Translate

Hae tästä blogista

sunnuntai 2. lokakuuta 2022

Itämaista kaalia

En ole pitkään aikaan käyttänyt kiinankaalia, mutta se sattuu olemaan tällä hetkellä sesongissa. Niinpä päätin tehdä siitä salaattia pitkästä aikaa.

Kiinankaalisalaatti

200-250 g kiinankaalian. 100 g retiisiä
1 paprika
Kastike:
2 rkl seesamöljyä
2 rkl valkoviinietikkaa
2 rkl soijakastiketta
1 rkl juoksevaa hunajaa
Päälle:
paahdettuja seesaminsiemeniä

Suikaloi kiinankaali kulhoon. Puhdista retiisit ja halkaise ne 4 osaan. Poista paprikasta siemenet ja kanta. Kuutioi paprikan liha. Lisää retiisit ja paprikakuutiot kulhoon ja sekoita.
Annostele kaikki kastikkeen ainekset kannelliseen lasiastiaan. Sulje kansi ja ravista ainekset hyvin sekaisin. Kaada kastike salaattiainesten päälle kulhoon ja sekoita hyvin. Koristele tarjoiluannokset paahdetuilla seesaminsiemenillä.
 
Keväisessä Kodin Kuvalehdessä oli resepti ruokaan, josta en ollut aikaisemmin kuullutkaan: Okonomiyaki eli japanilainen pannukakku. Kun tulin viikolla tehneeksi kaalipataa, sitä varten ostamani kaali oli jättikokoinen eli siitä jäi yli myös muutamaan muuhun ruokaan. Kokeiluun tuli siis tämä annos. Koska kyseessä oli minulle uusi ruoka, tämä ensimmäinen kerta tehtiin lehden reseptin mukaan.
 

Okonomiyaki eli japanilaiset pannukakut 4 kpl

1 l (varhais)kaalia hienonnettuna
1-2 rkl raastettua inkivääriä tai inkivääritahnaa
1 dl kevät- tai ruohosipulia hienonnettuna
4 isoa kananmunaa
1 dl vettä
1 dl vehnäjauhoja
1 rkl soijakastiketta
öljyä paistamiseen
Kastike:
3 rkl osterikastiketta
2 rkl worchesterkastiketta
1 rkl soijakastiketta
1 rkl ketsuppia
0,5 rkl riisiviinietikkaa
Lisäksi:
kevät- tai ruohosipulia
majoneesia

Suikaloi tai raasta kaali. Jos käytät tuoretta inkivääriä, raasta myös se. Silppua kevät/ruohosipuli. Sekoita kulhossa sekaisin kaali, inkivääri ja sipulisilppu.
Sekoita munat, vesi, jauhot ja soijakastike tasaiseksi taikinaksi, anna turvota n. 15 min.
Sekoita kastikeainekset keskenään.
Kuumenna öljy pannulla. Lisää pannulle 1/4 kaaliseoksesta. Paista kaaliseosta muutama minuutti, kaada päälle 1/4 munamassasta. Anna pannarin paistua miedolla lämmöllä (3-4), kunnes munamassan näkyvä puolikin on hyytynyt (n. 5 min). Käännä pannari ja anna paistua myös toiselta puolelta 2-4 min. Jos sinulla ei ole kääntämistä varten leveää lastaa tai ranneliikettä hallussa, käännä toiselta puolelta paistettu pannari lautaselle ja liu'uta se lautaselta takaisin pannuun. Näin pannari ei repeä käännettäessä. Tee samalla tavalla kaikki 4 pannaria.
Tarjoa pannarit majoneesin, kastikkeen ja sipulisilpun kanssa.
Alkuperäinen ohje: Kodin Kuvalehti 11/22

Sain ystävältäni pussillisen hirssihiutaleita ja päätin tehdä vaihteeksi tuorepuuron. Hirssi on aika vahvan makuista, joten saman puuron voi tehdä kaurasta tai tattarista. Tällä kertaa käytin luumua, jota kypsyi juuri sopivasti.
 

Hirssituorepuuro

1,5 dl hirssihiutaleita
3 dl jogurttia 
4 rkl luumuhilloa
1 tuore luumu
1 dl kuivattua omenaa
0,5 dl mantelirouhetta
0,5 dl auringonkukan siemeniä

Sekoita kaikki ainekset sekaisin kannellisessa astiassa. Anna seisoa yön yli jääkaapissa. Nauti.

Kristiina


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti on tervetullut :)