Translate

Hae tästä blogista

torstai 10. marraskuuta 2022

Kirjarakkautta Skotlannissa

Huomasin netissä jotain kirjasarjasta kirjailijalta (Jenny Colgan), josta en ollut aiemmin kuullutkaan. Tutustuttuani kirjailijaan selvisi, että häneltä on julkaistu kahta kirjasarjaa, josta toisen kaikki kirjat sain käsiini heti.
 
Sarjan Kirjakauppa Skotlannissa aloittaa teos Uusia lukuja ja onnellisia loppuja.  Nina Redmond on 29-vuotias ujo birminghamilaisnainen, jolla on hänen mielestään ihannetyöpaikka kaupungin sivukirjastossa. Nina on nimittäin lapsesta asti rakastanut kirjojen maailmaa ja elänyt mieluummin siellä kuin oikeassa elämässä. Nyt kirjastonjohtaja on kuitenkin ilmoittanut, että pikkukirjasto lopetetaan ja kaikki toiminta keskitetään pääkirjastoon, "mediateekkiin", kuten sitä tullaan nimittämään. Ninan on joko kouluttauduttava tiiminjohtajaksi ja saatava paikka uudessa kirjastossa tai etsittävä uusi työ. Kurssilla Nina on edelleen sairaalloisen ujo ja syrjäänvetäytyvä, mutta saa kurssin vetäjän avustamana idean pyörillä kulkevasta kirjakaupasta. Hän löytää jopa lehdestä mieleisensä auton myynti-ilmoituksen, auto vaan sattuu olemaan Skotlannissa. Nina matkustaa Skotlantiin, Kirrinfiefiin, tapaa joukon kylän vanhoja miehiä ja ostaa heidän auttamanaan autonsa. Nyt se vaan pitäisi saada Birminghamiin. Kirjoja Ninalla on hänen ja vuokraemäntänsä/ystävänsä Surinderin kimppatalo täynnä ja lisäksi hän on ostanut vanhan kirjastonsa kaikki liIkenevät kirjat, joita ei myyty tai siirretty uuteen kirjastoon. Nina ei kuitenkaan saa lupaa pysäköidä kirjakauppaansa Birminghamissa sen korkeuden takia, joten hän toteuttaa Kirrinfiefin asukkaiden toivomuksen ja muuttaa kylään saatuaan vuokrattua itselleen upean vierastalon eronneelta, yrmeältä maatalon isännältä Lennoxilta tämän tilan mailta. Nyt pitäisi vain oppia tuntemaan kyläläiset, heidän auttamisestaan oikeiden kirjojen valinnassa Ninalla ei ole mitään epäilystä. Kirjakaupasta ja Ninasta tulee vähitellen menestys. Ninan henkilökohtainen elämä sen sijaan ei suju niin hyvin. Kirjoista ammennetun romanttisuuden koko voimalla hän ihastuu ohi kulkevan junan avuliaaseen ja herttaiseen jarrumieheen. Sen sijaan isäntä Lenoxin kanssa hän on alvariinsa napit vastakkain. Skotlanti, muut ihmiset ja luonto sitä vastoin saavat Ninan kokonaan pauloihinsa. 
Helmet lukuhaaste kohdat 3, 6, 8, 37, 38, 43

Vaikka kirjasarjan osat ovat ns. samaa sarjaa, pääosassa niissä on aina eri henkilö. Raikkaita tuulia ja lukemattomia kirjoja esittelee 28-vuotiaan lastentarhanopettajan ja yksinhuoltajaäidin Zoen. Hän ei asu 4-vuotiaan poikansa Harin isän Jazn kanssa. He olivat kyllä yrittäneet ns. "normaalia" elämää pojan syntymän jälkeen, mutta Jaz halusi tiskijukaksi, ei toimistotyöntekijäksi ja häipyi vähitellen jättäen Zoen huolehtimaan omasta ja poikansa arjesta kurjaan asunnonloukkoon kalliiseen Lontooseen ilman suurempaa rahallista apua. Poikaansakin mies tapaa harvakseen milloin sattuu. Lisäksi Zoe suree sitä, että vielä 4-vuotiaana Hari ei puhu sanaakaan, hänellä ei ole varaa juuri mihinkään ja kirjan alussa hän saa vuokrankorotusilmoituksen. Hän ei haluaisi muuttaa äitinsä luokse Espanjaan, Lontoossa ei ole oikein varaa elää ja Jaz ei tee kuin satunnaisia keikkoja, joten hänestäkään ei ole apua. Varsinkin, kun Jaz ei kehtaa kertoa Zoesta ja Harista varakkaille intialaisille vanhemmilleen. Mutta sisarelleen Surinderille hänen on pakko kertoa Zoen tukalan tilanteen vuoksi. Käden käänteessä Surinder järjestää Zoen Skotlantiin auttamaan Ninaa kirjakauppabussissa ja asuntokin Zoelle ja Harille löytyy, kun paikallinen sinkkuisä tarvitsee kauhukakaroilleen jälleen uuden au-pairin. Vastahakoinen Zoe (joka yhä elättelee toivoa Jazn suhteen) muuttaa pelokkaana Kirrinfiefiin (vain kerätäkseen hieman rahaa ennen Lontooseen ja Jazn luokse paluuta, hän ajattelee). Perillä Zoe löytää rikkinäisen perheenisän, jonka vaimo on häipynyt ja lapset traumatisoituneet ja täysin vaille isänsä huomiota ja rajoja, ränsistyneen ja likaisen kartanon ja sen äreän, vanhoihin tapoihin juuttuneen taloudenhoitajan, huonotuulisen ja epäluuloisen Ninan, joukon kyläläisiä joiden kirjamausta hänellä ei ole aavistustakaan, suurenmoisen ympäristön Harille ja itselleen ja lastentarhan, josta Zoe ei pidä. Zoe suhtautuu hyvin suojelevasti edelleen puhumattomaan Hariin, kun taas tämä alkaa vähitellen kukoistaa saatuaan ensimmäisen kaverinsa Urquartin perheen samanikäisestä pojasta Patrickista, tutustuessaan vähitellen eläimiin ja luontoon ja eläessään terveellisessä, vapaammassa ympäristössä. Vähitellen Zoe alkaa saada järjestystä myös Pyökkitilan taloon, sen lapsiin Shacletoniin, Maryyn ja Patrickiin ja jopa isä Ramsay alkaa kiinnostua kodista ja lapsista ja vapautua hieman pidättyväisyydestään. Zoe sen sijaan tuntuu jatkuvasti pelkäävän ja haikailevan jotain muuta kuin sen hetkistä elämäänsä. 
Helmet lukuhaaste kohdat 3, 15, 37, 43

Sarjan kolmas tähän mennessä ilmestynyt osa Vehreitä kukkuloita ja kaukorakkautta on kotisairaanhoitaja Lissan tarina. Lissa toimii kotisairaanhoitajana Lontoossa ja pitää ainakin suurimmasta osasta asiakkaitaan. Erään kotikäynnin jälkeen hän kokee kuitenkin traumaattisen tapahtuman eikä tunnu toipuvan siitä. Aina niin tunnollisen Lissan työ alkaa kärsiä hänen PTSD-oireistaa. Ratkaisuna hänen pomonsa terveyspalveluissa ehdottavat, että Lissa osallistuu vaihtojaksoon eli vaihtaa 3 kuukaudeksi paikkaa muualla toimivan sairaanhoitajan kanssa. Heillä on jopa vaihtopari valmiiksi katsottuna, Skotlannissa Kirrinfiefin kylässä työskentelevä miessairaanhoitaja Cormac. Ei auta mikään ja Lissa muuttaa Cormacin omakotitaloon tekemään kyläsairaanhoitajan töitä kun taas Cormac matkustaa Lontooseen Lissan sairaanhoitajien asuntolahuoneeseen kotisairaanhoitajaksi. Cormac entisenä armeijan lääkintämiehenä osaa jotenkin suhtautua Lissan hänen mielestään kylmäkiskoisiin omituisiin slummi- ja hienostoasiakkaisiin ja jopa naapurin omituiseen Kim-Angeen, Lissan parhaaseen ystävään. Lissan taas on hankalampi suhtautua toisaalta yrmyihin ja toisaalta liiankin toisistaan kiinnostuneisiin skotteihin ja hän on skoteille hieman liian kylmä, ylpeä ja viranomaisorientoitunut. Tilannetta tosin aikaa myöten helpottaa Cormacin paras ystävä ja sairaanhoitaja Jake sekä Lissan ystävystyminen Ninan ja Zoen, entisten muualta tulleiden kanssa. Vaihdon alussa Lissa ja Cormac lähettelevät toisilleen tekstiviestejä asiakkaistaan ja työasioista, sitten vähitellen muista ihmisistä, tekemisistään ja asumisistaan ja ennen pitkää viestit alkavat mennä henkilökohtaiseen suuntaan. Kumma tilanne, koska he eivät ole kertaakaan tavanneet tai eivät edes tiedä toistensa ulkonäköä.
Kaikki kolme osaa keskittyvät naisiin, jotka elävät huvien, ihmisten ja saasteiden keskellä suukaupungeissa eivätkä ole kovin onnellisia. He joutuvat sattumalta täysin erilaiseen ympäristöön ja erilaisten ihmisten keskelle. Joka kerta käydään läpi sitä, miten uusi elinympäristö vähitellen saa naiset hiljalleen muuttumaan ja ihastumaan. Kirjat kallistuvat ehdottomasti romantiikan ja chick litin suuntaan, mutta jotenkin ne ovat mukavan kevyttä luettavaa. On hauska seurata kunkin päähenkilön pikku hiljaa tapahtuvaa muutosta, ihmetystä täysin erilaisen ympäristön kauneudesta ja puhtaudesta sekä myös heidän vaikutustaan ennestään nurkkakuntaiseen ja vanhanaikaiseenkin ympäristöön.
Helmet lukuhaaste kohdat 3, 8, 22, 37, 43, 49

Kristiina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti on tervetullut :)