Translate

Hae tästä blogista

torstai 12. toukokuuta 2022

Kirjailijavierailu ja rusakot

Kirjastoissa ovat kirjailijavierailut taas vauhdissa ja eilen Vaasan pääkirjastossa vieraili multitalentti Tommi Liimatta. En ole aiemmin tutustunut hänen kirjoihinsa ja lukemani perusteella hän on paitsi kirjailija myös muusikko, sarjakuvataiteilija, kuvataiteilija, radioesiintyjä ja legoharrastaja. Tommi Liimatta säveltää ja sanoittaa musiikkia ja laulaa Absoluuttinen Nollapiste-yhtyeessä. Viimeksi hän on esiintynyt radiossa monologissaan "Suuri serkkuteoria" ja Lego Masters Suomi-ohjelmassa. 
Nyt Limatalta on tullut uusi kirja, radio-ohjelman jaksoille perustuva "Serkkuteoria". Tarkoitus oli Vaasassa puhua tuosta kirjasta. Hän kertoi kirjoittaneensa monologit kirjaksi muiden, mm. Kari Hotakaisen, kehotuksesta. Muuntaminen vaati parikymmentä työpäivää, koska poiketen edellisestä v. 2014 monologisarjasta "Suuren serkkuteorian", osat (13 kpl.) oli paljolti käsikirjoitettu etukäteen. Onneksi keskustelu kuitenkin rönsyili kiitos sanavalmiin Liimatan myös muihin hänen teoksiinsa ja muille taiteen aloille. Minusta oli mielenkiintoista kuulla Liimatan mielipide esim. teosten taiteellisuuden asteesta. Hänen mielestään puhuttiin sitten musiikista ja levyistä, kirjankustantajien kustantamista
kirjoista, yhden kirjailijan tuotannosta tai vaikkapa yhden kirjan sisällöstä, joukossa pitää aina olla silkkoa, jotta ne paremmat tuotokset erottuisivat joukosta. Lisäksi hän kertoili omaelämänkerrallisista kirjoistaan Jeppis, Jeppis 2 ja Rollo, joissa kerrotaan asioita ikäisnäkökulmasta, muistellaan menneitä ja kerrotaan sekä ajan musiikista että omasta musiikkiurasta suhteutettuja sen ajan muihin ilmiöihin. Myös kirja Saaret kuin sisaret mainittiin kunnianosoituksena Alistair McLeanille (kirjan kielen kuulemma pitäisi matkia hieman huonoa suomennosta kun taas tyyli on kunnianosoitus nuoruuden kirjaidolille). Yleisökysymykseen mistä Liimatan kirjallista tuotantoa pitäisi alkaa lukea, jos ei ole ennen tutustunut hänen teoksiinsa Limmatta vastasi "Rautanaula". Myös Sami Yaffan elämänkertaa ja yleensä elämänkerrallisten teosten tietojen oikeellisuutta ja kaverien reaktioita sivuttiin illan aikana. Kaiken kaikkiaan Tommi Liimatta oli sanantaitajana kiinnostava, huumorintajuinen ja mielenkiintoinen kirjailijavieras. Olen iloinen, että menin tilaisuuteen. Pitää tutustua herran tuotantoon tarkemmin, yhden kirjan "Autarktis" nappasin jo mukaani myyntipöydästä.

Pyöräillessäni kotiin kaarsin viimeisen mäen alla lastentarhan ja sen viereisen leikkikentän välistä kun näin kentällä liikettä. Siellä kirmasi kolme rusakkoa. Pysähdyin ja kaivoin esiin kamerani ajatellen edes yrittäväni saada jonkunlaisen kuvan. Kun käännyin, yksi rusakoista oli kadonnut, mutta kaksi jäi rauhallisesti viettämään aikaa leikkikentälle. Minulla sattui olemaan mukanani myös pitempi objektiivi ja puput odottelivat ystävällisesti, kun vaihdoin objektiivin ja jatkoin kuvaamista. Ihania valokuvamalleja, vihdoin. Tähän mennessä tapaamani puput olivat olleet kaukana ja pikaisessa liikkeessä ja niistä oli jäänyt vain epämääräinen läiskä johonkin kuvan kulmaan. Vihdoinkin sain kunnollisia jänökuvia.



Kristiina

2 kommenttia:

  1. Great the bunnies stayed until you had a good view:) Thanks for stopping by, and have a lovely weekend, Emille

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I am also very happy for these 2 calm bunnies and their patience while i was photographing. And a nice weekend to you too.

      Poista

Jokainen kommentti on tervetullut :)