Translate

Hae tästä blogista

torstai 3. marraskuuta 2022

Teatterissa West Side Story

Olin viime lauantaina Vaasan Kaupunginteatterissa katsomassa musikaalia West Side Story. Yleensä tykkään valokuvata niissä tilaisuuksissa ja tapahtumissa, joissa käyn. Teatteriesitykset ovat näköjään poikkeus muista esityksistä tai tapahtumista, koska teattereissa valokuvaus on kielletty. Vain alussa ennen näytöksen alkua ja loppukumarrukset saa valokuvata. Joten kuvia on tällä kertaa heikonlaisesti.

Olin katsomassa esitystä Martta-porukkamme kanssa. Ennen esitystä meillä oli aikaa viettää hetki porukoissa aulassa ennen ovien avaamista.


Odottaessa löytyi myös hyödyllistä tietoa. West Side Storyn päärooleissa on nimittäin kaksoismiehitys eli eri iltoina esityksen voi nähdä eri pääosamiehityksellä. Tämän kerran pääesiintyjien nimet löytyivät toisen kerroksen aulasta.
 
 

Vielä paikkamme löydettyämme pystyin kuvaamaan näyttämön ja esityksen logon.
 
 
Tämän jälkeen tulikin sitten esityksen seuraamisen vuoro ilman kameraa. Itse esitys on nuorisomusikaali, joka sisältää paljon laulua ja tanssia, melkeinpä akrobatiaa. Vielä tänä päivänäkin ajankohtainen näytelmä käsittelee köyhyyttä ja elämän huonoja lähtökohtia, nuorten jengiytymistä, eri etnisten ryhmien välistä toistensa kyräilyä ja tilanhallintaa sekä Yhdysvalloissa 1950-luvun lopulla vallinnutta (ja vieläkin vallitsevaa) rasismia. Näitä asioita kuvastaa kahden pienen kadun hallinnasta kilpailevan jengin, valkoisten Sharksien ja latino-Jetsien keskinäinen torailu ja toisaalta paikallisen virkavallan edustajien käytös. Kaiken tämän keskellä entinen Sharksien perustajajäsen Tony, nykyisin jengistä eroon haluava ja työtä tekevä nuori mies sekä Jetsien pomon pikkusisar Maria rakastuvat toisiinsa. Musikaalissa kuullaan aikanaan alkuperäiseen teokseen sävellettyjä tunnettuja lauluja kuten America, Maria, Tonight ja Somewhere, suomeksi sanoitettuna tietysti. Myös musikaalissa soittava 12-henkinen orkesteri johtajanaan Sauli Perälä tekevät erinomaista työtä. 
 
Esitys kesti taukoineen 2 h 50 min. Eniten koko iltana hiersi väliajalla koettu naisten vessan jono. Miehet kävelivät rauhassa vessa ja pian sieltä ulos, naiset jonottivat vielä tauon viime minuuteilla vessasta käytävään yltäneessä jonossa. Kyllä sai juosta raput ylös aika rivakasti, että ehti takaisin paikalle ennen näytöksen jatkumista.

Vajaan tunnin toisen näytöksen jälkeen olivatkin vuorossa loppukumarrukset.



Kristiina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti on tervetullut :)