Translate

Hae tästä blogista

torstai 2. maaliskuuta 2023

Vaasa juhli jääkäreitä

Viime viikonloppuna Vaasassa vietettiin, oikeutetusti, jääkärien kotimaahanpaluun 105-vuotisjuhlaa. Jääkärithän palasivat Suomeen Saksasta juuri Vaasaan. Juhlallisuudet aloitettiin perjantaina Vaasan kirkossa pidetyllä konsertilla, jossa soitti MPKn Pohjanmaan soittokunta (pääosin Seinäjoen Rautatieläisten soittokunta täydennettynä Sulvan puhallinorkesterin soittajilla), lauloi Pohjois-Suomen reserviläiskuoro ja solistina esiintyi tenori Mika Nisula. Kutsuvieraina nähtiin mm. saksalaisia reservinsotilaita. Kappaleet olivat paljolti sodanaikaan ja jääkäreihin liittyviä upeita musiikkiteoksia (mm. Alla marcia Karelia-sarjasta, Kertokaa se hänelle, Jääkärien marssi ja Finlandia sekä Saksan ja Suomen kansallishymnit). 


Kun Mika Nisula esiitti solistiosuudet, kiiri selkäpiitä pitkin jo kylmät väreet. Kun kuoro sitten konsertin puolivälin jälkeen liittyi mukaan, nousivat jo ihokarvatkin pystyyn. Kuoro aloitti konserttinsa urkuparvelta, minkä jälkeen he marssivat kirkkosaliin ja liittyivät orkesterin joukkoon.


Pitkästä aikaa olin kirkossa konsertissa niin, että melkein kaikki paikat olivat täynnä. Tässä saatte vielä makupalat Jääkärien marssista ja Finlandiasta.




Lauantaina juhlallisuudet jatkuivat ja silloin pääosissa oli armeija. Minä aloitin aamupäiväni Kasarmintorilta, jossa esiteltiin iltapäivän paraatiin osallistuvaa motoroitua kalustoa ja vähän muutakin. Alue oli ainakin setämiesten ja pikkulasten suosikki, kun paikalla oli jos jonkinnäköistä sotakonetta ja opastushaluisia sotilashenkilöitä ja osaan ajoneuvoista pääsi jopa piipahtamaan sisälle. Ei sen puoleen, kiinnostavaa se esittely minustakin oli.

Seuraavaksi oli aika siirtyä torille, jonne olivat ryhmittyneet paraatikatselmukseen ja ohimarssiin osallistuvat jalkaväkijoukot. Siellä olivat Porin prikaatista Pohjanmaan jääkäripataljoona, Satakunnan jääkäripataljoona, Satakunnan tykistörykmentti, Satakunnan pioneeri- ja viestipataljoona ja Varsinais-Suomen huoltopataljoona sekä reserviläisten Pohjanmaan maakuntakomppania ja suomalaisten ja saksalaisten reserviläisjärjestöjen osasto. Toki torille oli koottu myös lippulinna. Paraatikatselmuksen suorittu Maavoimien komentaja Pasi Välimäki.

Paraatikatselmukseen kuului myös Hornetin ylilento, mutta siitä ottamani videonpätkä valitettavasti epäonnistui pahasti, joten saatte vain kuvitella sen. Samoin kamera ei ollut valmiina todistamaan sitä ainakin Vaasassa kiinnostanutta toista ylilentoa eli Hornetin jälkeen lentänyttä merikotkaa. Kotkan itsensä kyllä näin.
 
Sitten olikin aika siirtyä seuraamaan paraatia. Ensin paraatissa marssivat jalan liikkujat, sitten motoroidut joukot. Minusta paraatin ehdoton kohokohta olivat mukaan marssimaan päässeet "sotakoirat" käsittelijöineen, niitä harvoin näkee paraatissa marssimassa.
 

Päivän ohjelmassa olisi ollut vielä seppeleenlasku jääkäripatsaalla, mutta minulle alkoi talvipäivän viileys riittää, oli aika suunnistaa kotiin. Lopetetaan tällä kertaa vielä muutamaan videoon paraatista.



Kristiina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti on tervetullut :)