Maataloustuottajan ja kaupunkilaisostajan ahdinko

En voi olla pohdiskelematta ruokaa ja suomalaisen ruoan alkutuottajien ahdinkoa omasta pienestä kaupunkilaisnäkökulmastani. Viljelijöiden ja lihantuottajien ahdinko on tämän päivän todellisuutta. Koko ajan nousevat energian, lannoitteiden ja rehun hinnat menopuolella ja pitkäaikaiset sopimukset, jotka solmitaan jo kauan ennen "satokautta" sen hetkisillä hinnoilla tulopuolella eivät ole tasapainossa keskenään. Tilannetta eivät suinkaan helpota Suomen kaupunkilaiset viherpiipertäjät, jotka vaativat ilmastotekoja energian hinnan kustannuksella ja lihantuotannon vähentämistä suomalaisen syöjän ja lihantuottajan kustannuksella. Myös maanviljelijän, koska ison osan heidän lannoitteistaan tuottavat lihantuottajat naapurissa. Vielä kurjemmaksi tilanteen tekee Suomessa elintarvikekaupan rakenne. Meillä on vain 2 kotimaista keskusliikettä, jotka vastaavat suurimmasta osasta elintarvikkeiden myyntiä ja siten saavat lainsäätäjien puuttumatta ottaa itselleen suuren osan voitosta ja toisaalla kiristää teollisuutta ja tuottajia heille epäedullisiin sopimuksiin.

Minusta oli huvittavaa lukea lehdestä esimerkiksi S-ryhmän johtajan lausuntoa siitä, ettei ketjun liiketoiminta ole kovin tuottavaa. Perusteena oli, että vaikka kauppa tuotti hyvin niin korona-aikana majoitus- ja ravintolatoiminta tuotti persnettoa ja koko ketjun voitto pieneni. Onko suomalaisen ruoan ostajan tai tuottajan asia maksaa pussistaan elintarvikekaupan ulkopuolisen liiketoiminnan tappiot? Nämä osa-alueet tulisi liiketoiminnassa erottaa päivittäistavarakaupasta ja tarkastella vain päivittäistavarakauppaa omana osa-alueenaan, jonka kaupan ketjuille jäävää voitto-osuutta pitäisi säädellä. 

En myöskään hyväksy sitä, että valtiota vaaditaan tukemaan ja valtio tukee jatkuvasti enenevässä määrin maataloustuottajia. Ei tuki eivätkä vakuudet voi olla pysyvä ratkaisu ahdinkoon, pitäisi löytää ratkaisu, jossa kuluttajan maksamasta hinnasta huomattavasti nykyistä isompi osuus ohjautuisi alkutuottajille. Vaikka lakisääteisesti, jos se ei muuten onnistu. Joku oli laskenut, että maataloustulon pitäisi kasvaa 50 senttiä jokaista suomalaista kohti/päivä. Jos ruoan hinta kohoaisikin vain sen summan mutta kun sille 50 sentille lasketaan päälle vielä teollisuuden ja kaupan voitot, niin aika paljon pitäisi rokottaa loppukäyttäjää ennen kuin maatalous kannattaisi. Joten nykymenoon tarvittaisiin selkeä ohjattu muutos.

Yhdeksi ratkaisuksi ongelmaan on ehdotettu, että kaupan asiakkaiden pitäisi ostaa yhä enemmän kotimaisia tuotteita ja vieläpä sellaisia, jotka on valmistanut suomalainen elintarviketeollisuus omalla nimellään. Olisi vähennettävä ulkolaisten tuotteiden ja kaupan omien merkkien ostoa. Nykyhetkellä tämä ehdotus taas on ainakin pienituloisten kohdalla täysin NoNo.  Tällä hetkellä lasketaan, että asumiskulut ja ruoka vievät pienituloiselta noin puolet tuloista. Jos taas katsomme työttömiä tai sairaspäivärahalla eläviä, nämä kulut vievät heidän tuloistaan 90-95%. Jos eläkeläisen menoihin lasketaan asuminen, ruoka ja lääkkeet, liikutaan suunnilleen samoissa prosenttimäärissä. Kun asuminen kallistuu koko ajan kiitos energian hinnan, niin ravintoon jäävän rahan osuus pienenee. Kun menopuolelle otetaan pieni- ja keskituloisilla myös liikkuminen, sekin koko ajan kallistuva, niin siellä samoin ruokaan jäävän rahan osuus pienenee.  Näin ollen se yhtälö, että kuluttaja käyttäisi enemmän rahaa ruokaan ostamalla kotimaista samaan aikaan kun tulot eivät nouse on tuhoon tuomittu. 

Koska en ole päättäjä enkä ekonomisti, en pysty keksimään keinoja, joilla ruokaan käytetystä rahasta siirtyisi nykyistä isompi osa sen alkutuottajille. REKOt ja vastaavat ovat hyttysen pieraus kokonaiskuvassa. Eivätkä kaikki kaupunkilaiset voi ostaa kaikkea Suomessa tuotettua elintarviketuotantoa suoraan tuottajalta, siksihän vähittäiskauppa-ala on syntynyt. Olen erittäin huolestunut suomalaisen maataloustuottajan ja suomalaisen ruoan puolesta sekä ihmisten että omavaraisuuden/huoltovarmuuden puolesta. Mutta omasta asiakkaan näkökulmasta minulta on aika turha anoa apua, kun raha ei tahdo nytkään riittää ja tätä menoa tulevaisuudessa vielä vähemmän. On aina hyvä huudella että tehkää nyt joku jotain esittämättä mitään ratkaisuja, mutta tällä kertaa on pakko tehdä niin. Sen jonkun on myös hyvä muistaa, että jatkuva tukeminen ei ole rakentava ratkaisu vaan on pyrittävä omillaan toimeen tulevaan maataloustuotantoon. Jotenkin.

Kristiina