Historia toistaa itseään

Minun käy sääliksi Venäjän kansaa. Kun Putin aikanaan valittiin Venäjän presidentiksi v. 2000 silloisen lain mukaan enintään kahdeksi kaudeksi, odotukset olivat korkealla. Hän oli virkaan suhteellisen nuori, kun muistelee aiemmin Neuvostoliiton aikaisia puhemiehiä. Valitettavasti unohdettiin, että hän oli vanhan hallinnon kasvatti ja palvelija. Mies myös osoittautui samanlaiseksi kuin aiemmat Neuvostoliitto/Venäjän korkeimman viran haltijat muutamaa viimeistä/ensimmäistä lukuun ottamatta. Vallanhimoiseksi, rajatonta valtaa eliniäkseen ja suuria rikkauksia himoitsevaksi tyranniksi. 

Kun Neuvostoliitto aikanaan hajosi ja siihen "pakolla" liitetyt muut "tasavallat" itsenäistyivät, jäljelle jäi pläntti nimeltään Venäjä, joka sekin Putinin omia sanoja lainaten on "v. 1991 valtioksi tyhjästä vahingossa ilmestynyt keinotekoinen kyhäelmä". Venäjä julistettiin tasavallaksi ja sille saatiin uusi perustuslaki, joka turvasi vallan rajoitukset ja laajempipohjaisen hallinnon sekä antoi venäläisille uusia vapauksia ja oikeuksia. Tarkoitus oli siirtää Venäjä kohti demokratiaa ja avoimuutta. Ikävä kyllä, kun presidentiksi valittiin Putin, alkoi Venäjän vähittäinen hilaaminen takaisin kohti Stalinin ajan hallintoa ja tapoja. Kun venäläiset aikanaan ryhtyivät vallankumoukseen motolla "valta ja varallisuus kaikelle kansalle", sen johtajat eivät tarkoittaneet sitä. He vain halusivat tsaariksi tsaarin paikalle. Kuten nyt Putinskajakin.

Minkähän takia gospodin Putinskajalla on niin luja vallan- ja rahanhimo ja niin kova kallo, ettei hän kykene oppimaan vanhoista virheistä? Nyt olisi Putinskajankin korkea aika tarttua historiankirjoihin ja lukea, mitä tapahtuu, kun muita yritetään alistaa pakolla. Tai onhan hän sen itse nähnyt omin silmin, hän ei vaan yksinkertaisesti halua uskoa silmiään. Kun Neuvostoliitto hajosi, itsenäistyivät ja demokratisoituivat pakkohallitut alueet. Monet niistä halusivat kääntyä länsivaltojen puoleen, koska eivät halunneet uskoa Venäjän päättäjien hyväntahtoisuuteen ja pitivät houkuttimena porkkanasta enemmän kuin aseista ja uhkailusta. Jos Putin olisi viisas mies, hän ottaisi käyttöön samat aseet eli auttamisen, liittolaisuuden, hyväntahtoisuuden, muiden demokraattisen hallinnon tunnustamisen ja neuvottelut. Mutta tsaari Putin ei usko hyväntahtoisuuteen, hän uskoo aseisiin ja rahaan. Ei porkkanaa minulle kuuluville alueille vaan keppiä vaan oikein isän kädestä.

Putin uhittelee Euroopalle ja Amerikalle, oikeastaan koko maailmalle valtaamalla hallintonsa alle näennäisesti "sotilaallisena rauhan turvaamisena" alueita Venäjän ympäriltä. Hän on sotinut tsetseenien itsenäistymistä vastaan, napannut Georgian ja nyt hän haluaa haukata Ukrainan. Lisäksi hänellä on vasalleinaan entisissä "tasavalloissa", nykyisissä itsenäisissä valtioissa vallan vääryydellä anastaneita vanhan liiton ukkeleita sekä tietysti omat turvallisuusjoukkonsa, viralliset ja epäviralliset, joiden tehtävänä on järjestää hämmennystä, hämäyksiä ja "avunpyyntöjä" Putinille. Ja länsivalta-parat haluavat sotaa välttääkseen vain asetella pakotteita ja saartoja, joista Putinskaja näyttää viis välittävän. Tulee historiallisesti hieman mieleen Hitlerin alkuajat, jolloin hän sai nieleskellä Saksalle alueita omin perustein ja länsivallat yrittivät vain neuvotella ja tehdä sopimuksia sotaa vältelläkseen. Nähtäväksi jää, onko Ukraina tämän päivän Puola vai annetaanko Putinin jatkaa järjettömiä vaatimuksiaan ja yhä uusien alueiden aseellista valtaamista hamaan tappiin vain paperinivaskoilla puolustautuen.

Vaikka en kuuna kullanvalkeana toivo sotaa mihinkään päin maailmaa saati sitten melkein kynnyksellemme, olen pettynyt suomalaispäättäjienkin asenteeseen tässä tilanteessa. Niin monet heistä hokevat hyviä suhteitamme naapuriimme, aseiden viennin estämistä Ukrainan avuksi ja sitä, ettei Venäjä meitä uhkaa. Miksei uhkaa, kiitos aiemman asenteemme suhteessa heihin, sijaintimme ja Nato-optiomme? Yhtä lailla Venäjä laskee Suomen omaan etupiiriinsä kuuluvaksi ja länsimaistumisemme uhaksi omalle valtiolleen. Jos kieltäydymme aseellisesta avusta suoraan tai epäsuorasti maalle, johon hyökätään, unohdamme aikanaan tai ehkä tulevaisuudessa oman tilanteemme. Miten Suomen olisi käynyt, jos silloin, kun Neuvostoliitto tänne hyökkäsi, kaikki muut olisivat tarjonneet vain rahaa ja lämmintä olkapäätä mutta olisivat kieltäytyneet toimittamasta tänne aseellista tai sotilaallista apua? Eivätkä hyvät suhteet auta mitään, koska Putin ei pidä niitä missään arvossa. Kun hän haluaa jotain, hänen pitää saada se muista välittämättä. 

Paskassa tilanteessa ollaan. Suomi parka, joka ei ole uskaltanut eikä uskalla kumartaa pois päin Venäjästä, jotta ei tulisi vahingossa pyllistäneeksi sille. Mutta ei oikein uskalleta kumarrella muillekaan, jotta ei pyllistettäisi jollekulle samaan aikaan.  Niinpä kumarrellaan jonkin epämääräisen neutraaliuden suuntaa unohtaen, että silloin pyllistetään muulle maailmalle ja sen seurauksena voidaanpi tiukan paikan tullen itsekin jäädä yksin. 

Pahasti näyttää siltä, että niin kauan kun muualla maailmassa ei tehdä mitään muuta kuin yritetään neuvotteluja miehen kanssa, joka ei neuvottele tai kunnioita sopimuksia tai uhkaillaan taloudellisesti, kun toinen siitäkin viis välittää, ollaan umpikujassa. Putin ottaa mitä haluaa ja muut vaan huutelevat paheksuntaansa. Koska jonkun paheksunta arkielämässäkään on estänyt öykkäriä ottamasta haluamaansa? Kyllä öykkärin pysäyttämiseksi on valitettavasti vaadittu muutakin kuin aidan takaa huutelua.

 

Kristiina