Kaikilla ei ole hyvä olla Vaasassa

Aikanaan Vaasa yritti kovasti markkinoida itseään "Suomen onnellisimpana kaupunkina". Jos ei Vaasa ole hyvä paikka kaikille ihmisille, niin löytöeläimillä on kaupungissa suorastaan surkeat olot. Vaasassa on virallinen löytöeläinten sijoituspaikka, koiratarha Kulkuri sekä epävirallinen, yhdistyksen ja vapaaehtoisten pyörittämä Kissatalo. Kulkuri pitää edelleen majaansa teollisuusalueella sijaitsevalla tontilla, jolla tarhan rakennukset koostuvat entisistä junanvaunuista ja sekalaisesta materiaalista kokoon kyhätyistä mökeistä. Kaupunki maksaa löytöeläinten vastaanotosta ja lyhytaikaisesta säilytyksestä jonkinnäköistä palkkiota ja antaa pienen avustuksen silloin, kun rahaa jää yli muista menoista. On ollut vuosia, jolloin avustusta ei ole myönnetty. Koiratarhalla on uusi tontti olemassa, mutta kaupunki ei välitä löytöeläinten sijoituspaikasta sen vertaa, että auttaisi uusien tilojen rakentamisessa, joten yli 10 v. tontin hankkimisen jälkeen Kulkurin toimintaa pyöritetään edelleen teollisuusalueen tiloissa huonoissa olosuhteissa.

 

Kuva Daga Roszkowska Pixabay

Toinen Vaasassa löytöeläimistä huolehtiva taho on yksityisten pyörittämä Kissatalo. Siellä pyörii vuosittain 30-50 löytökissaa, jotka muuten olisivat lisäkansoittamassa jo ennestään ruuhkaista Kulkuria. Kissatalon väki steriloi haltuunsa tulleet kissat, siruttaa ja rokottaa ne ja hoitaa terveeksi sairaat eläimet. Niille pyritään löytämään uudet kodit ja ne, jotka eivät sellaista löydä, saavat elää elämänsä talossa turvallisissa olosuhteissa.  Talo toimii kaupungilta vuokratussa, purkutuomion saaneessa vanhassa omakotitalossa. Olosuhteet kaksikerroksisessa vanhassa talossa, jota ei alun perinkään ole tarkoitettu kissojen hoitolaksi, eivät ole otolliset. Talo on huonokuntoinen ja materiaalit siellä epäsopivat. Vaikka talo on purkukunnossa, Vaasan kaupunki perii siitä vuosittain ei niin halpaa vuokraa. Lisäksi kaupunki ei pyri millään tavoin edistämään talon toimintaa. Joskus kissatalo saa nimellistä avustusta kaupungilta, joinakin vuosina ei. 

Muutama vuosi sitten Kissatalon väen onnistui hankkia Vaasan Isolahdelta soveliaampi omakotitalo, jota ryhdyttiin remontoimaan ja mm. pintamateriaaleja muuttamaan sellaisiksi, että talo olisi oikea tarkoitukseensa eli kissojen asuttamiseen. Kun hankinta tuli julkiseksi, Isolahden asukkaat tekivät heti valituksen kissojen tulosta heidän asuinalueelleen. Valitus on roikkunut käsittelyä odottamassa oikeudessa pari vuotta. Nyt oikeus päätti, että valituksessa esiin tuodut asiat ovat totta ja Kissatalo ei voi muuttaa Isolahteen. Kissat kun aiheuttavat valituksen mukaan meteliä ja  hajuhaittoja, houkuttelevat jyrsijöitä ja Kissatalolla kävijät aiheuttavat liikenneruuhkia. Miettiköön itse kukin mielessään, kuinka totta nämä väitteet ovat. Liikenneruuhkia aiheuttavat myös kaikenkarvaiset vaasalaiset yhdistykset kokoontuessaan johonkin päin Vaasaa (tämän väitteen mukaisesti), joten pitäisikö täällä lakkauttaa nekin? Eivät kissat ole koiria, jotka haukkumalla saattavat häiritä naapureita. Kuinka moni omalla asuinalueellaan edes tietää, onko naapurilla kissaa? Niin kovaa meteliä ne pitävät. Jyrsijöitä alueille taas houkuttelevat ulkona lintuja ruokkivat kansalaiset  eikä kissoja ruokita ulkona. Ja enemmän hajuhaittoja aiheuttavat alueella kaksijalkaiset asukkaat ja autot kuin eläimet. Kaikki paras väite oli asuinalueen kiinteistöjen arvon laskeminen. Hei haloo isolahtelaiset. Te hankitte pytinkinne aikanaan vieressä toimineen kemiantehtaan naapurista. Nyt kun tehtaan toiminta on loppunut, alueen maapohja on saastunutta eikä sitä asiantilaa vielä vuosiin korjata. Voiko asuinalueenne kiinteistöjen arvo laskea enää alemmaksi kuin saasteiden vieressä asuminen on sen tehnyt?

Kuva Nina Garman Pixabay

Kun ajattelen eläinten ja varsinkin löytöeläinten kohtelua Vaasan kaupungin ja osan sen asukkaiden toimesta, hävettää sanoa asuvansa Vaasassa. Miten se sanonta menikään: "Sivistyksen mitta on se, miten yhteiskunta kohtelee heikkoja". Tästä näkökulmasta Vaasassa asuu Iso joukko sivistymättömiä asukkaita ja päättäjiä.

Kristiina

Missä viipyy kevät?

Viikon päästä vietetään pääsiäistä. Sen pitkät pyhät ovat yleensä olleet minulle ikkunoiden pesun ja vaatekaappien tuuletuksen aikaa. Eivät tänä vuonna, koska keväästä ei vielä ole tietoakaan tänä vuonna. Vaikka niin kovasti haluaisin sen jo tulevan.  Yleensä tähän aikaan luotokuvissa on kaikenlaista elämän heräämistä kuvaavaa materiaalia. Tällä kertaa luontokuvat ainakin Vaasasta ovat varsin valkoisia.

Ukonkin piti oikein torstaiaamuna käydä ihmettelemässä, kun itseltään karva lähtee tupsuina kevään merkkinä, mutta lämpömittari kertoo aivan toista.

Tänä vuonna huhtikuun alkaessa. ainoa vihreä ja kukkiva löytyy valitettavasti ruukusta. Onneksi laitoin pääsiäisohran kasvamaan jo viime viikonloppuna.

Kristiina

Mikä vessapaperissa maksaa?

Moni meistä on kuluneen vuoden aikana tuskaillut peruselintarvikkeiden, lihan, jauhojen, maitotuotteiden ja rasvojen hinnannousua. Niiden hintojen kun kerrotaan viimeisen vuoden aikana nousseen jopa 30-50 %. Mutta kuinka moni on kaupassa asioidessaan kiinnittänyt huomiota sellaisen välttämättömyystuotteen kuin WC-paperin hintaan?  Omat kokemukseni ovat Vaasasta ja omasta lähikaupastani, mutta tuskin trendi muualla maassa siitä kovasti poikkeaa. Nimitän vessapaperia välttämättömyystuotteeksi, koska sitä on aika vaikea korvata millään. Luettu Ilkka-Pohjalainen ehkä kävisi, jos jaksaa pestä sitä painomustetta kalsongeistaan. Luonnosta haetut lehdet taas ovat käytettävissä vain kesällä eikä kai  viemäriverkosto oikein niiden käytöstä tykkää.

Joka tapauksessa, viime viikolla oli itselläni taas aika tankata huussipaperia. Kaupan hyllyllä meinasin saada sydänhalvauksen paperien hinnoista. Yhtä lukuun ottamatta jokainen 8 rullan paketti maksoi yli 4 euroa, useat jopa reilusti ylitse. Aloin miettiä hintoja ennen ja nyt. Löysin kuiteistani yhden kesäkuulta, jolloin olin ostanut normaalisti käyttämääni paperia. Silloin, 8 kuukautta sitten, kahdeksan rullan pakkaus oli maksanut €2,15. Nyt sen saman paperikassin hinta oli €4,59. Tässä lyhyessä ajassa hinta on siis noussut 114 %. Eli reilusti enemmän kuin elintarvikkeet. Mikä on aiheuttanut moisen tähtitieteellisen nousun pehmopaperin hinnassa? Ei kannata vedota sotaan tai energian hintaan. Kesäkuussa sota oli jo alkanut ja hinta oli silti maltillinen. Sitä paitsi paperin raaka-aine tulee kotimaasta ja se valmistetaan täällä, joten sodalla ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Energian hintakaan ei kelpaa, koska sen mukaan, mitä olen lukenut Suomen pehmopaperitehtaista, niillä on omat voimalaitokset, jotka tuottavat niiden käyttämän energian. Nyt viisaat, jotka tiedätte. Miten pehmopaperin valmistajat selittävät valtavan hinnannousun syyt? Vai saammeko syyttää itseänne, kun aina paniikin vallatessa mielemme (korona, energian hinnannousu, Ukrainan sota, lakot) hamstraamme ensimmäiseksi vessapaperia. Huomasivatko pehmopaperitehtaat selvän rahastusreiän ostokäyttäytymisessämme ja päättivät tänä vuonna tehdä tosi ison potin tällä aina hamuallamme tuotteella?

Itse päädyin valitsemaan hyllystä sen ainoan vessapaperikassin, jonka hinta jäi alle 4 euron. Syy halpaan hintaan selviää paketin kyljestä ja vertailusta. Entisessä paperissa oli 3 kerrosta, nykyisessä 2. Lisäksi koko rullan koko on entistä selvästi pienempi. Täytyy pihin vaan varoa, etteivät sormet mene paperista läpi. Tai jos käyttäisi sitä Ilkka-Pohjalaista, onhan siitäkin jo kallis hinta maksettu, ja vaan vuoraisi pinnan muutamalla vessapaperinpalalla. 

Kristiina

Teiden kunnossapito Vaasassa

Aloin kirjoittaa tätä mielipidettäni viikonlopun pakkas- ja lumisadekelin vallitessa, mutta nyt olemme jälleen samassa tilanteessa kuin uudenvuoden aikaan eli pakkasten ja lumisateiden jälkeen on tiedossa lämmintä ja vettä. Aion nimittäin sanoa mielipiteeni pihojen ja kävelyreittien talvikunnossapidosta. Ajoteitä en kommentoi, koska koen ne lähinnä vain linja-auton penkistä.

Kun talvi-aika alkaa, ei tarvitse kovin kummasti tupruttaa taivaalta lunta, kun ainakin Vaasassa aurauskalusto lähtee liikkeelle. Se on toki hyvä ajatellen aamusta liikkeelle lähteviä ja illalla kotiin palaavia. No, kävelyreitit tietysti tulevat tärkeysjärjestyksessä ajoreittien jälkeen, joten joskus aamuisin pyöräilijöillä voi paikka paikoin olla hieman hankaluuksia. Kun lumentulo on varmasti siltä erää päättynyt, tulevat sitten aikanaan myös hiekoittajat. Joskus hieman jälkijunassa, mutta aikanaan se hiekka kuitenkin reiteille ilmestyy.

Huonosti ovat asiat silloin, kun lumikelien jälkeen tulee suojasää, kuten kävi juuri ennen uutta vuotta ja on luvassa jälleen tällä viikolla. Lumet alkavat sulaa ja tiet muuttuvat sohjoisiksi ja vesilätäköiden pilkuttamiksi. Silloin pihat ja tiet jätetään oman onnensa nojaan. Kukaan ei välitä ajaa sitä nuoskalunta ja sohjoa pois kävelyreiteiltä ja pihoista. Kun tätä suojakeliä yleensä kestää joitakin päiviä, sohjo kasautuu ja kävelijät kahlaavat nilkkoja myöten loskassa, pyöräilijät ajelevat siihen omat uransa ja ne aina ahkerat
autoilijat poikkeavat myös pihoissa ja jalankulkureiteillä. Ja kuten väistämättä talvella sään muuttuessa tapahtuu, ainakin vielä näin talviajan keskellä, pakkaset tulevat takaisin. Ne puhdistamattomat, loskaiset pihat ja kävelyreitit jäätyvät. Loska muuttuu käyttäjien jättämäksi harjanteiden, urien, kukkuloiden ja kuoppien miinakentäksi, jota ympäröivät peilijääksi jäätyneet vesilätäköt. Sanalla sanoen, kävelijöiden ja pyöräilijöiden käyttämät kulkutiet muuttuvat hengenvaarallisiksi. Kaikki tämä vain siksi, että talvikunnossapitoon Vaasassa kuuluu ilmeisesti lumenajo ja hiekoitus, mutta kukaan ei ole mitenkään ohjeistanut, mitä tehdään, kun välissä on lämpimämpiä päiviä. Ilmeisesti ainakin jäljestä päätellen silloin ei tarvitse tehdä mitään. Eihän loska ole vaarallista, vain kiusallista. Kun ei ole kenellekään tullut mieleen ajatella seurauksia eli tilannetta, jossa kaikki teille jätetty sohjo ja vesi väistämättä taas jäätyy. Kun seuraava lumisade sitten hieman tasaa tien pintoja, niin sitä aletaan kiivaasti aurata pois. 

No, uudenvuoden loskakelit ja jäätyminen saivat ainakin minut huomaamaan 2 asiaa. Ensinnäkin, oli aika uusia yli 10 vuotta vanhat ja kuluneet liukuesteet talvikenkiin. Nyt on uudet tilattu, toivottavasti tulevat ennen uutta suojakelin vaihtumista pakkaseen. Suojakelillä taas huomasin, että toinen talvikenkäni kestää pakkaskelit, mutta ei loskaa. Ukkovarvas kastui loskassa kahlatessa. Joten kai tällä viikolla pitää vielä ehtiä katsomaan uusia kenkiä.

Kristiina

Koulutusjärjestelmä ja koulutus sakkaavat

Suomessa on jo pitemmän aikaa käyty keskustelua nykyisestä koulutuksen tilasta. Aikanaan 1900-luvun lopussa - 200-luvun alussa Suomi oli koulutuksen mallimaa. Pisa-tulokset olivat huippuluokkaa, työikäisten koulutustaso hienossa noususuunnassa ja Suomeen tultiin ympäri maailmaa ottamaan oppia. Koulutusjärjestelmämme oli ehjä. Tässä vaiheessa olisi pitänyt päättävällä taholla toteuttaa sanontaa "Ehjää ei tarvitse korjata". Pitää huolehtia, että täytetään modernisoituvan yhteiskunnan vaatimukset, mutta ei aleta tekemään suuria muutosliikkeitä. Mitä vielä. Jokaisen päättäjäryhmän (hallitukset, valiokunnat, komiteat, asiantuntijaryhmät jne.) piti saada lyödä omanlaisensa puumerkki tai tehdä uudistuskokeilu koululaitoksen toimintaan. Vanhemmat muuttuivat yhä kiireisemmiksi ja omiin asioihinsa syventyviksi ja sysäsivät enenevässä määrän vastuuta lapsistaan kouluille. Mitä tällä veivaamisella saatiin aikaan? Laskevat Pisa-tulokset kaikilla opetuksen osa-alueilla, laskeva työikäisten koulutustaso ja nouseva määrä nuoria, jotka eivät osaa laskea tai lukea kunnolla, jolla on huono yleissivistys ja teknologistuvassa ja monimutkaistuvassa yhteiskunnassa ammatti tai arvo, joiden työelämässä tarvittavia taitoja he eivät kuitenkaan hallitse. Entisten sekatyömiesten, juoksupoikien ja konttoristien sijaan tarvitaan nykyisin erikoisosaajia, joksi ei pääse puutteellisin perustiedoin. Silloin ei onnistu edes omien asioittensa hoito tänä päivänä.

Kun tutkii opettajien haastatteluja viime vuosilta, joutuu toteamaan, että resurssileikkaukset ja muutokset ovat merkittävästi heikentäneet ns. "perusopetuksen" mahdollisuuksia kaikissa koulutusasteissa ja syöneet kaikkien opetukseen osallistuvien henkilöiden mahdollisuuksia harjoittaa perusopetusta ja taitojen kartuttamista. Sen sijaan pyöritellään papereita, kokoustellaan, yritetään inkluusiota ja yksilöllistä opetusta, tehdään jatkuvasti kaikenlaisia kokeiluja pyörän keksimiseksi uudelleen eli opettajilta otetaan koko ajan pois mahdollisuuksia opettaa hyvin niin, että kaikki oppisivat ja tarjotaan tilalle malleja, joita käyttämällä juuri kukaan ei opi juuri mitään.

Olen katsellut muutaman vuoden ajan erilaisia kirjoituksia ja mielipiteitä varsinkin opettajilta ja opetusalan ammattilaisilta siitä, mikä koululaitoksessamme on mennyt pieleen. Isoin syy alamäkeen on ollut jatkuva koulutuksen resurssien eli rahan karsiminen samaan aikaan useiden uudistusten tekemisten ja lisävaatimusten asettamisten kanssa. Ajatellaan nyt normaalia perusopetusta. Aiemmin meillä olivat luokat. Luokissa opiskelivat ns. normaalitasoiset. Erityislapsille ja vaikeuksista kärsiville olivat pienryhmänsä, jossa he saivat tarvitsemaansa erityishuomiota. Jokaisen luokan läpäistäkseen oppilaiden oli yllettävä kokonaisopinnoissa määrätylle tasolle, ennen kuin he pääsivät siirtymään eteenpäin. Jos näin ei käynyt, tuplattiin eli kerrattiin edellinen opintojakso. Sitten hajotettiin luokat tasoiksi. Nyt samassa ryhmässä saattaa olla hyvin eri tasolla opiskelevia oppilaita, joita jokaista opettajan tulisi opettaa hänen erityisen tasonsa mukaisesti. Miten yhdeltä opettajalta voisi tämä onnistus? Sen jälkeen tehtiin vielä inkluusio, jolloin eri ongelmista kärsivät yksilöt siirrettiin keskiverto-opiskelijoiden kanssa samaan ryhmään opiskelemaan samoin resurssein ja menetelmin kuin muutkin. Inkluusio perustuu YKn julistukseen, jossa vaadittiin vammaisille oikeutta opetukseen tavallisissa luokissa. Mutta kun kaikki tämä ei tunnu toimivan. Opettaja ei voi enää keskittyä samojen asioiden opettamiseen kaikille, vaan hänen täytyy ottaa tasot ja yksilöt huomioon samalla huomioiden inkluusion tuomat vaikeammat oppilaat, jos heitä on mukana. Tämä kaikki pitäisi toteuttaa minimaallisella ulkopuolisella avulla eli mahdollisimman vähän mukana olevia apuhenkilöitä käyttäen. Jos inkluusio vietäisiin tarpeeksi pitkälle, olisiko meillä oikeus vaatia näkö- tai kuulovammaisten erikoisopetuksen lakkauttamista ja heidänkin siirtämistään tavallisiin kouluihin? Kun inkluusiossa esim. autistiset lapset, kielitaidottomat, erityistukilapset ovat samassa opetuksessa keskivertojen kanssa ilman, että samalla opetukseen olisi annettu lisäresursseja avustajiin ja erityisopettajiin, tuloksena opettaja joutuu keskittymään häiriköihin ja tuen tarpeessa oleviin, ei kaikkien opettamiseen liian isoissa ryhmässä ja kukaan ei opi mitään.

 

Sitten ovat tulleet jatkuvat muutokset ja kokeilut. Tästä hyvänä esimerkkinä siteeraan erästä pitkäaikaista luokanopettajaa: "11 vuoden aikana on kouluumme tuotu TVT, näppäintaidot, kolmiportainen tuki, oppilaskuntatoiminta, KiVa, vertaissovittelu, vahvuuspedagogiikka, yhteistyö esiopetuksen kanssa, varhennettu englanti ja ruotsi, tunnetaitojen opettaminen, draama, laaja-alaiset sisältöalueet ja uusimpana yrittäjyyskasvatus. Opettajilla jää yhä vähemmän aikaa opetuksen suunnittelulle. Oppilailta aika on usein otettu suomen kielen tunneista. Onko siis ihme, että oppilaiden luku- ja kirjoitustaidot heikkenevät?". Tämä on juuri sitä, mistä alussa puhuin. Ei pyritty vain pysymään yhteiskunnan kehityksen tasalla, vaan jokaisen instanssi piti työntää lusikkansa soppaan ja alkaa korjaamaan ehjää. Lopputuloksena kaiken sen korjailun jälkeen ehjä onkin rikki. Opettajaparat hukkuvat kaikkeen raportointiin, palaveeraamiseen, suunnitelmiin ja niiden uusimiseen ja muutokset tapahtuvat niin tiheään tahtiin, että opettajat eivät jaksa muun sälän takia enää opettaa perusasioita ja vaikka jaksaisivatkin, heillä ei enää ole siihen mahdollisuuksia tai aikaa. Eivätkä kodit halua enää ottaa vähäisintäkään vastuuta lapsensa koulutuksesta ja edistymisestä. "En minäkään pitänyt nuorena lukemisesta tai matikasta ja hyvin olen pärjännyt". Tai kun lapsi valittaa tekemisen puutetta, sen sijaan että annettaisiin hänelle kirja käteen (pienemmille luettaisiin) tai jotain ajattelemista ja älyllistä tekemistä, hänet istutetaan telkkarin tai pelikoneen ääreen, jotta päästään itse mahdollisimman vähällä. Kun opettaja ei ehdi ja pysty opettamaan ja vanhempia ei kiinnosta, kohta ainoa tiedonlähde ovat älypuhelimet. Tosin älyllisesti ja tiedollisesti stimuloimattomia nykynuoria ei paljon edes tunnu kiinnostavan tiedon hakeminen älypuhelimesta, siellä pelaillaan, tsättäillään tai katsotaan viimeisimmät juorut ja trendit.

 

Ei ole Suomi enää koulutuksen ja oppimistulosten ihannemaa. Tulokset ja tasot laskevat kuin lehmän häntä. Tässä asiassa luen syyn täysin päättävien tahojen resurssien supistamisen ja jatkuvan lusikkansa soppaan pistämisen tiliin. Kun halutaan jättää oma merkkinsä ja sen jättämiseksi kuunnellaan "asiantuntijoita", konsultteja ja kaikkia muita tahoja, mutta ei opettajia tai opetuksen ammattilaisia, niin syntyy enemmän huonoa kuin hyvää. Tämä sama suuntaus on koskenut koko koulutuskenttää, perusopetusta, ammattiopetusta ja korkeakouluopetusta. Joskus maailmanaikaan (ennen kaikki oli paremmin-ajattelu putkahti pintaan) suomalaisessa ajattelussa niin tavallisella ihmisellä kuin päättäjillä oli muutama kulmakivi, joista pidettiin kiinni: toimeentulo, koulutus, terveys ja turvallisuus. Nykypäivänä nämä kulmakivet tuntuvat jääneen toissijaisiksi kaiken maailman muun hömpän rinnalla. Ainakin koulutuksen ja monen muun asian osalta minä sanon, että ennen oli paremmin, kun keskityttiin omaan parempaan sen sijaan, että pyrittiin koko maailman parantamiseen ja muiden myötäilemiseen. Kun omat asiat olivat kunnossa, maalla menin hyvin. Ei mene enää.

Kristiina

Hyvää Uutta Vuotta - Happy New Year

 

Hyvää Uutta Vuotta - Gott Nytt År - Happy New Year

Toivottavat

Kristiina     ja Ukko-kissa

Hyvää Joulu - Merry Christmas

 

Toivottavat

Kristiina     ja Ukko-kissa

Vanhuus ei tule yksin

Sanotaan, että vanhuus ei tule yksin. Pitää toisaalta paikkansa, toisaalta ei. Huomasin n. 1,5 vuotta sitten, että käydessäni reippailla kävelylenkeillä pohkeeni alkoivat kiristää. Luulin vaivan johtuvan vain huonoista lenkkareista, mutta se jatkuikin talvikenkiin siirryttäessä. Koska olen huono tilaamaan mitään lääkäriaikoja, sain aikaiseksi tarttua puhelimeen vasta tänä keväänä. Ensin jouduin fysioterapeutin tarkastettavaksi. Tämä totesi, että vaiva ei johdu kävelystäni tai lihaksistani vaan tuntuu enemmän verisuonivaivalta ja käski lääkärin pakeille. Sinne sain jonotuksen jälkeen ajan nyt syksyllä. Hän tutki, lähetti verikokeisiin ja EKGhen. Niille oli kyllä tilausta, sillä edelliset oli otettu yli 10 vuotta sitten, kun olin vielä 10 kiloa kevyempi. Lisäksi sain kotitehtävänä verenpaineeni mittailun ja kirjaamisen, se kun tuntui siinä vastaanotolla hieman korkealla. Mukaan tuli myös lomake alkoholinkäyttötavoista kertomiseen ja tietysti ilmoitus, että koska vaiva tuntuu verisuoniperäiseltä, tupakointi on ehdottomasti lopetettava.

Ennen kuin jatkan sairaskertomustani, todistan tässä välissä, että vanhuus tulee myös yksin. Nimittäin, kun on elänyt yli kuusikymppiseksi ainoana lääkityksenä kalkkitabletit. Sitten käsketään lopettamaan se vähäkin tupakointi (nykyisin keskimäärin 6 sätkää/päivä) ja todennäköisesti suositellaan myös luopumaan alkoholista kokonaan, niin kyllä tulee yksinäinen olo. Mitä iloa on elää vanhaksi, jos loppuelämä tarkoittaa kaikista paheista luopumista. Ei ole kivaa ja aika tylsää. Näin ajattelin siinä vaiheessa.

Nyt jatketaan sairaskertomusta. Mittailin verenpaineet ja kävin kokeissa. En tosin ollut kovin huolissani, koska aiemmin verenpaineeni on aina ollut kallistunut pikemminkin liian alhaisen puolelle ja kolesteroli- ja sokeriarvot ovat olleet hyvät. Sitten sain tulokset kotiin. Sain verenpainelääkereseptin ja ruokavalio-ohjeet, koska minulla oli ainakin väliaikaisesti hyperkolesterolemia eli korkea kolesteroli. Nyt pitäisi luopua rasvaisista leikkeleistä, lihoista ja maitotuotteista ja ottaa tilalle vähärasvaiset. Siis myös kermaisista jälkiruoista pitää luopua (nyt ottaa koville). Lisäksi ruokien hinta kohoaa koko ajan, mutta tulot eivät juurikaan ja ne vähärasvaiset, sydänystävälliset tuotteet maksavat usein moninkertaisesti verrattuna tavallisiin tuotteisiin. Itse olen sitä mieltä, etten tarvitsisi verenpaine- tai kolesterolilääkkeitä vaan laihdutuslääkkeitä. Kas kun yli 60-vuotiaana sitä kertynyttä 10 kilon lisäpainoa ei saakaan enää pois niillä ruokavalion pikku korjauksilla ja lisäliikunnalla. Normaalilaihdutus vaatisi huomattavasti järeämmät konstit. Ensimmäiseksi pitäisi kai luopua jälkiruoista, kakuista ja makeisista. Eli kaikesta, mistä eniten pidän.

Miten tässä näin kävi? Olen ikäni saanut syödä makeata melkein niin paljon kuin haluan, kermoja ja leivonnaisia ei ole tarvinnut arastella ja olen saanut kaikin puolin nauttia elämän kaikista paheista. Nyt minun pitäisi alkaa elää rasvattomilla tuotteilla, salaatilla ja kevyillä aterioilla. Herkuttelu, tupakka ja alkoholi pois ja pillerit tilalle. Nyt tulee kaksijakoinen osa tästä asiasta. Toisaalta pitää syödä vähemmän ja terveellisemmin. Eli jos jättää kaiken paheellisen syömisen, tupakoinnin ja alkoholin, niin rahaa säästyy ostaa ne pillerit. Toisaalta taas, jos vähärasvaisen ruoan (kuten muunkin ruoan), tuontihedelmien ja marjatuotteiden hinta nousee tätä vauhtia, ei ole niiden ostamisen jälkeen rahaa niihin pillereihin. No, jos sähkön hintakin jatkaa nousuaan niin että ei taas toisaalta ole enää varaa hehkuttaa kovin usein uunia eli leipominen saa jäädä vähemmälle. Ei siitä kyllä sähköä säästämällä jää enempää rahaa pillereihin, mutta ehkä kolesteroliarvot kiittävät. Ja painokin laskee.

Kyllä on edessä ankea elämän ehtoo. Toisaalta en tunne itseäni yhtään erilaisemmaksi kuin ennen lääkärin viestiä. Aloitin juuri uuden ammatin opiskelun juuri eikä eläkkeelle ole kiirettä. Katsoin myös joutessani, että sinä vuonna, kun synnyin, elinikäodotteeni oli 73 vuotta 6 kuukautta. Eli jos jaksan kitkutella vielä reilun 10 vuotta, olen saavuttanut tavoitteeni. Toivottavasti minun ei siihen mennessä tarvitse luopua ihan kaikista paheistani. Jos pitää, niin minusta tulee kiukkuinen, tyytymätön pieni akanpahanen. Mutta paheeton. Ja laiha/pilleritön, toivottavasti.

Kristiina

Huonosti käyttäytyvä nuoriso

Viime aikoina paikallisaviisimme on täyttynyt uutisista huonosti käyttäytyvästä ja sotkevasta nuorisosta. Ilmiötä on tavattu koko laajemman Pohjanmaan alueella, mutta varsinkin Seinäjoen seutu on kerännyt huomiota. Siellä nuorison kokoontumiset koulujen ja puistojen alueilla ovat jättäneet jälkeensä sotkuisia piirroksia ja kirjoituksia, ison määrän roskaa alueelle ja rikottuja paikkoja. Roskaamisen lisäksi kaikkialla nuoriso ajelee alueilla erilaisilla ajoneuvoilla (polkupyörät, potkulaudat, autot, mönkijät jne.) jättäen jälkeensä uria ja myllättyä maata/istutuksia ja aiheuttaen musiikki- ja yleistä äänihäiriötä. Seinäjoen tapauksissa häiriötä, rikkomista ja sotkemista on laajennettu myös siten, että koulujen tai puistojen läheisyydessä asuvien ihmisten koteja on häiriköity mölyämällä, heittelemällä munia, piirtelemällä ja rikkomalla paikkoja. Aikuiset ihmiset alkavat olla kurkkua myötä täynnä tällaista häiriökäyttäytymistä, rikkomista ja sotkemista ja nuoremmat lapset pelkäävät iltaisin mennä harrastepaikoille tai aamuisin kouluun. Mutta mistä apu tilanteeseen?

Joillakin paikkakunnilla perätään nuorisotiloja. Olisivathan ne hyvät nuorison kokoontumis- ja harrastepaikkoina, mutta samalla ne ovat omiaan muodostamaan vain uuden häiriöpesäkkeen alueelle. Samoin apuun perätään poliiseja ja kameroita sekä ankarampia rangaistusseuraamuksia. Olisi todella hyvä, että tekijät saataisiin selville ja siitä koituisi heille sekä rahallisia että työhön perustuvia seuraamuksia eli ilkitöiden korjausten korvaamista ja korjaus- sekä siivousurakoita tekijöille. Mutta ei viranomainen kaikkialle ehdi ja usein tapahtuu niin, että viranomaisen ehtiessä paikalle nuorisojoukko on jo siirtynyt muualle tai hajaantunut, poliisin tulo kun kestää aikansa jopa kaupungeissa saati sitten kauempana taajamissa tai maaseutualueella. Lisäksi nuoriso on usein tietoinen kameroista ja osa porukasta naamioituu huivein ja hupparein kokoontuessaan pahantekoon. Valitettavasti myös nykyisin rangaistusasteikko näiden nuorien kohdalla on niin lievä ja niin pitkämielinen, että pahanteon mukavuus ylittää rangaistuksen pelon. Yksityiselle ihmiselle taas katsotaan asioihin puuttumisen olevan nuorten "pahoinpitelyä", jota laki ei salli. Laki siis käytännössä katsoo nuorten häiriköintiä julkisia tiloja ja yksityisiä ihmisiä kohtaan läpi sormien, kun taas jos uhkaat usuttaa koiran kotiasi terrorisoivien nuorten perään, syyllistyt rangaistavaan tekoon. Meillä on mielestäni liian kauan harjoitettu "nuoret ovat nuoria", "pojat ovat poikia" ja "ei meidän lapsi" -ajattelua nuorten huonon käytöksen ja rötöstelyn kohdalla ja katsottu tuollaista käytöstä läpi sormien. Olisi aika laskea rangaistusten alaikärajaa ja alkaa puuttumaan tällaiseen kalliiksi tulevaan rötöstelyyn. Teoilla pitäisi olla seuraamukset, ei hyssyttelyä ja ymmärrystä. 

Se, että apua haetaan viranomaisista ja rangaistuksista on yksi puoli tahallisen vahingonteon, roskaamisen ja häiriköinnin suitsemisessa. Mutta eikö kaiken perusta löydy kotoa ja vanhemmista/kasvatuksesta? Ilmeisesti melkein jokaisessa kodissa pidetään itsestään selvänä, ettei roskia heitellä pitkin lattiaa, seiniin ei piirrellä ja paikkoja ei tahallaan hajoteta. Samaa johdonmukaista käyttäytymistapaa pitäisi pienestä asti laajentaa koskemaan myös ulko- ja yleisiä tiloja. Kuinka vaikeaa on opettaa lapsille, että roskat eivät kuulu maahan vaan roskiksiin tai taskuun? Tai että piirtämistä ja kirjoittamista varten ovat paperi tai siihen tarkoitukseen osoitettu muu alusta? Ja että tahallinen rikkominen aiheuttaa vain rahan menoa ja omien käyttörahojen pienenemistä? Nykyisin sanotaan lasten kokevan paniikkia ja henkistä kärsimystä ilmastopelottelusta ja muovin haitoista. Eipä tuo paniikki tai kärsimys tunnu ulottuvan omaan toimintaan kodin ulkopuolella, kun voidaan surutta heitellä roskat mihin sattuu tai olla oikeutettuja roskaamaan yleisiä, julkisia alueita tai jopa muiden yksityisalueita. Heitetään siis aikuiset roskakoriin tuo huoli nuorten ahdistumisesta ja pelotellaan oikein kunnolla sillä, mitä tapahtuu, jos ei muuteta omaa käyttäytymistä, valitetaan vain aikuisten välinpitämättömyydestä ja teoista. Samalla lailla eläimet kuolevat, ilmasto lämpenee ja mikromuovihaitat leviävät nuorten teoista kuin aikuistenkin.

Toinen asia ovat omien lastensa tekemisten, olinpaikkojen ja aikataulujen seuraaminen. Ei viranomainen voi seurata, missä lapsesi on, mitä hän todellisuudessa tekee ja kenen kanssa tai koska. Itse aina ihmettelen, miten keskellä viikkoa puolen yön aikaan ulkona liikkuu nuorisoporukoita tai mopot/mönkijät pörräävät vielä keskiyön jälkeen. Vanhempien pitäisi laatia nuorille säännöt ja valvoa niiden noudattamista. Ei voi edellyttää, että kotona ei ole mitään sääntöjä, mutta koulun ja viranomaisten tulisi valvoa nuorten tekemisiä ja kotona/muualla oloa. Kyllä nuorten käytöksen perusteet luodaan lapsesta asti kotona ja niiden vahvistamista jatketaan vielä nuoruusiässäkin valvomalla sääntöjen ja käyttäytymisen noudattamista ja toteuttamalla niiden rikkomisesta asetetut rangaistukset. Eikä pidä unohtaa palkitsemista oikeasta toiminnasta ja käyttäytymisestä.

 

Itse en ymmärrä nuorta, joka valittaa ympäristöä pilaavista ja vahinkoa aiheuttavista aikuisista ja samaan aikaan heittää itse roskat mihin sattuu, sotkee ja rikkoo yleistä tai yksityistä omaisuutta ja häiriköi melusaasteella tai yleisellä käyttäytymisellä. Nuoret, ennen kuin valitatte aikuisten tekemisistä, tutkikaapa omaa käyttäytymistänne. Luopukaa siitä "kun muutkin niin minäkin" -joukkopsykoosista ja ottakaa tilalle "jos muut käskevät sinun hypätä kaivoon, hyppäätkö"-ajattelutapa. Aikuiset, ennen kuin valitatte nuorten käyttäytymisestä, katsokaa mitä itse teette. Roskaatteko, suhtaudutteko välinpitämättömästi julkisiin ja yleisiin tiloihin ja julkiseen omaisuuteen, millainen on oma asenteesi?  Ja miten olette oman jälkikasvunne kasvattaneet, onko heillä sääntöjä ja valvotteko niiden noudattamista ja onko kotonanne rangaistusseuraamuksia? Toki yhteiskunnan pitäisi mahdollistaa ja toteuttaa valvontaa ja säätää ankarampia rangaistuksia myös nuorille. Mutta viranomaiset ja tiukka ulkopuolinen valvonta ovat vain osa käytöksen korjausta, ison osan pitäisi alkaa kotona.

Kristiina

Kotikuulumisia

Ukko ja minä olemme taas kokeneet jotain uutta. Muistanetteko vielä viime maaliskuun ötökkäinvaasion kaapeissani? Kävipä niin, että löysin pari viikkoa sitten samasta kuiva-ainekaapista taas ötököitä. Vähemmän kuin viimeksi, mutta kuitenkin. Olin saanut sitten viime kerran selville, että kaikenlaiset ötökkähavainnot pitää aina ilmoittaa taloyhtiölle, joten lähetin nootin isännöitsijälle. Hän oli yhteydessä tuholaistorjujaan ja niin sain ilmoituksen ohjeineen, että luokseni tulee tuholaistorjuja viime perjantaina 7.10.22. Aine ei edellyttänyt pitkää poissaoloa, kissan olisi saanut laittaa vessaan ja itse olla poissa kotoa 2-3 tuntia. Käsittely toistettiin tänään 13.10.22. Huonekalut piti vain siirtää pois seinustoilta ja keittiön kuiva-ainekaapit (kaikki 3) ja roskiskaappi tulee tyhjentää. 

Sattui niin, että olin aikeissa hakea kaveriltani myöhäisiä raparpereja, joten sovimme, että hän hakee minut ja Ukon kylään luokseen jokuseksi tunniksi. Jännittäväksi asian teki varsinkin Ukolle se, että a) Ukko ei ole juuri käynyt elämässään muualla kuin kotona ja b) kaverillani on koira. Kunnon iso saksanpaimenkoira. Onni asiassa on, että Max (se koira) on tottunut kissoihin, sillä oli niitä aikanaan sisaruksina 3 kpl. Ja että Max pitää erityisesti mustista/mustavalkoisista kissoista. 

Niin me Ukon kanssa hyppäsimme autoon, jossa myös Max oli meitä hakemassa. Tosin automatkalla Ukko ei huomannut koko Maxia, sillä oli niin paljon tekemistä ilmoittaessaan vastalauseensa kantokoppaan joutumisesta hurjalla, jatkuvalla mouruamisella. Perillä Ukko tutustui paikkoihin ensin minun sylissäni ja sitten kaverini sylissä se sai tehdä tuttavuutta Maxin kanssa. Max osoitti ystävällisyyttä nuolemalla Ukkoa ja Ukko tunteitaan koiraa kohtaan yrittämällä väistellä sitä. Päästyään lattialle Ukko keksi heti, että talon paras paikka löytyi saunasta lauteiden alta, johon sen mielestä Max ei päässyt. Niin meni meidän aikamme, tosin vierailun loppuaikana Ukko uskaltautui jopa hieman tutustumaan talon kahteen makuuhuoneeseen. Olohuoneeseen se ei suostunut tulemaan muutamaa sylittelyhetkeä lukuun ottamatta, koska siellä oli se nuoleskeleva jättiläinen. Kaiken kaikkiaan mukava vierailu ainakin osalle meistä. Max tykkäsi Ukosta ja Ukko kilttinä kissapoikana ei kertaakaan sähissyt tai raapinut, ennemminkin väisteli. Mutta ainakin totesimme, että kyllä tämä eläinkaksikko samaan mökkiin sopii. Hieman kaikki uusi otti Ukon voimille, koska se nukkui kotona ruokailun jälkeen koko illan.

Tänään Ukko sai viettää muutaman tunnin vessassa myrkytyksen aikana, koska kaverini on Lapissa mökillä.

 

 

 

Muuten kotona on aika hurjan näköistä, koska kuiva-ainekaapit piti tyhjentää ja sisältö on nyt levitettynä keittiön työtasoille ja kasseihin keittiössä ja makuuhuoneessa. No, onneksi minulla alkoi syysloma ja ehdin ensi viikon aikana siivota samaan hengenvetoon koko keittiön.

 

 

Nyt, kun kaikki kesäiset kasvit ja tavarat on korjattu pois parvekkeelta ja tilalle in tuotu lyhdyt ja callunat, luulisi parvekkeen pysyvän siistinä. Mutta ei. Parvekkeeni ulkopuolella kasvaa iso ja komea riippakoivu, jonka syksyisestä lehtienlähtöajasta saa osuutensa myös parveke. Vaikka olen yrittänyt viikoittain harjata lehdet pois, niitä riittää lisää vielä pitkäksi aikaa. Pakko lehdet on kuitenkin poistaa parvekkeelta ajatellen tulevia lumisateita. Kun parvekkeelle tulee paljon lunta, joka sitten seuraavan suojan aikana sulaa, lehdet tukkisivat veden ulosmenoaukon ja parvekkeen nykyinen tulvatilanne pahenisi huomattavasti. Joten pitänee taas lähteä harjahommiin.

Kristiina

Sometauko ja syksyn ostoksia

Kylläpä kesä on mennyt leppoisasti, kun pistin reiluksi kolmeksi kuukaudeksi kaikki some-kanavani kesätauolle. Ei kuvien lähettelyä, ei tekstien rustaamista eikä somen seuraamista. Ehti lukea kesäkirjoja, käydä metsässä ja vain olla leppoisasti. Kesällä oli tarpeen tankata energiaa ja varastoja syksyä ja talvea varten, ei notkua koneella tai puhelimessa.

Mutta nyt on taas aika hiljalleen totutella syksyyn. Aloitin tällä viikolla hieman pitemmällä päiväkurssilla VAMIAssa. Onneksi alku on leppoisaa laskua, koska minulla on vain 2 lähipäivää ja 3 etäpäivää viikossa. Tällä viikolla ehdin käyttää hyväkseni myös torstain autottoman päivän etua, koska Vaasassa oli sinä päivänä bussilla matkustaminen ilmaista. Piti käydä pitkästä aikaa REKOssa ja hieman muuallakin.

Ensimmäinen yllätys tuli heti, kun astuin bussista Rewell centeriin. Sinne oli laitettu pystyyn viikoksi Punaisen Ristin Pop-up kirpputori. En ole pitkään aikaan käynyt kirppiksellä, joten oli pakko poiketa. Aina kierrellessä kun tuppaa jotain kivaa löytymään. Tällä kertaa tyydyin kahteen kirjaan, Kari Tapion elämäntarinaan ja Sophia Kinsellan teokseen. Kun meitä lisäksi uhkaillaan sähkökatkoilla talvella, ostin keittiön väritykseen sopivat kaksi tuikkukippoa. Jälkeenpäin tosin mieleeni juolahti, että olisin voinut ostaa niitä 4 kpl ja rakentaa niistä joulukuussa adventtikynttiläasetelman. Lisäksi kirppiksellä oli tarjoilla kiva punainen työtuoli kohtuuhintaan. Ikävä vaan, että sen korkeudensäätömekanismi oli rikki ja ala-asennossa olisi siinä istuessani leukani ollut työpöydän tasalla, joten se jäi ostamatta. 

 

Seuraava tehtävä oli hakea Citymarketista muutama tarjoustuote ja etsiä itselleni kuminauhavyötäröfarkkuja. Kas kun olen viimeisen vuoden aikana lihonut 10 kg (sitä se herkkujen syönti tekee) ja melkein kaikki kilot ovat pakkautuneet vatsan kohdalle. Niin kuin naisilla yleensä myöhemmällä iällä. Ja mikä ei mahtunut mahaan, se valahti reisiin. Joten tavalliset farkut eivät enää mahdu päälle, tarvitsen nykyisin nuo kuminauhavyötäröfarkut.

Citarista sain tarjoustuotteet ja salaattiainekset mutten housuja. Kävin ensin muutamassa muussakin kaupassa katselemassa, mutta niiden valikoimat olivat tarkoitetut nuorille ja hoikille. Sitten keksin Halosen. Sieltä löysin vihdoin housuja, joissa oli sivuilla kuminauhat ja siten minun tarkoitukseeni sopivat. Valikoimassa oli vain yksi vika. Kaikki housut tuntuivat olevan kokoa 48-52. En sentään ole ihan vielä tuota kokoa, minulle menee nyt koko 38. Kaikista niistä isovyötäröisten housuista, jotka Halosella oli, löysin vain yhdet koon 38 housut. Nekin olivat pettymyksekseni perussiniset farkut, jollaisia minulla on jo yhdet. Mutta ei voinut mitään, pakko oli ostaa, ei yksillä farkuilla ja verkkareilla pärjää ihmisten ilmoilla. Jätin sentään kassalle toivomukset, että hankkisivat loppuvuoteen mennessä valikoimaan hieman enemmän noita "normaalikokoja" ja niitäkin eri väreissä. Toivottavasti toteuttavat toiveeni.

 

 

Sen jälkeen olikin aika suunnata hakemaan tilauksiani REKOsta. Tavaroissani oli sitä normitavaraa eli munia ja kurkku. Lisäksi tilasin 2 x 500 g lampaan jauhelihaa ja litran tuoreita suppilovahveroita, koska ajattelin jossain välissä laitella lampaanjauhelihapihvejä sienikastikkeella. Valitettavasti vain sienten myyjä ilmoitti iltapäivällä, ettei hän pääsekään paikalle. Toivottavasti minua onnistaa itseäni, koska olen lähdössä huomenna Petsmohon Vaasan Ladun sieniretkelle. Lammas siis odottaa tuoreita sieniä pakkasessa. Koska en ole löytänyt pyöräilymatkan päästä hyvää puolukkapaikkaa, ostin myös jonkin verran puolukoita.

 

 

Nyt täytyy lähteä kokoamaan tavaroita huomiselle sieniretkelle.

Kristiina

Vantaalla ja Vaasassa

Olen juuri viettänyt viikon pääkaupunkiseudulla. Luulisi, että kamerani muistikortti olisi täynnä kvia paikoista ja tapahtumista siellä. Mutta ei ole. Matkani tarkoitus oli visiitti 95-vuotiaan äitini luona, jossa siivosin ja laitoin ruokia koko viikon. Mielenkiintoisin kuvauskohde viikon aikana oli sorsaherrapari läheisellä, melkein tyhjäksi kuivuneella lammikolla. Muun ajan kuurasin ja paistelin.

Yksi viikon päätehtävistäni oli viedä rollaattorilla liikkuva äitini päivittäin kävelylenkille läheiseen puistoon. Huomasin tänä aikana, että en ollut ainoa mummontaluttaja Vantaalla. Käydessäni asioilla noteerasin, että n. joka toinen päiväkävelijä pari oli rollaattorilla liikkuva henkilö joko nuoremman tai vanhemman saattajan kanssa.

Pääsin minäkin aika lähelle jotain tapahtumaa viikon aikana. Kävellessämme lauantaina (kotiinlähtöni aatto) huomasimme, että puistossa tapahtuu jotain, Kysyttyäni, mitä sinne pystytetään, sain tietää, että sunnuntaina puistossa on Louhela Jam pääesiintyjänään Dingo ja useita muita artisteja. Joten melkein muttei ihan. Sunnuntaina kun istuin jo junassa matkalla kotiin. Veljeni tyttö lapsineen ja jopa mummi sen sijaan kävivät katsastamassa tapahtuman.

Lähtiessäni Vaasasta ajoi bussilla suoraan Matkakeskuksen (aseman) viereen ja menin junalle. Takaisin tullessani minun piti kulkea jalan asemalta torin laitaan bussipysäkille. Silloin huomasin massiiviset rakennustyöt Hovioikeudenpuistikolla aseman edessä. Siinä sitten täristin matkalaukun kanssa ensin läpi risteyksen, jossa ei tiennyt, missä kulkivat autot ja missä jalankulkija. Sen jälkeen mentiin pitkin katua, joka oli kaivettu auki. Tuli tavarakärryjä raahatessa mieleen, että enpä haluaisi olla turisti, joka tulee kaupunkiin. Laukusta meinasi irrota pyörät, kulku oli sekavaa ja huippuepäsiistiä. Muualta Vaasaan matkustavana olisin eksynyt heti alussa. Ei hyvä kuva kaupungistamme.

Kristiina