Translate

Hae tästä blogista

torstai 10. maaliskuuta 2022

Vaasa 22 ja Marko Hautala esillä

Meidän paikallisaviisissamme Ilkka-Pohjalaisessa on Menot-palsta, jossa alueen toimijat ilmoittelevat tapahtumista, joihin asukkaat voivat osallistua. Katselen aina kateellisena, kun Etelä-Pohjanmaalla on jos jonkinnäköisiä tapahtumia, joista valita. Pohjanmaalla/Vaasassa sen sijaan löytyy yleensä kirjaston Draama- tai Runokirjapiiri ja Kissatalon avoimet ovet, harvemmin muuta. Siksi ilahduin, kun löysin eiliselle kaksikin tapahtumaa, jotka kiinnostivat minua.

Porin Prikaatin johdolla on Vasassa pidetty tällä viikolla Vaasa 22-paikallispuolustusharjoituksia. Eilen harjoituksiin osallistuvat osapuolet eli Puolustusvoimat, Pelastuslaitos, Tulli, Poliisi, Rajavartiolaitos ja Maanpuolustuskoulutusyhdistys esittelivät kalustoaan yleisölle avoimessa tapahtumassa Vaasan torilla. Oli mukava seurailla ihmisiä ja katsella, mikä veti porukkaa eniten.

Kun katseli ihmisten pakkautumista eri esittelykohteisiin, ykkössijan saavutti ehdottomasta paikalla ollut sotakoira. Tietysti. 6-vuotias veteraani oli katseiden kohteena rauhallisena ja tyynenä, kunnes aina välillä esitteli tottelevaisuuttaan ja energiaansa.
 
Vaasa 22 sotakoiraVaasa 22 sotakoira


Toiseksi eniten ainakin pikkupoikia ja miksei nuoria naisiakin taisi kiinnostaa armeijan ajoneuvojen luona liikkuneet aseistetut varusmiehet. Pikkupoikia taisivat kohteeseen vetää aseet, nuorten naisten syitä saatte arvailla.

Vaasa22 PuolustusvoimatVaasa22 Puolustusvoimat

Vaasa22 PuolustusvoimatVaasa22 Puolustusvoimat

Minusta kiinnostavaa oli rajavartiolaitoksen anti, he kun olivat tuoneet mukanaan myös tuollaisen ilmatyynyaluksen. En voi sanoa koskaan ennen nähneeni ao. kulkuneuvoa muualla kuin telkkarissa.

Vaasa22 RajavartiolaitosVaasa22 Rajavartiolaitos

Pelastuslaitoksen, poliisin ja tullin ajoneuvot kiinnostivat tietysti myös nuorisoa kuten aina muulloinkin, kun sellaisia pääsee läheltä näkemään. Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen kojulla taas pääsi halutessaan testaamaan ammuntatarkkuuttaan.

Vaasa22 PelastuslaitosVaasa22 Poliisi

Vaasa22 TulliVaasa22 Maanpuolustuskoulutus

Ja rusinana pullassa, missä on Puolustusvoimat siellä pitää olla myös sotku. Niin nytkin. Torilta löytyivät myös Sotilaskodin edustajat. Ei voinut mitään, oli pakko mennä ostamaan munkkia.
 
Vaasa22 SotilaskotiSotku munkki


Illalla pääsin pääkirjastoon tapaamaan vaasalaiskirjailija Marko Hautalaa. Hän jutusteli kauhukirjallisuudesta genrenä ja sen erikoispiirteistä sekä viimeisimmästä kirjastaan, novellikokoelmasta Kuolleiden valssi. Kauhukirjallisuudesta Hautala kertoili kuvilla ja erilaisilla kirjaesimerkeillä ja sen erikoispiirteistä lähinnä siitä, mitä ihmiset yleensä pelkäävät ja miten asiaa käsitellään kauhukirjallisuudessa.

Marko HautalaKauhukirjallisuus


Minusta on aina mukava käydä kuuntelemassa Marko Hautalaa, joka omien sanojensa mukaan yli 20-vuotisen kirjailijanuransa jälkeenkään ei oikein tunne itseään kokeneeksi kirjailijaksi. Kuitenkin hänen tuotantonsa on varsin laaja. Se käsittää paitsi aikuisten kauhukirjat, myös uuden aluevalloituksen eli lasten kauhukirjat, Storytelin valikoimasta löytyvät vain äänikirjoiksi kirjoitetut teokset ja tietysti novelleja, joista valitut on nyt koottu ensimmäiseksi kokoelmaksi. Saimme kuulla myös joidenkin kirjan novellien synnystä tai rakentumisesta sekä yleensä kirjan novellien yhteenkokoamisesta.

Marko Hautala TuotantoaMarko Hautala Tuotantoa


Marko Hautala TuotantoaMarko Hautala Kuolleiden valssi

Nyt en muuta toivo kun lisää tapahtumia Vaasaan kun kerran koronarajoitukset on poistettu. Tietysti turvallisuus huomioiden.

Kristiina

2 kommenttia:

  1. Tell me, so I do not misinterpret, are these organizations preparing to defend Finland, in case of ...you know what? Gave an enjoyahble weekend and stay warm!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaasa 22 is a training session, where armed forces together with other goverment agencies (rescue dept, customs, police, border guard) and civilian defence organisations train together for special circumstances. Those circumstances can be anything from war to power failure, cyber attack or decease. It's then up to their plans what situations they train for.

      Poista

Jokainen kommentti on tervetullut :)