3 kissakertomusta

 Näissä 3 kirjassa pääosassa seikkailee kissa/kissat.

Tarinassa Alfie - Kissa kynnyksellä (Rachel Wells) nuori poikakissa on elänyt pienestä pitäen iäkkään Margaret-rouvan ja tämän vanhan, jumaloidun Agnes-kissan kanssa. Agnes on menehtynyt jo aiemmin vanhuuttaan ja kirjan alussa myös Margaret on kuollut. Margaretin tytär miehineen aikoo panna Alfien löytöeläinkotiin. Alfie saa kuitenkin naapurin kissalta kehotuksen etsiä itselleen uusi koti. Niin kissapoika lähtee ulos pelottavaan, julmaan maailmaan etsimään itselleen uutta omistajaa tai oikeammin, kuten hän matkan varrella päättää, useampaa uutta omistajaa. Aikansa seikkailtuaan Alfie saapuu Edgar Roadille ja toteaa, että siellä on useita vuokrattavaksi tai ostettavaksi tarjottuja taloja. Yhteen, no.78, kannetaan parhaillaan tavaroita sisään ja talossa on kissanluukku. Näin Alfie kohtaa kiltin, siistin ja onnettoman Clairen ja löytää ensimmäisen kotinsa. Myöhemmin, tutustuttuaan ensin hieman vanhempaan tyttökissa Tiikeriin ja tämän kautta kulmakunnan kissoihin, Alfie löytää itselleen lisäkodit no.46 Jonathanin luota sekä no. 22, jonka kahdessa vuokra-asunnossa asuvat toisessa nuoripari Matt ja Polly uuden vauvansa kanssa ja toisessa puolalaisperhe Thomasz ja Franceska 2 pienen poikansa kanssa. Yhteistä kaikille näille asukkaille on paitsi se, että he pitävät Alfiesta (no, Jonathan ja Polly eivät aluksi, mutta Alfie osaa ilmeensä ja eleensä saadakseen heidätkin lämpenemään) myös se, että jokaisella on jotain murheita. Alfie pitää tehtävänään auttaa jokaista ja saada heidän elämänsä kuntoon. Kissa tuo perheittensä elämään iloa ja lohtua. Alfien auttamiskeinot ovat joskus hieman kyseenalaisia ja välillä jopa kissalle hengenvaarallisia, mutta kuin ihmeen kaupalla ne aina tuottavat halutun, hyvän lopputuloksen. Onhan hänellä apunaan uskollinen, viisas ja rauhallinen Tiikeri ja muut kissajengiläiset ja tilanteen niin vaatiessa myös hänen ihmisensä.

Helmet lukuhaaste kohdat 3, 6, 7, 8, 31, 37, 38, 43

Alfien seikkaluja ihmistensä parissa jatkaa Alfie - Samettitassuinen ystävä (Rachel Wells). Thomasz ja Francesca poikineen ovat avanneet oman ravintolan ja muuttaneet hieman kauemmaksi Edgar Roadilta, mutta kuuluvat yhtä lailla edelleen Alfien perheisiin kuten myös Claire ja Jonathan sekä Matt ja Polly perheineen. Yllättäen Edgar Roadille muuttaa uusi, salaperäinen perhe - isä, äiti, ja teini-ikäiset tytär ja poika. Miksi he muuttavat tavaransa ja itsensä taloon yöllä, eivät juuri näyttäydy ulkona ja pitävät verhot suljettuna koko ajan? Valitettavasti naapurien kyttääjäperhe Goodwinit Lohi-kissoineen on varma, että uudet naapurit ovat rikollisia ja yrittää savustaa heidät ulos naapurustosta. Alfien on saatava selville heidän salaisuutensa ja autettava heitä. Tutkiessaan Snellin perhettä Alfie kohtaa perheen kissan, sähisevän ja äkäisen mutta ah niin kauniin lumivalkoisen tyttökissan, Lumipallon. Alfien rakastuu päätä pahkaa ja päättää auttaessaan ja salaisuuksia selvittäessään myös valloittaa kaunottaren sydämen. Alfien toimintatavat vaan aiheuttavat hänelle joitakin hyvin noloja tilanteita. Vielä hankalampaa on, ettei Tiikeri tunnu olevan lainkaan hyvillään Alfien ihastumisesta toiseen tyttökissaan. Samaan aikaan Alfien on edelleen pidettävä huolta jo tutuista omistajaperheistä.

Nämä kaksi toistaiseksi suomennettua Alfie-kirjaa valloittivat minut täysin. Kirjat on kirjoitettu kertojan eli Alfien näkökulmasta korostaen kissojen ominaispiirteitä ja oletettua kissanäkökulmaa elämään. Alfie myös ymmärtää ihmisten puhetta mutta ei onneksi sentään osaa lukea tai puhua kuin kissaa. Kirjat käsittelevät ihmisiä koskevia ajankohtaisia aiheita (mm. yksinäisyys, yhteensopimattomuus, koulukiusaaminen, masennus jne.) ja samalla kissamaisia asioita kuten Alfien rakastuminen, ystävyys kissojen kesken ja sekä kissojen että ihmisten ilkeys lajitovereitaan kohtaan. Jos pidätte eläimien maailmaa käsittelevistä kirjoista, lukekaa ihmeessä nämä kirjat. Itse ihastuin Alfieen niin paljon, että luin samaan syssyyn vielä suomentamattomat 5 osaa Alfien seikkailuista englanniksi.

Helmet lukuhaaste kohdat 3, 7, 31, 37, 38, 43, 49

Nalan maailma (Dean Nicholson) sen sijaan ei ole fiktiivinen kissatarina vaan aivan tosikertomus miehen ja löytökissa polkupyöräretkestä pitkin maailmaa. Kolmikymppisen Dean Nicholcon on skotti, jonka elämä on ollut harhailevaa ja levotonta kolmikymppiseksi asti. Tilapäisiä töitä, asumista kotona, alkoholia ja muuta sekoilemista. V. 2018 hän päättää hakea ryhtiä elämäänsä ja lähtee kiertämään maailmaa polkupyörällä. Hän matkustaa aluksi ystävänsä kanssa, mutta miesten tiet eroavat ja Dean jatkaa matkaa yksin. Keskellä Bosnian vuoristoa hän löytää nälkäisen kissanpennun, jota ei raaski jättää yksin keskelle ei-mitään ja ottaa pennun mukaansa löytääkseen sille kodin tai paikan jostain. Kissa viihtyy hyvin matkaamassa Deanin repussa, joten saadakseen kissan eläinlääkärille ja sijoitukseen, mies salakuljettaa Nalaksi nimeämänsä kissan Montenegroon, jossa järjestetään kissan rokotukset ja paperiasiat kuntoon. Koska Nalasta huolehtiminen tuo väistämättä sitä kaivattua ryhtiä ja tasaisuutta sekä velvollisuudentuntoa Deanin elämään, hän jatkaa matkustamista Nala uutena matkakumppaninaan. Matkan aikana molemmat sairastuvat vuoron perään vakavasti, mutta pitävät myös toisistaan huolta toipumisten aikana. Dean kirjoittaa kumppanusten seikkailuista netissä ja vähitellen parivaljakosta tulee yhä tunnetumpia jopa niin pitkälle, että heitä aletaan kutsua kylään ja erilaisiin tilaisuuksiin. Matkan varrelle osuneista tilaisuuksista Dean valitsee sellaiset, joiden avulla voi tehdä hyvää ja auttaa.  

Kirja sekä itkettää että naurattaa. On kiva seurata kirjan sivuilta, miten mies ja kissa hiljalleen kiintyvät toisiinsa ja tukevat toisiaan matkan varrella. Samoin on ihanaa huomata kuinka joskus on niin hyvä onni, että löytää ihmisiä, jotka pyyteettömästi auttavat sekä toisia ihmisiä että eläimiä. Samalla tämä on kasvutarina siitä, miten "hällä väliä"-tyyliin elänyt mies kasvaa vastuuntuntoiseksi aikuiseksi. Tämän kirjan parivaljakon seikkailuosa päättyy koronan aiheuttamiin rajoituksiin, mutta parivaljakon matka ei suinkaan katkea lopullisesti. Deanin ja Nalan matka jatkuu edelleen ja heitä voi seurata Instagramissa ja YouTubessa.

Helmet lukuhaaste kohdat 3, 6, 7, 8, 11, 16, 22, 26, 31, 34, 37, 38, 43

Kristiina

Hyvää yötä - Good night

 

Hyvveä yötä. Kirpulle ruokoa ja kynsille työtä.

- sanonta Kurkijoki

 

Lisää kuvia aiheesta täällä:

Sieniretki Petsmossa

Olin eilen Petsmossa Vaasan Ladun järjestämällä sieniretkellä. Mukana matkassa oli jälleen sieniasiantuntija Matti Kyröläinen kertomassa näkemistämme sienistä. Paikka ja reitti oli kaikille matkassa olleille, myös Ladun porukalle, uusi ja ennen käymätön. Reitillä olleiden opasteiden ja kartan avulla vetäjämme valitsivat meille reitin.

Matkan varrella tuli vastaan uusia ja vanhoja tuttavuuksia. Tässä hieman saalista retkeltä.

Jonkin verran toin kotiin pannulle laitettavaa ja käsiteltävää. Sen verran, että pari iltavoileipää voi päällystää sienipaistoksella.

Voitatti (takana) ja lehmäntatti

Kuusilahokka (vasemmalla) ja koivunkantosieni

Kuviin pääsi myös pari jännää mutta syömäkelvotonta sientä.

Rustonupikka (hyytelösieni)

Piispanhiippa

Myös eläinkunnan edustajista, osa puisina, piti ottaa kuvia

Tuo iso öttiäinen, joka poseerasi taukopaikan kaiteella, on runkohaapsanen.

Tässä vielä kartta reitistä, jonka kuljimme. Muutamalla joukkomme jäsenellä oli ranneke, joka mittasi kuljetun matkan ja loppusummaksi tuli reilu 7 km.

Päivän aikana saimme raitista ilmaa ja liikuntaa yllin kyllin, mutta matkan sieniretkiosuus jäi surkeaksi. Ensinnäkin alueella oli erittäin vähän näkyviä sieniä ja niistäkin suurin osa oli myrkyllisiä pulkkosieniä. Lisäksi kahta viimeistä kilometriä lukuun ottamatta koko kävelyreitin polku oli niin kivikkoinen ja juurakkoinen, että vaikka sieniä olisi ollutkin ei niitä olisi voinut katsella polun ympäristöstä. Koko huomio kun piti kaiken aikaa kiinnittää jalkoihin ja siihen, mihin astui. Eli ainakin tämä reitti paria viimeistä kilometriä lukuun ottamatta oli täysin sienestykseen sopimaton. Tosin aina lepotaukojen aikana ne, jotka olivat sienikorin sijasta ottaneet mukaan poimurin ja marja-astian, keräsivät oikein hienon puolukkasaaliin alueelta. Ja jos olisimme olleet liikkeellä reilua kuukautta aikaisemmin, loppupätkältä olisi kerännyt mukaansa hienon tattisaaliin. Nyt suurin osa tateista oli jo ylikasvaneita.

Vaikka päivä oli mukava ja oli hienoa viettää aikaa metsässä liikkuen, tälle reitille en enää toista kertaa lähde.

Kristiina

Sometauko ja syksyn ostoksia

Kylläpä kesä on mennyt leppoisasti, kun pistin reiluksi kolmeksi kuukaudeksi kaikki some-kanavani kesätauolle. Ei kuvien lähettelyä, ei tekstien rustaamista eikä somen seuraamista. Ehti lukea kesäkirjoja, käydä metsässä ja vain olla leppoisasti. Kesällä oli tarpeen tankata energiaa ja varastoja syksyä ja talvea varten, ei notkua koneella tai puhelimessa.

Mutta nyt on taas aika hiljalleen totutella syksyyn. Aloitin tällä viikolla hieman pitemmällä päiväkurssilla VAMIAssa. Onneksi alku on leppoisaa laskua, koska minulla on vain 2 lähipäivää ja 3 etäpäivää viikossa. Tällä viikolla ehdin käyttää hyväkseni myös torstain autottoman päivän etua, koska Vaasassa oli sinä päivänä bussilla matkustaminen ilmaista. Piti käydä pitkästä aikaa REKOssa ja hieman muuallakin.

Ensimmäinen yllätys tuli heti, kun astuin bussista Rewell centeriin. Sinne oli laitettu pystyyn viikoksi Punaisen Ristin Pop-up kirpputori. En ole pitkään aikaan käynyt kirppiksellä, joten oli pakko poiketa. Aina kierrellessä kun tuppaa jotain kivaa löytymään. Tällä kertaa tyydyin kahteen kirjaan, Kari Tapion elämäntarinaan ja Sophia Kinsellan teokseen. Kun meitä lisäksi uhkaillaan sähkökatkoilla talvella, ostin keittiön väritykseen sopivat kaksi tuikkukippoa. Jälkeenpäin tosin mieleeni juolahti, että olisin voinut ostaa niitä 4 kpl ja rakentaa niistä joulukuussa adventtikynttiläasetelman. Lisäksi kirppiksellä oli tarjoilla kiva punainen työtuoli kohtuuhintaan. Ikävä vaan, että sen korkeudensäätömekanismi oli rikki ja ala-asennossa olisi siinä istuessani leukani ollut työpöydän tasalla, joten se jäi ostamatta. 

 

Seuraava tehtävä oli hakea Citymarketista muutama tarjoustuote ja etsiä itselleni kuminauhavyötäröfarkkuja. Kas kun olen viimeisen vuoden aikana lihonut 10 kg (sitä se herkkujen syönti tekee) ja melkein kaikki kilot ovat pakkautuneet vatsan kohdalle. Niin kuin naisilla yleensä myöhemmällä iällä. Ja mikä ei mahtunut mahaan, se valahti reisiin. Joten tavalliset farkut eivät enää mahdu päälle, tarvitsen nykyisin nuo kuminauhavyötäröfarkut.

Citarista sain tarjoustuotteet ja salaattiainekset mutten housuja. Kävin ensin muutamassa muussakin kaupassa katselemassa, mutta niiden valikoimat olivat tarkoitetut nuorille ja hoikille. Sitten keksin Halosen. Sieltä löysin vihdoin housuja, joissa oli sivuilla kuminauhat ja siten minun tarkoitukseeni sopivat. Valikoimassa oli vain yksi vika. Kaikki housut tuntuivat olevan kokoa 48-52. En sentään ole ihan vielä tuota kokoa, minulle menee nyt koko 38. Kaikista niistä isovyötäröisten housuista, jotka Halosella oli, löysin vain yhdet koon 38 housut. Nekin olivat pettymyksekseni perussiniset farkut, jollaisia minulla on jo yhdet. Mutta ei voinut mitään, pakko oli ostaa, ei yksillä farkuilla ja verkkareilla pärjää ihmisten ilmoilla. Jätin sentään kassalle toivomukset, että hankkisivat loppuvuoteen mennessä valikoimaan hieman enemmän noita "normaalikokoja" ja niitäkin eri väreissä. Toivottavasti toteuttavat toiveeni.

 

 

Sen jälkeen olikin aika suunnata hakemaan tilauksiani REKOsta. Tavaroissani oli sitä normitavaraa eli munia ja kurkku. Lisäksi tilasin 2 x 500 g lampaan jauhelihaa ja litran tuoreita suppilovahveroita, koska ajattelin jossain välissä laitella lampaanjauhelihapihvejä sienikastikkeella. Valitettavasti vain sienten myyjä ilmoitti iltapäivällä, ettei hän pääsekään paikalle. Toivottavasti minua onnistaa itseäni, koska olen lähdössä huomenna Petsmohon Vaasan Ladun sieniretkelle. Lammas siis odottaa tuoreita sieniä pakkasessa. Koska en ole löytänyt pyöräilymatkan päästä hyvää puolukkapaikkaa, ostin myös jonkin verran puolukoita.

 

 

Nyt täytyy lähteä kokoamaan tavaroita huomiselle sieniretkelle.

Kristiina

Assyria, New York ja Tallinna

Hajusteentekijän tytär (Kaisa Åkerman) kuljettaa lukijan muinaiseen Assyriaan ja sukujuonitteluun. Kirjan alkaa, kun assyrialainen Namirtu synnyttää tyttären, Iillussan. Tytär on heti tulenjumalan merkitsemä, koska tämän toinen puoli kasvoista ja vartalosta on punainen. Namirtu pakenee syrjäiselle seudulle kapakan emännöitsijäksi, opettaa siinä ohessa tytärtään ammattiinsa, hajusteentekijäksi ja samalla suojelee lasta kaikelta ulkopuoliselta. Mukana matkassa ovat olleet Namirtun orja Qualissu ja tämän kuoltua Iillussan paras ystävä ja auttaja, Qualissun poika ja orja Erenu. Eräänä päivänä majataloon saapuu kauppaa tekemään egyptiläinen kauppias/kaupparenki Horus/Ahuru. Iillussa toivoo, että häneltä saisi jatkossa hajusteiden tekoon uusia, eksoottisia aineksia. Samalla kaukaisen, rikkaan maan matkaaja kiinnostaa häntä myös ihmisenä ja miehenä. Namirtu on aina tyttären lapsuudesta asti kertonut omistamastaan savitaulusta, joka määrittää tyttären tulevaisuuden tämän ollessa valmis siihen. Taulun Iillussa tuntee ennestään, sen sisältöä ei. Ainoa, minkä äiti on kertonut on se, että Iillussan isän sukulaiset ja papit etsivät tyttöä eivätkä toivo tälle hyvää. Kun etsijät murhaavat Namirtun, Iillussan kuljettaa turvaan Heettiin Ahuru. Siellä tyttö joutuu kapakkapalvelijaksi, aiotaan naittaa kapakoitsijan juopolle pojalle ja pakenee Egyptiin Heetin prinsessan Maathorneferuran henkilökunnan mukana. Hän kohtaa matkalla vainoojansa ja perillä taas Ahurun. Mikä on salaperäisen, kaikkien havitteleman savitaulun sanoma ja Iillusian todellinen asema?

Historialliset romaanit ovat yksi heikoista kohdistani. Hyvä tai huono, aina kiinnostava. Tämä kertomus tosin kuuluu sarjaan hyvä. Koska olin aiemmin lukenut Christian Jacq:n Ramses-sarjan, kirjan toisen puolen tapahtumilla heettiläisestä prinsessasta matkalla Egyptin kuningattareksi oli minulle jo tuttu. Tosin eri lailla kuin tässä kirjassa. Kirjan vahvuus perustuu kirjoittajan Assyrian-tuntemukseen. Sen sijaan muiden maiden tapahtumat voi nähdä myös eri lailla, perustuen siihen, mihin on aiemmin lukemalla perehtynyt. Kuitenkin kirja tempaisi mukaansa alusta lähtien, niin kuin hyvin "kuvitettu" historia yleensä. Toivottavasti kirjoittaja jatkaa Assyriaan sijoittuvilla tarinoilla, vaikkapa jatkolla Iillussa tarinalle tai muilla vastaavilla teoksilla.

Uskoisin, että jokainen muistaa kirjan Paholainen pukeutuu Pradaan. Tai elokuvan pääosissa Meryl Streep ja Anne Hathaway. Nyt, 19 vuotta myöhemmin kirja sai jatko-osan, Paholainen puuttuu peliin (Lauren Weisberger). Emily Charlton on 36-vuotias, asuu yhdessä miehensä Milesin kanssa Los Angelesissa ja toimii tunnettuna julkkisten skandaaleilta pelastajana Runaway-uransa jälkeen. Tosin hän on saanut alalle kilpailijan, somevaikuttaja Olivia Bellen. Uudenvuoden aattona Emily matkustaa New Yorkiin pelastamaan teinijulkkista skandaalilta, mutta tämä päättääkin kääntyä Olivian puoleen. Emily taas menee kyläilemään ystävänsä Miriamin, entisen huippuasianajajan ja nykyisen Greenwichissä asuvan kahden lapsen hieman lihoneen kotiäidin luokse. Yhdessä he lukevat lehdestä ystävättärensä Karolinan rattijuoppouspidätyksestä. Tapauksessa Karolina kuljetti aviomiehensä poikaa Henryä ystävineen, kun poliisi nappasi hänet melkein kotipihalla putkaan rattijuoppona. Kun käy ilmi, että juttu on lavastettu ja kaiken takana on mies, Karolinan aviomies senaattori Graham Hartwell, joka haluaa syyn avioeroon naidakseen entisen presidentin tyttären Regan Whitneyn, naiset liittoutuvat selvittääkseen Karolinan syyttömyyden, Grahamin niljakkuuden ja Henryn huoltajuuden. Samaan aikaan Runawayn päätoimittaja Miranda Priestly haluaa Emilyn takaisin lehden palvelukseen hoitamaan Met-gaalan järjestelyt. Se on vain vähän liikaa Emilylle, jolla on kädet täynnä Karolinan auttamista ja omaa elämäntilannettaan. Miles ja Emily kun ovat keskustelleen lapsen hankkimisesta, mutta Emilya ei asia kovasti innosta. 

Jatko-osa on jatko-osa. Mutta ilokseen tätäkin lukee. Kun girl-power yhdistyy nilkkimiehen paljastamiseen, niin syntyy selvää jälkeä, jossa ukot häviävät. Samalla järjestellään lähiö-äitien elämää, avioliittoja ja suhdeongelmia. Kesälukemista, jos mikä.

Ilolinnut (Mart Sander) johdattaa meidät Tallinaan Eletään kriittisiä aikoja v. 1939, jolloin Neuvostoliitto sai hallintaansa Viron. Rouva Kukk on pitänyt ilotaloa tai oikeammin Herrainklubia, jossa työskentelivät neidit Renate (sihteeri), Linda, Vivian, Monika ja Anastasia. Kirjan alussa he muuttavat hienoon, entiseen Falkenbergin taloon Tallinnan syrjäkujilta ja muuttuvat kunnianarvoiseksi taloksi. Rouva Kukki johtaa kanatarhaansa kuin äiti ja suree syvästi, kun yhden hänen tytöistään, Helsinkiin matkalla olleen Marian kone ammutaan alas ja Maria yhdessä vakoilija Henry Antheilin kanssa menehtyy kuljettaessaan mm. Viron kultaa Suomeen. Koko ajan rouva Kukkia pitää kasassa hänen rakastajansa ja Viron hallintokoneistonsa mukana oleva ja tietoja toimittava lähetystöneuvos Metsla, talon suojelija. Kun valtaosa kävijöistä muuttuu virolaisista ja ulkomaalaisista venäläisiksi (kyseessä ei enää ole ilotalo vaan punalippujen ompelimo), kanatarha yrittää sopeutua ja integroitua.

En kerta kaikkiaan malta odottaa jatkoa rouva Kukkin talon tarinalle. Tämän kaltaista ruohonjuuritason historiaa meidän on syytä lukea ja siihen perehtyä.