Kasvien kanssa puuhailua

Viime aikoina on tullut puuhailtua paljon kasvien kanssa. Onhan se aika vuodesta, jolloin sekä istutellaan että haetaan metsästä villivihanneksia. Itse olin pitkään epävarma siitä, saanko villivihanneksia säilöön ennen tulevaa kiireistä viikkoa, mutta onnistuihan se lopulta. Kulunut reilu viikko on ollut hieman matalalentoa koska erilaisten kasvihommien lisäksi siihen on kuulunut kevätsiivoamista ja epäonnistunutta kissan totuttelua uuteen kantokoppaan. Kesäkukkien istutukseenkin olin alun perin aikonut ryhtyä vasta kesäkuun puolella.

 

Viime viikon tiistaina matkasin Marttojen kanssa Krutargårdenin tilalle Staversbyhyn (Veikkaalan kupeessa), missä tilan viljelijäpari Kaj ja Paula Löfvik tutustuttivat meidät tilan viljelyyn yleensä ja erityisesti laatikkoviljelyyn. Lopuksi joimme koko joukko kahvit tilan ihanassa kesämajassa ja mukaan tarttui juuri trimmatun tuoksupelargonian oksa pistokkaaksi.

Viime viikolla saapuivat myös tilaamani 3 mansikantaimea, 3 paprikan taimea ja 4 tomaatin taimea. Haettuani viikonloppuna kaverini avustuksella 40 litran multasäkin istutin mansikantaimet, kun taas paprikat ja tomaatit saivat totutella hiljalleen auringossa oloon ennen istutusta parvekelaatikkoon. Sinä aikana paprikantaimista heikkojuurisin valitettavasti kuoli, kun taas 2 muuta voivat mainiosti. Viikonloppuna istutinkin tomaatit ja paprikat parvekelaatikkoon. Tosin kävi niin hassusti, että yksi tomaatintaimista ei ollutkaan tomaatti, vaan jotain muuta (aika näyttää, mitä). Myös perunat tuli istutettua ämpäriin ja yrtit siirrettyä keittiöstä parvekkeelle (ne selviytyneet).

Loppuviikosta oli aika suunnistaa metsään poimimaan myös ensimmäisiä villiyrttejä. Tein kaksi reissua, joilta molemmilta toin kotiin ketunleipiä ja nokkosia ja jälkimmäiseltä reissulta mukaan tarttui myös pieni määrä voikukkia. Olen viime viikon lopulla purkittanut 2 litraa ketunleipiä pestoksi ja ryöpännyt pakastimeen 5 litraa nokkosia. Voikukista terälehtiä tuli vain 0,5 litraa eli vajaa purkillinen hyytelöä. 

Mainitsin jo aiemmin, että ilmoittauduin mukaan Ristinummen kehityshankkeeseen, jossa on tarkoitus osoittaa halukkaille viljelylaatikko. Laatikot sijoitettiin Kyläkeskuksen alueelle ja pääsin laittamaan siemenet omaan laatikkooni tämän viikon tiistaina. Jos olisin saanut 2 laatikkoa, olisin laittanut toiseen perunoita. Näin ollen laitoin tällä kertaa laatikkooni sipulia, porkkanaa, sokerihernettä, avomaan kurkkua, vihersipulia, retiisiä ja friseesalaattia. Nyt sitten vaan odotellaan satoa.

 

Eilen sain vielä haettu toiseen parvekelaatikkoon kukkaistutukset eli kasan petunioita, joten nyt on parvekekin siltä osin valmis kesään.

Vastapainoksi kasveille on kameran eteen sattunut muutama eläinkin pyydystettäväksi. Ja kuka sanoo, että kaupungissa ei näe eläimiä. Pupun ja räksät olen kuvannut omalta parvekkeeltani.

Kristiina

Luonto heräilee

Lähdin eilen pyörällä asioille ja onneksi sattua puhelin mukaan. Huomasin nimittäin jo omassa pihassa, että keväinen luonto on alkanut heräilemään huolimatta vielä pakkasella käyvistä öistä ja viileistä päivistä. Ilmeisesti eilisen hieman lämpimämpi päivä vaikutti mielialaani, koska kotipihan ensimmäisten voikukkien jälkeen näin kevättä joka paikassa. Luonnovaraisena ja puutarhoissa. 

 

Pihassa kukkivat jo ensimmäiset voikukat, nurmikoilta löytyi leskenlehtiä, vuokkoja löytyi monenlaisia ja kevätesikotkin alkavat nostaa kukintojaan.

 

Jos silmujen pulleudesta tai käpyjen runsaudesta jotain voi päätellä, niin kohta jo vihertää ja eläimillä riittää tekemistä.

Kun hieman kuikuili ihmisten pihoihin, myös niissä alkoi jo näkyä merkkejä tulevasta kukkaloistosta.

 

 

Pariskuntien tulisi viettää aina silloin tällöin laatuaikaa keskenään. Tämä pariskunta tosin oli valinnut huonon paikan laatuaikansa viettoon, vilkkaasti liikennöidyn tien vieressä virtaavan pienen, haisevan puron varren.

 

Kristiina

Kevättä pukkaa

Se on tuo keväinen auringonpaiste kummallinen asia. Onhan se aivan ihana nautinto talven kylmän ja pimeän jälkeen. Mutta sillä on myös haittapuolensa näin keväällä. Se kun näyttää heti kaikki likaiset ikkunat ja pölyiset nurkat. Se myös antaa kummaa tarmoa talven jälkeen ja aiheuttaa pakkoa tehdä jotain. 

 

Itse tylsistyin pääsiäisen pyhinä pahasti. Perjantaihin mennessä oli ruoat laitettu ja paikat siivottu ja koristeltu. Lauantai vielä menetteli lukiessa ja telkkaria katsellessa. Mutta sunnuntaina sain lorvimisesta tarpeekseni ja kaivoin esiin ikkunanpesuvehkeet. Vaarallista. 

Niin tuli sunnuntaina pestyä ikkunat ja maanantaina puhdistettua ja siivottua parveke. Parvekkeen kevätpesu ja siivous kun ovat edellytys sille, että pääsee kotihommissa eteenpäin. Ilman puhdasta parveketta ja sen kalusteita ei saa kasattua parvekkeelle tuulettumaan tekstiilejä vaatehuoneesta ja -kaapista niiden siivousten ajaksi. Tai kirjoja myös tuulettumaan kirjahyllyjen vahaamisen ajaksi. Tästä ajattelusta huomaa jo, että kevätmoodi on päällä.

 

Onneksi minulla oli menoja tiistaina ja keskiviikkona. Tänään se kevätfiilis iski taas. Vaihtoehtoina oli joko ne vaatetilojen siivoaminen tai polkupyörän pesu ja keväthuolto. Koska oli niin ihanan lämmin päivä, valitsin ulkoilman ja polkupyörän. Nyt sekin on pesty ja rasvattu. Renkaiden pumppauksen kanssa tuli pieni hikka, kun se viime vuonna hankittu pumppuni pikemminkin tyhjensi renkaat kuin pumppasi niihin uutta ilmaa. Mutta lopulta tuokin toimenpide onnistui, kun aikani naama punaisena ähelsin. Nyt voin hyvällä omallatunnolla viikonloppuna aloittaa uuden makrameetyön. Tai siivota ne vaatekomerot.

 

Kristiina

Maataloustuottajan ja kaupunkilaisostajan ahdinko

En voi olla pohdiskelematta ruokaa ja suomalaisen ruoan alkutuottajien ahdinkoa omasta pienestä kaupunkilaisnäkökulmastani. Viljelijöiden ja lihantuottajien ahdinko on tämän päivän todellisuutta. Koko ajan nousevat energian, lannoitteiden ja rehun hinnat menopuolella ja pitkäaikaiset sopimukset, jotka solmitaan jo kauan ennen "satokautta" sen hetkisillä hinnoilla tulopuolella eivät ole tasapainossa keskenään. Tilannetta eivät suinkaan helpota Suomen kaupunkilaiset viherpiipertäjät, jotka vaativat ilmastotekoja energian hinnan kustannuksella ja lihantuotannon vähentämistä suomalaisen syöjän ja lihantuottajan kustannuksella. Myös maanviljelijän, koska ison osan heidän lannoitteistaan tuottavat lihantuottajat naapurissa. Vielä kurjemmaksi tilanteen tekee Suomessa elintarvikekaupan rakenne. Meillä on vain 2 kotimaista keskusliikettä, jotka vastaavat suurimmasta osasta elintarvikkeiden myyntiä ja siten saavat lainsäätäjien puuttumatta ottaa itselleen suuren osan voitosta ja toisaalla kiristää teollisuutta ja tuottajia heille epäedullisiin sopimuksiin.

Minusta oli huvittavaa lukea lehdestä esimerkiksi S-ryhmän johtajan lausuntoa siitä, ettei ketjun liiketoiminta ole kovin tuottavaa. Perusteena oli, että vaikka kauppa tuotti hyvin niin korona-aikana majoitus- ja ravintolatoiminta tuotti persnettoa ja koko ketjun voitto pieneni. Onko suomalaisen ruoan ostajan tai tuottajan asia maksaa pussistaan elintarvikekaupan ulkopuolisen liiketoiminnan tappiot? Nämä osa-alueet tulisi liiketoiminnassa erottaa päivittäistavarakaupasta ja tarkastella vain päivittäistavarakauppaa omana osa-alueenaan, jonka kaupan ketjuille jäävää voitto-osuutta pitäisi säädellä. 

En myöskään hyväksy sitä, että valtiota vaaditaan tukemaan ja valtio tukee jatkuvasti enenevässä määrin maataloustuottajia. Ei tuki eivätkä vakuudet voi olla pysyvä ratkaisu ahdinkoon, pitäisi löytää ratkaisu, jossa kuluttajan maksamasta hinnasta huomattavasti nykyistä isompi osuus ohjautuisi alkutuottajille. Vaikka lakisääteisesti, jos se ei muuten onnistu. Joku oli laskenut, että maataloustulon pitäisi kasvaa 50 senttiä jokaista suomalaista kohti/päivä. Jos ruoan hinta kohoaisikin vain sen summan mutta kun sille 50 sentille lasketaan päälle vielä teollisuuden ja kaupan voitot, niin aika paljon pitäisi rokottaa loppukäyttäjää ennen kuin maatalous kannattaisi. Joten nykymenoon tarvittaisiin selkeä ohjattu muutos.

Yhdeksi ratkaisuksi ongelmaan on ehdotettu, että kaupan asiakkaiden pitäisi ostaa yhä enemmän kotimaisia tuotteita ja vieläpä sellaisia, jotka on valmistanut suomalainen elintarviketeollisuus omalla nimellään. Olisi vähennettävä ulkolaisten tuotteiden ja kaupan omien merkkien ostoa. Nykyhetkellä tämä ehdotus taas on ainakin pienituloisten kohdalla täysin NoNo.  Tällä hetkellä lasketaan, että asumiskulut ja ruoka vievät pienituloiselta noin puolet tuloista. Jos taas katsomme työttömiä tai sairaspäivärahalla eläviä, nämä kulut vievät heidän tuloistaan 90-95%. Jos eläkeläisen menoihin lasketaan asuminen, ruoka ja lääkkeet, liikutaan suunnilleen samoissa prosenttimäärissä. Kun asuminen kallistuu koko ajan kiitos energian hinnan, niin ravintoon jäävän rahan osuus pienenee. Kun menopuolelle otetaan pieni- ja keskituloisilla myös liikkuminen, sekin koko ajan kallistuva, niin siellä samoin ruokaan jäävän rahan osuus pienenee.  Näin ollen se yhtälö, että kuluttaja käyttäisi enemmän rahaa ruokaan ostamalla kotimaista samaan aikaan kun tulot eivät nouse on tuhoon tuomittu. 

Koska en ole päättäjä enkä ekonomisti, en pysty keksimään keinoja, joilla ruokaan käytetystä rahasta siirtyisi nykyistä isompi osa sen alkutuottajille. REKOt ja vastaavat ovat hyttysen pieraus kokonaiskuvassa. Eivätkä kaikki kaupunkilaiset voi ostaa kaikkea Suomessa tuotettua elintarviketuotantoa suoraan tuottajalta, siksihän vähittäiskauppa-ala on syntynyt. Olen erittäin huolestunut suomalaisen maataloustuottajan ja suomalaisen ruoan puolesta sekä ihmisten että omavaraisuuden/huoltovarmuuden puolesta. Mutta omasta asiakkaan näkökulmasta minulta on aika turha anoa apua, kun raha ei tahdo nytkään riittää ja tätä menoa tulevaisuudessa vielä vähemmän. On aina hyvä huudella että tehkää nyt joku jotain esittämättä mitään ratkaisuja, mutta tällä kertaa on pakko tehdä niin. Sen jonkun on myös hyvä muistaa, että jatkuva tukeminen ei ole rakentava ratkaisu vaan on pyrittävä omillaan toimeen tulevaan maataloustuotantoon. Jotenkin.

Kristiina

Kevyen liikenteen keväinen temppurata

Tämä aika vuodesta on vaikea teiden kunnossapitäjille, ymmärrän sen. Mutta hankala se on myös lenkkeilijöille, jalan asioita hoitaville ja pyöräilijöille. Maa on vielä jäässä, mutta samaan aikaan aurinko sulattaa teiden pintoja ja tuloksena on umpijäinen pinta. Itse en tällä hetkellä uskalla lenkkeillä ilman piikkejä kengissä + kävelysauvoja. Otin lenkkeillessä muutaman kuvan teiden erilaisista pinnoista.

Yleisesti ottaen valtaosa varsinkin usein käytetyistä jalkakäytävistä/pyöräteistä on tämän näköisiä. Rosopintaisia ja jäätyneitä. 

 

Paikka paikoin on joku ystävällisesti käynyt heittämässä hiekkaa jään päälle.

Useamman kuin kerran eteen tuli aivan peilijäässä olevia tienpätkiä. Kuvasta voisi luulla, että pinnalla on sentään siellä täällä hiekkaa. Mutta ei, hiekka on aiemmin talvella levitettyä ja on tällä hetkellä painunut jääkuoren sisään.

Paikka, joka minuakin hirvitti, oli viimeinen risteys ennen paikalliskauppaamme. Umpijäässä ja ainoa paikka, josta pääsee kaupan pihaan kiertämättä. Kyllä käy sääliksi mummoja, pappoja ja meitä kaikkia muitakin, jotka kuljemme siitä yrittäen pysyä pystyssä. Hiekalta näyttäväkin on jälleen kerran sitä jään sisällä olevaa vanhaa hiekkaa.

Onneksi siellä täällä lenkkipolun varrella oli myös niitä vähemmän liikennöityjä, lähinnä vain kävelijöiden käyttämiä tienpätkiä, jossa ei ollut jäätä vaan sulavaa lunta.

Tämä kevätkeli on tällä hetkellä todella petollista liikkujille. Eikä vain täällä periferiassa. Tilanne oli saman näköinen käydessäni loppuviikosta keskustassa.

Kristiina

Historia toistaa itseään

Minun käy sääliksi Venäjän kansaa. Kun Putin aikanaan valittiin Venäjän presidentiksi v. 2000 silloisen lain mukaan enintään kahdeksi kaudeksi, odotukset olivat korkealla. Hän oli virkaan suhteellisen nuori, kun muistelee aiemmin Neuvostoliiton aikaisia puhemiehiä. Valitettavasti unohdettiin, että hän oli vanhan hallinnon kasvatti ja palvelija. Mies myös osoittautui samanlaiseksi kuin aiemmat Neuvostoliitto/Venäjän korkeimman viran haltijat muutamaa viimeistä/ensimmäistä lukuun ottamatta. Vallanhimoiseksi, rajatonta valtaa eliniäkseen ja suuria rikkauksia himoitsevaksi tyranniksi. 

Kun Neuvostoliitto aikanaan hajosi ja siihen "pakolla" liitetyt muut "tasavallat" itsenäistyivät, jäljelle jäi pläntti nimeltään Venäjä, joka sekin Putinin omia sanoja lainaten on "v. 1991 valtioksi tyhjästä vahingossa ilmestynyt keinotekoinen kyhäelmä". Venäjä julistettiin tasavallaksi ja sille saatiin uusi perustuslaki, joka turvasi vallan rajoitukset ja laajempipohjaisen hallinnon sekä antoi venäläisille uusia vapauksia ja oikeuksia. Tarkoitus oli siirtää Venäjä kohti demokratiaa ja avoimuutta. Ikävä kyllä, kun presidentiksi valittiin Putin, alkoi Venäjän vähittäinen hilaaminen takaisin kohti Stalinin ajan hallintoa ja tapoja. Kun venäläiset aikanaan ryhtyivät vallankumoukseen motolla "valta ja varallisuus kaikelle kansalle", sen johtajat eivät tarkoittaneet sitä. He vain halusivat tsaariksi tsaarin paikalle. Kuten nyt Putinskajakin.

Minkähän takia gospodin Putinskajalla on niin luja vallan- ja rahanhimo ja niin kova kallo, ettei hän kykene oppimaan vanhoista virheistä? Nyt olisi Putinskajankin korkea aika tarttua historiankirjoihin ja lukea, mitä tapahtuu, kun muita yritetään alistaa pakolla. Tai onhan hän sen itse nähnyt omin silmin, hän ei vaan yksinkertaisesti halua uskoa silmiään. Kun Neuvostoliitto hajosi, itsenäistyivät ja demokratisoituivat pakkohallitut alueet. Monet niistä halusivat kääntyä länsivaltojen puoleen, koska eivät halunneet uskoa Venäjän päättäjien hyväntahtoisuuteen ja pitivät houkuttimena porkkanasta enemmän kuin aseista ja uhkailusta. Jos Putin olisi viisas mies, hän ottaisi käyttöön samat aseet eli auttamisen, liittolaisuuden, hyväntahtoisuuden, muiden demokraattisen hallinnon tunnustamisen ja neuvottelut. Mutta tsaari Putin ei usko hyväntahtoisuuteen, hän uskoo aseisiin ja rahaan. Ei porkkanaa minulle kuuluville alueille vaan keppiä vaan oikein isän kädestä.

Putin uhittelee Euroopalle ja Amerikalle, oikeastaan koko maailmalle valtaamalla hallintonsa alle näennäisesti "sotilaallisena rauhan turvaamisena" alueita Venäjän ympäriltä. Hän on sotinut tsetseenien itsenäistymistä vastaan, napannut Georgian ja nyt hän haluaa haukata Ukrainan. Lisäksi hänellä on vasalleinaan entisissä "tasavalloissa", nykyisissä itsenäisissä valtioissa vallan vääryydellä anastaneita vanhan liiton ukkeleita sekä tietysti omat turvallisuusjoukkonsa, viralliset ja epäviralliset, joiden tehtävänä on järjestää hämmennystä, hämäyksiä ja "avunpyyntöjä" Putinille. Ja länsivalta-parat haluavat sotaa välttääkseen vain asetella pakotteita ja saartoja, joista Putinskaja näyttää viis välittävän. Tulee historiallisesti hieman mieleen Hitlerin alkuajat, jolloin hän sai nieleskellä Saksalle alueita omin perustein ja länsivallat yrittivät vain neuvotella ja tehdä sopimuksia sotaa vältelläkseen. Nähtäväksi jää, onko Ukraina tämän päivän Puola vai annetaanko Putinin jatkaa järjettömiä vaatimuksiaan ja yhä uusien alueiden aseellista valtaamista hamaan tappiin vain paperinivaskoilla puolustautuen.

Vaikka en kuuna kullanvalkeana toivo sotaa mihinkään päin maailmaa saati sitten melkein kynnyksellemme, olen pettynyt suomalaispäättäjienkin asenteeseen tässä tilanteessa. Niin monet heistä hokevat hyviä suhteitamme naapuriimme, aseiden viennin estämistä Ukrainan avuksi ja sitä, ettei Venäjä meitä uhkaa. Miksei uhkaa, kiitos aiemman asenteemme suhteessa heihin, sijaintimme ja Nato-optiomme? Yhtä lailla Venäjä laskee Suomen omaan etupiiriinsä kuuluvaksi ja länsimaistumisemme uhaksi omalle valtiolleen. Jos kieltäydymme aseellisesta avusta suoraan tai epäsuorasti maalle, johon hyökätään, unohdamme aikanaan tai ehkä tulevaisuudessa oman tilanteemme. Miten Suomen olisi käynyt, jos silloin, kun Neuvostoliitto tänne hyökkäsi, kaikki muut olisivat tarjonneet vain rahaa ja lämmintä olkapäätä mutta olisivat kieltäytyneet toimittamasta tänne aseellista tai sotilaallista apua? Eivätkä hyvät suhteet auta mitään, koska Putin ei pidä niitä missään arvossa. Kun hän haluaa jotain, hänen pitää saada se muista välittämättä. 

Paskassa tilanteessa ollaan. Suomi parka, joka ei ole uskaltanut eikä uskalla kumartaa pois päin Venäjästä, jotta ei tulisi vahingossa pyllistäneeksi sille. Mutta ei oikein uskalleta kumarrella muillekaan, jotta ei pyllistettäisi jollekulle samaan aikaan.  Niinpä kumarrellaan jonkin epämääräisen neutraaliuden suuntaa unohtaen, että silloin pyllistetään muulle maailmalle ja sen seurauksena voidaanpi tiukan paikan tullen itsekin jäädä yksin. 

Pahasti näyttää siltä, että niin kauan kun muualla maailmassa ei tehdä mitään muuta kuin yritetään neuvotteluja miehen kanssa, joka ei neuvottele tai kunnioita sopimuksia tai uhkaillaan taloudellisesti, kun toinen siitäkin viis välittää, ollaan umpikujassa. Putin ottaa mitä haluaa ja muut vaan huutelevat paheksuntaansa. Koska jonkun paheksunta arkielämässäkään on estänyt öykkäriä ottamasta haluamaansa? Kyllä öykkärin pysäyttämiseksi on valitettavasti vaadittu muutakin kuin aidan takaa huutelua.

 

Kristiina