Pääsinpä taas vuorostani tähän koneelle. Nyt täytyy kertoa ensin yksi karmea juttu. Jokainen tietää, että karvattoman tärkein tehtävä on mun tarpeitteni tyydytys. No "mami" tilaa mulle kamaa postitse. Ei siitä pidä tehdä isoa numeroa, mut aina se alkaa höökää siitä MUN paketin tulosta. En oo tilannu mitään, ei oo mun paketti, se on sun paketti mun pitämiseksi tyytyväisenä. Mut karmeeta siinä on, et ovikello soi ja joku vieras karvaton tulee sisään. Ei kiva tai hyvä. Jokainen arvonsa tunteva kissa tekee siinä tilanteessa sen ainoa oikean teon eli piiloutuu uhkaavalta vieraalta. Niin mäkin. Ruokaa tai ei, mun vakipiilopaikani on sohvan alla ja sinne mä tälläkin kertaa menin. Eiks oo hieno piilo?
No, kun isoin uhka eli se vieras karvaton oli häipyny, niin palvelija purki kamat eteiseen ja halus esitellä niitä. Mitä erikoista noissa on, normi päivällis- ja muuta kamaa. Ei kiinnostanu, mä menin takaisin sohvan alle. Paljon kivempaa sieltä kattoo, kun mami koittaa houkutella mua esiin ja aina lopuksi kaivaa esiin herkkuja. Hyvä taktiikka, vai mitä?
Yhtä asiaa en oikein ymmärrä. Tota valokuvien räpsimistä. Sillon, kun meitä kissoja oli mamilla useampi, niin se ei niin haitannut, kun ne muut oli enemmän linssiluteita. Kattokaa nyt noita mun kasvinkumppaneita Hetaa, Akka ja Vienoa. Kun kamerakoneita vaan otettiin esiin, niin jo ne asettu poseeraan tai muuten tutkimaan niitä värkkejä.
Tolloin sain itse olla enimmäkseen rauhassa noilta laitteilta tai vaan statistina kuvissa. Mutta nyt, kun mamilla on enää mut, niin se haluais jatkuvasti räpsiä musta sellaista, mitä se nimittää tilannekuvaksi. Jos tilanne on päällä, niin ei sillon tuijoteta hävyttömästi toista joku laite naamalla. Sillon tehdään jotain, että tilanne ratkeaisi. Mun ratkaisu tohon kameran esiinvetämiseen on helppo. Paina pää alas tai käännä selkä. Repikää siitä kameranräpsijät.
Ukko
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jokainen kommentti on tervetullut :)