Translate

Hae tästä blogista

torstai 26. toukokuuta 2022

Kasvien kanssa puuhailua

Viime aikoina on tullut puuhailtua paljon kasvien kanssa. Onhan se aika vuodesta, jolloin sekä istutellaan että haetaan metsästä villivihanneksia. Itse olin pitkään epävarma siitä, saanko villivihanneksia säilöön ennen tulevaa kiireistä viikkoa, mutta onnistuihan se lopulta. Kulunut reilu viikko on ollut hieman matalalentoa koska erilaisten kasvihommien lisäksi siihen on kuulunut kevätsiivoamista ja epäonnistunutta kissan totuttelua uuteen kantokoppaan. Kesäkukkien istutukseenkin olin alun perin aikonut ryhtyä vasta kesäkuun puolella.
 
Viime viikon tiistaina matkasin Marttojen kanssa Krutargårdenin tilalle Staversbyhyn (Veikkaalan kupeessa), missä tilan viljelijäpari Kaj ja Paula Löfvik tutustuttivat meidät tilan viljelyyn yleensä ja erityisesti laatikkoviljelyyn. Lopuksi joimme koko joukko kahvit tilan ihanassa kesämajassa ja mukaan tarttui juuri trimmatun tuoksupelargonian oksa pistokkaaksi.

Viime viikolla saapuivat myös tilaamani 3 mansikantaimea, 3 paprikan taimea ja 4 tomaatin taimea. Haettuani viikonloppuna kaverini avustuksella 40 litran multasäkin istutin mansikantaimet, kun taas paprikat ja tomaatit saivat totutella hiljalleen auringossa oloon ennen istutusta parvekelaatikkoon. Sinä aikana paprikantaimista heikkojuurisin valitettavasti kuoli, kun taas 2 muuta voivat mainiosti. Viikonloppuna istutinkin tomaatit ja paprikat parvekelaatikkoon. Tosin kävi niin hassusti, että yksi tomaatintaimista ei ollutkaan tomaatti, vaan jotain muuta (aika näyttää, mitä). Myös perunat tuli istutettua ämpäriin ja yrtit siirrettyä keittiöstä parvekkeelle (ne selviytyneet).

Loppuviikosta oli aika suunnistaa metsään poimimaan myös ensimmäisiä villiyrttejä. Tein kaksi reissua, joilta molemmilta toin kotiin ketunleipiä ja nokkosia ja jälkimmäiseltä reissulta mukaan tarttui myös pieni määrä voikukkia. Olen viime viikon lopulla purkittanut 2 litraa ketunleipiä pestoksi ja ryöpännyt pakastimeen 5 litraa nokkosia. Voikukista terälehtiä tuli vain 0,5 litraa eli vajaa purkillinen hyytelöä. 

Mainitsin jo aiemmin, että ilmoittauduin mukaan Ristinummen kehityshankkeeseen, jossa on tarkoitus osoittaa halukkaille viljelylaatikko. Laatikot sijoitettiin Kyläkeskuksen alueelle ja pääsin laittamaan siemenet omaan laatikkooni tämän viikon tiistaina. Jos olisin saanut 2 laatikkoa, olisin laittanut toiseen perunoita. Näin ollen laitoin tällä kertaa laatikkooni sipulia, porkkanaa, sokerihernettä, avomaan kurkkua, vihersipulia, retiisiä ja friseesalaattia. Nyt sitten vaan odotellaan satoa.




 
Eilen sain vielä haettu toiseen parvekelaatikkoon kukkaistutukset eli kasan petunioita, joten nyt on parvekekin siltä osin valmis kesään.


Vastapainoksi kasveille on kameran eteen sattunut muutama eläinkin pyydystettäväksi. Ja kuka sanoo, että kaupungissa ei näe eläimiä. Pupun ja räksät olen kuvannut omalta parvekkeeltani.



Kristiina

1 kommentti:

  1. A bunch of coffees?? Thought you came there for plants...! (Just joking), but it does still look i=wintery there. Love the cutting you show here:) At 3000 feet alitude where we lived before, not many things grew (not enough sun to ripen), maybe I can try it here in Texas (much more sun, and now we don't live in the mountains._).

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on tervetullut :)