kotona ruokailun jälkeen koko illan.

Tänään Ukko sai viettää muutaman tunnin vessassa myrkytyksen aikana, koska kaverini on Lapissa mökillä.

 

 

 

Muuten kotona on aika hurjan näköistä, koska kuiva-ainekaapit piti tyhjentää ja sisältö on nyt levitettynä keittiön työtasoille ja kasseihin keittiössä ja makuuhuoneessa. No, onneksi minulla alkoi syysloma ja ehdin ensi viikon aikana siivota samaan hengenvetoon koko keittiön.

 

 

Nyt, kun kaikki kesäiset kasvit ja tavarat on korjattu pois parvekkeelta ja tilalle in tuotu lyhdyt ja callunat, luulisi parvekkeen pysyvän siistinä. Mutta ei. Parvekkeeni ulkopuolella kasvaa iso ja komea riippakoivu, jonka syksyisestä lehtienlähtöajasta saa osuutensa myös parveke. Vaikka olen yrittänyt viikoittain harjata lehdet pois, niitä riittää lisää vielä pitkäksi aikaa. Pakko lehdet on kuitenkin poistaa parvekkeelta ajatellen tulevia lumisateita. Kun parvekkeelle tulee paljon lunta, joka sitten seuraavan suojan aikana sulaa, lehdet tukkisivat veden ulosmenoaukon ja parvekkeen nykyinen tulvatilanne pahenisi huomattavasti. Joten pitänee taas lähteä harjahommiin.

Kristiina

3 kissakertomusta

 Näissä 3 kirjassa pääosassa seikkailee kissa/kissat.

Tarinassa Alfie - Kissa kynnyksellä (Rachel Wells) nuori poikakissa on elänyt pienestä pitäen iäkkään Margaret-rouvan ja tämän vanhan, jumaloidun Agnes-kissan kanssa. Agnes on menehtynyt jo aiemmin vanhuuttaan ja kirjan alussa myös Margaret on kuollut. Margaretin tytär miehineen aikoo panna Alfien löytöeläinkotiin. Alfie saa kuitenkin naapurin kissalta kehotuksen etsiä itselleen uusi koti. Niin kissapoika lähtee ulos pelottavaan, julmaan maailmaan etsimään itselleen uutta omistajaa tai oikeammin, kuten hän matkan varrella päättää, useampaa uutta omistajaa. Aikansa seikkailtuaan Alfie saapuu Edgar Roadille ja toteaa, että siellä on useita vuokrattavaksi tai ostettavaksi tarjottuja taloja. Yhteen, no.78, kannetaan parhaillaan tavaroita sisään ja talossa on kissanluukku. Näin Alfie kohtaa kiltin, siistin ja onnettoman Clairen ja löytää ensimmäisen kotinsa. Myöhemmin, tutustuttuaan ensin hieman vanhempaan tyttökissa Tiikeriin ja tämän kautta kulmakunnan kissoihin, Alfie löytää itselleen lisäkodit no.46 Jonathanin luota sekä no. 22, jonka kahdessa vuokra-asunnossa asuvat toisessa nuoripari Matt ja Polly uuden vauvansa kanssa ja toisessa puolalaisperhe Thomasz ja Franceska 2 pienen poikansa kanssa. Yhteistä kaikille näille asukkaille on paitsi se, että he pitävät Alfiesta (no, Jonathan ja Polly eivät aluksi, mutta Alfie osaa ilmeensä ja eleensä saadakseen heidätkin lämpenemään) myös se, että jokaisella on jotain murheita. Alfie pitää tehtävänään auttaa jokaista ja saada heidän elämänsä kuntoon. Kissa tuo perheittensä elämään iloa ja lohtua. Alfien auttamiskeinot ovat joskus hieman kyseenalaisia ja välillä jopa kissalle hengenvaarallisia, mutta kuin ihmeen kaupalla ne aina tuottavat halutun, hyvän lopputuloksen. Onhan hänellä apunaan uskollinen, viisas ja rauhallinen Tiikeri ja muut kissajengiläiset ja tilanteen niin vaatiessa myös hänen ihmisensä.

Helmet lukuhaaste kohdat 3, 6, 7, 8, 31, 37, 38, 43

Alfien seikkaluja ihmistensä parissa jatkaa Alfie - Samettitassuinen ystävä (Rachel Wells). Thomasz ja Francesca poikineen ovat avanneet oman ravintolan ja muuttaneet hieman kauemmaksi Edgar Roadilta, mutta kuuluvat yhtä lailla edelleen Alfien perheisiin kuten myös Claire ja Jonathan sekä Matt ja Polly perheineen. Yllättäen Edgar Roadille muuttaa uusi, salaperäinen perhe - isä, äiti, ja teini-ikäiset tytär ja poika. Miksi he muuttavat tavaransa ja itsensä taloon yöllä, eivät juuri näyttäydy ulkona ja pitävät verhot suljettuna koko ajan? Valitettavasti naapurien kyttääjäperhe Goodwinit Lohi-kissoineen on varma, että uudet naapurit ovat rikollisia ja yrittää savustaa heidät ulos naapurustosta. Alfien on saatava selville heidän salaisuutensa ja autettava heitä. Tutkiessaan Snellin perhettä Alfie kohtaa perheen kissan, sähisevän ja äkäisen mutta ah niin kauniin lumivalkoisen tyttökissan, Lumipallon. Alfien rakastuu päätä pahkaa ja päättää auttaessaan ja salaisuuksia selvittäessään myös valloittaa kaunottaren sydämen. Alfien toimintatavat vaan aiheuttavat hänelle joitakin hyvin noloja tilanteita. Vielä hankalampaa on, ettei Tiikeri tunnu olevan lainkaan hyvillään Alfien ihastumisesta toiseen tyttökissaan. Samaan aikaan Alfien on edelleen pidettävä huolta jo tutuista omistajaperheistä.

Nämä kaksi toistaiseksi suomennettua Alfie-kirjaa valloittivat minut täysin. Kirjat on kirjoitettu kertojan eli Alfien näkökulmasta korostaen kissojen ominaispiirteitä ja oletettua kissanäkökulmaa elämään. Alfie myös ymmärtää ihmisten puhetta mutta ei onneksi sentään osaa lukea tai puhua kuin kissaa. Kirjat käsittelevät ihmisiä koskevia ajankohtaisia aiheita (mm. yksinäisyys, yhteensopimattomuus, koulukiusaaminen, masennus jne.) ja samalla kissamaisia asioita kuten Alfien rakastuminen, ystävyys kissojen kesken ja sekä kissojen että ihmisten ilkeys lajitovereitaan kohtaan. Jos pidätte eläimien maailmaa käsittelevistä kirjoista, lukekaa ihmeessä nämä kirjat. Itse ihastuin Alfieen niin paljon, että luin samaan syssyyn vielä suomentamattomat 5 osaa Alfien seikkailuista englanniksi.

Helmet lukuhaaste kohdat 3, 7, 31, 37, 38, 43, 49

Nalan maailma (Dean Nicholson) sen sijaan ei ole fiktiivinen kissatarina vaan aivan tosikertomus miehen ja löytökissa polkupyöräretkestä pitkin maailmaa. Kolmikymppisen Dean Nicholcon on skotti, jonka elämä on ollut harhailevaa ja levotonta kolmikymppiseksi asti. Tilapäisiä töitä, asumista kotona, alkoholia ja muuta sekoilemista. V. 2018 hän päättää hakea ryhtiä elämäänsä ja lähtee kiertämään maailmaa polkupyörällä. Hän matkustaa aluksi ystävänsä kanssa, mutta miesten tiet eroavat ja Dean jatkaa matkaa yksin. Keskellä Bosnian vuoristoa hän löytää nälkäisen kissanpennun, jota ei raaski jättää yksin keskelle ei-mitään ja ottaa pennun mukaansa löytääkseen sille kodin tai paikan jostain. Kissa viihtyy hyvin matkaamassa Deanin repussa, joten saadakseen kissan eläinlääkärille ja sijoitukseen, mies salakuljettaa Nalaksi nimeämänsä kissan Montenegroon, jossa järjestetään kissan rokotukset ja paperiasiat kuntoon. Koska Nalasta huolehtiminen tuo väistämättä sitä kaivattua ryhtiä ja tasaisuutta sekä velvollisuudentuntoa Deanin elämään, hän jatkaa matkustamista Nala uutena matkakumppaninaan. Matkan aikana molemmat sairastuvat vuoron perään vakavasti, mutta pitävät myös toisistaan huolta toipumisten aikana. Dean kirjoittaa kumppanusten seikkailuista netissä ja vähitellen parivaljakosta tulee yhä tunnetumpia jopa niin pitkälle, että heitä aletaan kutsua kylään ja erilaisiin tilaisuuksiin. Matkan varrelle osuneista tilaisuuksista Dean valitsee sellaiset, joiden avulla voi tehdä hyvää ja auttaa.  

Kirja sekä itkettää että naurattaa. On kiva seurata kirjan sivuilta, miten mies ja kissa hiljalleen kiintyvät toisiinsa ja tukevat toisiaan matkan varrella. Samoin on ihanaa huomata kuinka joskus on niin hyvä onni, että löytää ihmisiä, jotka pyyteettömästi auttavat sekä toisia ihmisiä että eläimiä. Samalla tämä on kasvutarina siitä, miten "hällä väliä"-tyyliin elänyt mies kasvaa vastuuntuntoiseksi aikuiseksi. Tämän kirjan parivaljakon seikkailuosa päättyy koronan aiheuttamiin rajoituksiin, mutta parivaljakon matka ei suinkaan katkea lopullisesti. Deanin ja Nalan matka jatkuu edelleen ja heitä voi seurata Instagramissa ja YouTubessa.

Helmet lukuhaaste kohdat 3, 6, 7, 8, 11, 16, 22, 26, 31, 34, 37, 38, 43

Kristiina

Söpöilyä

Makrotex on tämän viikon lomalla ja minulta loppuivat siniset kuvauskohteet, joten ajattelin tällä kertaa söpöillä valokuvilla. Sain vihdoin Ukon suostumaan kuviin, joissa se ei ole vain silmät kiinni ja jossa siitä näkyy muutakin, kuin takaraivo tai kolmas silmä.

 

Osaan minä poseerata, jos tahdon...

... osaan söpöillä

... tai olla vähän uhkaava

... sori, nyt meni överiksi

... osaan olla ovela

... tai ihan vaan rela

... osaan vaania

... ja kadota

... osaan saalistaa

... ja pyydystää saaliin

Parasta kissanelämässä ovat kuitenkin pienet nautinnot...

ja rentoutuminen

Kristiina

Aurinko paistaa mut kärpiäiset ei surise

Mä kuulkaa äkkäsin yks päivä, kun menin mamin perässä parvekkeelle, ettei siellä enää ollukaan sitä valkosta märkää. Sen sijaan mä kuulin paistien metelöivän (en kyllä nähnyt niitä) ja huomasin, että aurinko paisto. Piti heti käydä kattomassa, että oliks mami kevätputsannu mun aurinkotasanteen. Olihan se ja niin otin tän vuoden ekat soolikset. En mä ollu kyllä kun hetken, mut pääsin kevään makuun. Sitä paitsi ei nyt vielä oo ihan oikee kevät, kun ei pörränny yhtään kärpiäistä tai muuta lentäjää ympärillä. Yhen löysin kuolleena partsin lattialta, mutten sitäkään kerenny kauaa tarkastelemaan ennen kun mami viskas sen pois.

 

Mulla on aika hassu palvelija jota nimitän mamiksi. Se väitää puhuvansa mun kanssa kissaa. Tosin mä en ymmärrä hölkäsen pöläystä sen puheesta. Kyllä se jutustelee samalla taajuudella mun kanssa ja käyttäen samoja sanoja kun minä, mutta ei ne kyllä useinkaan tuu ulos sen suusta asiallisessa tarkoituksessa. Kun mä kerron sille aivan oikeilla kissan sanoilla mitä on tapahtunut tai mitä haluan, se saattaa vastata ilmoittamalla olevansa nälkäinen tai haluavansa itse jotain. Kun kerron olevani tyytyväinen, se väittää mun inttävän itseään vastaan. Niinpä olen todennut, että se ei tosiasiassa ymmärrä mitä mä sille sanon. Mutta ei mulla oo mitään sitä vastaan, ettei olla koko ajan hiljaa vaan jutustellaan sitten keskenään mitä sattuun. Välillä mä vastailen sille vaan ihan äänten päästämisen ilosta ilman sen kummempaa tarkoitusta. Kun se kerran ei kestä hiljaisuutta, niin päästellään sitten sen iloksi ääntä aina sillon tällön. Saanpahan nauraa sisäänpäin, kun komentelen sitä ja se katsoo velvollisuudekseen vastailla hölmöjä. Joskus taas mami alkaa jutella minulle ja vastailen sitten teoilla tai joskus äänelläkin.

Mä odottelen jo sitä aikaa, jota mami sanoo päästäiseksi (tai jotain sinne päin). Se aika tarkottaa, että mami kylvää purkkiin vihreää ruohoa, jonka se antaa sitten mulle syötäväksi. Onneksi se ei oo pihi ruohon kanssa ja mulle riittää siitä viljelmästä vihreätä pitkälle syksyyn. Vois sitä päästäisvihreää kylvää talveksikin mun mielestä. Mut mami sanoo, että sillä on vaan kesäviherpeukalo ja kaikki ruoho ja yrtit kuihtuu sen hoidossa sisällä. Viime kesänä mä sain aina käydä parvekkeella haukkaamassa vihreet kun halusin. Haukkasin mä välillä niitä maminkin vihreitä, ei se aina siitä tykänny ja ne haisikin niin voimakkaasti. Mami sano niitä yrteiksi erotuksena mun omaan ruohoon.

ukko

Ukko tässä, moi

Se toi mami läks lenkille, niin pääsin tänne koneelle. On hetki vierähtänykkin, kun meillä hallitus teki jotain tälle koneelle viime vuoden lopulla. Ensin oli kauheen kivaa, kun ei enää avattu koko toosaa ja mamilla oli aikaa kaikelle muullekin. Sitten se otta tän toosan kainaloon ja painu ovesta ulos. Nyt siitä riesasta päästiin, ajattelin, olis voinu viskata ton puhelimenkin ulos samaan syssyyn. Mun mielestä ainakin. Ei sitä iloa kauan kestäny, parin päivän päästä se toi toosan takasin. Ja se oli ihan erilainen, kun sen avas. Mä oon joutunu seuraan mamia ahkerasti ennen kuin tajusin tän uuden systeemin.

Tuo palveluhenkilökunta on joskus vähän tyhmää. Yleensä mä kyllä tykkään käydä parvekkeella ainakin kesällä, kun ei liikaa sada. Talvellakin sillon, kun on pakkasta ja vaikka satelisi hiljalleen sellaista kevyttä lunta. Mut ei kai sinne oo mitään järkeä mennä, jos siellä on jäistä tai lattia täynnä loskalunta. Ei tunne elinikäni mua palvellut mamikaan tapojani, vaikka pitäisi. Parvekkeelle vaan houkuttelee mukaansa. No kohteliaisuudesta kävin kääntymässä ja näytin sitten, miten sellainen päivä mieluummin vietetään.

Vaan on noilla palvelijoilla joskus jotain hyviäkin ideoita. Sillon, kun mun Heta-mamma ja Akka-sisko kuoli pari vuotta sitten, mami sano, että olen niin kiltti herrasmiespoika (kerrankin ihan napakymppiin osu arvio), ettei se halua ottaa tänne uusia kissoja. Jos ne vaikka tyrannisois mua tai jotain. Mutta kun mulla ei oo kaveria auttamassa mun karvanhoidon kanssa, niin se sano itse hoitavansa sen puolen. Se alko kampaa mua joka päivä. Oonkin hirveen tarkka siitä, että tossa puolen päivän aikaan, tai niillä kieppeillä sillon kun herään päikkäreiltä, mun täytyy päästä kampaajalle. Onneks mamma on aika hyvin hoitanu ton leiviskänsä. Kattokaa vaikka.

 

Mami vietti eilen päivää keittiössä. Eikä se edes tehny mulle ruokaa. Se teki jotain leipomista kun kuulemma kohta on joku ystävän päivä. Onhan sillä mut, meillä on musta ystävän päivä joka päivä, kun täällä ollaan kotona me kahdestaan. Ennen mulla oli kyllä kissaystäviäkin. Oishan se kiva, kun ne olis vielä täällä kavereina. Me oltiin silloin näin hyviä ystäviä.

En mä varmaan pääse ihan pian tänne koneelle leikkiin, niin että HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ, mikä se sitten lieneekään, KAIKILLE KISSAKAVEREILLE (olkoon, ja muillekin karvasille) JA NIIDEN PALVELUSKUNNALLE!! Terveisin

Ukko