4 x kertomuksia Putinlandiasta

Olen viime aikoina tutustunut hieman Putinin ja hänen joukkojensa toimintaan 4 kirjan avulla. On myönnettävä, että nämä teokset ovat olleet raskaslukuisia ja saaneet minut todella pelkäämään. Joditabletit ovat hankinnassa, samoin täydennykset 72 päivän varastoon ja harkitsen vakavasti passini uusimista.

 

Aloitin kirjalla Putinin pahin vihollinen - Aleksei Navalnyin tarina (Kalle Kniivilä). Kirja avaa Navalnyin uraa, siirtymistä politiikkaan ja kasvamista vähitellen tällä hetkellä Putinin tärkeimmäksi vastustajaksi. Tosin ei kirjassa Navalnyikaan säästy kritiikiltä, hän on osoittanut ainakin poliittisen uransa alussa nationalistisia ja joihinkin ihmisryhmiin kielteisesti suhtautuvia piirteitä. Mutta alkaessaan Putinin vastustajaksi hänen ideologiansa avoimesta demokratiasta, korruption vastustamisesta sen olemassaolon todistavine videoineen ja ajatuksensa älykkäästä äänestämisestä tekivät Navalnyista vaarallisen Putinin silmissä. Korruptio ja rikkauksien haaliminen kun olivat tosiasiaa ja älykäs äänestäminenkin ehti osoittaa voimansa ennen Putinin sortolakeja. 

Ennen kaikkea kirjassa kuitenkin keskitytään Navalnyin myrkytykseen, sen seurauksiin ja Navalnyin omiin sanoihin, jotka ovatkin tämän kirjan yksi vahvuus. Itse myrkytystapahtuma ja siitä selviytyminen saavat kirjassa välillä jopa trillerimäisiä käänteitä ja toisaalta niiden käsittelystä löytyy tiettyä huumoria, varsinkin kun sitä ja vankeusaikaa on kuvattu Navalnyin omin sanoin. Vai mitä pidätte tokaisusta: ”Meillähän on ollut Aleksanteri Vapauttaja, on ollut Jaroslav Viisas. Ja nyt meillä on Vladimir Kalsarimyrkyttäjä. Sen nimisenä hänet tullaan muistamaan.”. Lisäksi tarkemman käsittelyn saavat Navalnyin perustamat järjestöt, jotka on tällä hetkellä julistettu äärijärjestöiksi ja niiden työntekijät ja toimijat ulkomaalaisiksi agenteiksi Putinin määräämien lakien avulla. Putin olisi halunnut, että Navalnyi olisi oma-aloitteisesti muuttanut pois maasta, niin hänen toimintansa olisi vähitellen kuihtunut olemattomiin. Mutta siihen Navalnyi ei suostunut vaan palasi myrkytyksestä toivuttuaan takaisin Venäjälle. Hänen passitettiin oikeuden eteen vastaamaan tekaistuihin syytteisiin. Hänen oikeudenkäyntiinsä johtavat toimenpiteet ja sen ennalta määrätty tulos sekä tulevat lakimuutoksilla mahdollistetut syytteet takaavat, että Navalnyi pysyy vangittuna ainakin niin kauan kun Putin on vallassa tai niin kauan, kun hän suostuu armahdettaessa siirtymään pois maasta. Erityisen lukemisen arvoisia kirjassa ovat paitsi Navalnyin omat lausunnot Putinista, tämän toimista ja luonteesta myös esim. kirjan liitteenä kokonaisuudessaan oleva Navalnyin puhe hänen oikeudenkäynnissään.

Helmet lukuhaaste kohdat 4, 5, 6, 14, 15, 16, 17, 18, 22, 26, 32, 35, 43, 50

 

Luettuani tuon kirjan en voinut olla tutustumatta Putiniin ja hänen Venäjäänsä hieman tarkemmin ja otin luettavakseni Putinin sisäpiirissä - Kuinka KGB valtasi Venäjän ja kääntyi länttä vastaan (Catherine Belton). Kirja on varsinainen tiiliskivi, joka vilisee ihmisten ja yritysten nimiä ja siten varsin hidasta luettavaa. Mutta sen sisältö saa sukat pyörimään jaloissa. Se on pitkä kertomus Putinin matkasta Venäjän presidentiksi, häntä ohjaavista salaliittoteorioista ja haluista ja hänen sisäpiiriinsä kuuluvien KGB-miesten muuttumisesta näennäisesti yritysjohtajiksi ja valtion virkamiehiksi, vallan ja talouden keskittämisestä vähitellen täysin Putinin ja hänen klikkinsä käsiin ja ennen kaikkea siitä, miten tämä kaarti ei pääse eroon KGB-opeistaan ja kylmästä sodasta, vaan ylläpitää kaikkea sitä edelleen. Kirja esittelee meille ensin Itä-Saksassa KGB:n edustajan Putinin toimia esim. henkilönä, joka suojeli ja aseisti länttä vastaan taistelevia terroristiryhmiä, sitten rikollisliigojen kanssa yhteystyössä rahaa ja valtaa haalineen Pietarin apulaiskaupunginjohtajan, joka näennäisesti kannatti demokratiaa ja yksityistämistä, sen jälkeen Moskovan hierarkiassa nousujohteista uraa luovan virkamies Putinin, joka edelleen näennäisesti kannatti vapautta ja jonka KGB sekä Jeltsin "perheineen" valitsi presidentiksi. Itse Putin nimitti itseään alussa vastahakoiseksi yhden kauden asiainhoitajaksi ja miehellä menikin ensimmäisellä kaudella kriisitilanteissa pupu pöksyyn. Mutta kaikki imartelu ja vallan vähittäinen keskittäminen Putinille, kun KGB rankaisi rikastuneita oligarkkeja epäkiitollisuudesta riistäen heiltä varat, yritykset ja jopa vapauden, meni ukkelille päähän ja hän alkoi hiljalleen sopeutua valtaan ja mieltää itsensä tsaariksi tai uudeksi Staliniksi, joka palauttaa Venäjän suurvalta-aseman ja globaalin vaikutusvallan. Alussa niin paljon toiveita herättänyt Putin ei pystynyt karistamaan harteiltaan KGB:n ja vanhan hallintotavan oppeja vaan muuttui ja muutti Venäjää yhä enemmän muistuttamaan kommunistista hirmuhallintoa sillä erolla, että häntä ja hänen sisäpiiriään ei hallinnut kommunistinen ideologia vaan omistamisen, ahneuden ja vallan ideologia. Samalla, kuten ennen KGB:llä sen vanhojen oppien mukaan, myös uudella supistuneella Venäjällä piti olla vihollinen, joka esti sen maantieteelliset ja kansanvälisen aseman korkealentoiset haaveet ja se oli tietysti Yhdysvallat ja sen liittolaiset, EU-maat. Niinpä kirja selvittää myös perinpohjaisesti, miten Venäjä on levittänyt rahan mahtiaan, korruptiokäytäntöään ja yhteiskunnallista levottomuutta jo yli 20 vuotta hiljalleen länsimaihin saaden aikaan paljon pahaa. Kaikki tämä on tehty vain, jotta saataisiin länsimaisia päättäviä ja hallitsevia tahoja venäjämyönteiseksi. Samalla hajotettaisiin ja rapautettaisiin länsimaisia yhteiskuntarakenteita ja yhtenäisyyttä, jotta niistä ei olisi aikanaan vastustamaan Venäjän nousu globaaliksi suurmahdiksi sekä alueellisesti että henkisesti päätöstasolla. 

Tämä kirja oli kauhistuttavaa luettavaa, koska sitä lukiessaan tajusi, että kaikki sen kertoma oli totta. Miten hirveän syvälle länsimaisiin demokratioihin ja sen perusrakenteisiin Venäjä on jo tähän päivään mennessä onnistunut tunkeutumaan ja vaikuttamaan. Tästä kirjasta saa esimakua myös siitä, miten perusteellisesti muiden maiden, myös Suomen, päättäjiä ja tiedusteluyhteisöjä Venäjä on onnistunut höynäyttämään niiden tietämättä. Mielestäni Suomen jokainen vähääkään päättävässä asemassa oleva, mukaan lukien poliitikot, pitäisi ehdottomasti velvoittaa lukemaan tämä kirja varoituksena ja oppaana. Kirjaa lukematon ei saisi päättä edes lauantaimakkarapaketin hankkimisesta. 

Helmet-lukuhaaste kohdat  4, 6, 14, 15, 16, 17, 18, 31, 32, 35, 42,

Nuo kirjat käsittelivät Venäjän kansan ja länsimaiden höynäyttämistä, korruptoimista ja alistamista. Oli aika tutkia Suomen höynäyttämistä ja sen tutkailemiseen valitsin Putinin pihapiirissä - Venäjän suurvaltaoperaatiot Suomessa (Tuula Malin). Voi pojat, onpa suomalaista hyväuskoista ja edelleen suomettunutta poliitikkomassaa vedetty kuin pässiä narussa. 

Kun Suomi oli liittymässä EU:hun, yhtenä ehtona oli maan myynnin salliminen muille EU-maiden kansalaisille ja yrityksille. Hövelinä maana Suomi laati lain, jossa maan myynti vapautettiin ei vaan EU-maille vaan kaikille maille ilman rajoituksia. Kukaan Suomessa ei tullut tehneeksi sitä, minkä jokainen muu järkevä valtio eli rajoittamaan maan ostoon oikeutettuja maita/kansalaisia tai turvaamaan kielloin puolustukselle ja huoltovarmuudelle tärkeitä alueita. Samoin laista puuttui vastavuoroisuus eli mikäli toisen maan kansalaisilla tai yrityksillä oli oikeus ostaa maata Suomesta, suomalaisilla oli myös oikeus ostaa maata ao. maasta. Laki meni laajana ja rajoittamattomana läpi hallituksessa, valiokunnissa ja eduskunnassa lähes läpihuutojuttuna. Samoihin aikoihin Neuvostoliitto hajosi, kylmän sodan katsottiin päättyneen ja kaikki aliarvioivat uuden Venäjän pyrkimyksiä. Kun venäläiset alkoivat ostella maata Suomesta mitä erikoisimmista paikoista läheltä puolustuksellemme tärkeitä väyliä, huoltovarmuudellemme tärkeitä paikkoja ja varuskuntia, kukaan maassamme ei seurannut tilannetta keskitetysti ja siten kellään Suomessa ei ollut kokonaiskuvaa tilanteesta. Päinvastoin, kun venäläisostajat ilmaantuivat maahamme taskut täynnä rahaa ja luvaten kuun taivaalta alueiden elinkeinoelämän piristämiseksi ja kuntien verokukkaroiden täyttämiseksi, suomalaiset poliitikot ja kunnanisät suorastaan tyrkyttivät maata ja rakennuksia ostettavaksi venäläisille. Kukaan ei kunnolla tarkastanut ostajien tai rahan alkuperää ja myydyille maa-alueille hoidettiin kaavamuutokset, sallittiin kaiken maailman ruoppaukset ja lentolaitteiden laskeutumisalustat ja kunnat maksoivat hövelisti kuntatekniikan rakentamisen tonttia varten. Kaiken sallimisen ja rahan tuhlauksen jälkeen yksi toisensa jälkeen nämä miljoonahankkeet kuivuivat kasaan jättäen jälkeensä vain rappeutuvia rakennuksia, tyhjiä tontteja teineen ja kuntatekniikoineen, tyhjiä liikeyrityksiä ja kuntia kulujen maksajiksi. Ns. omaan ja lomakäyttöön yksityisihmisten ostamat tontit ovat 90% tyhjinä ja rakennuskanta rappeutumassa. Suomalaiselta päättäjäeliitiltä meni 20 vuotta vain uskoen venäläisiin, heidän hyvään tahtoonsa ja siihen, että jonain päivänä suomalaisetkin saisivat ostaa maata venäjältä. Kunnes v. 2011 Venäjä määritteli alueet, joilta ei saanut myydä maata ulkomaalaisille eli käytännössä se kattoi koko Venäjän maan. Silloinkin suomalaiset vaan odottivat EU:nn toimenpiteitä vastalauseena tälle päätökselle ja lähettelivät Putinille valituskirjeitä ryhtymättä mihinkään lainsäädännöllisiin toimenpiteisiin ennen kuin vasta vuonna 2019. Suomalainen poliitikko on edelleen täysin suomettunut ja nössö Venäjän suhteen. 

Paitsi maakauppoja Suomessa ei haluttu huomata muunlaistakaan vaikuttamista. Venäjä ja Putin laskivat koko ajan Suomen suojavyöhykkeekseen ja lähialueekseen. Suomessa ujuttauduttiin jatkuvasti päättäviin elimiin yliopistoissa, puolustusvoimissa ja kuntien sekä valtion päättävissä elimissä. Haettiin myötä- ja samanmielisyyttä venäläiseen politiikkaan ja ehdokkaita riitti jonoksi asti. Harrastettiin kybervaikuttamista, vaikutusvaltaa julkisessa sanassa ja asiantuntijapiireissä sekä niiden joukossa, jotka antoivat lausuntoja ja lupia venäläistämistä koskevissa asioissa. Samoin pyrittiin saamaan aikaan eripuraa julkistamalla tapauksia venäläisten sortamisesta Suomessa ja tuettiin populistiliikkeitä ja -puolueita, jotta nämä puolestaan nakertaisivat suomalaisten länsimaalaistumista ja yhtenäisyyttä. Kuten muuallakin länsimaissa. Ja suomalaiset poliitikot, päättäjät ja arvovaltaiset tahot lähtivät hövelisti mukaan kyseenalaistamatta missään välissä rahan tai motiivin alkuperää. Vasta muutamana viime vuonna Suomessa on alettu heräämään todellisuuteen, toivottavasti ei liian myöhään. 

Toimittaja Tuula Malin on tehnyt tärkeää ja valtavaa työtä pitämällä jo toistakymmentä vuotta asiaa esillä ja tuomalla esiin tosiasioita niin julkisessa sanassa, haastatteluissa kuin tässä kirjassaankin. Tuntuu nolostuttavalta lukea, kuinka ennen viimeisiä vuosia hänen asiaansa käsittelevät reportaasinsa ja kysymyksensä on huitaistu poliitikkojen ja päättäjien toimesta syrjään kiusallisina ja hyvässä naapurissamme närää herättävinä turhina ja aiheetonta huolta synnyttävinä huuhaa-juttuina. 

Helmet lukuhaaste kohdat 6, 14, 15, 16, 17, 18, 22, 26, 27, 31, 43

Kun nyt olin jo näin syvällä putinismin suossa, päätin tutustua vielä lisäaspektiin eli vakoilun ja vaikuttamisen maailmaan Venäjän vakoojaverkosto (Luke Harding) -kirjan avulla. Kirjassa sivutaan ns. likaisen vakoojaverkon toimintaa eli salamurhia tai murhayrityksiä (Litvinenko, Skripal, Navalnyi). Mutta sitä enemmän kirjassa puhutaan muusta GRU:n (sotilastiedustelupalvelu) ja FSB:n (ent. KGB) länteen ja muualle maailmaan suuntautuvasta toiminnasta. Sellaisia ovat kybervaikuttaminen, tietojen urkkiminen, tuhoaminen ja vääristäminen tietokoneiden avulla, Trumpiin ja USAn vaaleihin ja mielipiteisiin vaikuttaminen ja likaisen rahan käyttäminen. Varsinkin Trumpin ja hänen lähipiirinsä suhdetta venäläisiin ennen hänen valintaansa presidentiksi, vaalien aikana ja sen jälkeen Trumpin mielistellessä Putinia ja jopa alistuessaan hänen hallintaansa sekä väheksyessään venäläisten likaisia toimia käsitellään perinpohjaisesti samaan aikaan amerikkalaisten ja muiden maiden tiedustelupalveluiden toimien kanssa. Myös tietotekniikan avulla tapahtuvaa vaikuttamista käsitellään laajasti. Venäläiset ovat hakkeroineet tietokoneisiin ympäri maailman paitsi urkkiakseen myös paljastaakseen tietoja, jotka aiheuttavat sekasortoa ja eripuraa, siirtävät huomion muualle Venäjän väärinteoista ja kiinnijäänneistä tai auttavat tiettyjä poliitikkoja tai suuntauksia voittoon tai mustamaalaavat niitä vastustavia tahoja. He ovat yrittäneet tuhota ja paljastaa tietoja urheilupiireistä jäädessään kiinni dopingista, vaikuttaa tutkimustuloksiin koskien novitšokia ja MH17-tutkimuksia jne. Tätä tietojenimurointia, tarkastelua ja sabotointia harrastavat sekä GRU:n että FSB:n yksiköt paitsi Venäjältä käsin myös ns. paikallisryhmien avulla. Jos tietokonehakkerointi kaukaa ei onnistu, ulkomaille lähteiden lähelle määrätään ryhmiä hoitamaan homma paikan päällä. Näitä yrityksiä on tehty ympäri Eurooppaa, mm. Alankomaissa, Sveitsissä ja Britanniassa, Aasiassa mm. Malesiassa ja USA:ssa. Myös trollaus on laajassa käytössä. Trollauksessa on ollut se jännä piirre, että sitä ovat tietysti harjoittaneet edellä mainitut valtion organisaation, mutta sitä on myös ulkoistettu valtiolle toimivalle yksityisen omistamalle organisaatiolle, mikä on helpottanut venäläisten valehtelemista siitä, etteivät he ole hakkerointien ja trollausten takana. Kiinnostavaa oli, että sama Putinin luottoyksityisyrittäjä, joka "omistaa" trollitehtaat, vastaa myös Wagner-ryhmästä eli ryhmästä palkkasotureita, jotka ovat vaikuttaneet niin Ukrainassa, Syyriassa kuin Sudanissakin. Paitsi kouluttajina,  henkivartijoina ja sotilaina myös ns. vihreinä miehinä, jotka toimivat Ukrainassa ja Georgiassa aikanaan.

Erityistä huomiota kirjassa kiinnitetään tietysti Trumpiin ja venäläisten eri tapoihin toimia sekä Trumpin että hänen lähipiirinsä kanssa yhteistyössä ja toisaalta laajaan vastustajien mustamaalaukseen ja disinformaatioon. Toinen kohde, johon huomiota kohdistetaan, on Iso-Britannia ja Brexit. Kirjassa huomioidaan, miten venäläiset ovat onnistuneet ujuttautumaan Britannian ennen niin rehellisinä ja lahjomattomina pidettyihin raha-, liike- ja oikeuslaitoksiin lähinnä likaisen rahan voimalla ja korruptoineet ne muuttaen ne vähitellen muistuttamaan enenevässä määrin venäläistä yhteiskuntaa.  Brexitin ja sen yhteiskunnallista riitaisuutta aiheuttaneiden englantilaisten lobbaajaliikkeiden ja niiden johtohenkilöiden, myös Boris Johnsonin, katsotaan olevan venäläisten rahoittamia ja ohjailemia. Oli aika hurjaa lukea Luke Hardingin joitakin mielipiteitä kirjassa, vaikka sivuille kirjoitettuna ne vaikuttivat sangen tosilta. "Trumpin luotsaamasta Yhdysvalloista oli tullut ainutlaatuisen altis venäläiselle disinformaatiolle. Maa oli omaksunut joitakin selkeän putinmaisia piirteitä. Yhdysvallat oli nyt paikka, missä tehtiin henkilökohtaisia kostotoimia ja sopimuksia rahan tienaamisesta ylimmän johdon alaisuudessa, samalla lailla kuin Venäjällä". Tai "Noilla kahdella johtajalla (Trump ja Putin) oli yhteisiä henkilökohtaisia ominaisuuksia - kielteisiä sellaisia. Heitä luonnehti epävarmuus, taipumus ottaa nokkiinsa nopeasti ja kostonhalu. Trumpilla ja Putinilla oli kummallakin vainoharhainen näkemys siitä, että maailma on täynnä salaliittoja.". Brexit-äänestystuloksen jälkeen ensin Theresa May ja sittemmin Brois Johson "kieltäytyi tunnustamasta merkkejä siitä, että Putin oli sekaantunut Brexit-kansanäänestykseen ja ehkä tarjonnut "salaista rahoitusta" EU-eroa kannattaville ryhmille. ISC:n raportissa huomautettiin, että 1990-luvulta saakka (Britannian) hallitukset olivat toivottaneet tervetulleiksi venäläiset oligarkit ja näiden rahat "avosylin". Lontoosta oli tullut Londongrad - huonomaineinen paikka, jossa voidaan kierrättää "laitonta rahaa", pestä mainetta ja värvätä asiaankuuluvaa porukkaa.". Ei kuulosta mukavalta. Kirjan lopussa täällä Suomessa ovat erilliset jälkisanat suomalaiseen laitokseen, jossa käsitellään maakauppoja, suomalaisten poliitikkojen lapsellista sinisilmäisyyttä ja venäläistaustaisten oligarkkien ja heidän rahojensa rantautumista myös tänne. Siteeraan jälleen kirjoittajaa: "Putin ei ole mikään kaikkinäkevä mestari. Hän on joustava, armoton ja valmis hyödyntämään Euroopan avoimuuden ja suvaitsevaisuuden perinteitä. Suomalaispoliitikkojen ei tulisi tietenkään vastata samalla mitalla. Mutta ei heidän pidä myöskään suhtautua sinisilmäisesti siihen, mitä heidän levoton naapurimaansa aikoo, niin Turun saaristossa kuin muuallakin.". 

Helmet-lukuhaaste kohdat 4, 6, 14, 15, 16, 17, 18, 22, 31, 43

Kristiina

Kevään merkit - Signs of Spring

 

Poor, dear, silly Spring, preparing her annual surprise!

- Wallace Stevens

 

Lisää kuvia aiheesta täällä:

Tikanojan Taidekodissa kylässä

Vaasan Martoilla oli torstaina opastettu kiertokäynti Tikanojan Taidekodissa ja minun oli pakko ängetä mukaan. Taidekodin toisessa kerroksessa on yleensä vierailevan taiteilijan näyttely ja tällä kertaa siellä oli esillä Erika Adamsonin näyttely, jonka teemana on Nostalgia. Adamson maalaa työnsä öljyvärillä alumiinilevylle. Hitaan ja pikkutarkan rajausvaiheen jälkeen taiteilija "maalaa" työnsä käyttäen usein työvälineinä kangasrättiä, kättään tai vaikkapa vanhaa pankkikorttia, silloin tällöin myös pensseliä. 

 

 

Useissa tauluissaan Adamson on hakenut työhönsä nostalgian kaipuuta mutta samaan aikaan niistä löytää vihjeitä nykyisyydestä.

Entisaikaa kuvastavia töitään Adamson on maalannut usein myös kotiseutumuseoissa, joissa hänen töitään on ollut esillä. Niinpä tämänkertaisessa näyttelyssä on esillä paitsi aiempia töitä muualta myös paikan päällä miljööstä tai Tikanojan perheenjäsenistä tehtyjä maalauksia.

 

Myös tietynlainen valokuvamainen tila tai TV-sarjat saattavat toimia Adamsonin inspiraationa.

Koska moni maalauksista oli maalattu eri kotiseutumuseoissa, ne oli myös täällä sijoiteltu niin, että aihe vastasi usein hyvin paikkaa tai huonetta, johon se oli ripustettu. Adamsonin tekniikka eli työn tekeminen alumiinilevylle ja maalipinnan työstäminen mahdollisti alumiinin kiillon ja kirkkauden hyväksikäytön työssä niin, että se elävöitti osaltaan työtä.

Ensimmäinen eli sisääntulokerros taas on varattu museon oman kokoelman taideteoksille. Tällä kertaa sinne oli koostettu ranskalaisen taiteen kokoelma nimellä Vers la lumière. Seiniltä löytyy kokoelma merkittävien ranskalaistaiteilijoiden teoksia sekä muita ranskalaiseen taiteeseen oleellisesti liittyviä teoksia, joita Frithjof Tikanoja aikanaan hankki itselleen.

 

 

Maailmankuulujen taiteilijoiden teoksia edustavat tällä hetkellä seinällä Matisse ja Degas.

Ranskalaistaiteen tyylisten teosten joukossa on esillä myös usein Ranskassa työskennelleiden Tikanojan langon Eemu Myntin ja tämän vaimon Eva Bremerin töitä.

Esillä Tikanojan kokoelmista olivat myös mm. Jean-Louis Forainin melkein pilakuvamainen Oikeudenkäynti, grafiikkaa Louis Legrandilta, Francisco Boresin jo kubismia lähentelevä Alaston ja Claude-Joseph Vernetin maisemamaalauksia.

Huomaan, että aina käydessäni Tikanojan taidekodissa olen ottanut kuvan upeasta 1. kerroksen kirjastohuoneesta. Siellä on esillä myös leimasin, jolla Frithjof Tikanoja aikanaan merkitsi kokoelmiensa esineet.

Kristiina

Aurinko paistaa mut kärpiäiset ei surise

Mä kuulkaa äkkäsin yks päivä, kun menin mamin perässä parvekkeelle, ettei siellä enää ollukaan sitä valkosta märkää. Sen sijaan mä kuulin paistien metelöivän (en kyllä nähnyt niitä) ja huomasin, että aurinko paisto. Piti heti käydä kattomassa, että oliks mami kevätputsannu mun aurinkotasanteen. Olihan se ja niin otin tän vuoden ekat soolikset. En mä ollu kyllä kun hetken, mut pääsin kevään makuun. Sitä paitsi ei nyt vielä oo ihan oikee kevät, kun ei pörränny yhtään kärpiäistä tai muuta lentäjää ympärillä. Yhen löysin kuolleena partsin lattialta, mutten sitäkään kerenny kauaa tarkastelemaan ennen kun mami viskas sen pois.

 

Mulla on aika hassu palvelija jota nimitän mamiksi. Se väitää puhuvansa mun kanssa kissaa. Tosin mä en ymmärrä hölkäsen pöläystä sen puheesta. Kyllä se jutustelee samalla taajuudella mun kanssa ja käyttäen samoja sanoja kun minä, mutta ei ne kyllä useinkaan tuu ulos sen suusta asiallisessa tarkoituksessa. Kun mä kerron sille aivan oikeilla kissan sanoilla mitä on tapahtunut tai mitä haluan, se saattaa vastata ilmoittamalla olevansa nälkäinen tai haluavansa itse jotain. Kun kerron olevani tyytyväinen, se väittää mun inttävän itseään vastaan. Niinpä olen todennut, että se ei tosiasiassa ymmärrä mitä mä sille sanon. Mutta ei mulla oo mitään sitä vastaan, ettei olla koko ajan hiljaa vaan jutustellaan sitten keskenään mitä sattuun. Välillä mä vastailen sille vaan ihan äänten päästämisen ilosta ilman sen kummempaa tarkoitusta. Kun se kerran ei kestä hiljaisuutta, niin päästellään sitten sen iloksi ääntä aina sillon tällön. Saanpahan nauraa sisäänpäin, kun komentelen sitä ja se katsoo velvollisuudekseen vastailla hölmöjä. Joskus taas mami alkaa jutella minulle ja vastailen sitten teoilla tai joskus äänelläkin.

Mä odottelen jo sitä aikaa, jota mami sanoo päästäiseksi (tai jotain sinne päin). Se aika tarkottaa, että mami kylvää purkkiin vihreää ruohoa, jonka se antaa sitten mulle syötäväksi. Onneksi se ei oo pihi ruohon kanssa ja mulle riittää siitä viljelmästä vihreätä pitkälle syksyyn. Vois sitä päästäisvihreää kylvää talveksikin mun mielestä. Mut mami sanoo, että sillä on vaan kesäviherpeukalo ja kaikki ruoho ja yrtit kuihtuu sen hoidossa sisällä. Viime kesänä mä sain aina käydä parvekkeella haukkaamassa vihreet kun halusin. Haukkasin mä välillä niitä maminkin vihreitä, ei se aina siitä tykänny ja ne haisikin niin voimakkaasti. Mami sano niitä yrteiksi erotuksena mun omaan ruohoon.

ukko

Maataloustuottajan ja kaupunkilaisostajan ahdinko

En voi olla pohdiskelematta ruokaa ja suomalaisen ruoan alkutuottajien ahdinkoa omasta pienestä kaupunkilaisnäkökulmastani. Viljelijöiden ja lihantuottajien ahdinko on tämän päivän todellisuutta. Koko ajan nousevat energian, lannoitteiden ja rehun hinnat menopuolella ja pitkäaikaiset sopimukset, jotka solmitaan jo kauan ennen "satokautta" sen hetkisillä hinnoilla tulopuolella eivät ole tasapainossa keskenään. Tilannetta eivät suinkaan helpota Suomen kaupunkilaiset viherpiipertäjät, jotka vaativat ilmastotekoja energian hinnan kustannuksella ja lihantuotannon vähentämistä suomalaisen syöjän ja lihantuottajan kustannuksella. Myös maanviljelijän, koska ison osan heidän lannoitteistaan tuottavat lihantuottajat naapurissa. Vielä kurjemmaksi tilanteen tekee Suomessa elintarvikekaupan rakenne. Meillä on vain 2 kotimaista keskusliikettä, jotka vastaavat suurimmasta osasta elintarvikkeiden myyntiä ja siten saavat lainsäätäjien puuttumatta ottaa itselleen suuren osan voitosta ja toisaalla kiristää teollisuutta ja tuottajia heille epäedullisiin sopimuksiin.

Minusta oli huvittavaa lukea lehdestä esimerkiksi S-ryhmän johtajan lausuntoa siitä, ettei ketjun liiketoiminta ole kovin tuottavaa. Perusteena oli, että vaikka kauppa tuotti hyvin niin korona-aikana majoitus- ja ravintolatoiminta tuotti persnettoa ja koko ketjun voitto pieneni. Onko suomalaisen ruoan ostajan tai tuottajan asia maksaa pussistaan elintarvikekaupan ulkopuolisen liiketoiminnan tappiot? Nämä osa-alueet tulisi liiketoiminnassa erottaa päivittäistavarakaupasta ja tarkastella vain päivittäistavarakauppaa omana osa-alueenaan, jonka kaupan ketjuille jäävää voitto-osuutta pitäisi säädellä. 

En myöskään hyväksy sitä, että valtiota vaaditaan tukemaan ja valtio tukee jatkuvasti enenevässä määrin maataloustuottajia. Ei tuki eivätkä vakuudet voi olla pysyvä ratkaisu ahdinkoon, pitäisi löytää ratkaisu, jossa kuluttajan maksamasta hinnasta huomattavasti nykyistä isompi osuus ohjautuisi alkutuottajille. Vaikka lakisääteisesti, jos se ei muuten onnistu. Joku oli laskenut, että maataloustulon pitäisi kasvaa 50 senttiä jokaista suomalaista kohti/päivä. Jos ruoan hinta kohoaisikin vain sen summan mutta kun sille 50 sentille lasketaan päälle vielä teollisuuden ja kaupan voitot, niin aika paljon pitäisi rokottaa loppukäyttäjää ennen kuin maatalous kannattaisi. Joten nykymenoon tarvittaisiin selkeä ohjattu muutos.

Yhdeksi ratkaisuksi ongelmaan on ehdotettu, että kaupan asiakkaiden pitäisi ostaa yhä enemmän kotimaisia tuotteita ja vieläpä sellaisia, jotka on valmistanut suomalainen elintarviketeollisuus omalla nimellään. Olisi vähennettävä ulkolaisten tuotteiden ja kaupan omien merkkien ostoa. Nykyhetkellä tämä ehdotus taas on ainakin pienituloisten kohdalla täysin NoNo.  Tällä hetkellä lasketaan, että asumiskulut ja ruoka vievät pienituloiselta noin puolet tuloista. Jos taas katsomme työttömiä tai sairaspäivärahalla eläviä, nämä kulut vievät heidän tuloistaan 90-95%. Jos eläkeläisen menoihin lasketaan asuminen, ruoka ja lääkkeet, liikutaan suunnilleen samoissa prosenttimäärissä. Kun asuminen kallistuu koko ajan kiitos energian hinnan, niin ravintoon jäävän rahan osuus pienenee. Kun menopuolelle otetaan pieni- ja keskituloisilla myös liikkuminen, sekin koko ajan kallistuva, niin siellä samoin ruokaan jäävän rahan osuus pienenee.  Näin ollen se yhtälö, että kuluttaja käyttäisi enemmän rahaa ruokaan ostamalla kotimaista samaan aikaan kun tulot eivät nouse on tuhoon tuomittu. 

Koska en ole päättäjä enkä ekonomisti, en pysty keksimään keinoja, joilla ruokaan käytetystä rahasta siirtyisi nykyistä isompi osa sen alkutuottajille. REKOt ja vastaavat ovat hyttysen pieraus kokonaiskuvassa. Eivätkä kaikki kaupunkilaiset voi ostaa kaikkea Suomessa tuotettua elintarviketuotantoa suoraan tuottajalta, siksihän vähittäiskauppa-ala on syntynyt. Olen erittäin huolestunut suomalaisen maataloustuottajan ja suomalaisen ruoan puolesta sekä ihmisten että omavaraisuuden/huoltovarmuuden puolesta. Mutta omasta asiakkaan näkökulmasta minulta on aika turha anoa apua, kun raha ei tahdo nytkään riittää ja tätä menoa tulevaisuudessa vielä vähemmän. On aina hyvä huudella että tehkää nyt joku jotain esittämättä mitään ratkaisuja, mutta tällä kertaa on pakko tehdä niin. Sen jonkun on myös hyvä muistaa, että jatkuva tukeminen ei ole rakentava ratkaisu vaan on pyrittävä omillaan toimeen tulevaan maataloustuotantoon. Jotenkin.

Kristiina

Makea - Sweet

 

Suut makiaksi Suomen kansa!

- Marja Tyrni

 

Lisää kuvia aiheesta täällä:

Perunaa ja jauhelihaa

Tällä kertaa ajattelin laitella ruokani aivan arkisista raaka-aineista. Tosin sekaan lipsahti hieman mangoa, koska jääkaapissa sattui olemaan avattu purkki mangososetta. Tuorekin mango olisi ollut OK, sillä mango on nyt sesongissa. Pääruokani ei tarvinnut edes kastiketta kiitos mehevien perunoiden ja pihvien täytteen.

 

Tiedättehän sen pizzerioissa yleensä tarjottavan kaalisalaatin? Matkin sitä omassa salaatissani.

 

 

Punakaalisalaatti

n. 500 g punakaalia

1 suippopaprika

Kastike:

0,75 dl punaviinietikkaa

3 rkl öljyä

0,75 tl suolaa

0,75 tl mustapippuria

1,5 tl meiramia (tai basilikaa, oreganoa jne)

1,5 rkl sokeria

 

Mittaa kaikki kastikeaineet kannelliseen purkiin, ravista sekaisin ja anna maustua salaatin kokoamisen ajan.

Poista kaalista uloimmat lehdet ja leikkaa se ohuiksi suikaleiksi juustohöylällä tai veitsellä. Älä käytä salaattiin kovaa kantaa.

Pese paprika, poista siemenet ja suikaloi sek.

Sekoita kulhossa kaalit ja paprikasuikaleet. Lisää kastike ja sekoita hyvin. Anna maustua muutama tunti jääkaapissa.

 

En ollut pitkään aikaan tehnyt Smälannin perunoita ja nyt ne tuntuivat sopivilta jauhelihapihvieni kanssa, koska silloin en tarvitsisi kastiketta.

 

Smålannin perunat

750 g yleis- tai kiinteitä perunoita

1 - 1,5 sipulia

öljyä

4 dl ruokakermaa

(maitoa)

0,5-1 tl suolaa

0,5 tl mustapippuria

ruohosipulia, persiljaa

 

Pese ja kuori perunat, kuutioi ne. Silppua sipuli.

Lämmitä öljy paistokasarissa ja kuullota perunakuutioita ja sipulia siinä n. 5 min.

Lisää kerma ja hauduta seosta hiljalleen pulppuillen n. 20 min, kunnes perunat ovat kypsiä. Paistoksen pitää olla "kosteaa", joten lisää loppuvaiheessa tarvittaessa maito, jos seos tuntuu liian kuivalta. 

Mausta kypsä seos suolalla ja mustapippurilla ja lisää sekaan reilusti ruohosipulia ja persiljaa.

 

Jauhelihapihvien täytteenä voi käyttää pelkkää tuorejuusto-sienimuhennosta tai siihen voi lisätä esim. kinkkua. Itse koostin täytteeni pakastimen ja jääkaapin sisällöllä ja mielestäni osuin aika nappiin. Sain aikaiseksi seoksistani 7 jauhelihapihviä.

Täytetyt jauhelihapihvit

200 g kermaviiliä

1 ps sipulikeittoaineksia

0,5 dl korppujauhoja 

1 tl salviaa

1 kananmuna

500 g naudan tai nauta-sikajauhelihaa

Täyte:

1 dl pakastettuja kanttarelleja

100 g mustapippurituorejuustoa

40 g aurinkokuivattuja tomaatteja

(3 siivua meetvurstia)

 

Sekoita kulhossa kermaviili, sipulikeittoainekset ja korppujauhot. Anna turvota n 30 min.

Lisää kulhoon muna ja salvia ja sekoita. Lisää lopuksi jauheliha ja sekoita taikina käsin hyvin sekaisin. Anna maustua hetki jääkaapissa.

Tee täyte. Silppua sienet. Kuutioi tomaatit ja jos käytät, meetvurstisiivut. Sekoita erillisessä kulhossa sienet, tomaatit, meetvursti ja käsin murustettu tuorejuusto massaksi.

Muotoile jauhelihasta kostuteuin käsin ohut jauhelihapihvi laivinpaperilla peitetyn uunipellin päälle. Lisää pihville kukkurateelusikallinen täytettä. Muotoile toinen samankokoinen ohut pihvi, laita edellisen päälle ja sulje saumat hyvin. Toista kunnes kaikki jauheliha- ja täytemassa on käytetty.

Paista pihvit 200 ºC uunin alakeskitasolla n. 20 min, kunnes pihvien pinta on saanut kauniin värin (voit käyttää viimeisen 5 min aikana uunin ylägrillivastusta).

Jälkiruoan idea syntyi, kun huomasin jääkaapissa purkin mangososetta, josta olin aiemmin käyttänyt teelusikallisen pari. Loppu oli aika käyttää pois.

Mango-valkosuklaamousse

2 kananmunaa

125 g valkosuklaata

100 g mangososetta

2 rkl hunajaa

0,5 dl mantelirouhetta 

Koristeluun:

mantelirouhetta tai mangokuutioita.

Erottele kananmunien valkuaiset ja keltuaiset eri astioihin. Paahda mantelirouhe kevyesti.

Paloittele valkosuklaa ja sulata se vesihauteessa tai mikrossa. Jäähdytä hieman, jos suklaa on kovin kuumaa.

Riko keltuaisten rakenne ja vatkaa ne suklaan joukkoon hyvin sekaisin. Lisää joukkoon mangosose ja hunaja ja vatkaa seos tasaiseksi. Lisää joukkoon mantelirouhe.

Vatkaa valkuaiset vaahdoksi ja kääntele vaahto muun seoksen joukkoon esim. nuolijalla.

Annostele mousse 4 pieneen tai 1 isoon tarjoiluastiaan ja anna jähmettyä peitettynä jääkaapissa vähintään 2 h. Koristele ennen tarjoilua.

Katselin taas telkkarista leivontaohjelmaa ja siinä tehtiin mazarinleivoksia. Mieleni rupesi tekemään kakkua samalla idealla. Löysin netistä mazarinkakun, johon oli käytetty mesiangervoa (tuoretta). Koska minulla oli kaapissa kuivattua mesiangervoa, päätin käyttää sitä. Tarkoitus oli laittaa kakkua vuokaan kootessa väliin hillokerros, mutta Hanna Hajamieli iski ja hillokerros unohtui. Harmi.

Manteli-mesiangervokakku

150 g voita tai leivontamargariinia

250 g mantelimassaa

0,75 dl kermaa

1 kananmuna

1 dl kuivattuna mesiangervon kukkia

2 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

Koristeluun:

tomusokeria, appelsiinia sokeriliemessä

 

Rasvaa ja korppujauhota Ø20 cm vuoka.  

Kuutioi kulhoon rasva ja paloiksi revitty mantelimassa. Vatkaa sekaisin. Lisää muna ja kerma ja vatkaa massa tasaiseksi.

Sekoita erillisessä astiassa jauhot, leivinjauhe ja kuivattu mesiangervo. Sekoita kuivat aineet sekaisin muiden aineiden joukkoon.

Levitä kakkutaikina vuokaan ja paista kakku 175 ºC uunin alakeskitasolla n. 35 min, kunnes koitettaessa tikulla siihen ei tartu taikinaa.

Anna kakun jäähtyä vuoassa ennen siitä irrottamista. Koristele tomusokerilla ja sokeroiduilla appelsiiniviipaleilla.

Alkuperäinen resepti: https://www.jotainmaukasta.fi/2015/07/24/mesiangervo-mazariinikakku/

Olen viime aikoina syönyt niin paljon makeata ja sokeria, että yritän vähentää jälkiruokien ja makeiden leivonnaisten määrää. Siksi niiden reseptit saattavat hieman harveta jatkossa

Kristiina