Mielensäpahoittaja, oikeuspatologi ja 1600-luvun elämä

Vasara ja käytettyjä nauloja Mielensäpahoittaja (Tuomas Kyrö) tuo Mielensäpahoittajan vanhuuden kynnykselle. Poika soittelee koko ajan kysellen talon kunnosta, Mielensäpahoittajan valmiudesta siirtyä vanhainkotiin tai keskustan asuntoon ja höpöttelee kotitalon vuokraamisesta muunpaikkakuntalaisille Airbnb:n kautta. Eivät ole sukulaiset käyneet pitkään aikaan eikä Mielensäpahoittaja ole tullut maininneeksi, että vanha talo on alkanut vähitellen rappeutua, kun ei ole selkäkipujen takia päässyt itse korjailemaan. Eräänä päivänä alkaa sohvalla maatessa vettä tippumaan naamalle, yläkerran lämminvesivaraaja vuotaa. Tutut vanhat remonttimiehet ovat siirtyneet tuonpuoleiseen ja uusilla on liikaa kiireitä. Viimein löytyy yksi remontoija, joka voi aloittaa heti. Tullessaan paikan päälle katsastamaan työmaata remontoija Saarikivi löytää yläkerrasta ja johdotuksista aina vaan uutta korjattavaa niin, että lompakkoa ja Mielensäpahoittajaa hirvittää. Yläkertaa puretaan ja korjataan, vesijohto-ongelmien takia pihaakin pitää kaivaa auki, yrittäessään siistiä paikkoja Mielensäpahoittajan selkä antaa lopullisesti periksi ja poikakin haluaa tulla muutaman päivän päästä katsomaan taloa sen laittamiseksi vuokralle. Ei auta Mielensäpahoittajan muu kuin poikansa tulon estääkseen kertoa selän pettämisestä ja sanoa tulevansa heti pojan luokse pääkaupunkiseudulle sen korjaamiseksi. Niin Mielesäpahoittaja jättää Sysi-Suomen, Saarikiven ja apulaiset sekä avoimen tilin rautakauppaan taakseen ja
lähtee kokeilemaan pääkaupunkiseudulle miniän varaamia erilaisia hoitoja. Eteen tulevat erilaiset diagnoosit ja hoidot, rahan loppuminen, pojan perheen rahapula ja avuttomuus, kun ei tiedä, mitä remontille kuuluu. Selkä on saatava kuntoon, että pääsee kotiin töitä valvomaan.

Mielensäpahoittaja on aina omanlaisensa. Asiat pitäisi voida hoitaa entiseen tapaan, ei nykyajan byrokraattisin ja omituisin menetelmin. Ei ennen taloa laitettu luvin ja määräyksin vaan klubiaskiin piirretyn suunnitelman ja työhön osallistujien tietämyksen mukaan. Eikä selän korjaamiseen tarvittu tietoja pullisteluista ja leikkauksista saati sitten fyysikaalisista tai akupaikoista, heittäydyttiin vaan karkean kannon tai kiven päälle, sen jälkeen saunaan ja sillä vaiva hoitui. Yllättävän hyvin tämän kirjan Mielensäpahoittaja kuitenkin käsittää ja sopeutuu tämän päivän menoon. Hauskaa oli luettuna, varmasti vielä hauskempaa tulevaisuudessa katsoa seikkailu näyteltynä.

Olen aina kiinnostunut muistelmista ja mielenkiintoisista työaloista. Epäluonnolliset syyt - oikeuspatologin elämä ja monet kuolemat (Richard Shepherd) on muistelmateos Iso-Britannian yhden johtavan oikeuslääkärin elämäntyöstä ja sen seurauksista. Richard Shepheard oli ollut nuoruudestaan asti kiinnostunut oikeuspatologin ammatista ja hän valmistuikin ammattiin aikana, jolloin ala oli murroksessa. Oikeuspatologin työ alettiin ottaa yhtä tärkeämmäksi ja samalla täsmällisemmäksi osaksi kuoleman syyn tutkimista. Enää ei riittänyt, että patologi vilkaisi ruumista, sanoi kuoleman syyn ja sen enempää ruumista ei oikeastaan tutkittu. Nyt kaikki yksityiskohdat kuolleesta piti alkaa tutkimaan yhä tarkemmin, vaikka ensi näkemältä kuoleman syy saattoi näyttää ilmeiseltä. Valitettavasti ammatti oli myös sellainen, että se pakotti harjoittajansa ottamaan emotionaalista etäisyyttä asioihin. Tällainen asennoituminen toiseen ihmiseen työssään ja jatkuva vaatimus olla ottamatta kantaa tai pysymään puolueettomana ei voinut olla vaikuttamatta myös muihin ihmissuhteisiin työn ulkopuolella. Vaikka Richard Shepherd luuli olevansa kotona lämmin ja hyvä isä ja aviomies, pitkäaikainen avioliitto pysyi loppujen lopuksi koossa vain lasten aikuistumiseen asti. Myös koko elämän ajan loppuun asti läpikäymättömät kauheimmat kuolemien tutkimukset ja kulissit painuivat mieleen ja jäivät sinne aiheuttaen myöhemmin elämässä paniikkikohtauksia ja posttraumaattisen stressihäiriön kaltaisen tilan, joka pakotti välillä lopettamaan ammatin harjoittamisen ja purkamaan elämää kirjaan. Kirja on kirjoitettu kuitenkin hyvin analyyttisesti käyden läpi juuri oikeuslääkäreiden muuttuvaa työkenttää ja työtä, puolueettomuuden säilyttämistä, emotionaalisen irtaantumisen ja käsittelemättömyyden seurauksia ja tietysti tapauksia, jotka ovat jääneet mieleen syystä tai toisesta.

Luen harvoin lasten- tai nuortenkirjoja, mutta jostain syystä Helmet lukuhaasteen FB-sivuilla muutamaan kertaan mainitut nuortenkirjat Noitalapsi ja Näkijä (Celia Reese) alkoivat nakertaa lukuhermoani sen verran, että hain ne kirjastosta. Sarja alkaa kirjalla Noitalapsi, jossa1600-luvulla eläneen päähenkilön, englantilaistyttö Mary Newsburyn, isoäiti ja holhooja Alice Nuttal on juuri poltettu noitana ja tyttöäkin epäillään noidaksi. Eikä syyttä, sillä myös Mary on parantaja ja näkijä, taidot kun periytyvät suvussa. Polttotapahtuman aikana vieras nainen hakee Maryn ja varustaa hänet matkalle Amerikkaan uudisasukkaaksi yhdessä maasta pakenevien kveekarien kanssa. He ovat matkalla kohti Salemia uudessa maailmassa, mutta siirtyvät sieltä edelleen uskonveljien perustamaan Beulahiin. Matkan aikana leski ja parantaja Martha Everdale ottaa Maryn suojatikseen. Tyttö ystävystyy myös kveekaripariskunta John ja Sarah Riversin ja heidän tyttärensä Rebekahin sekä laivapoika Jack Gillin ja lontoolaisapteekkari Jonah Morsen ja tämän pojan Tobiaksen kanssa. Beulahissa eletään erittäin uskonnollisesti ja valitettavasti myös aivan yhtä ahdasmielisesti kuin kotona Englannissa.  Mary kulkee omia teitään kasveihin Marthan ja Jonahin avustuksella tutustuen ja kun hän vielä ystävystyy intiaanipoika Närhen ja tämän isoisän Valkoisen Kotkan kanssa salaa saaden samalla siirtokunnan 4 nuoren tytön "jengin" vihat niskaansa kieltäydyttyään auttamasta näitä loitsimisessa, aletaan häntä taas syyttää noituudesta ja Mary joutuu pakenemaan siirtokunnasta metsään. Tämän Maryn tarinan kerrotaan kirjan alussa perustuvan päiväkirjasivuihin, jotka löytyivät vasta nykyaikana kätkettynä vanhaan tilkkutäkkiin. Kertomus päiväkirjasta ja Maryn tarina tuntuivat niin uskottavalta, että jouduin oikein loppusanoista tarkastamaan, että tarina oli todella fiktiivinen eikä tosi.

Noitalapsen tarina loppui siihen, että Mary oli karannut metsään talvella ja oli jäätymässä sinne. Maryn tarina jatkuu osassa Näkijä, mutta hieman eri tavalla. Alison Ellman on tutkija, joka on kirjoittanut täkistä löytyneiden päiväkirjasivujen pohjalta kirjan Maryn tarinasta. Hän yrittää myös selvittää Maryn ja muiden päiväkirjassa esiintyneiden henkilöiden jatkokohtaloita. Muista hän on saanut paljon selville, mutta ei Marysta, joten Alison panee nettiin kyselyn Marysta. Sen näkee Bostonissa yliopistossa opiskeleva nuori intiaaninainen, Agnes Herne. Hän on myös lukenut kirjan ja aavistaa sisimmässään näkemiensä unien perusteella, että on itse sukua Marylle. Hän ottaa yhteyttä Alisoniin ja saa tältä kyydin reservaattiin kasvattajansa M-tädin, myös parantajan ja henkiohjaajan luokse. Agnes kuvittelee M-tädin tietävän Marysta, mutta todellisuudessa M-täti johdattaa Agnesin henkimatkalle Maryn elämään. Niin saamme lukea vuoroon Agnesin tunnoista ja vuoroin Maryn tarinaa hänen loppuelämästään. Mary on mennyt naimisiin pelastajansa, intiaani Närhen kanssa, kokenut valkoihoisten levittäytymisen Amerikan alueelle ja intiaanisodat. Agnesin tehtävänä taas on saattaa matkansa ja opettelunsa loppuun ja välittää tarina Alisonille. Molemmat kirjat oli helppoa ja sujuvaa lukea ja aihealueet noituus, Amerikan valkoisen siirtolaisuuden alku ja alkuperäiskansojen elämä ovat ainakin minua suunnattomasti kiinnostavia asioita, joista voisi lukea enemmänkin. Suosittelen luettavaksi hieman vanhemmillekin.

Kristiina