Missä viipyy kevät?

Viikon päästä vietetään pääsiäistä. Sen pitkät pyhät ovat yleensä olleet minulle ikkunoiden pesun ja vaatekaappien tuuletuksen aikaa. Eivät tänä vuonna, koska keväästä ei vielä ole tietoakaan tänä vuonna. Vaikka niin kovasti haluaisin sen jo tulevan.  Yleensä tähän aikaan luotokuvissa on kaikenlaista elämän heräämistä kuvaavaa materiaalia. Tällä kertaa luontokuvat ainakin Vaasasta ovat varsin valkoisia.

Ukonkin piti oikein torstaiaamuna käydä ihmettelemässä, kun itseltään karva lähtee tupsuina kevään merkkinä, mutta lämpömittari kertoo aivan toista.

Tänä vuonna huhtikuun alkaessa. ainoa vihreä ja kukkiva löytyy valitettavasti ruukusta. Onneksi laitoin pääsiäisohran kasvamaan jo viime viikonloppuna.

Kristiina

Kiitos - Thank you

"Kaikki hyvä loppuu aikanaan" sanotaan. Ikäväkseni myös tämä valokuvahaaste. Kiitos Pieni Lintu kivasta yhteisestä ajasta ja kiitos kaikille osallistujille upeista valokuvista, joita olemme saaneet tämän haasteen myötä katsella. - "All good things come to an end". To my sorrow so does this photo challenge. Thanks to Pieni Lintu for a nice time together and to all partisipants for amazing photos we have seen during this challenge.

 

Alku työn kaunistaa vaan lopussa kiitos seisoo.

- sanonta Evijärvi

 

Lisää kuvia aiheesta täällä:

Bataattia ja vaahtokarkkeja

Vaihteeksi teki mieli jotain helposti syötävää ja ideapankista löytyivät täytetyt perunat, jotka vaihdoin bataateiksi. Täytteen saa lusikoitua suuhun helposti ja jäljelle jää tyhjä kuori.

 

Täytetyt uunibataatit

3 bataatti

140 g pekonia

2 sipulia

2 valkosipulin kynttä

0,5 tl savupaprikajauhetta

ripaus chilihiutaleita

1 prk (380/230 g ) mustapapuja

80 g juustoraastetta

1 tl suolaa

mustapippuria

2 tl limen mehua

persiljasilppua

juustoraastetta

 

Pese bataatit ja halkaise ne pituussuunnassa. Paahda bataatteja 200 ºC uunissa n. 1 h, kunnes sisus on pehmeää.

Silppua sipulit ja murskaa valkosipulinkynnet. Siivuta pekoni ja valuta + huuhdo mustapavut.

Laita pekoniviipaleet kylmälle pannulle, lämpö päälle ja paista pekoni rapeaksi. Nosta viipaleet talouspaperilla vuoratulle lautaselle valumaan.

Kuullota sipulisilppua pekoninrasvassa miedolla lämmöllä n. 10 min. Lisää joukkoon kuullottamisen loppuvaiheessa valkosipulimurska, savupaprikajauhe ja chilihiutaleet. Kaada valmis seos kulhoon.

Lisää kulhoon pekonit, mustapavut, juustoraaste, mausteet ja limen mehu. 

Lusikoi kulhoon puolet kypsien bataattien sisuksesta. Ota toinen puoli talteen esim. keitoksi tai ensi joulun bataattilaatikkoon käytettäväksi. Sekoita täyteaineet kulhossa hyvin sekaisin ja tarkasta maku. Lisää lopuksi sekaan persiljasilppu (jätä vähän koristeeksi päälle).

Lusikoi täyte bataatinkuoriin. Ripottele päälle juustoraastetta ja anna paistua uunissa vielä 10-15 min, kunne juustoraaste saa kauniin värin. Ripottele bataateille hieman persiljasilppua.

Alkuperäinen ohje: https://www.valio.fi/reseptit/taytetyt-bataatit/

Vaahtokarkit kuuluvat lempikarkkeihini. Kun näin tämän kakun reseptin Kodin Kuvalehdessä tiesin, että se on pakko heti leipoa. Maistamisen jälkeen aloin heti mielessäni kehitellä siitä omia versioita, niin hyvää kakku oli.

Vaahtokarkki-vadelmakakku

Pohja:

2 munaa

1 dl sokeria

50 g voita tai leivontamargariinia

1 dl mantelijauhoa

1 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

Täyte:

200 g pakastevadelmia

2 dl kuohukermaa

200 g vaahtokarkkeja

Koristeeksi:

vadelmia, vaahtokarkkeja

Vuoraa Ø20 cm irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla, voitele ja jauhota reunat.

Vaahdota munat ja sokeri (4 min). Sekoita kuivat aineet keskenään. Sulata  ja jäähdytä rasva.

Kääntele pohja-aineet keskenään tasaiseksi taikinaksi. Kaada taikina vuokaan ja paista pohja 175 ºC uunissa alakeskitasolla 20-25 min (kokeile tikulla kypsyys). Jäädytä pohja, pese reunat ja nosta pohja takaisin vuokaan. Tässä vaiheessa laitan tulevaisuudessa vuokaan myös reunamuovin.

Soseuta puolijäiset marjat sauvasekoittimella.

Kiehauta kerma kattilassa. Lisää sekaan vaahtokarkit, alenna lämpötilaa ja sekoita, kunnes vaahtokarkit ovat sulaneet. Siirrä kattila liedeltä ja sekoita sekaan vadelmasose.

Kaada täyte kakkuvuokaan pohjan päälle. Anna kakun jähmettyä jääkaapissa vähintään 4 h, mieluummin yön yli.

Irroita kakku vuoasta tarjoiluvadille. Koristele vadelmilla ja vaahtokarkkipaloilla.

Alkuperäinen resepti: Kodin Kuvalehti 5/23 

Välillä oli taas ajatuksissa aamupala ja päädyin ehkä vegekokeilun jälkimainingeissa tekemään puuron, jossa käytin mantelimaitoa. Minulla oli vielä jäljellä mantelitahnaa, jonka käytin puuroon mutta sen voi yhtä hyvin korvata maapähkinävoilla.

Mantelinen ohrapuuro

0,5 l vettä

3 dl rikottuja ohrasuurimoita

1 l mantelimaitoa

1 dl mantelitahnaa/maapähkinävoita

1 tl piparkakkumaustetta

1 tl suolaa

Päälle:

kuivattuja marjoja tai hedelmiä

manteli/pähkinärouhetta

siirappia tai juoksevaa hunajaa

Kiehauta vesi kattilassa. Lisää ohrasuurimot. Alenna lämpötilaa ja hauduta kannen alla, kunnes vesi oh kokonaan imeytynyt.

Lisää mantelimaito, manteli/pähkinätahna, piparkakkumauste ja suola. Hauduta miedolla lämmöllä välillä sekoittaen n. 45 min. 

Ripottele annoksen päälle kuivattuja marjoja tai hedelmiä, manteli/pähkinärouhetta ja valuta siirappia/hunajaa.

Kristiina

Vaihteeksi dekkareita

Haihtuneet (Anneli Kanto) on alku, ainakin lupausten mukaan, kolmiosaiselle Näkijä-sarjalle. Sinänsä kirja ei ole varsinainen dekkari, mieluummin mysteeritarina, jossa Anneli Kanto naljailee hieman ironisesti maalaismaiselle nurkkakuntaisuudelle ja omanlaatuisille uskonnon ilmentymille. 

Kuihtuvan Kirkkojärven taajamaan astuu bussista näyttävä punapää, joka jättää saapuessaan paikalliskauppaan mainoksen näkijän ja ennustajan toimestaan ja kehottaa kiinnostuneita ottamaan yhteyttä antaen pienen esimerkin kyvystään nuorelle kassatytölle Selenalle. Noora-nimeä kantava Näkijä asettuu vuosia tyhjänä olleeseen omakotitaloon asumaan ja saa pian muutamankin asiakkaan. Yksi heistä on paikkakunnan entisen maalitehtaan omistajan ja johtajan leski Hanna Silvennoinen, jonka mies katosi paikkakunnalla yli 6 vuotta aiemmin samana yönä, jolloin katosi myös 2 nuorta tyttöä. Asia aiheutti leskelle paljon harmia, koska tehdas, paikkakunnan ainoa suurtyöllistäjä meni nurin ja verottaja on kimpussa. Nyt leski on mukana yhdessä kunnanjohtaja Emilia Laihon kanssa ajamassa kuntaa uuteen nousuun Kultalampiprojektilla. Sitä vastustaa paikallinen rehtori ja vihreiden nokkamies Simo Helin ja paikkakunnan erikoisen uskonlahkon, Veripuhtaiden nokkamies, perustaja ja saarnaaja Luukas Markusson. Kadonneet nuoret tytöt olivat Selenan isosisko ja saarnaajan tytär, paikallisen järven ruoppauksesta huolehtivan kaivinkoneurakoitsijan Markus Markussonin sisar. Selena ja Markus tapaavan toisiaan satunnaisesti salaa puhuakseen kadonneista tytöistä. Näkijä joutuu tahtomattaan Hannan, Selenan ja Markuksen kautta vedetyksi katoamisjuttuun, vaikka hänen tuloonsa paikkakunnalle ja siellä oloonsa onkin täysin toinen, henkilökohtainen syy. Veripuhtaat on outo uskonlahko, jossa vaaditaan veren puhtautta, vastustetaan kaikkea keinotekoista, mm. keinokuituja ja jossa seurakunnassa kaikkien asema pohjautuu heidän veriryhmäänsä. Saarnaaja Luukas odotti tyttärensä ja poikansa ottavan paikkansa seurakunnan seuraavina johtajina, mutta tytär pani kynsin hampain hanttiin katoamiseensa asti eikä Markuskaan halua seurakunnan työhön mukaan, mutta on liian arka pannakseen isälleen suoraan juurikaan hanttiin, hän valitsi yrittäjyyden omaksi polukseen, mutta asuu yhä isän kanssa ja toistaiseksi isä kustantaa elämisen, joten Markus on puun ja kuoren välissä. Kun saarnaaja vielä julistaa Näkijän noidaksi, joku uhkailee tätä ja jopa yrittää sytyttää hänen asuttamansa talon palamaan, on Näkijän paitsi ajettava omaa asiaansa myös jotenkin puututtava katoamistapauksiin. 

 

Kuolema sisäoppilaitoksessa (Lucinda Riley) taas on dekkari. Jazz Hunter on mielestään entinen Scotland Yardin etsivä ja tuleva taiteilija, joka on juuri muuttanut uuteen taloon Norfolkissa. Scotland Yardin hän jätti, koska sai selville, että hänen samalla osastolla työskennellyt miehensä oli pettänyt Jazzia toisen osaston työtekijän kanssa. Jazz pakkasi tavaransa, häipyi Italiaan ja hankki avioeron. Tuskin hän on saanut oltua pari päivää talossa odottamassa remonttimiehiä, kun entinen pomo Norton ilmestyy paikalle pyytäen Jazzia selvittämään läheisessä St. Stephen´sin koululla tapahtunutta oppilaan, Charlie Cavendishin murhaa. Pojan isä on paikallinen "tärkeä henkilö" ja asianajaja ja Norton haluaa paikalle hyvän etsivän, jollainen Jazz on eikä hänen eronsakaan ole vielä virallinen. Saatuaan avukseen entisen parinsa, Alastair Milesin, Jazz ottaa tapauksen hoitaakseen. 

St. Stephen´sin sisäoppilaitoksessa selviää, että murhattu Charlie oli ollut pahemman laatuinen kiusaaja, jonka tekemisiä rehtori Robert Jones oli yrittänyt hillitä pitäen mielessään v. 1979 sattuneen tapauksen, jossa kiusattu poika oli hirttänyt itsensä koulun kellarissa. Sen sijaan asuntolan valvoja Sebastian Fredriksin mielestä Charlie oli vain tavallinen, hieman villinpuoleinen poika jonka kiusaaminen oli vain pojille tyypillistä kiusoittelua. Siihen, että Charlie oli kohdistanut kiusaamisensa erityisesti erääseen nuoreen oppilaaseen, Rory Millariin, Fredriks vähätteli erityisesti. Rory, nuori, hintelä ja arka poika sen sijaan oli erittäin peloissaan ja karkasi heti tutkimusten alkuvaiheessa isänsä kanssa saaden äitinsä Angelinan hysteeriseksi ja tämän uuden poikaystävän, ilkeän lakimiehen Julian Forbesin raivoihinsa. Asuntolan emäntä Madelaine Smith sen sijaan kertoo sen sijaan poliiseille ihan tarkalleen, millainen ylimielinen kiusaaja ja surkea ihminen murhattu poika oli. Lisäksi hän kertoo, että murhailtana asuntolassa olisi pitänyt olla kaksi valvojaa, Fredriks ja toinen opettaja, Hugh Daneman, mutta Fredriks oli lähtenyt muualle ja emäntä oli auttanut päänsärkyä potevaa Rorya. Kun vielä Hugh Daneman tekee itsemurhan ennen kuin poliisit onnistuvat tapaamaan hänet, on kaikenlainen sotku valmis. Jazzille tulee yhä selvemmäksi, että murha liittyy vanhoihin asioihin ja ihmissuhteisiin, mutta tosiasioiden selville saaminen on hidasta ja tapauksen ratkaisu mutkistuu, kun paikalle ilmestyy entinen aviomies sotkeutumaan asioihin.

Jälleen kerran Rileyn kirjoille tuttu ihmisluonteen tutkiminen ja historian vaikuttaminen nykypäivään luo monimutkaisen, jopa arvoituksellisen tarinan. Kirja kuuluu 3 kirjan ryhmään, jotka Lucinda Riley on kirjoittanut uransa alussa ennen kuin hänellä oli vielä kustantajaa. Kaksi niistä on jo aiemmin julkaistu, tämä oli niistä viimeinen. Kirjan esipuheessa Lucindan poika kertoo kirjasta ja sen historiasta. Sääli, ettei näitä takataskuun jääneitä kirjoja taida enää olla, niin paljon nautin joka kerta lukiessani Lucinda Rileyn hienosti etenevää mutta samalla taaksepäin usein katsovaa tekstiä.

Thamesjoen murhat (Robert Thorogood) tuo lukijalle tutustuttavaksi 77-vuotiaan Judith Pottsin. Hän asuu itsekseen Marlowin kylässä Thamesjoen varrella, laatii työkseen ristikoita lehdille, käy iltauinneilla joessa ja siemailee iltojen päätteeksi viskiä. Erään iltauinnin aikana hän kuulee naapurin taidegallerian omistajan talosta ääniä ja laukauksen. Varmana siitä, että naapuri on murhattu hän ilmoittaa poliisille, joka vähättelee tapahtunutta eikä tarkastuskierroksella löydä mitään silmiinpistävää. Niinpä Judith piipahtaa seuraavana päivänä naapurissa ja löytää miehen ruumiin. Kun poliisi ei oikein innostu ja epäilee jopa Judithia, tämä päättää ratkaista murhan itse. Sopiva murhaajaehdokaskin löytyy, tällä vaan on ikävästi murhan ajaksi alibi. Ryhtyessään murhanratkontaan hän saa pian avukseen ronskin koirahoitajan Suzien ja vastahakoisen, supervaimon ja -äidin titteliä tavoittelevan sääntöjä noudattavan kirkkoherran vaimon Becksin. Sitten tapahtuu toinen ja kolmas murha. Jokaiseen on sopiva murhaajaehdokas ja näillä aina alibi. Jopa tutkimuksia johtava rikosylikonstaapeli Tanika Malik on naisten kanssa samaa mieltä, mutta miten murhat tehtiin ja toteutettiin? Ja miksi. Siinäpä naisille pohdittavaa ja todistettavaa. 

Ihanan englantilainen, leppoisa ja humoristinen dekkari hieman Agatha Christien tyyliin, nämä rouvat vain ovat hieman toiminnallisempia kuin neiti Marple. Viihdyttävää, mukaansatempaavaa lukemista.

Mukaan valikoituu vielä plussakirja, Murha ennen iltahartautta (Richard Coles), jossa enlantilaiskylä Champtonin rovasti Daniel Clement joutuu mukaan ratkaisemaan kirkossa tehtyä murhaa. Daniel asuttaa pappilaan yhdessä äitinsä ja välillä Lontoosta saapuu kyläilemään myös näyttelijäveli. Kun paikallisen aatelismiehen serkku murhataan kirkkoon, alkaa kuhina. Tosin jo enne murhaa kuhinaa aiheuttaa myös Danielin ehdotus rakentaa vanhaan kirkkoon sisävessa, paikallinen kukkaisyhdistys vastustaa suunnitelmaa saadakseen kukkienasettelutoiminnalleen lisää tilaa kirkkoon. Kaikki pohtivat murhaajan henkilöllisyyttä ja motiiveja, kun löytyy toinen ruumis, paikallinen entinen opettaja ja paikallishistorian tutkija ja tuntija. Motiivien täytyy löytyä jostain menneisyydestä, sillä tästä päivästä ei sitä tunnu löytyvän. Myös Daniel joutuu pohtimaan murhan syitä ja murhatekoja.

Tämäkin on hyvin traditionaalista brittiläistä dekkarikirjallisuutta. En tosin ihmettele, sillä kirjoittaja on itsekin pappi ja sarjalle on luvassa jatko-osia. Myös tätä verkkaistahtista kirjaa luki hyvin mielellään.

Kristiina

Pyöreä - Round

 

On pyöree kun pytyn kansi.

- sanonta Loimaa

 

Lisää kuvia aiheesta täällä:

Vegaaniruokaa

Tiistaina Martoissa kokeilimme erilaisten vegaaniruokien valmistusta ja samalla niitä aineita, joita vegaaniruokailijat käyttävät korvaamaan lihaa, munia ja maitotuotteita. No joo, valmistimme ja maistelimme n. 10 erilaisista tuotteista valmistettua ruokaa. Päädyin siihen, että voin mielihyvällä syödä 3 noista kaikista valmistamistamme ruoista. Ja munakokkelia, jos kauppoihin tulisi munapula. Tässä teille parhaimmiksi valitsemieni ruokien reseptit ja muutama vegaanikorvike, joita niihin käytettiin. Pisteenä päälle tofukokkeli.

Kaalilaatikko

2 dl puuroriisiä, vettä, suolaa

öljyä

3 sipulia

3 valkosipulin kynttä

balsamicoa 

4 dl tummaa soijarouhetta

3 dl vettä + 2 rkl kasvisliemijauhetta

3 porkkanaa

1 valkokaali

1 tl paprikajauhetta

3 tl timjamia

2 tl meiramia

4 rkl siirappia

1,5 rkl kasvisliemijauhetta

suolaa

5-6 dl vettä

4 dl kaurakermaa

Kypsennä riisi pakkauksen ohjeen mukaan.

Silppua sipulit, murskaa valkosipulin kynnet, raasta porkkana ja suikaloi kaali.

Kuullota sipulit öljyssä, lisää kuullottamisen lopussa joukkoon valkosipuli. Mausta sipulit balsamicolla. Lisää pannulle kuiva soijarouhe. Lisää vesi ja kasvisliemijauhe muutamassa erässä paistaen soijarouhe kuivaksi nesteen lisäämisten välillä. Siirrä paistos syrjään odottamaan.

Lisää pannulle öljyä ja paista porkkanaraastetta ja kaalisuikaleita n. 5 min. Mausta paiston loppuvaiheessa seos paprikajauheella, yrteillä, siirapilla ja kasvisliemijauheella. Lisää tarvittaessa suolaa.

Sekoita kulhossa riisit, soijarouheseos ja kaaliseos. Tarkista maku. 

Laita seos uunivuokaan, kaada joukkoon vesi ja kaurakerma.

Paista laatikko 175 ºC uunin alakeskitasolla n. 1 h. Jos pinta alkaa tummua liikaa, peitä vuoka foliolla.

Nyhtökaura-gnocchipaistos

1 rkl öljyä 

1 sipuli

1 valkosipulin kynsi

1 pkt tomaattinyhtökauraa

500 g tomaattimurskaa

1 dl vettä

1 pkt (500 g) perunagnoccheja

1 prk vegaanista punaista pestoa

2 dl kaurakermaa

150 g vegaanista juustoa raastettuna

1 ruukku basilikaa

Kuumenna uuni 200 ºC. 

Silppua sipuli, murskaa valkosipulinkynsi. Kuullota sipulia miedolla lämmöllä n. 10 min. Lisää kuullotuksen lopussa valkosipuli joukkoon. Lisää pannulle nyhtökaura, tomaattimurska, vesi ja pesto pannulle sipulien kanssa. Kuumenna, lisää joukkoon gnocchit ja puolet basilikasta. Siirrä seos uunivuokaan.

Sekoita keskenään kaurakerma ja juustoraaste, lusikoi seos vuoan pinnalle.

Paista uunin alakeskitasolla n. 20 min.

Pidin paljon myös tekemästämme vegaanisesta Caesar-salaatista. Koska sen tekemiseen vaaditaan majoneesia ja pähkinäparmesaania, laitan tähän ensin niiden reseptit ja sitten salaatin.

 

Vegaani majoneesi

1 dl soijamaitoa

n. 3-4 dl rypsiöljyä

1 rkl omenaviinietikkaa tai sitruunamehua

 

Kaada soijamaito syvään astiaan.

Lisää öljyä hyvin rauhallisesti ja tasaisesti maidon sekaan koko ajan teho- tai sauvasekoittimella sekoittaen. Sekoita öljy ja maito perusteellisesti sekaisin ennen kuin lisäät uutta öljyä, jotta saat tasaisen seoksen.

Kun seos on haluamasi paksuista voit lisätä sitruunamehun/omenaviinietikan. Seos paksunee öljyä lisäämällä ja sitä voi ohentaa vettä lisäämällä.

 

Pähkinäparmesaani

2,5 dl cashewpähkinöitä 

2 rkl ravintohiivahiutaleita

0,5 tl valkosipulijauhetta

0,5 tl suolaa

Mittaa kaikki ainekset tehosekoittimeen. Jauha seos parmesaania muistuttavaksi jauheeksi. Säilytys jääkaapissa tiiviissä astiassa.

Vegaaninen Cesar-salaatti

salaattia (esim. romaine) 

1 pkt (312 g) Quorn fileetä

1,5 dl pähkinäparmesaania

Kastike:

1,5 dl vegaania majoneesia

2 tl sinappia

1 valkosipulin kynsi

0,5 dl kapriksia

1-2 tl sokeria

1-2 tl suolaa

ripaus mustapippuria

Sekoita kastikeainekset keskenään ja anna maustua.

Paista quornfileet paistinpannulla öljyssä 12 min. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Viipaloi.

Revi salaatit tarjoiluastiaan tai kulhoon, lisää joukkoon kastike ja sekoita. Levitä päälle quornviipaleet, Ripottele "parmesaani" pinnalle.

Kehuskelin alussa tuolla munattomalla munakokkelilla. On ihan pakko laittaa senkin resepti tähän. Vaikka en munia vaihtaisikaan keinokokkeliin, kyllä tätä silti söi.

Tofukokkeli

250 g pehmeää tofua (esim. SoFine)

1,5 rkl öljyä

2 tl sipulijauhetta

1,5 tl valkosipulijauhetta

0,25 tl kurkumaa

0,25 tl paprikajauhetta

1 dl kaurakermaa

kala namak-suolaa

mustapippuria

maalaisleipää viipaleina

Murusta tofu käsin pieniksi muruiksi.

Kuumenna öljy pannulla, lisää tofu ja mausteet. Paista 1-2 min.

Lisää pannulle kaurakerma ja paista vielä n. minuutin ajan.

Paahda leipäviipaleet pannulla öljyssä. Laita leipäviipaleet lautaselle ja nosta päälle tofukokkelia. Ripottele pinnalle kala namak-suolaa ja mustapippuria.

Kristiina

Keskellä - In the middle

 

Puun ja kuoren välissä

- sanonta

 

Lisää kuvia aiheesta täällä:

Kanaa ja viinirypäleitä

 

Mietiskelin eräänä päivänä työpaikan taukotilassa syödessäni sitä, mitä voisin tehdä seuraavaksi ruoaksi kanasta. Olin jo melkein päätynyt Chili con kanaan, kun joku alkoi kertomaan tekemästään aivan ihanasta Igorin kanasta. Hetken aikaa kehuja hiljaa kuunnelleena päätin, että koska pakkasessa on kanan fileepihvejä, sitä minäkin teen. Tosin otettuani fileet sulamaan huomasin, että toinen paketti olikin kalkkunaa. Ei haitannut tahtia, lintu kuin lintu.

 

Viinirypäle-savujuustosalaatti

250 g tummia viinirypäleitä

200 g retiisejä

1/3 kurkkua

1 omena

150 g savujuustoa

100 g salaattisekoitusta

Kastike:

2 dl kermaviiliä

0,5 dl majoneesia

1 rkl sitruunamehua

1 tl juoksevaa hunajaa

suolaa, mustapippuria

Sekoita kastikeainekset keskenään ja anna maustua.

Pese ja puolita viinirypäleet. Jaa retiisit 4 osaan. Kuutioi kurkku ja omenan liha. Kuutioi savujuusto. Laita ainekset kulhoon, lisää salaattisekoitus ja sekoita. Mausta kastikkeella.

Koska salaatin jälkeen viinirypäleitä oli vielä jäljellä (edelleenkin suurimmasta osasta kauppoja löytää viinirypäleitä vain 500 g rasioissa), päätin käyttää ne keikauskakkuun. Olen leiponut viinirypälekeikauskakun ennenkin, mutta nyt päätin hieman muuttaa reseptiä. Jos edellisiltä kerroilta on jäljellä viinirypälehilloa, sujauta myös se taikinaan. Tai jos teet vain kakun, keitä loput viinirypäleet hilloksi ja laita sitä n. 1 dl kakkutaikinan sekaan.

 

Igorin kanaa ja kalkkunaa

öljyä

800 g kanan/kalkkunan fileetä

 2 sipulia

2 paprikaa (1 punainen, 1 keltainen/oranssi)

3 valkosipulin kynttä

2,5 dl kanalientä

2 prk (á 200 g) smetanaa

70 g tomaattisosetta

1 rkl sokeria

2 tl suolaa

mustapippuria

1 maustekurkku

persiljaa

 

Silppua sipuli, murskaa valkosipuli. Pese paprikat, poista siemenet ja kuutioi liha. Kuutioi maustekurkku, silppua persilja.

Kuumenna öljy paistinpannussa ja paista fileet muutamassa erässä kauniin ruskeiksi. Lado fileet uunivuokaan.

Lisää öljyä tarvittaessa, kuullota sipulisilppua ja paprikoita n. 10 min keskilämmöllä. Lisää kuullotuksen lopussa valkosipulimurska. 

Lisää pannulle tomaattisose, kanaliemi ja smetana. Kuumenna, mausta sokerilla, suolalla ja mustapippurilla. Kaada kastike uunivuokaan fileiden päälle. Ripottele pinnalle maustekurkkupalat ja persiljasilppu.

Paista vuoka 175 ºC uunissa alakeskitasolla 30 min. Nauti riisin kanssa.

Tarjoushaukka keksi saksalaiskaupan tarjouksesta viinirypäleitä ja kun pakkasessa sattui olemaan pala savujuustoa, syntyi salaatti

Viinirypälekeikauskakku

200 g viinirypäleitä

40 g voita tai margariinia

1 dl fariinisokeria

2 rkl sitruunamehua

Taikina:

4 kananmunaa

2,3 dl sokeria

3 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhoja

1 tl suolaa

1,5 tl kanelia

2 dl maapähkinävoita

(1 dl viinirypälehilloa)

Vuoraa Ø20-22 cm  vuoan pohja leivinpaperilla ja voitele vuoan reunat.

Pese ja puolita viinirypäleet pituussuunnassa.

Sulata rasva, sekoita joukkoon fariinisokeri ja sitruunamehu.

Vatkaa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi (8 min). Sekoita kuivat aineet keskenään ja vatkaa ne nopeasti kakkutaikinaan. Lisää lopuksi maapähkinävoi (ja hillo) ja vatkaa nopeasti sekaisin.

Kaada kakkuvuoan pohjalle rasva-sokeriseos. Lado viinirypäleet vuoan pohjalle. Kaada päälle kakkutaikina ja tasoita taikinan pinta.

Paista kakkua 175 ºC uunin alakeskitasolla 40-45 min. Kokeile kypsyys tikulla. Jäähdytä kakku ja kumoa tarjoiluvadille.

Kristiina

Naiskohtaloita naistenpäivän kunniaksi

Viime vuonna luin historiaa miessotureista, nyt vuoron saivat naiset. Sodan kuningattaret amatsoneista valkyrioihin (Karolina Kouvola) sisältää paljolti enemmän historiallisiin legendoihin ja tarinoihin perustuvaa tarinaa naisista sotureina kuin faktaa. Niin monilla kansaoilla on myyttejä ja legendoja naissotureista, mutta niiden kertomuksia on vaikea todistaa tosiasioiksi, ennemminkin ne tuntuvat juuri taruilta. Tosin nuo tarut ovat muuntuneet aikojen myötä joka aikakaudella populaarikulttuuriksi. Tuskin kukaan on voinut olla törmäämättä käsitteeseen amatsonit. He ovat kautta aikojen olleet tarunomaisia naistaistelijoita, mutta oliko heitä todellisuudessa ja keitä he olivat? Yleisin uskomus tuntuu olevan, että legenda amatsoneista perustuu tosiasiassa paimentolaisheimoihin, jotka elivät vaeltelevaa elämään ja joissa jokaisen jäsenen, myös naisten, oli opittava puolustautumaan tai hyökkäämään ja näin ollen hallitsemaan ratsujensa ja aseiden käytön. 

Kirjassa ovat mukana myös ristiretkillä Lähi-idässä mukana olleet naiset sekä viikinkien naissoturit. Ristiretkillä mukana olleet naiset mielletään usein prostituoiduiksi, sotureiden vaimoiksi tai apuväeksi, joka palveli miehiä heidän taistellessaan. Mutta todistettavasti tarinat kertoivat myös päälliköiden vaimoista ja jopa kuninkaallisista naisista, jotka osallistuivat ristiretkille miestensä mukana johtajina ja miehen kuoltua taisteluissa siirtyivät usein armeijan johtajiksi. Viikinkihaudoista taas on löytynyt naisia, joilla oli taisteluhaavoja ja jotka oli haudattu aseiden kanssa. Myös tarinat kertoivat taistelevista viikinkinaisista. Valitettavasti tässä päästään tilanteeseen, jossa arkeologisia tutkimuksia johtivat aiemmin miehet, jotka siirsivät omat sen aikaiset yhteiskunnalliset käsityksensä löydöksien ja tarinoiden tosiasioista omaan maailmaansa. Niissä nainen ei sotinut, korkeintaan puolustautui ja näin ollen sotureina toimineet naiset eivät sotineet, vaan saivat kunnian ja arvostuksen osoitukset vain miestensä "perintönä". Kun myöhemmin on tieteellisesti todistettu, että hautojen ja tarinoiden sankarit olivat todella naisia, sitä on tiedemaailman vielä tänäkin päivänä vaikea uskoa. Myös Aasialaisissa tarinoissa esiintyy useita naissotureita, joita osaa pidetään todellisina henkilöinä ja sankarittarina, osia taas vain tarinaan liittyvinä jumalten henkilöityminä, ei oikeina naisina. Tietysti kirjassa on mukana myös Jeanne d´Arc. Esimerkiksi Aasian naistarinoiden naissoturit pukeutuvat usein Jeannen tavalla miehiksi sotiessaan tai kostaessaan, mutta vaihtoivat taas naisten vaatteisiin ja naisellisiin tapoihin sotatilanteen rauhoituttua. Sitä taas Jeanne d'Arc ei koskaan suostunut tekemään ja tuomittiin kuolemaan. Hyvin paljon jokaisen ajan naiskäsitys ja yhteiskunnallinen tilanne heijastuvat siihen, miten tarinoita naissotureista käsiteltiin. Nykypäivän naissotilaita, jotka joka puolella maailmaa ovat tosiasia, kirjassa ei käsitellä.

Helmet lukuhaaste kohdat 37, 38, 39

Alice Hartin kadonneet kukat (Holly Ringland) on kirja lähisuhdeväkivallasta sen monissa muodoissa. Kirjan alussa Alice on 9-vuotias ja elää Australiassa syrjäisessä talossa äitinsä ja isänsä kanssa. Isä on väkivaltainen, ailahtelevainen ja sulkeutunut. Kun hän on poissa töissään sokeripelloilla, Alicen elämä äidin kanssa on täynnä tarinoita ja kukkia. Samalla talossa asuu pelko siitä, mitä isä tekee seuraavaksi ja miksi hän on usein niin ilkeä, väkivaltainen ja sulkee perheensä kotitilan rajojen sisäpuolelle haluamatta, että he tapaavat ketään tai menevät mihinkään. Äidin ollessa viimeisillään raskaana odottaen toista lasta syttyy kotona tulipalo ja Alice jää orvoksi. Syyttäen itseään tapahtuneesta, koska tytöllä ei ole kuin hajanaisia pieniä välähdyksiä illan tapahtumista, Alice menettää puhekykynsä. Sitten paikalle ilmestyy isän äiti June, jonka olemassaolosta Alice ei ole koskaan tiennyt ja vie tytön luonnonkasvitilalleen Thorfieldiin. Jo tässä vaiheessa selviää, että syntymätön poika, jota äiti odotti, oli myös selvinnyt tulipalosta, mutta isoäiti haluaa vain Alicen ja antaa pojan toiselle kasvatiksi kenenkään kertomatta siitä Alicelle. Thornfield on sukutila, joka on periytynyt Junen isoäidiltä aina alenevalle suvun naiselle, koska jokainen suvun nainen ennenkin on elänyt väkivaltaisessa suhteessa mutta saanut tilan haltuunsa. Siellä kasvatetaan luonnonkukkia, myydään niitä ja niistä tehtyjä tuotteita, tutkitaan luontoa ja eletään sen ehdoilla. Talossa asuu ja työskentelee myös joukko muita naisia, jotka ovat päätyneet sinne, koska ovat tarvinneet elämäänsä turvapaikan. Aikuisuutensa kynnyksellä Alice rakastuu paperittoman maahanmuuttajanaisen poikaan ja nuoret päättävät karata ja muuttaa Romaniaan, pojan syntymämaahan. Poika kuitenkin katoaa sinä yönä, jolloin heidän piti karata. Aikuistuttuaan tilalla alkoholisoituneen isoäitinsä ja muiden vakituisten tilan asukkaiden kanssa Alicen isoäiti olettaa tytön alkavan huolehtimaan tilasta sen perittyään. Vähitellen Alice saa kuitenkin selville isoäitinsä petolliset teot ja hän häipyy tilalta kauas, toiselle puolelle Australiaan. Alice saa töitä luonnonpuistosta, alkaa elää omaa elämäänsä ja rakastuu jälleen mieheen, joka ei ole sitä, mitä päältä näyttää. Uusien ystävien tekisi mieli varoittaa Alicea, mutta umpirakastunut tyttö ei kuitenkaan uskoisi muita. Kunnes hän alkaa itse tajuta miehen omistushalun ja naisen ajamisen eristykseen omaksi omaisuudekseen. Kun Thornfieldin perintö, onnettomasti päättyvä rakkaus ja veljen olemassaolon paljastuminen selviävät Alicelle, hänen on vihdoin otettava elämänsä omiin käsiinsä ja pelastauduttava häntä uhkaavalta edellisten sukupolvien kohtalolta.

Tämä kirja on ennen kaikkea kasvukertomus. Samoin kuin kertomus siitä, miten määrätynlaiset luonteenpiirteet ja käyttäytymismallit periytyvät sukupolvelta toiselle, kunnes löytyy tarpeeksi vahva yksilö katkaisemaan tuon kierteen. Se on kertomus myös salailusta ja lähisuhdeväkivallasta, ei vain miesten ja naisten suhteessa vaan myös tietyllä lailla eri sukupolvien välillä. Samoin kirjan läpi kulkee päähenkilöiden läheinen suhde luontoon ja kasveihin. Kannattaa ehdottomasti lukea, vaikka ei aina niin helppoa luettavaa.

Helmet lukuhaaste kohdat 2, 3, 4, 13, 18, 26, 40, 42, 45

Kun tartuin kirjaan Tämä kokonainen maailmani (Elizabeth Gilbert), kuvittelin ennen aloittamista lukemani perusteella kirjan kertovan 1800-luvulla elävästä älykkäästä kasvitieteilijänaisesta, joka menestyy ja selviää huolimatta ajan naisille asetetuista esteistä ja odotuksista. Lukukokemus osoitti, että kirja samalla oli sitä ja kaukana siitä. Kirja on kertomus Alma Whittakerin elämästä. Alma syntyy v. 1800 rikkaaseen perheeseen Philadelphiassa. Perheeseen kuuluu sivistymätön mutta kasvien, varsinkin lääkekasvien viljelyllä ja niiden ja lääkkeiden myynnillä suunnattoman omaisuuden kerännyt liikemiesisä Henry ja järkevä, viisas ja erittäin sivistynyt hollantilaisäiti Beatrix sekä talon taloudenhoitaja, avioparin aikanaan Hollannista mukaan tuoma Hanneke de Groot. Useiden keskenmenojen välillä maailmaan tuli Alma ja vanhemmat tyytyivät tähän. Almasta kasvatetaan muita ajattelevaa, puhdasta mutta äitinsä opetuksilla oppinutta ja tieteellisesti ajattelevaa naista. Perheen illallispöydässä vierailevat aikansa tunnetut, oppineet tiedemiehet ja taitavat liikemiehet ja nuoresta pitäen Alma osallistuu päivällisille ja keskusteluun ja suhtautuu asioihin aina tieteellisesti ajatellen ja väitellen. Koska molemmat vanhemmat taitavat kasvitiedon ja äiti myös kielet ja kirjallisuuden, Almakin kasvaa pienestä alkaen kasvimaailman tutkimiseen laajojen tilusten alueella alkaen jo nuorena kasvitieteilijäksi. Muita kaupungin samanikäisiä lapsia hän jopa hieman pelkää, vaikka heitä tarkkaileekin joskus kaukaa. Sitten Alman elämä mullistuu, kun perhe adoptoi kauniin mutta etäisen ja ajatuksensa salaavan kaupungissa syntyneen, orvoksi jääneen tytön, Prudencen. Talossa vieraileva, kasvitieteellistä julkaisua ja kirjoja painava ja julkaiseva Georg Hawkes kiinnostuu Alman tieteellisistä kirjoituksista ja alkaa julkaista niitä lehdessään, ensin nimellä A. Whittaker, mutta Alman saatua kasvitieteellisessä piirissä hieman mainetta julkaisuillaan, hänen koko nimellään. Tällainen erikoisuus sallitaan naiselle, jolla on rikas ja erikoinen tausta. Tavalliselle naiselle ei sellainen olisi sallittua 1800-luvun alussa. Alma tietysti rakastuu Georgeen ja toivoo tämän samaan tapaan ajattelevan, sivistyneen ja tieteellisen miehen kosivan itseään joskus. Samoihin aikoihin Alman ja Prudencen elämää putkahtaa lähitilalla asuva, vilkas, hömppä ja tyhjäpäinen Reeta, joka vain päättää, että Alma ja Prudence ovat hänen parhaita ystäviään ja hän heidän. Tytöt hyväksyvät hyväntuulisen, koko ajan päättömiä höpöttävän ja pinnallisen Reetan ystäväkseen ja tämä muodosta ikään kuin siteen siskostenkin välille aina kolmikon ollessa yhdessä. Muuten Alma ja Prudencen välinen suhde on kohtelias, mutta kylmä. Alma kun ei saa Prudencesta selvää ja Prudence taas ei koskaan tuo ilmi omia ajatuksiaan. Alman äiti kuolee syöpään ja Alma joutuu äidin sijasta auttamaan isää liikeasioissa. Äidin sairastaminen on saanut isän liikeasioiden virallisen puolen hoidon rempalleen ja Alma joutuu kuukausia laiminlyömään omaa tieteellistä sammaleiden tutkimustyötään perehtyäkseen isän liikeasioiden hoitoon ja niiden saattamiseen ajan tasalle ja kuntoon. Kun Almalla on taas aikaa omalle työlleen, hän huomaa Reetan kihlautuneen Georg Hawkesin kanssa ja Prudencen perheen entisen kotiopettajan kanssa ja pian pidetään kummankin häät. Molemmat avioliitot osoittautuvat epäonnistuneiksi. Prudence on saanut naimisiin mennessä suuret myötäjäiset, mutta pariskunta lapsineen elää köyhää elämää omistautuneena abolitionismille ja on lahjoittanut kaiken omaisuutensa rotusorron vastaiseen työhön eläen mustien perheiden kanssa heidän köyhää elämäänsä. Reetalle ja Geogella ei taas ole mitään yhteistä ja Georg toivoo, että hänen tyhjiä höpöttävä vaimonsa vaikenisi aina välillä. Vähitellen Reeta vaikeneekin, koska hänen järkensä alkaa sumentua ja käytöksensä muuttua väkivaltaiseksi ja viimein hän joutuu mielisairaalaan. Alma taas omistautuu sammaltutkimukselle ja niin vierähtää 20 vuotta. Sitten tilalle saapuu Ambrose Pike, orkideoita Meksikossa ja Guatemalassa vuosia tutkinut ja piirtänyt rutiköyhä, vaatimaton ja hengellinen n. 30-vuotias mies. Jälleen kerran nyt 40 ikävuotta ylittänyt  Alma rakastuu, vaikka Ambrose yhteisten keskustelujen ja työn lomassa paljastaa aikanaan halunneensa muuttua ihmisestä hengelliseksi olennoksi niin hartaasti, että oli itsekin nuorena joutunut välillä mielisairaalaan hoitoon. Ambrose kosii Almaa, ja Alma ajattelee, että hän saa vihdoin kokea myös avioliiton ja naiseuden ilot. Mutta Abrose ei ole halunnut lihallista yhteyttä, vain hengellistä ja niin Alma päättä lähettää Ambrosen pois yhteisestä kodista Tahitille. Alma ei kuule enää Ambrosesta enne kuin saa hänen kuolinviestinsä ja salkun, josta löytyy satoja piirroksia alastomasta, komeasta tahitilaismiehestä. Kun isä sitten kuolee ja jättää suunnattoman omaisuutensa vain Almalle, Alma saa kuulla Hanneke de Grootilta muutamia totuuksia ihmisistä ympärillään. Viimeistään nyt käy ilmi, että Alma ei tieteellisessä, järkiperäisessä ajattelumaailmassa ole koskaan oppinut ymmärtämään ihmisten mieliä eikä ole koskaan edes kiinnittänyt jonkinlaisessa omassa älyllisessä ylimyydessään edes heihin oikein huomiota. Alma lahjoittaa melkein koko omaisuutensa sisarelleen ja matkustaa itse ensin Tahitille selvittämään Ambrosen todellista luonnetta ja salaisuuksia. Oleskeltuaan siellä tarpeeksi kauan ja saatuaan joitakin asioita selville ja todettuaan, ettei koskaan oppisi tuntemaan miestään, hän jatkaa matkaa Hollantiin tutustuakseen ja tullakseen osaksi äitinsä sukua, Hortus Botanicusta sukupolvia johtaneeseen van Devenderin sukuun. Tässä vaiheessa Alma lähentelee jo 60 vuotta ja päästyään osaksi van Devenderin sukua hän päättää jäädä loppuelämäkseen Hollantiin. Matkallaan sinne Alma on kirjoittanut tutkielman evoluutioteoriasta, mutta ei enonsa kehotuksista huolimatta julkaise sitä, koska ei saa joitakin ihmisiä, jotka toimivat elämänsä pyyteettömästi (kuten Prudence) sopimaan teoriaansa sopeutumisesta ja vahvemman voitosta. Sitten onkin liian myöhäistä, koska Darwin julkaisee oman evoluutioteoriansa, saman kuin Almalla mutta puuttumatta ihmisen käyttäytymiseen luomakunnassa. Nyt Alma elää jo elämänsä "vanhuusaikoja" pohdiskeluineen.

Kirjan luontokuvaukset ja luonnon tutkimista koskevat kuvaukset ovat ihastuttavia. Mutta jatkuva jahkailu, pohdiskelu ja ihmisten ihmetteleminen sai minut lukijana välillä puuduksiin ja kyllästymään. Lisäksi Alman suunnaton itsekkyys ja ihmisten ymmärtämättömyys sekä jatkuva pakeneminen älykkyyden ja tieteellisyyden turviin saivat minun paikka paikoin inhoamaan häntä suuresti. Vaikka Alma oli olemukseltaan ja ulkonäöltään kolho ja tunsi aina jääneensä paitsi elämän ihmisille tärkeistä asioista kuten rakkaudesta, parisuhteesta ja omasta perheestä, minusta hän sai syyttää siitä vain itseään ja asenteitaan. Koska kirjan edetessä opin hienokseltaan inhoamaan Almaa, oli kirjan melkein 600 sivun läpi kahlaaminen aika ajoin tylsää ja turhauttavaa, koska kaiken keskipisteenä oli Alma. Kaikesta tästä ajoittaisesta tunteesta huolimatta luontoon liittyvät asiat ja kuvaukset sekä valistuksen aikaan ja 1800-luvun elämään tutustuminen myös tiedenaisen silmin olivat myös mielenkiintoista luettavaa. Joten oma mielipiteeni tästä lukuelämyksestä, kuten huomaatte, oli hyvin ristiriitainen.

Helmet lukuhaaste kohdat 18, 26, 29, 37, 40, 42, 45

Kristiina

Maaliskuu - March

Maaliskuun tienoissa kevään jo haistaa, 

nietokset sulavat, aurinko paistaa.

- kuukausirunot Birgit-mummu

 

Lisää kuvia aiheesta täällä:

Lihakeittoa ja omenaa

Oli korkea aika keittää lihalientä ja sen pohjalle kunnon lihasoppa. Lihakeiton voi toki tehdä pelkästä keittolihasta, mutta silloin itse keittoon on lisättävä sipulia, palsternakkaa, selleriä ja kaupan lihaliemikuutioita. Itse taas pidän siitä, että teen ensin itse lihaliemen ja vasta sitten keiton. Nyt liemi piti tehdä ensin, koska pakastimessa ei ollut valmista lihalientä. Jännittävää oli, kun menin kauppaan hakemaan luullista lihaa. Siasta löytyi uunilihaa luulla hintaan €5,-/kg. Naudasta taas ainoa luullinen liha oli Osso Bucco, jonka hinta oli €18,-/kg. Ilmiselvästi päädyin tekemään liemen siasta ja varsinaisen keiton taas naudan keittolihasta. Meidät kaupunkilaiskuluttajat on selvästi opetettu liian nirsoiksi, koska kaupasta ei tahdo enää löytyä esim. naudan luullisia, halpoja osia. Naudan keittolihatkin olivat luuttomia ja ne sopivat keittoon vain kuutiolihaliemen kaveriksi. Vielä kun tavallisesta kaupasta löytyisi ydinluita, niin lihaliemet, padat ja keitot saisi kahta maukkaammiksi. Mutta näiden "erikoisruhonosien" myynti jää kauppahalleille ja pienkaupoille (jotka kaikki häviävät pikkuhiljaa kaupungeistamme).

 

Lihaliemi

n. 1 kg luullista lihaa

2-3 porkkanaa

200 g juuriselleriä

200 g palsternakkaa

0,5 valkosipulia

1 purjo

n. 1,5 litraa vettä

10 kokonaista mustapippuria

10 kokonaista valkopippuria

5 kokonaista maustepippuria

3 laakerinlehteä

2 tl rosmariinia

2 tl timjamia

suolaa

 

Pese juurekset.

Öljyä uunipannu. Lisää pannulle liha, karkeasti pilkotut juurekset, sipuli, purjo ja valkosipuli kokonaisena (poista sipulista ja valkosipulista ulommat, helposti irtoavat kuoret). Paahda niitä 250 ºC uunissa yläkeskitasolla n. 45 min, kunnes kaikissa on ruskea, jopa hieman hiiltynyt pinta.

Laita uunipellin sisältö kattilaan, lisää kylmä vesi ja huuhdo sinne myös pannuun irronnut neste. Kun liemi kiehuu, kuori siitä pinnalle muodostunut vaahto pois. Keitä lientä miedolla lämmöllä 4 h (lisää vettä tarvittaessa). 

Siivilöi liemi ja painele lusikalla kaikki neste irti lihasta ja juureksista. Jos haluat vahvistaa makua, keitä lientä vielä siivilöinnin jälkeen kasaan. Jäähdytä liemi, kuori päältä liika rasva ja jaa liemi annoksiin pakastettavaksi. Ota talteen lihasta lihaiset palat. Jos et käytä niitä keittoon, käytä ne leivonnassa täytteeksi esim. pasteijoihin tai piirakkaan tai pataruokiin.

Lihakeitto

500 g naudan keittolihapaloja

1 tl lipstikkaa

5 dl lihalientä

7 dl vettä

3 kokonaista
mustapippuria

2 kokonaista maustepippuria

2 laakerinlehteä

2 porkkanaa

6 perunaa

15 cm pala purjoa

uunilihan lihaiset palat

persiljaa

suolaa

Mittaa kattilaan lihaliemi ja vesi, pippurit ja laakerinlehti. Kiehauta.

Kun keitos kiehuu, lisää joukkoon keittoliha ja lipstikka. Huomaattehan tässä sen koulun kotitaloustunnin säännön, että jos lihaa laitettaessa maku halutaan liemeen, liha lisätään kylmään veteen ja kiehautetaan. Jos taas maku halutaan lihaan, liha lisätään kiehuvaan veteen. Kuori keiton aikana vaahto pois keitoksen pinnalta.

Kuori ja paloittele perunat ja porkkanat. Kun lihat ovat kiehuneet n. 30 min, lisää joukkoon peruna- ja porkkanapalat.

Kun juurekset ovat kypsiä, lisää keittoon vielä viipaloidut purjot ja keitä, kunnes liha on kypsää.

Lisää vielä kypsät uunilihan palat ja mausta keitto suolalla ja persiljalla.

Tämän reseptin löysin kirjasta Makuja Urjalasta & Kylmäkoskelta IV. Tosin leivoin vain puolikkaan alkuperäisestä taikinasta ja jouduin hieman lisäämään jauhojen määrää. Tämä näkkileipä ei ole meidän käsityksemme mukaista näkkileipää, koska se jää sisältä hieman pehmeäksi. Jos haluat saada aikaiseksi enemmän näkkileipää muistuttavan tuotoksen, sammuta hella 10 min paistamisen jälkeen ja jätä leipä uuniin kuivumaan jälkilämpöön (voit raottaa luukkua hieman kuivattamisen alussa). Minä sain tästä itse tekemästäni määrästä 30 näkkärinpalaa.

Hämäläinen pitonäkkäri

0,5 tl kuivahiivaa

2,5 dl maitoa

2,5 dl vettä

1,25 tl suolaa

75 g kaurahiutaleita

150 g grahamjauhoja

350-400 g vehnäjauhoja

50 g voita tai margariinia

 

Lämmitä neste n. 42 ºC ja liuota kuivahiiva nesteeseen. Lisää joukkoon suola, kaurahiutaleet ja jauhot. Tee tanakka taikina. Sekoita lopuksi joukkoon sulatettu, kädenlämpöinen rasva ja vaivaa taikinaa, kunnes rasva on imeytynyt taikinaan.

Jaa taikina 2 osaan. Kaulitse taikinat 2 leivinpaperin välillä alle 0,5 cm paksuisiksi levyiksi. Nosta levy alemman leivinpaperin avulla uunipellille (2 peltiä) ja jaa palat taikinapyörällä 10 x 6 cm paloiksi.

Paista levyjä uunissa 225 ºC uunin alakeskitasolla 10-15 min.

 

En ole pitkään aikaan tehnyt uuniomenoita ja nyt, kun omenaa saa kohtuulliseen hintaan, oli aika tehdä myös tätä kotoista herkkua. En ehtinyt keittelemään vaniljakastiketta, joten korvasin sen maustetulla rahkalla ja kinuskikastikkeenkin ostin tällä kertaa kaupasta valmiina.

Uuniomenat

6 kirpeähköä omenaa

Täyte:

50 g voita tai leivontamargariinia

0,5 dl fariinisokeria

1 tl kanelia

1,5 dl kaurahiutaleita tai mysliä

(2 rkl siirappia)

Vaniljarahka:

250 g rahkaa

1,5 rkl tomusokeria 

1-1,5 tl vaniljasokeria

kinuskikastiketta

 

Pese omenat hyvin ja poista omenaporalla siemenkodat.

Sulata rasva ja sekoita joukkoon fariinisokeri, kaneli ja kaurahiutaleet.

Täytä omenien keskelle jääneet reiät täytemassalla. Nostele omenat uunivuokaan. Voit halutessasi kaataa päälle hieman siirappia. Paista omenoita 175 ºC uunissa 30-40 min (riippuu omenoista).

Sekoita rahkan joukkoon tomusokeri ja vaniljasokeri. Tarjoa omenat yhdessä rahkan ja kinuskikastikkeen kanssa.

Kristiina

Vaasa juhli jääkäreitä

Viime viikonloppuna Vaasassa vietettiin, oikeutetusti, jääkärien kotimaahanpaluun 105-vuotisjuhlaa. Jääkärithän palasivat Suomeen Saksasta juuri Vaasaan. Juhlallisuudet aloitettiin perjantaina Vaasan kirkossa pidetyllä konsertilla, jossa soitti MPKn Pohjanmaan soittokunta (pääosin Seinäjoen Rautatieläisten soittokunta täydennettynä Sulvan puhallinorkesterin soittajilla), lauloi Pohjois-Suomen reserviläiskuoro ja solistina esiintyi tenori Mika Nisula. Kutsuvieraina nähtiin mm. saksalaisia reservinsotilaita. Kappaleet olivat paljolti sodanaikaan ja jääkäreihin liittyviä upeita musiikkiteoksia (mm. Alla marcia Karelia-sarjasta, Kertokaa se hänelle, Jääkärien marssi ja Finlandia sekä Saksan ja Suomen kansallishymnit). 

Kun Mika Nisula esiitti solistiosuudet, kiiri selkäpiitä pitkin jo kylmät väreet. Kun kuoro sitten konsertin puolivälin jälkeen liittyi mukaan, nousivat jo ihokarvatkin pystyyn. Kuoro aloitti konserttinsa urkuparvelta, minkä jälkeen he marssivat kirkkosaliin ja liittyivät orkesterin joukkoon.

Pitkästä aikaa olin kirkossa konsertissa niin, että melkein kaikki paikat olivat täynnä. Tässä saatte vielä makupalat Jääkärien marssista ja Finlandiasta.

Lauantaina juhlallisuudet jatkuivat ja silloin pääosissa oli armeija. Minä aloitin aamupäiväni Kasarmintorilta, jossa esiteltiin iltapäivän paraatiin osallistuvaa motoroitua kalustoa ja vähän muutakin. Alue oli ainakin setämiesten ja pikkulasten suosikki, kun paikalla oli jos jonkinnäköistä sotakonetta ja opastushaluisia sotilashenkilöitä ja osaan ajoneuvoista pääsi jopa piipahtamaan sisälle. Ei sen puoleen, kiinnostavaa se esittely minustakin oli.

Seuraavaksi oli aika siirtyä torille, jonne olivat ryhmittyneet paraatikatselmukseen ja ohimarssiin osallistuvat jalkaväkijoukot. Siellä olivat Porin prikaatista Pohjanmaan jääkäripataljoona, Satakunnan jääkäripataljoona, Satakunnan tykistörykmentti, Satakunnan pioneeri- ja viestipataljoona ja Varsinais-Suomen huoltopataljoona sekä reserviläisten Pohjanmaan maakuntakomppania ja suomalaisten ja saksalaisten reserviläisjärjestöjen osasto. Toki torille oli koottu myös lippulinna. Paraatikatselmuksen suorittu Maavoimien komentaja Pasi Välimäki.

Paraatikatselmukseen kuului myös Hornetin ylilento, mutta siitä ottamani videonpätkä valitettavasti epäonnistui pahasti, joten saatte vain kuvitella sen. Samoin kamera ei ollut valmiina todistamaan sitä ainakin Vaasassa kiinnostanutta toista ylilentoa eli Hornetin jälkeen lentänyttä merikotkaa. Kotkan itsensä kyllä näin.

 

Sitten olikin aika siirtyä seuraamaan paraatia. Ensin paraatissa marssivat jalan liikkujat, sitten motoroidut joukot. Minusta paraatin ehdoton kohokohta olivat mukaan marssimaan päässeet "sotakoirat" käsittelijöineen, niitä harvoin näkee paraatissa marssimassa.

 

Päivän ohjelmassa olisi ollut vielä seppeleenlasku jääkäripatsaalla, mutta minulle alkoi talvipäivän viileys riittää, oli aika suunnistaa kotiin. Lopetetaan tällä kertaa vielä muutamaan videoon paraatista.

Kristiina