Vaihteeksi dekkareita

Haihtuneet (Anneli Kanto) on alku, ainakin lupausten mukaan, kolmiosaiselle Näkijä-sarjalle. Sinänsä kirja ei ole varsinainen dekkari, mieluummin mysteeritarina, jossa Anneli Kanto naljailee hieman ironisesti maalaismaiselle nurkkakuntaisuudelle ja omanlaatuisille uskonnon ilmentymille. 

Kuihtuvan Kirkkojärven taajamaan astuu bussista näyttävä punapää, joka jättää saapuessaan paikalliskauppaan mainoksen näkijän ja ennustajan toimestaan ja kehottaa kiinnostuneita ottamaan yhteyttä antaen pienen esimerkin kyvystään nuorelle kassatytölle Selenalle. Noora-nimeä kantava Näkijä asettuu vuosia tyhjänä olleeseen omakotitaloon asumaan ja saa pian muutamankin asiakkaan. Yksi heistä on paikkakunnan entisen maalitehtaan omistajan ja johtajan leski Hanna Silvennoinen, jonka mies katosi paikkakunnalla yli 6 vuotta aiemmin samana yönä, jolloin katosi myös 2 nuorta tyttöä. Asia aiheutti leskelle paljon harmia, koska tehdas, paikkakunnan ainoa suurtyöllistäjä meni nurin ja verottaja on kimpussa. Nyt leski on mukana yhdessä kunnanjohtaja Emilia Laihon kanssa ajamassa kuntaa uuteen nousuun Kultalampiprojektilla. Sitä vastustaa paikallinen rehtori ja vihreiden nokkamies Simo Helin ja paikkakunnan erikoisen uskonlahkon, Veripuhtaiden nokkamies, perustaja ja saarnaaja Luukas Markusson. Kadonneet nuoret tytöt olivat Selenan isosisko ja saarnaajan tytär, paikallisen järven ruoppauksesta huolehtivan kaivinkoneurakoitsijan Markus Markussonin sisar. Selena ja Markus tapaavan toisiaan satunnaisesti salaa puhuakseen kadonneista tytöistä. Näkijä joutuu tahtomattaan Hannan, Selenan ja Markuksen kautta vedetyksi katoamisjuttuun, vaikka hänen tuloonsa paikkakunnalle ja siellä oloonsa onkin täysin toinen, henkilökohtainen syy. Veripuhtaat on outo uskonlahko, jossa vaaditaan veren puhtautta, vastustetaan kaikkea keinotekoista, mm. keinokuituja ja jossa seurakunnassa kaikkien asema pohjautuu heidän veriryhmäänsä. Saarnaaja Luukas odotti tyttärensä ja poikansa ottavan paikkansa seurakunnan seuraavina johtajina, mutta tytär pani kynsin hampain hanttiin katoamiseensa asti eikä Markuskaan halua seurakunnan työhön mukaan, mutta on liian arka pannakseen isälleen suoraan juurikaan hanttiin, hän valitsi yrittäjyyden omaksi polukseen, mutta asuu yhä isän kanssa ja toistaiseksi isä kustantaa elämisen, joten Markus on puun ja kuoren välissä. Kun saarnaaja vielä julistaa Näkijän noidaksi, joku uhkailee tätä ja jopa yrittää sytyttää hänen asuttamansa talon palamaan, on Näkijän paitsi ajettava omaa asiaansa myös jotenkin puututtava katoamistapauksiin. 

 

Kuolema sisäoppilaitoksessa (Lucinda Riley) taas on dekkari. Jazz Hunter on mielestään entinen Scotland Yardin etsivä ja tuleva taiteilija, joka on juuri muuttanut uuteen taloon Norfolkissa. Scotland Yardin hän jätti, koska sai selville, että hänen samalla osastolla työskennellyt miehensä oli pettänyt Jazzia toisen osaston työtekijän kanssa. Jazz pakkasi tavaransa, häipyi Italiaan ja hankki avioeron. Tuskin hän on saanut oltua pari päivää talossa odottamassa remonttimiehiä, kun entinen pomo Norton ilmestyy paikalle pyytäen Jazzia selvittämään läheisessä St. Stephen´sin koululla tapahtunutta oppilaan, Charlie Cavendishin murhaa. Pojan isä on paikallinen "tärkeä henkilö" ja asianajaja ja Norton haluaa paikalle hyvän etsivän, jollainen Jazz on eikä hänen eronsakaan ole vielä virallinen. Saatuaan avukseen entisen parinsa, Alastair Milesin, Jazz ottaa tapauksen hoitaakseen. 

St. Stephen´sin sisäoppilaitoksessa selviää, että murhattu Charlie oli ollut pahemman laatuinen kiusaaja, jonka tekemisiä rehtori Robert Jones oli yrittänyt hillitä pitäen mielessään v. 1979 sattuneen tapauksen, jossa kiusattu poika oli hirttänyt itsensä koulun kellarissa. Sen sijaan asuntolan valvoja Sebastian Fredriksin mielestä Charlie oli vain tavallinen, hieman villinpuoleinen poika jonka kiusaaminen oli vain pojille tyypillistä kiusoittelua. Siihen, että Charlie oli kohdistanut kiusaamisensa erityisesti erääseen nuoreen oppilaaseen, Rory Millariin, Fredriks vähätteli erityisesti. Rory, nuori, hintelä ja arka poika sen sijaan oli erittäin peloissaan ja karkasi heti tutkimusten alkuvaiheessa isänsä kanssa saaden äitinsä Angelinan hysteeriseksi ja tämän uuden poikaystävän, ilkeän lakimiehen Julian Forbesin raivoihinsa. Asuntolan emäntä Madelaine Smith sen sijaan kertoo sen sijaan poliiseille ihan tarkalleen, millainen ylimielinen kiusaaja ja surkea ihminen murhattu poika oli. Lisäksi hän kertoo, että murhailtana asuntolassa olisi pitänyt olla kaksi valvojaa, Fredriks ja toinen opettaja, Hugh Daneman, mutta Fredriks oli lähtenyt muualle ja emäntä oli auttanut päänsärkyä potevaa Rorya. Kun vielä Hugh Daneman tekee itsemurhan ennen kuin poliisit onnistuvat tapaamaan hänet, on kaikenlainen sotku valmis. Jazzille tulee yhä selvemmäksi, että murha liittyy vanhoihin asioihin ja ihmissuhteisiin, mutta tosiasioiden selville saaminen on hidasta ja tapauksen ratkaisu mutkistuu, kun paikalle ilmestyy entinen aviomies sotkeutumaan asioihin.

Jälleen kerran Rileyn kirjoille tuttu ihmisluonteen tutkiminen ja historian vaikuttaminen nykypäivään luo monimutkaisen, jopa arvoituksellisen tarinan. Kirja kuuluu 3 kirjan ryhmään, jotka Lucinda Riley on kirjoittanut uransa alussa ennen kuin hänellä oli vielä kustantajaa. Kaksi niistä on jo aiemmin julkaistu, tämä oli niistä viimeinen. Kirjan esipuheessa Lucindan poika kertoo kirjasta ja sen historiasta. Sääli, ettei näitä takataskuun jääneitä kirjoja taida enää olla, niin paljon nautin joka kerta lukiessani Lucinda Rileyn hienosti etenevää mutta samalla taaksepäin usein katsovaa tekstiä.

Thamesjoen murhat (Robert Thorogood) tuo lukijalle tutustuttavaksi 77-vuotiaan Judith Pottsin. Hän asuu itsekseen Marlowin kylässä Thamesjoen varrella, laatii työkseen ristikoita lehdille, käy iltauinneilla joessa ja siemailee iltojen päätteeksi viskiä. Erään iltauinnin aikana hän kuulee naapurin taidegallerian omistajan talosta ääniä ja laukauksen. Varmana siitä, että naapuri on murhattu hän ilmoittaa poliisille, joka vähättelee tapahtunutta eikä tarkastuskierroksella löydä mitään silmiinpistävää. Niinpä Judith piipahtaa seuraavana päivänä naapurissa ja löytää miehen ruumiin. Kun poliisi ei oikein innostu ja epäilee jopa Judithia, tämä päättää ratkaista murhan itse. Sopiva murhaajaehdokaskin löytyy, tällä vaan on ikävästi murhan ajaksi alibi. Ryhtyessään murhanratkontaan hän saa pian avukseen ronskin koirahoitajan Suzien ja vastahakoisen, supervaimon ja -äidin titteliä tavoittelevan sääntöjä noudattavan kirkkoherran vaimon Becksin. Sitten tapahtuu toinen ja kolmas murha. Jokaiseen on sopiva murhaajaehdokas ja näillä aina alibi. Jopa tutkimuksia johtava rikosylikonstaapeli Tanika Malik on naisten kanssa samaa mieltä, mutta miten murhat tehtiin ja toteutettiin? Ja miksi. Siinäpä naisille pohdittavaa ja todistettavaa. 

Ihanan englantilainen, leppoisa ja humoristinen dekkari hieman Agatha Christien tyyliin, nämä rouvat vain ovat hieman toiminnallisempia kuin neiti Marple. Viihdyttävää, mukaansatempaavaa lukemista.

Mukaan valikoituu vielä plussakirja, Murha ennen iltahartautta (Richard Coles), jossa enlantilaiskylä Champtonin rovasti Daniel Clement joutuu mukaan ratkaisemaan kirkossa tehtyä murhaa. Daniel asuttaa pappilaan yhdessä äitinsä ja välillä Lontoosta saapuu kyläilemään myös näyttelijäveli. Kun paikallisen aatelismiehen serkku murhataan kirkkoon, alkaa kuhina. Tosin jo enne murhaa kuhinaa aiheuttaa myös Danielin ehdotus rakentaa vanhaan kirkkoon sisävessa, paikallinen kukkaisyhdistys vastustaa suunnitelmaa saadakseen kukkienasettelutoiminnalleen lisää tilaa kirkkoon. Kaikki pohtivat murhaajan henkilöllisyyttä ja motiiveja, kun löytyy toinen ruumis, paikallinen entinen opettaja ja paikallishistorian tutkija ja tuntija. Motiivien täytyy löytyä jostain menneisyydestä, sillä tästä päivästä ei sitä tunnu löytyvän. Myös Daniel joutuu pohtimaan murhan syitä ja murhatekoja.

Tämäkin on hyvin traditionaalista brittiläistä dekkarikirjallisuutta. En tosin ihmettele, sillä kirjoittaja on itsekin pappi ja sarjalle on luvassa jatko-osia. Myös tätä verkkaistahtista kirjaa luki hyvin mielellään.

Kristiina