Kevättä etsimässä

Käveleskelin viikonloppuna lähialueellani etsimässä kevään merkkejä. Muutaman aurinkoisen päivän jälkeen muutamia löytyikin. Tosin täytyy myöntää, että vaikka aurinkoinen metsäpolku on täynnä linnunlaulua, niitä lintuja on harvinaisen vaikea löytää kuvattavaksi puiden latvoista.

Muutaman isomman linnun sentään löysin. Viimeisessä kuvassa tosin luulin olevan muuttomatkalla olevia hanhia, mutta tarkemmassa katselussa tiput paljastuivat parveksi lokkeja. Kevään merkkejä tosin nekin ainakin näillä main.

Hieman vihreätä ja muuta värikästäkin löytyi, kun tarkkaan katseli.

Ainoat pikkulinnut, jotka suostuivat tulemaan esiin kuvattaviksi, olivat varpuset. Ei siinä, ne olivat varsin söpöjä lajinsa edustajia.

 

Tosin kevään tulo ja lumien sulaminen paljasti muutakin. Ihmetelim jo pääsiäisenä, miksi kaupunginosastamme, josta yleensä riittää pajunkissoja vaikka koko kaupungin virpojille ja vielä kevätpörriäisille, ei tahtonut löytyä tänä keväänä edes muutamaa kukkivaa oksaa maljakkooni. Tosiasia selvisi nyt. Vaasan kaupunki oli taas syksyllä/talvella harrastanut normaalia, varsin lyhytnäköistä maisemanhoitoaan. Joka ainoa paju- ja muu pusikko oli ajettu maan tasalle. Siinä olivat niin irpojat kuin keväthyönteiset ja -eläimet ihmeissään. Paju ja vesakot ovat näet tärkeintä kevätsyötävää hyönteisille ja miksei muillekin eläimille. Miksiköhän Vaasassa ei koskaan kysellä neuvoja luonnonhoitoasioissa asiantuntijoilta vaan lähdetään siitä ajatuksesta, että aina hävitetään kaikki?  Lumien sulaminen paljasti myös sen ison vahingon, jonka ihminen aiheuttaa, kun ei vaivaudu käyttämään roskapönttöjä. Täytynee vaasalaisten olla ahkerasti mukana kampanjassa "miljoona roskapussia", täällä kyllä riittää kerättävää.

Kevättä kaikille ja hauskoja ulkoiluja huolimatta kaupungin ja sen asukkaiden touhuista.

Kristiina

Viikon Ukko

 

Kotiharjun päällä laulaa pieni lintunen

- Kotiharjun päällä/M.A.Numminen

 

Kaikilla ei ole hyvä olla Vaasassa

Aikanaan Vaasa yritti kovasti markkinoida itseään "Suomen onnellisimpana kaupunkina". Jos ei Vaasa ole hyvä paikka kaikille ihmisille, niin löytöeläimillä on kaupungissa suorastaan surkeat olot. Vaasassa on virallinen löytöeläinten sijoituspaikka, koiratarha Kulkuri sekä epävirallinen, yhdistyksen ja vapaaehtoisten pyörittämä Kissatalo. Kulkuri pitää edelleen majaansa teollisuusalueella sijaitsevalla tontilla, jolla tarhan rakennukset koostuvat entisistä junanvaunuista ja sekalaisesta materiaalista kokoon kyhätyistä mökeistä. Kaupunki maksaa löytöeläinten vastaanotosta ja lyhytaikaisesta säilytyksestä jonkinnäköistä palkkiota ja antaa pienen avustuksen silloin, kun rahaa jää yli muista menoista. On ollut vuosia, jolloin avustusta ei ole myönnetty. Koiratarhalla on uusi tontti olemassa, mutta kaupunki ei välitä löytöeläinten sijoituspaikasta sen vertaa, että auttaisi uusien tilojen rakentamisessa, joten yli 10 v. tontin hankkimisen jälkeen Kulkurin toimintaa pyöritetään edelleen teollisuusalueen tiloissa huonoissa olosuhteissa.

 

Kuva Daga Roszkowska Pixabay

Toinen Vaasassa löytöeläimistä huolehtiva taho on yksityisten pyörittämä Kissatalo. Siellä pyörii vuosittain 30-50 löytökissaa, jotka muuten olisivat lisäkansoittamassa jo ennestään ruuhkaista Kulkuria. Kissatalon väki steriloi haltuunsa tulleet kissat, siruttaa ja rokottaa ne ja hoitaa terveeksi sairaat eläimet. Niille pyritään löytämään uudet kodit ja ne, jotka eivät sellaista löydä, saavat elää elämänsä talossa turvallisissa olosuhteissa.  Talo toimii kaupungilta vuokratussa, purkutuomion saaneessa vanhassa omakotitalossa. Olosuhteet kaksikerroksisessa vanhassa talossa, jota ei alun perinkään ole tarkoitettu kissojen hoitolaksi, eivät ole otolliset. Talo on huonokuntoinen ja materiaalit siellä epäsopivat. Vaikka talo on purkukunnossa, Vaasan kaupunki perii siitä vuosittain ei niin halpaa vuokraa. Lisäksi kaupunki ei pyri millään tavoin edistämään talon toimintaa. Joskus kissatalo saa nimellistä avustusta kaupungilta, joinakin vuosina ei. 

Muutama vuosi sitten Kissatalon väen onnistui hankkia Vaasan Isolahdelta soveliaampi omakotitalo, jota ryhdyttiin remontoimaan ja mm. pintamateriaaleja muuttamaan sellaisiksi, että talo olisi oikea tarkoitukseensa eli kissojen asuttamiseen. Kun hankinta tuli julkiseksi, Isolahden asukkaat tekivät heti valituksen kissojen tulosta heidän asuinalueelleen. Valitus on roikkunut käsittelyä odottamassa oikeudessa pari vuotta. Nyt oikeus päätti, että valituksessa esiin tuodut asiat ovat totta ja Kissatalo ei voi muuttaa Isolahteen. Kissat kun aiheuttavat valituksen mukaan meteliä ja  hajuhaittoja, houkuttelevat jyrsijöitä ja Kissatalolla kävijät aiheuttavat liikenneruuhkia. Miettiköön itse kukin mielessään, kuinka totta nämä väitteet ovat. Liikenneruuhkia aiheuttavat myös kaikenkarvaiset vaasalaiset yhdistykset kokoontuessaan johonkin päin Vaasaa (tämän väitteen mukaisesti), joten pitäisikö täällä lakkauttaa nekin? Eivät kissat ole koiria, jotka haukkumalla saattavat häiritä naapureita. Kuinka moni omalla asuinalueellaan edes tietää, onko naapurilla kissaa? Niin kovaa meteliä ne pitävät. Jyrsijöitä alueille taas houkuttelevat ulkona lintuja ruokkivat kansalaiset  eikä kissoja ruokita ulkona. Ja enemmän hajuhaittoja aiheuttavat alueella kaksijalkaiset asukkaat ja autot kuin eläimet. Kaikki paras väite oli asuinalueen kiinteistöjen arvon laskeminen. Hei haloo isolahtelaiset. Te hankitte pytinkinne aikanaan vieressä toimineen kemiantehtaan naapurista. Nyt kun tehtaan toiminta on loppunut, alueen maapohja on saastunutta eikä sitä asiantilaa vielä vuosiin korjata. Voiko asuinalueenne kiinteistöjen arvo laskea enää alemmaksi kuin saasteiden vieressä asuminen on sen tehnyt?

Kuva Nina Garman Pixabay

Kun ajattelen eläinten ja varsinkin löytöeläinten kohtelua Vaasan kaupungin ja osan sen asukkaiden toimesta, hävettää sanoa asuvansa Vaasassa. Miten se sanonta menikään: "Sivistyksen mitta on se, miten yhteiskunta kohtelee heikkoja". Tästä näkökulmasta Vaasassa asuu Iso joukko sivistymättömiä asukkaita ja päättäjiä.

Kristiina