Hyvinvointialueeksi muuttumisen ensimmäiset mainingit alkoivat näkyä Vaasassa. Alkukuusta aviisi tiesi kertoa, että fysio- ja toimintaterapeuttien palvelut kotona asuville vaasalaisille vanhuksille olivat ennen ilmaisia aloitusmaksua lukuun ottamatta. Nyt, kun henkilöstö on siirtynyt kotihoitopalvelusta hyvinvointialueen palvelukseen, heidän käyntinsä maksavat €11,60/tunti. Aika suuri kustannusten nousu vanhukselle, joka tarvitsee palveluita voidakseen asua kotona. Jos vanhus on muutenkin vähävarainen, pitääkö hänen vastaisuudessa luopua ruoasta tai lääkkeistä pysyäkseen liikunnallisesti toimintakuntoisena? Syyksi maksullisuuteen siirtymiseen ilmoitetaan koko hyvinvointialueen maksujen yhtenäistäminen.
Törmäsin aviisissa myös tietoon, että vaasalaisten muistisairaiden päivätoiminta-aikaa on lyhennetty ja aamupala poistettu. Samalla ateriamaksut nousivat n. 2 euroa. Syy oli kirjoittajan mukaan sama, maksujen yhtenäistäminen muiden kuntien vastaavien toimintojen kanssa.
Aika lailla suututtaa vaasalaisvanhusten puolesta. Tätäkö se hyvinvointi ja palvelujen parantaminen sitten tarkoittikin? Suurempien kuntien ja alueiden vanhukset laitetaan nyt maksumiehiksi pienempien alueiden palveluille yhtenäistämisen nimissä. Olisi ihan kiva näin ulkopuolisena tietää, olivatko ne pienempien alueiden maksut ennen siirrosta niin paljon korkeampia kuin esim. vaasalaisten? Ovatko nyt tehdyt hintojen korotukset ja palvelujen tason alentamiset yhtenäistämisen nimissä oikeasti sitä vai ovatko ne menojen karsimista kauttaaltaan vain tuon (teko)syyn varjolla? Ei mene hyvin eläkeläisillä, kun eläkkeen korotukset suhteessa hintojen nousuun laahaavat koko ajan miinuspuolella ja nyt nousevat pakollisten elinkustannusten lisäksi rajusti myös terveydenhoitoon ja kunnossa pysymiseen liittyvät kulut. Kun pienellä eläkkeellä pitäisi pysyä sekä hengissä että kunnossa, taitaa senkin viivan alle jäädä miinusmerkki. Jos tämäntyylinen meno on hyvinvointialueen tapa pitää vanhukset mahdollisimman pitkään kotona poissa kalliimmasta laitoshoidosta, niin kyllä näyttää homma menevän heti ensi kuukausista metsään.
Siellä täällä törmäillään myös byrokratiaan ja järjestelmien jäykkyyteen. Erään pienen ihonäppylän poisto vaati potilaalta 3 käyntikertaa terveyskeskuksessa. 1. kerralla ajanvaraus vei lääkärin sijasta terveydenhoitajalle asian toteamista varten. 2. kerralla näppylän olemassaolon ja sen poistomahdollisuuden vahvisti lääkäri, mutta koska aika oli varattu tutkimusta varten, piti potilaan varata vielä 3. aika toimenpidettä varten. Tämä koko rumba siksi, että viimeisellä kerralla tehtiin n. 5 minuutin toimenpide puhdistuksineen ja laastarointeineen. Miten paljon hukattua potilaan ja hoitohenkilökunnan aikaa.
Toinen palstatilaa saanut muutos kertoi, että Vaasan keskussairaalassa keskus on nykyisin auki enää virka-aikaan eli arkisin klo 7-17. Jos sen ajan ulkopuolella joko päivystävällä lääkärillä tai apua tarvitsevalla on asiaa sairaalaan, häntä kehotetaan nauhoitteella soittamaan suoraan osastolle. Mistä ulkopuolinen soittaja tietää, mille osastolle hänen pitää esim. ulkona tapahtuneen onnettomuuden sattuessa soittaa ja mistä saa numerot? Asiasta lehdelle raportoi päivystänyt lääkäri, joka olisi vuorollaan tarvinnut erikoislääkärien puhelinnumeroita konsultaatiota varten. Ennen numerot sai keskukselta, nyt hänen piti onkia ne muuta kautta. Syyksi keskuksen ilta- ja viikonloppusulkemiseen oli se, että puheluita tuli aiemmin sen verran vähemmän virka-ajan ulkopuolella, että katsottiin keskuksen aukipitämistä turhaksi resurssien tuhlaamiseksi. Sääliksi käy vaikkapa henkilöä, joka haluaisi kysellä kadonneen omaisensa perään. Hän sitten varmaan soittelee ennen poliisille ilmoittamista joka osastolle. Tai varottaa lähimmäisiään katoilemasta klo 17.00 jälkeen. Että silleen.
Olen jo muutamaan kertaan blogissani ihmetellyt hätäkeskus- ja ambulanssitoimintaa nykypäivänä. Eipä tuo ole sanottavasti ketään hetkauttanut. Ehkä nyt asioihin tulee jonkinlaista muutosta, kun samoihin ongelmiin törmäsi kohdallaan Vaasan kaupungin- ja aluevaltuutettu Harri Moisio. Hän kertoi joutuneensa soittamaan äidilleen ambulanssin huimauksen ja pahoinvoinnin takia. Valtuutettu Moision tapaus oli sentään läpäissyt hätäkeskuksen seulan. Nykyisin hätäkeskus ensimmäisenä instanssina on hanakka ilmoittamaan ambulanssin soittajalle, että ei hän saa vaivansa takia paikalle ambulanssia, pitää hakeutua omin avuin päivystykseen tai odottaa seuraavaan päivään terveyskeskuksen avautumista (näin oli käynyt mm. eräälle kirjoittajalle, jonka vaiva todettiin myöhemmin lieväksi aivoinfarktiksi). Kun soittaja on hädissään oleva ihminen, usein vanhempi, jolla ei ole paikkakunnalla sukulaisia tai rahaa taksiajeluun, on mielestäni heitteillejättö olla lähettämättä hänelle apua ja järjestämättä kyytiä hoitoon. Joka tapauksessa, Moision äidille tilatun ambulanssin saavuttua paikalle alkoi ambulanssihenkilökunta neuvotella siitä, josko soittaja voisi viedä sairaan omalla autollaan päivystykseen tai tilata hänelle taksikyydin sinne. Miksi näin??? Ainakin minusta ambulanssin pitäisi viedä potilas tarpeen vaatiessa hoitoon eikä sen sijaan ruveta tinkaamaan paikalla olijoilta potilaalle kyytiä.
Kun tämä potilas sitten saatiin sairaalaan, häntä makuutettiin johdoissa odottamassa lääkäriä pitkään ilman ruokaa tai juotavaa. Kysymykseen "Saisinko vettä" hän sai tylyn vastauksen "Et". Makuuttamisaika saattaa kestää tunteja ilman syötävää tai juotavaa. Nämä taviksille tutut ongelmat eivät ole ilmeisesti päättäjille kovin tuttuja, koska tilanne on saanut säilyä muuttumattomana jo pitempään. Joko nyt saataisiin asioihin muutoksia, kun ongelman kohtaa joku päättäjätason henkilö?
Kun nyt on kerrottu niin paljon huonoja juttuja, niin kehutaan lopuksi hieman Vaasaa. Vaikka ei ihan terveyspalveluita. Käteisellä maksettavan kertalipun hinta busseissa laski. Ennen 3,20 maksanut kertalippu maksaa nykyisin 2,- euroa. Lähimaksulla sen saa hintaan 1,50 ja Waltti-kortilla 1,33. Kiva, kiva, kerran näinkin päin.
Kristiina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jokainen kommentti on tervetullut :)