Kollaasi - Collage

 

Life is a collage of events, really.

- Mohanlal

 

Lisää kuvia aiheesta täällä:

Ruista, perunaa ja klementiiniä

En ole pitkään aikaan leiponut sämpylöitä. Aamulla tarvitaan hieman tavallista vehnästä tuhdimpaan, joten laitoin sämpylöihin puolet rukiista.

Ruisjuustosämpylät

5 dl vettä

1 rkl siirappia

0,5 dl öljyä

100 g juustoraastetta

1 pss kuivahiivaa

1,5 tl suolaa

6 dl ruisjauhoja

n. 6 dl vehnäjauhoja

Sekoita vesi 42 ºC, siirappi, öljy ja juustoraaste kulhossa. 

Sekoita kuivahiiva, suola ja ruisjauhot keskenään. Lisää seos nesteen sekaan, sekoita hyvin.

Lisäile taikinaan sen jälkeen vehnäjauhoja, kunnes sämpylätaikina ei enää juuri tartu astiaan tai käsiin, mutta on vielä pehmeää (ruisjauhojen takia taikina jää hieman tarttuvaksi). Peitä kulho liinalla ja anna nousta kaksinkertaiseksi vedottomassa paikassa (n. 1 h).

Pyöritä taikinasta hieman jauhotetulla alustalla pötkä ja leikkaa siitä tasakokoisia paloja. Pyöritä ne pyöreiksi tai pitkulaisiksi sämpylöiksi (12-14 kpl). Nostele sämpylät leivinpaperilla vuoratuille pelleille (jätä kohoamisvälit). Peitä sämpylät liinalla ja anna kohota (n. 45 min).

Paista sämpylät 225 ºC uunissa alakeskitasolla n. 13 min. Anna jäähtyä peittämättä.

Uuniin pääsi myös pääruoka. En ole pitkään aikaan tehnyt jauheliha-perunasoselaatikkoa, joten sämpylät saivat siitä kaverin.

Jauheliha-perunasoselaatikko

n. 1 kg perunoita

n. litra vettä

2 lihaliemikuutiota

70 g tomaattipyreetä

ripaus muskottia

öljyä

500 g jauhelihaa

1 sipuli

suolaa, maustepippuria, mustapippuria, paprikajauhetta

juustoraastetta

Kuori perunat ja keitä ne kypsiksi lihaliemessä. Valuta perunat, mutta ota keitinliemi talteen. Muusaa perunat survimella. Notkista muusi keitinliemellä. Sekoita muusin sekaan tomaattipyree.

Silppua sipuli ja kuullota silppua paistinpannulla keskilämpötilalla öjyssä 10 min. Siirrä sipulisilppu odottamaan.

Lisää tarvittaessa tilkka öljyä paistinpannulle. Ruskista jauheliha. Mausta se suolalla, pippurilla ja paprikajauheella. Lisää pannulle paiston loppuvaiheessa sipulisilppu.

Sekoita perunamuusi ja jauhelihaseos tilavassa uunivuoassa sekaisin. Ripottele pinnalle juustoraastetta. Paista laatikkoa 200 ºC alakeskitasolla n. 30 min.

Mieleni teki jonkinlaisia välipalakeksejä ja löysin Instagramin kautta reseptin kekseille, johon käytettiin syöttämätöntä hapanjuurta. Minusta kekseihin voisi hyvin käyttää juurta tehdessä tai herätettäessä syntynyttä "ylimääräistä" juurta, koska juuri toimii tässä reseptissä vain makuaineena, ei kohottajana. 

Täysjyvävehnäkeksit hapanjuurella

120 g täysjyvävehnäjauhoja

1 tl suolaa

1 tl leivinjauhetta

70 g kylmää voita tai leivontamargariinia

226 g hapanjuurta (kylmää, ei herätettyä)

Päälle:

merisuolaa (yrttejä, mausteita, valkosipulia)

Sekoita kulhossa jauhot, suola ja leivinjauhe sekaisin. Nypi joukkoon paloiteltu, kylmä rasva. Sekoita lopuksi taikinaan hapanjuuri puisella haarukalla tai lusikalla, kunnes taikina on hyvin sekaisin ja muodostaa pallon. Jaa taikina kahtia (á 210 g) ja laita palat kelmuun käärittynä jääkaappiin jäähtymään 30 min-24 h.

Kauli taikinat 1 kerrallaan kahden leivinpaperipalan välissä ohuiksi n. 25 x 30 cm levyiksi. Jaa levyt taikinapyörän tai veitsen avulla 16-20 palaksi. Pistele keksit haarukalla. Ripottele päälle merisuolaa ja halutessasi myös muita mausteita. Painele suola ja mausteet kevyesti kiinni keksien pintaa. Nosta keksit alemman leivinpaperin kanssa leivinpellille.

Paista keksit 175 ºC uunissa alakeskitasolla n. 20-25 min, kunnes keksit tuntuvat rapeilta ja reunat ovat saaneet hieman väriä. Jäähdytä keksit ja säilytä niitä kannellisessa astiassa.

Tottahan sitä piti sitten jälkiruokaakin saada. Koska talossa oli kookoskermaa ja sitrushedelmiä, syntyi hyvää jälkeä.

Veriappelsiini-kookosriisi

1 dl puuroriisiä

1 veriappelsiinin mehu + vettä, yht. 2,5 dl

2 veriappelsiinia

2,5 dl kookoskermaa

2 rkl sokeria

1 tl vaniljasokeria

 

Mittaa kattilaan veriappelsiinin mehu + vesi ja kiehauta. Lisää riisit ja keitä hiljalleen, kunnes neste on imeytynyt riisiin. Jäähdytä.

Vatkaa kookoskerma vaahdoksi. Vatkaa sekaan sokeri ja vaniljasokeri. 

Kuori ja lohko veriappelsiinit, leikkaa lohkot puoliksi.

Sekoita riisit ja veriappelsiinilohkot kookoskerman sekaan.

Kristiina

Ukon mietteitä

Pääsinpä taas vuorostani tähän koneelle. Nyt täytyy kertoa ensin yksi karmea juttu. Jokainen tietää, että karvattoman tärkein tehtävä on mun tarpeitteni tyydytys. No "mami" tilaa mulle kamaa postitse. Ei siitä pidä tehdä isoa numeroa, mut aina se alkaa höökää siitä MUN paketin tulosta. En oo tilannu mitään, ei oo mun paketti, se on sun paketti mun pitämiseksi tyytyväisenä.  Mut karmeeta siinä on, et ovikello soi ja joku vieras karvaton tulee sisään. Ei kiva tai hyvä. Jokainen arvonsa tunteva kissa tekee siinä tilanteessa sen ainoa oikean teon eli piiloutuu uhkaavalta vieraalta. Niin mäkin. Ruokaa tai ei, mun vakipiilopaikani on sohvan alla ja sinne mä tälläkin kertaa menin. Eiks oo hieno piilo?

 

 

No, kun isoin uhka eli se vieras karvaton oli häipyny, niin palvelija purki kamat eteiseen ja halus esitellä niitä. Mitä erikoista noissa on, normi päivällis- ja muuta kamaa. Ei kiinnostanu, mä menin takaisin sohvan alle. Paljon kivempaa sieltä kattoo, kun mami koittaa houkutella mua esiin ja aina lopuksi kaivaa esiin herkkuja. Hyvä taktiikka, vai mitä?

 

 

Yhtä asiaa en oikein ymmärrä. Tota valokuvien räpsimistä. Sillon, kun meitä kissoja oli mamilla useampi, niin se ei niin haitannut, kun ne muut oli enemmän linssiluteita. Kattokaa nyt noita mun kasvinkumppaneita Hetaa, Akka ja Vienoa. Kun kamerakoneita vaan otettiin esiin, niin jo ne asettu poseeraan tai muuten tutkimaan niitä värkkejä.

 

 

Tolloin sain itse olla enimmäkseen rauhassa noilta laitteilta tai vaan statistina kuvissa. Mutta nyt, kun mamilla on enää mut, niin se haluais jatkuvasti räpsiä musta sellaista, mitä se nimittää tilannekuvaksi. Jos tilanne on päällä, niin ei sillon tuijoteta hävyttömästi toista joku laite naamalla. Sillon tehdään jotain, että tilanne ratkeaisi. Mun ratkaisu tohon kameran esiinvetämiseen on helppo. Paina pää alas tai käännä selkä. Repikää siitä kameranräpsijät. 

 

Nyt lähen iltapäiväpäikkäreille. Tavataan jos jaksetaan, mulla kun alkaa olla tota ikää. Tosin ikä tuo myös viisautta ja elämänkokemusta, joten palaan taas joskus, kun jotain uutta tapahtuu.

Ukko

Rakkaus - Love

 

Niin pienen hetken rakkaus on harmaavalkoinen

- mukaillen laulua Rakkaus on lumivalkoinen sanat Jussi Hakulinen

 

Lisää kuvia aiheesta täällä:

Lohta, veriappelsiinia ja tattaria

Kerran viikossa voi uunin lämmittää, joten tällä kertaa tehtiin sitten enemmänkin uuniruokaa. Ostin tarjouksesta lohen, joka kalatiskillä ystävällisesti fileerattiin minulle valmiiksi. Kun kaapista löytyi vielä sopivasti purkki punaista pestoa, viikonlopun ruoka oli siinä.

Pestolohi ja uunijuurekset.

1 rkl öljyä

1 punajuuri

3 isoa perunaa

4 porkkanaa

1 palsternakka

1 sipuli

1 yksikyntinen valkosipuli

1 tl timjamia

suolaa, mustapippuria

1 lohifilee (ruodoton)

0,5 prk (á 190 g) punaista pestoa

Jos käytät raakaa punajuurta, esikeitä sitä n. 20 min.

Kuori juurekset ja pilko ne. Kuori valkosipuli ja murskaa se.

Levitä uunipellille juurespalat punajuurta lukuun ottamatta, sipulit ja timjami. Mausta suolalla ja mustapippurilla ja ripottele päälle öljy. Sekoita aineksia käsin niin, että öljy leviää niille kaikille. Levitä lopuksi pannulle myös punajuuripalat.

Paahda juureksia uunissa 200 ºC alakeskitasolla n. 30 min. Ota uunivuoka hetkeksi uunista.

Kuivaa lohifilee ja laita se juuresten päälle nahkapuoli alaspäin. Mausta filee suolalla ja mustapippurilla ja levitä fileelle pesto kerrokseksi. Jatka paistamista 200 ºC uunissa yläkeskitasolla vielä n. 10 min. (aika riippuu fileen paksuudesta).

Veriappelsiini-pellavansiemenmuffinsit

5 rkl rypsiöljyä

2 dl maitoa

1 kananmuna

1 veriappelsiinin kuoriraaste

1,5 veriappelsiinin mehu

300 g vehnäjauhoja

175 g ruokosokeria

2 tl leivinjauhetta

0,75 tl suolaa

2 rkl pellavansiemeniä

Päälle:

140 g kidesokeria

1 veriappelsiinin kuoriraaste

n. 1 veriappelsiinin mehu

 

Sekoita kulhossa öljy, maito, muna ja veriappelsiinin mehu + kuoriraaste.

Sekoita erillisessä astiassa keskenään jauho, sokeri, leivinjauhe, suola ja pellavansiemenet.

Kaada kuivat aineet kosteiden aineiden joukkoon ja sekoita sekaisin puuhaarukalla. Älä ylisekoita, taikina saa jäädä möykkyiseksi.

Öljyä 12-paikkaisen muffinsipellin kolot tai vuoraa ne muffinsivuoilla ja jaa taikina niihin (miel. ei yli 2/3 täyttö/vuoka).

Paista muffinsit 180 ºC alakeskitasolla n. 15 min. 

Nypi paiston aikana kuoriraaste ja sokeri sekaisin ja purista appelsiinista mehu odottamaan.

Jäähdytä muffinseja paiston jälkeen n. 2 min ja nostele ne sitten ritilän päälle (ilman vuokia). 

Sekoita appelsiinimehu ja sokeri keskenään ja lusikoita seosta kuumien muffinsien päälle, kunnes kaikki sokerimehu on käytetty. Anna muffinsien jäähtyä.

Alkuperäinen resepti: https://www.bbcgoodfood.com/recipes/blood-orange-poppy-drizzle-muffins

Joskus on aamulla kiva syödä puuroakin. Olen tehnyt tattariuunipuuroa myös suurimoista, mutta tällä kertaa valitsin hiutaleet. Jos olet makean ystävä, lisää reseptiin sokeria tai hunajaa.

 

Tattari-mustikka uunipuuro

3,5 dl tattarihiutaleita 

1,5 dl pakastemustikoita

1 l maitoa

0,5 tl suolaa

Mittaa uunivuokaan kaikki ainekset. 

Kypsennä puuroa 200 ºC uunin alakeskitasolla 1 h. Sammuta uuni ja jätä puuro hautumaan uuniin siksi aikaa, kunnes uuni on kylmennyt ja puuro on kädenlämpöistä (n. 4 h). Voit jättää puuron uuniin myös yön yli.

Kristiina

Kevyt kirja-aloitus

Olin lainannut kasan kirjoja kirjastosta ennen joulua ja vuoden vaihteen jälkeen sain ilmoituksen lähestyvästä eräpäivästä. Pistin lukemattomille laina-ajan jatkopyynnön nettiin ja totta ihmeessä yksi niistä piti palauttaa eräpäivänä. Heti viimeisen lomaviikonlopun jälkeen. Ei mitään muuta kuin äkkiä aloittamaan ja lukemista pitkälle aamuyöhön. Eikä kirjan lukeminen tehnyt edes tiukkaa, koska kirja oli kiinnostava Diorin salaisuus (Natasha Lester). Kirja kulkee usealla aikatasolla toisen maailman sodan aikana, sitä ennen ja jälkeen sekä nykypäivässä. Kirja alkaa varsinaisesti Cornwallista Englannista vuonna 1928, jolloin 10-vuotias Skye Penrose tutustuu seudulla oleilevaan amerikkalais-englantilaiseen Nicholas Crawfordiin ja heistä tulee sydänystävät niiden 4 vuoden aikana, jotka Nick seudulla asuu. Skye ja hänen pikkusiskonsa Liberty asuvat äitinsä kanssa ja kokevat au-lapsena syntyneiden häpeän ja muiden paheksunnan, mutta ihailevat rohkeaa ja edistyksellistä äitiään, joka ennustaa ihmisille työkseen ja lentää omaa lentokonetta vapaa-aikanaan. Sitten Nickin on pakko lähteä tätinsä kanssa takaisin Amerikkaan ja kaikista sopimuksista ja Skyen lukuisista kirjeistä huolimatta tyttö ei enää kuule Nickistä mitään.  

Seuraavaksi piipahdetaankin nykypäivässä (2012), jossa australialaisen muotikonservaattori Kat Jourdanin isoäiti Margaux on pyytänyt häntä Englannin matkallaan poikkeamaan katsomassa tilannetta talossa, jonka isoäiti omistaa Cornwallissa. Kat on ihmeissään, koska ei ole koskaan aiemmin kuullut hänet kasvattaneelta isoäidiltä (Katin äiti kuoli tytön ollessa vasta vauva) mitään talosta. Vielä enemmän hän hämmästyy astuessaan taloon, löytäessään täydellisesti säilyneen aikakapselin jostain 1930-luvulta ja kaiken päätteeksi makuuhuoneen vaatekaapista kokoelman Diorin pukuja vuodesta 1947 melkein tähän päivään. Yksi puku joka vuodelta ja lisäksi salaperäinen sininen juhlapuku, joka on Dior mutta jossa ei ole nimilappuja ja jota Kate asiantuntijanakaan ei muista koskaan nähneensä Diorin historiikeissa. Mistä on kyse tässä talossa ja kokoelmassa?

Sitten siirrytään Pariisin kautta sodan alkuun Englantiin. Skye ja äärimmäisen omistushaluinen ja jo lapsesta vihamielinen Liberty muuttivat aikanaan Pariisiin, jossa asui heidän "tätinsä". Siellä oleskellessaan he kuulevat äitinsä kuolleen yksinlennolla lento-onnettomuudessa ja elävät Ranskassa, Skye ikävöiden Cornwallia ja Liberty rakastaen kaikkea ranskalaista. Monien sisarusriitojen jälkeen Skye karkaa takaisin Cornwalliin ja hänestä tulee pienkonelentäjä ja lennonopettaja. Kun sota alkaa, hän pääsee ensimmäisten joukossa ATAn lentäjäksi kuljettamaan sotalentokoneita tehtaista lentäjille. Yhdellä lennoista hän tapaa jälleen Nickin, joka johtaa salaista lennostoa Englannin amerikkalaisten lentäjien joukoissa. Molemmat ovat aikuisia, mutta Nick valitettavaksi aluksi hyvin sulkeutunut ja kihloissa naisten vapaehtoisissa työskentelevän Margauxin kanssa. Hiljalleen Skye ja Nick tapaavat toisiaan sodan aikana yhä useammin, vanha ystävyys palaa osittain entisenlaiseksi sodan kuluessa ja Skye huomaa olevansa rakastunut Nickiin. Kuten myös Nick Skyeen, mutta hän ei voi paljastaa sitä naiselle, sillä hänen kihlauksensa on peitetarina Margauxin vakoilijantyölle Ranskassa ja voisi paljastuessa tuhota tämän. Skye sen sijaan katkaisee välit Nickiin, jottei vaarantaisi tämän kihlausta. Sodan loppuvuosiksi Skye värvätään myös mukaan vakoilijaksi Ranskaan ja vähitellen totuus Nickistä paljastuu ja he "saavat toisensa". Skye sisko Liberty on myös vihdoin antanut kuulua itsestään ilmestymällä myös töihin yhdelle lentokentistä naisten vapaaehtoisena ja aivan yhtä ilkeänä ja satuttavana kuin aina ennenkin.

Nykypäivässä Kate koittaa selvittää pukukokoelman ja sinisen puvun salaisuutta, mutta isoäiti ei kerro asioista mitään. Hän kertoo vain luullensa voivansa kertoa tarinan Katille, muttei siihen pystykään ja isoäidin kauhu ja pelko saavat Katin perääntymään. Samoihin aikoihin Katiin otta yhteyttä englantilainen kirjailija Elliot Beaufort, joka kertoo tutkivansa joidenkin naisten urhollista toimintaa sodan aikana ja kyselee, onko isoäiti hänen etsimänsä Margaux, joka toimi sodan aikana vakoilijana. Kate ei oikein usko, mutta vähitellen saa enemmän selville ja samalla ystävyys ja kanssakäyminen Elliotin kanssa syvenee. 

Välillä teksteissä piipahdetaan pikaisesti aikaan heti sodan loputtua sekä vuodessa 1947, jolloin Christian Dior esittelee ensimmäisen kokoelmansa Pariisissa ja nimeää ensimmäisen parfyyminsä Ranskan vastarintaliikkeessä taistelleen sisarensa Catherinen kunniaksi "Miss Dior". 

Oli todella jännittävää lukea tätä kirjaa. Se oli tarina ystävyydestä, rakkaudesta, sodasta ja sen vaikeuksista, vaikeista sukulaisuussuhteista, uhrautumisesta ja kaikkien keskinäisestä yhteydestä. Kello huiteli yli 3.00 yöllä, kun asiat alkoivat selvitä tarinassa. Miten kävi Skyen ja Nickin, Margauxin, Catherine Diorin, mitä tekemistä sillä on nykypäivän Katin ja Elliotin kanssa ja mistä on peräisin Cornwallin talo ja pukukokoelma sekä uusi salaperäinen tuttavuus, isoäidin talon naapuri, toinen Margaux Jourdan. Jos haluat miellyttävän ja jännittävän tarinan, tartu tähän kirjaan.

Helmet-lukuhaaste kohdat 2, 6, 13, 18, 33, 38, 

Seuraavat kaksi kirjaani olivatkin e-kirjoja. Joskus välipäivinä Instagramissa oli suosituksia välipäivien kevyeksi lukemiseksi Totuushaaste (Clare Pooley). Ehdin tosin siihen vasta vuodenvaihteen jälkeen. 79-vuotias taiteilija Julian Jessop oli aiemmassa elämässään sangen näkyvä ja kuuluva hahmo. Kuuluisa ja arvostettu taiteilija, julkkis ja kaikkien muiden julkkisten tuntema ystävä, naisten rakastama. Sitten hänen vaimonsa kuoli, mies vetäytyi suruunsa ja erakoitui, täytti kotinsa muistoilla ja aiemman elämän tavaroilla ja palatessaan ihmisten ilmoille tunsi itsensä hyödyttömäksi, yksinäiseksi ja täysin näkymättömäksi. Tämän kaiken hän kirjoittaa ruutuvihkoon, jolle antaa nimen Totuushaaste ja jättää vihon kenen tahansa vieraan löydettäväksi kahvilaan. Kahvilan omistaja Monica löytää vihon, lukee Julianin tarinan ja haluaa auttaa miestä. Myös Monica, päällepäin järjestelmällinen, menestyvä, reipas ja iloinen, kokee itsensä sisimmässään yksinäiseksi. Todellisuudessa hän on jättänyt menestyksekkään juristin työnsä, kahvila kitkuttelee juuri omillaan ja Monica haluaisi löytää rakkaan, perustaa perheen ja ennen kaikkea saada lapsen. Eräänä iltana Monica kirjoittaa vihkoon oman tarinansa, jättää vihon yleiselle paikalle löydettäväksi ja ryhtyy Julianin auttamispuuhiin. Näin vihko jatkaa kiertämistä ja päätyy yhä useamman henkilön käsiin. Tarinan keskiössä ovat tästä eteenpäin Julian ja Monica, mutta vihon kiertäessä kertojiksi kirjaan tulee aina enemmän henkilöitä, jotka kertovat oman tarinansa ja samalla haluavat jotenkin auttaa edellisen tarinan kertojaa ja tutustua myös muihin vihon haltijoihin. Tarinan keskipisteeksi kohoaa Monican kahvila ja siellä vähitellen kaikki vihon haltijat tutustuvat toinen toisiinsa ja alkavat vaikuttaa toistensa elämiin. Joskus seuraukset ovat hyviä ja asiat sujuvat hienosti, joskus epäonnistutaan. Vähitellen mukaan tulevat erot siinä, miten kirjoittajat näkevät itse itsensä ja miltä he muista vaikuttavat. Ja miten keskinäinen kanssakäyminen vaikuttaa toisiin ihmisiin. Myös tunteet, ystävyys, rakkaus, valhe, salailu ja inho ilmestyvät vähitellen kuviin. Käy myös ilmi, että totuushaasteen kaikki kirjoittajat eivät ole olleet rehellisiä ja loppupuolella koetaan useampi kaiken yhteen kietoutumisen ja salailun/epärehellisyyden aiheuttama asioiden mutkistuminen ennen tilanteen selviämistä.

Huolimatta kirjan henkilöiden oman elämän kipupisteistä ja huolista kirja soljuu sujuvasti ja kevyesti eikä tekstin lukeminen ole raskasta. Loppua kohti kirjaan alkavat tulla mukaan myös tummemmat sävyt, kun ihmisistä alkaa tulla esille heidän todellinen minänsä ja heidän kirjoittamansa tai esittämänsä valheet ja heidän totuutensa, joka ei olekaan aivan totta. Lopussa joudutaan aikamoiseen pyöritykseen. Kuitenkin omalla tavallaan henkilöhahmot ovat sympaattisia eikä kukaan "raivostuta" liikaa lukiessa. Kirja sopii erittäin hyvin vuodealun tai vaikka kesäloman lukemistoksi.

Helmet lukuhaaste kohdat 4, 18, 32, 39, 

Koska pidin edellisen kirjan sävystä ja tyylistä, jatkoin samalla linjalla. Löytyi Joka päivä laiturilla viisi (Clare Pooley). Naisten maailma-lehden toimittaja Iona Iverson (Leelian lepotuoli eli ihmissuhdepalsta) matkustaa joka aamu Bostonin-terrieriensä kanssa samalla junalla, samassa vaunussa ja samalla pöytäpaikalla työhönsä kuten kaikki Lontoossa, puhumatta ja näennäisesti kiinnittämättä huomiota kanssamatkustajiinsa. Joka aamu hän kuitenkin näkee samat matkustajat, joille hänellä on omat lempinimensä ja taustakertomuksensa. Eräänä aamuna yksi hänen kanssamatkustajistaan, ylimielinen liikemiestyyppi Piers on tukehtua viinirypäleeseen, josta kohtalosta hänet pelastaa sairaanhoitaja Sandji tämän unelmien tytön Emmien katsellessa vierestä. Näin käynnistyy tapahtumien ketju, johon mukana olleet henkilöt ja vähitellen myös muutama matkustaja kytkeytyvät mukaan. Keskipisteenä ihmisten tutustumiseen ja avautumiseen on räväkkä ja värikäs Iona. Nainen oli 60-80 luvun jetsetiläinen yhdessä vaimonsa Bean kanssa. Silloin hän toimitti mm. seurapiiri- ja tapahtumapalstaa, tunsi kaikki ja kaikki tunsivat hänet. Nyt jäljelle on jäänyt ihmissuhdepalsta ja tunne siitä, että on toimituksen dinosaurus ja ajastaan auttamattomasti jälkeen jäänyt, vaikka työ on Ionan elämässä kaikki kaikessa, elämän tarkoitus. Toimituksessa Ionalla on koko ajan kuitenkin tunne, että häntä halveksitaan muinaisjäänteenä ja hänet halutaan savustaa ulos työtään. Pitäisi olla säkenöivä, ajan pulssilla ja mediaseksikäs. Junassa hän vähitellen sen sijaan kohoaa pienen porukkansa (ja kuuntelevien kanssamatkustajien) keskipisteeksi ihmissuhdetaitoineen ja neuvoineen. Käy ilmi, etteivät kanssamatkustajien piirin jäsenet ole ollenkaan sellaisia, miltä ulospäin tuntuvat. Jokainen näyttää yhden puolen itsestään ulospäin, mutta sisimmässä jokaisella jylläävät omat epävarmuudet ja ihminen toiveineen ja odotuksineen on täysin erilainen. Iona kuitenkin järjestää muiden asioita, kuuntelee ja neuvoo ja saa jokaisen asiat vähitellen hiukan parempaan kurssiin ja kohdalleen. Muilla on odotukset ja luulot siitä, että Ionalla ovat asiat kunnossa, hänen elämänsä on kohdallaan ja hän järjestää kaiken. Kunnes eräänä päivänä käy ilmi, että Ionankaan elämässä ei kaikki ole sitä, mitä ulospäin näyttää ja kohdallaan eikä hän ole aivan sellainen, miksi he ovat hänet olettaneet. Alkaa sellainen pyöritys, asioiden järjestäminen ja oikaiseminen, että hitaampaa huimaa.

Edellisen kirjan tapaan tämäkin teos oli ihmissuhdekuvausta parhaimmillaan, koomista ja traagista samaan aikaan. Jälleen kerran yksikään kertovista henkilöistä ei ole sellainen, jollaiselta ulospäin näyttää, vaan jokaisella on omat odotuksensa, heikkoutensa ja toiveensa. Kevyttä, helppolukuista ja samalla erittäin monimutkaista. Pidin tästäkin lukuelämyksestä.

Helmet lukuhaaste kohdat 10, 13, 18, 20, 42, 45

Jostain syystä huomaan määrätyn suuntauksen lukemisessani. Kesällä hurahdin tähän romanttistyyliseen chicklittiin ja luin ohimennen n. 40 saman tyylin kirjaa. Palasin syksyllä asiapitoisempaan, vakavampaan ja asiallisempaan kirjallisuuteen, mutta kun joulukuun alussa alkoivat romanttiset jouluelokuvat, myös minun lukemisekseni valikoitui taas enimmäkseen romantiikka. Saas nähdä, mitä vuosi tuo tullessaan. Jämähdänkö tähän genreen vai valitsenko myös muuta?

Kristiina

Nätit värit - Pretty colors

 

Mustasta ei väri parane .

- sanonta Nivala

 

Lisää kuvia aiheesta täällä:

Keittoa ja leipää

Kaiken herkuttelun jälkeen oli syytä aloittaa arki hieman kevyemmin. Koska minulla oli vielä kaapissa punajuuria, niiden oli aika sukeltaa keittoon.

Punajuurisosekeitto

1 rkl öljyä

500 g punajuuria

300 g perunoita

1 iso/2 pientä sipulia

1 valkosipulin kynsi

1 tl rakuunaa

1 l vettä

2 kasvisliemikuutiota

2 porkkanaa

100 g juustoa (camembert, sinihome, sulatejuusto)

mustapippuria (suolaa)

Päälle:

paahdettuja auringonkukansiemeniä.

 

Kuori ja paloittele juurekset. 

Kuumenna öljy kattilassa ja lisää punajuuret, perunat, sipuli, valkosipuli ja rakuuna. Kuullota juureksi 15-20 min. 

Lisää kattilaan vesi ja kasvisliemikuutiot, kiehauta ja anna poreilla n. 10 min.

Lisää kattilaan porkkanapalat ja jatka keittämistä n. 25 min tai kunnes punajuuret ovat kypsiä.

Soseuta keitto ja lisää joukkoon juusto ja mustapippuri. Anna kiehua hiljalleen, kunnes juusto on sulanut. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa mausteita. Annostele ja ripottele päälle siemeniä.

 

Aikanaan äitini leipoi ohrasuurimoista peltileipää, jota hän nimitti röpörieskaksi ja jonka reseptin sain häneltä. En ole vuosiin tuota leipää leiponut, joten keiton kanssa oli aika tehdä sitä.

 

Röpörieska

1 l piimää tai maitoa

4 dl rikottuja ohrasuurimoita

1 kananmuna

1,5 dl vehnäjauhoja

0,75-1 tl suolaa

 

Laita ohraryynit likoamaan piimään/maitoon 24 h ennen leipomista.

Sekoita neste-ohraryyniseokseen muna, vehnäjauhot ja suola ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.

Kaada taikina leivinpaperilla päällystetylle reunalliselle uunipellille ja levitä tasaiseksi.

Paista 200 ºC uunissa alakeskitasolla n. 45 min.

 

Alkuvuosi on taas sitrushedelmien sesonkiaikaa, joten niitä on syytä alkaa käyttää. Itse käytin tähän jälkiruokaan vielä joulusta jäänyttä maustettua rahkaa, mutta yhtä hyvin mansikka- tai mangorahka kävisivät. Myös maustamaton rahka käy, mutta silloin kerman ja rahkan voi vaahdottaa yhdessä ja lisätä reseptiin enemmän sokeria ja klementiinien kuoriraastetta.

 

Klementiinikerma-rahkajälkiruoka

2 rkl sokeria

1 klementiinin kuoriraaste

2 dl kuohu- tai vispikermaa

400 g maustettua rahkaa 

Päälle:

klementiinin paloja

Raasta klementiini ja nypi sopivassa astiassa sokeri ja kuoriraaste hyvin yhteen. Anna maustua ainakin 3-4 h kelmulla peitettynä.

Vaahdota kerma. Lisää vaahdotuksen loppuvaiheessa joukkoon maustunut sokeri-kuoriraasteseos ja vispaa vielä sen verran, että ainekset sekoittuvat hyvin.

Lusikoi annoskulhoon ensin kermavaahtoa ja päälle rahkaa. Koristele klementiininpaloilla.

Kristiina

Teiden kunnossapito Vaasassa

Aloin kirjoittaa tätä mielipidettäni viikonlopun pakkas- ja lumisadekelin vallitessa, mutta nyt olemme jälleen samassa tilanteessa kuin uudenvuoden aikaan eli pakkasten ja lumisateiden jälkeen on tiedossa lämmintä ja vettä. Aion nimittäin sanoa mielipiteeni pihojen ja kävelyreittien talvikunnossapidosta. Ajoteitä en kommentoi, koska koen ne lähinnä vain linja-auton penkistä.

Kun talvi-aika alkaa, ei tarvitse kovin kummasti tupruttaa taivaalta lunta, kun ainakin Vaasassa aurauskalusto lähtee liikkeelle. Se on toki hyvä ajatellen aamusta liikkeelle lähteviä ja illalla kotiin palaavia. No, kävelyreitit tietysti tulevat tärkeysjärjestyksessä ajoreittien jälkeen, joten joskus aamuisin pyöräilijöillä voi paikka paikoin olla hieman hankaluuksia. Kun lumentulo on varmasti siltä erää päättynyt, tulevat sitten aikanaan myös hiekoittajat. Joskus hieman jälkijunassa, mutta aikanaan se hiekka kuitenkin reiteille ilmestyy.

Huonosti ovat asiat silloin, kun lumikelien jälkeen tulee suojasää, kuten kävi juuri ennen uutta vuotta ja on luvassa jälleen tällä viikolla. Lumet alkavat sulaa ja tiet muuttuvat sohjoisiksi ja vesilätäköiden pilkuttamiksi. Silloin pihat ja tiet jätetään oman onnensa nojaan. Kukaan ei välitä ajaa sitä nuoskalunta ja sohjoa pois kävelyreiteiltä ja pihoista. Kun tätä suojakeliä yleensä kestää joitakin päiviä, sohjo kasautuu ja kävelijät kahlaavat nilkkoja myöten loskassa, pyöräilijät ajelevat siihen omat uransa ja ne aina ahkerat
autoilijat poikkeavat myös pihoissa ja jalankulkureiteillä. Ja kuten väistämättä talvella sään muuttuessa tapahtuu, ainakin vielä näin talviajan keskellä, pakkaset tulevat takaisin. Ne puhdistamattomat, loskaiset pihat ja kävelyreitit jäätyvät. Loska muuttuu käyttäjien jättämäksi harjanteiden, urien, kukkuloiden ja kuoppien miinakentäksi, jota ympäröivät peilijääksi jäätyneet vesilätäköt. Sanalla sanoen, kävelijöiden ja pyöräilijöiden käyttämät kulkutiet muuttuvat hengenvaarallisiksi. Kaikki tämä vain siksi, että talvikunnossapitoon Vaasassa kuuluu ilmeisesti lumenajo ja hiekoitus, mutta kukaan ei ole mitenkään ohjeistanut, mitä tehdään, kun välissä on lämpimämpiä päiviä. Ilmeisesti ainakin jäljestä päätellen silloin ei tarvitse tehdä mitään. Eihän loska ole vaarallista, vain kiusallista. Kun ei ole kenellekään tullut mieleen ajatella seurauksia eli tilannetta, jossa kaikki teille jätetty sohjo ja vesi väistämättä taas jäätyy. Kun seuraava lumisade sitten hieman tasaa tien pintoja, niin sitä aletaan kiivaasti aurata pois. 

No, uudenvuoden loskakelit ja jäätyminen saivat ainakin minut huomaamaan 2 asiaa. Ensinnäkin, oli aika uusia yli 10 vuotta vanhat ja kuluneet liukuesteet talvikenkiin. Nyt on uudet tilattu, toivottavasti tulevat ennen uutta suojakelin vaihtumista pakkaseen. Suojakelillä taas huomasin, että toinen talvikenkäni kestää pakkaskelit, mutta ei loskaa. Ukkovarvas kastui loskassa kahlatessa. Joten kai tällä viikolla pitää vielä ehtiä katsomaan uusia kenkiä.

Kristiina

Tammikuu - January

 

Tammikuu on nimeni, luminen on takkini, sormet hyyssä, kynnet jäässä, 

vielä jäinen lakki päässä, 

mutta punaposkinen, reipas, raikas, iloinen.

- kuukausirunot Birgit-mummu

 

Lisää kuvia aiheesta täällä:

Herkullinen vuoden alku

Joulu ja uusi vuosi ovat paketissa. Vuosikymmenet olen ottanut uuden vuoden vastaan nakkien, perunasalaatin ja valkosipulipatongin voimin. Tänä vuonna päätin toisin. Possunfilettä oli vielä pätkä jäljellä, joten päädyin juhlistamaan vuoden vaihtumista voileivän ja salaattin voimin. Joskus tekee hyvää muuttaa aina samanlaisina säilyneet tavat korvaamalla ne jollakin uudella. 

 

 

Possunfilevoileivät

2 palaa tummaa leipää (saaristolaisleipä)

sinappimajoneesia

6 siivua porsaan sisäfilettä

pikkelöityä punasipulia

Paahda leipäviipaleet. Voitele ne sinappimajoneesilla. Asettele päälle ohueksi leikatut filesiivut ja koristele punasipulilla.

Sinappimajoneesi

0,5 dl majoneesia

1 tl hunajaa

1 tl karkeaa dijon-sinappia

suolaa, mustapippuria

ripaus valkosipulirouhetta

Sekoita kaikki majoneesin ainekset keskenään tasaiseksi levitteeksi.

Pikkelöity punasipuli

0,5 punasipulia silputtuna 

0,25 dl etikkaa

0,5 dl sokeria

0,5 dl vettä

1,5 rkl sinapinsiemeniä

Kiehauta etikka, sokeri vesi ja sinapinsiemenet kattilassa. Jäähdytä liemi. Silppia tai viipaloi sipuli ja kaada liemi sipulien päälle. Anna maustua miel. yön yli, mutta vähintään 4 h.

 

Korvasin tällä kertaa perunasalaatin voileipiin paremmin sopivalla salaatilla. Tai ehkä syynä oli se, että kurkkua ja suippopaprikaa löytyi ennestään jääkaapista enkä halunnut jouluruokien jälkeen enää käyttää ylettömästi rahaa uuden vuoden ruokiin.

 

Suippopaprika-mozzarellasalaatti

100 g salaattia

100 g suippopaprikaa

0,5 makeaa chiliä

0,5 kurkkua

1 pkt (210/125 g) mozzarellaa

2 rkl paahdettuja siemeniä (seesam, auringonkukka, kurpitsa tai pinja)

(oliivi)öljyä

sitruunamehua

suolaa, mustapippuria

 

Poista siemenet suippopaprikasta ja chilistä ja viipaloi ne. Kuutioi kurkku. Valuta mozzarella ja leikkaa se viipaliksi. Paahda siemenet.

Levitä salaatti tarjoiluvadille. Levitä päälle paprika, chili, kurkku ja mozzarella. 

Valuta salaatille hieman öljyä ja sitruunamehua. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Ripottele päälle paahdetut siemenet.

 

Muutenkin olen ajatellut tehdä muutoksia vuoden lopun juhliini. Olen syönyt joulun perinneruokia viittä vaille 65 vuotta. Ensi vuonna on muutoksen aika. Siirryn yhteen alkuruokaan, yhteen pääruokaan ja minut tuntien, runsaaseen jälkiruoka- ja leivontatarjontaan. Valitsen jonkin teeman, jona tällä hetkellä siintää ensi vuodeksi lohi. Mutta aika näyttää.  Sitä ennen laitan vielä kuvat siitä, miltä savukalalautaseni ja se juustokakkuni koristeltuna näyttivät. 

Kristiina

Koulutusjärjestelmä ja koulutus sakkaavat

Suomessa on jo pitemmän aikaa käyty keskustelua nykyisestä koulutuksen tilasta. Aikanaan 1900-luvun lopussa - 200-luvun alussa Suomi oli koulutuksen mallimaa. Pisa-tulokset olivat huippuluokkaa, työikäisten koulutustaso hienossa noususuunnassa ja Suomeen tultiin ympäri maailmaa ottamaan oppia. Koulutusjärjestelmämme oli ehjä. Tässä vaiheessa olisi pitänyt päättävällä taholla toteuttaa sanontaa "Ehjää ei tarvitse korjata". Pitää huolehtia, että täytetään modernisoituvan yhteiskunnan vaatimukset, mutta ei aleta tekemään suuria muutosliikkeitä. Mitä vielä. Jokaisen päättäjäryhmän (hallitukset, valiokunnat, komiteat, asiantuntijaryhmät jne.) piti saada lyödä omanlaisensa puumerkki tai tehdä uudistuskokeilu koululaitoksen toimintaan. Vanhemmat muuttuivat yhä kiireisemmiksi ja omiin asioihinsa syventyviksi ja sysäsivät enenevässä määrän vastuuta lapsistaan kouluille. Mitä tällä veivaamisella saatiin aikaan? Laskevat Pisa-tulokset kaikilla opetuksen osa-alueilla, laskeva työikäisten koulutustaso ja nouseva määrä nuoria, jotka eivät osaa laskea tai lukea kunnolla, jolla on huono yleissivistys ja teknologistuvassa ja monimutkaistuvassa yhteiskunnassa ammatti tai arvo, joiden työelämässä tarvittavia taitoja he eivät kuitenkaan hallitse. Entisten sekatyömiesten, juoksupoikien ja konttoristien sijaan tarvitaan nykyisin erikoisosaajia, joksi ei pääse puutteellisin perustiedoin. Silloin ei onnistu edes omien asioittensa hoito tänä päivänä.

Kun tutkii opettajien haastatteluja viime vuosilta, joutuu toteamaan, että resurssileikkaukset ja muutokset ovat merkittävästi heikentäneet ns. "perusopetuksen" mahdollisuuksia kaikissa koulutusasteissa ja syöneet kaikkien opetukseen osallistuvien henkilöiden mahdollisuuksia harjoittaa perusopetusta ja taitojen kartuttamista. Sen sijaan pyöritellään papereita, kokoustellaan, yritetään inkluusiota ja yksilöllistä opetusta, tehdään jatkuvasti kaikenlaisia kokeiluja pyörän keksimiseksi uudelleen eli opettajilta otetaan koko ajan pois mahdollisuuksia opettaa hyvin niin, että kaikki oppisivat ja tarjotaan tilalle malleja, joita käyttämällä juuri kukaan ei opi juuri mitään.

Olen katsellut muutaman vuoden ajan erilaisia kirjoituksia ja mielipiteitä varsinkin opettajilta ja opetusalan ammattilaisilta siitä, mikä koululaitoksessamme on mennyt pieleen. Isoin syy alamäkeen on ollut jatkuva koulutuksen resurssien eli rahan karsiminen samaan aikaan useiden uudistusten tekemisten ja lisävaatimusten asettamisten kanssa. Ajatellaan nyt normaalia perusopetusta. Aiemmin meillä olivat luokat. Luokissa opiskelivat ns. normaalitasoiset. Erityislapsille ja vaikeuksista kärsiville olivat pienryhmänsä, jossa he saivat tarvitsemaansa erityishuomiota. Jokaisen luokan läpäistäkseen oppilaiden oli yllettävä kokonaisopinnoissa määrätylle tasolle, ennen kuin he pääsivät siirtymään eteenpäin. Jos näin ei käynyt, tuplattiin eli kerrattiin edellinen opintojakso. Sitten hajotettiin luokat tasoiksi. Nyt samassa ryhmässä saattaa olla hyvin eri tasolla opiskelevia oppilaita, joita jokaista opettajan tulisi opettaa hänen erityisen tasonsa mukaisesti. Miten yhdeltä opettajalta voisi tämä onnistus? Sen jälkeen tehtiin vielä inkluusio, jolloin eri ongelmista kärsivät yksilöt siirrettiin keskiverto-opiskelijoiden kanssa samaan ryhmään opiskelemaan samoin resurssein ja menetelmin kuin muutkin. Inkluusio perustuu YKn julistukseen, jossa vaadittiin vammaisille oikeutta opetukseen tavallisissa luokissa. Mutta kun kaikki tämä ei tunnu toimivan. Opettaja ei voi enää keskittyä samojen asioiden opettamiseen kaikille, vaan hänen täytyy ottaa tasot ja yksilöt huomioon samalla huomioiden inkluusion tuomat vaikeammat oppilaat, jos heitä on mukana. Tämä kaikki pitäisi toteuttaa minimaallisella ulkopuolisella avulla eli mahdollisimman vähän mukana olevia apuhenkilöitä käyttäen. Jos inkluusio vietäisiin tarpeeksi pitkälle, olisiko meillä oikeus vaatia näkö- tai kuulovammaisten erikoisopetuksen lakkauttamista ja heidänkin siirtämistään tavallisiin kouluihin? Kun inkluusiossa esim. autistiset lapset, kielitaidottomat, erityistukilapset ovat samassa opetuksessa keskivertojen kanssa ilman, että samalla opetukseen olisi annettu lisäresursseja avustajiin ja erityisopettajiin, tuloksena opettaja joutuu keskittymään häiriköihin ja tuen tarpeessa oleviin, ei kaikkien opettamiseen liian isoissa ryhmässä ja kukaan ei opi mitään.

 

Sitten ovat tulleet jatkuvat muutokset ja kokeilut. Tästä hyvänä esimerkkinä siteeraan erästä pitkäaikaista luokanopettajaa: "11 vuoden aikana on kouluumme tuotu TVT, näppäintaidot, kolmiportainen tuki, oppilaskuntatoiminta, KiVa, vertaissovittelu, vahvuuspedagogiikka, yhteistyö esiopetuksen kanssa, varhennettu englanti ja ruotsi, tunnetaitojen opettaminen, draama, laaja-alaiset sisältöalueet ja uusimpana yrittäjyyskasvatus. Opettajilla jää yhä vähemmän aikaa opetuksen suunnittelulle. Oppilailta aika on usein otettu suomen kielen tunneista. Onko siis ihme, että oppilaiden luku- ja kirjoitustaidot heikkenevät?". Tämä on juuri sitä, mistä alussa puhuin. Ei pyritty vain pysymään yhteiskunnan kehityksen tasalla, vaan jokaisen instanssi piti työntää lusikkansa soppaan ja alkaa korjaamaan ehjää. Lopputuloksena kaiken sen korjailun jälkeen ehjä onkin rikki. Opettajaparat hukkuvat kaikkeen raportointiin, palaveeraamiseen, suunnitelmiin ja niiden uusimiseen ja muutokset tapahtuvat niin tiheään tahtiin, että opettajat eivät jaksa muun sälän takia enää opettaa perusasioita ja vaikka jaksaisivatkin, heillä ei enää ole siihen mahdollisuuksia tai aikaa. Eivätkä kodit halua enää ottaa vähäisintäkään vastuuta lapsensa koulutuksesta ja edistymisestä. "En minäkään pitänyt nuorena lukemisesta tai matikasta ja hyvin olen pärjännyt". Tai kun lapsi valittaa tekemisen puutetta, sen sijaan että annettaisiin hänelle kirja käteen (pienemmille luettaisiin) tai jotain ajattelemista ja älyllistä tekemistä, hänet istutetaan telkkarin tai pelikoneen ääreen, jotta päästään itse mahdollisimman vähällä. Kun opettaja ei ehdi ja pysty opettamaan ja vanhempia ei kiinnosta, kohta ainoa tiedonlähde ovat älypuhelimet. Tosin älyllisesti ja tiedollisesti stimuloimattomia nykynuoria ei paljon edes tunnu kiinnostavan tiedon hakeminen älypuhelimesta, siellä pelaillaan, tsättäillään tai katsotaan viimeisimmät juorut ja trendit.

 

Ei ole Suomi enää koulutuksen ja oppimistulosten ihannemaa. Tulokset ja tasot laskevat kuin lehmän häntä. Tässä asiassa luen syyn täysin päättävien tahojen resurssien supistamisen ja jatkuvan lusikkansa soppaan pistämisen tiliin. Kun halutaan jättää oma merkkinsä ja sen jättämiseksi kuunnellaan "asiantuntijoita", konsultteja ja kaikkia muita tahoja, mutta ei opettajia tai opetuksen ammattilaisia, niin syntyy enemmän huonoa kuin hyvää. Tämä sama suuntaus on koskenut koko koulutuskenttää, perusopetusta, ammattiopetusta ja korkeakouluopetusta. Joskus maailmanaikaan (ennen kaikki oli paremmin-ajattelu putkahti pintaan) suomalaisessa ajattelussa niin tavallisella ihmisellä kuin päättäjillä oli muutama kulmakivi, joista pidettiin kiinni: toimeentulo, koulutus, terveys ja turvallisuus. Nykypäivänä nämä kulmakivet tuntuvat jääneen toissijaisiksi kaiken maailman muun hömpän rinnalla. Ainakin koulutuksen ja monen muun asian osalta minä sanon, että ennen oli paremmin, kun keskityttiin omaan parempaan sen sijaan, että pyrittiin koko maailman parantamiseen ja muiden myötäilemiseen. Kun omat asiat olivat kunnossa, maalla menin hyvin. Ei mene enää.

Kristiina

Rakennukset - Buildings

Kyl talo tapas pitä tulkko väki mist tahtos.

- sanonta Kalanti

 

Lisää kuvia aiheesta täällä:

Kuukausikollaasi Joulukuu 2022 - A month in photos December 2022

 

Lisää kollaaseja löydät täältä: