Teksti - Text

 

You know, kids text a lot today. It's phenomenal.

- Mike DeWine

 

Lisää kuvia aiheesta täällä:

Hapanjuurileivontaa

Kuten aiemmin kerroin, kiinnostuin jokin aika sitten hapanjuurileivonnasta. Olen aiemmin yrittänyt joskus leipoa ruisleipää juurta käyttäen, mutta se ei ollut aivan yksinkertaista. Nyt ajattelin lähestyä aihetta vaalea hapanjuurileipä. Sitä varten menin erään tottuneen hapanjuurileipojan kanssa kuuntelemaan Marttoihin esitystä hapanjuurileivonnasta. Tällä reissulla sain sekä esityksestä että tottuneelta leipojalta hyviä vinkkejä Ensimmäiseksi minun tulisi ehdottomasti lukea aiheesta Suomen hapanjuurileivonnan gurun, Eliisa Kuuselan kirjoja asiasta. Aloittelijan opas on kirjoista ensimmäinen, Leipävallankumous. Toisekseen tulisi liittyä Hapanjuurileipurit Facebook-ryhmään, jossa leipurit ja Eliisa neuvovat ja kokeneet antavat vinkkejä kokemattomammille. Lisäksi YouTubesta löytyy Eliisan videoita Leipäpaja-nimellä aloituksesta aina leivontavaiheisiin asti.

Hankin Leipävallankumouksen kirjastosta ja aloin aiheeseen tutustumisen. Samaan aikaan lueskelin myös Facebook-ryhmän postauksia ja ohjeita. Käytyäni läpi nämä vaiheet uskaltauduin viikkoa ennen pääsiäistä alkuun. Olisin saanut valmista juurta Marttakaveriltani tai esim. tilaamalla Leipäpajalta. Mutta koska olin aloittamassa uutta, päätin tehdä kaiken alusta juuresta alkaen. Joten panin oman juuren alkuun ohjeiden mukaan vedellä ja ruisjauhoilla. Ohjeiden mukaan keitin ja jäähdytin veden ja katsoin, että ruisjauhot olivat suhteellisen tuoreita ja lisäaineettomia. Lisäksi ostin Clas Olssonilta suorareunaisia astioita (tämä vinkki FB-ryhmästä), 1 kpl. litran astian ja 2 kpl. reilun puolen litran astioita.

Itse juuren kypsyttelyyn ja kasvattamiseen menee 1. kerralla 6 päivää, jona aikana aihio pidetään lämpimässä ja sitä ruokitaan joka päivä. Ensin ruisjauholla ja sitten ruis-vehnäjauhon yhdistelmällä. Myös vehnäjauhojen olisi pitänyt olla lisäaineetonta, tuoretta luomujauhoa. Valitettavasti siihen hätään paikalliskaupastamme ei löytynyt lisäaineetonta vehnäjauhoa kuin yhdestä pussista, mutta se oli niin huippukallista, että tyydyin tavalliseen puolikarkeaan vehnäjauhoon, jossa oli jauhonparannetta. Näin kasvattelin juurtani vaaditut 6 päivää.

 

Juuriaihio 1. vuorokauden jälkeen

Ensimmäinen talteen otettu emojuuri esitaikinavaiheen jälkeen

Taikinani tekeytymisen eli autolyysin jälkeen

Sen jälkeen pääsin itse leivontapuuhiin. Sekään ei suju aivan käden käänteessä vaan vaatii esikohotusta, muotoilua, kylmäkohotusta, lisää muotoilua ja kohotusta. Leivontavaihe vaati näin aloittelijalta vielä toista vuorokautta, ennen kuin leipä oli uunivalmis. Sekä kirjassa että FB-ryhmässä korostettiin, että kannattaa aloittelijana noudattaa pikkutarkasti ohjeita, kunnes oppii tuntemaan juurensa käyttäytymisen ja saa tuntuman taikinaan ja leivontaan. Sen jälkeen ohjeita voi alkaa soveltaa itselleen parhaiksi. Leivoin ensimmäiset leipäni tavallisen maalaisleivän (eli kaupunkilaisen hapanleipä) ohjeen mukaan, koska siinä käytettiin vehnäjauhoa, ruisjauhoa ja spelttijauhoa. Paistotapoja oli erilaisia, itse valitsin paistamisen padassa tai oikeammin Römertopf-savipadassa. Tuon savipadan käyttöönkin vinkki tuli FB-ryhmästä. 

Lopullinen leipäni ei noussut kovin komeaksi, vaikka sisällä näkyykin jo ilmakuplia. Syy tähän taas löytyi vinkkien mukaan siitä, että juureni on nuori (siis vastatehty). Ennen seuraavaa leivontakertaa minun on syytä aina välillä ruokkia ja kypsytellä sitä lisää. Tälle sain vahvistukset myös Marttaystävältäni. Juuri kun vahvistuu joka leivontakerralla ja tuottaa jatkossa pirteämmin kohoavia leipiä. Sen sijaan jo ensimmäisten leipien maku oli täysin erilainen kuin hiivalla kohotettujen leipien maku. Se maistui enemmän leivälle, ei hötölle. Ja kuori oli ihanan rapea ja tukeva. Hapanjuurileivän leikkaamiseen tarvitaankin hyvä leipäveitsi. 

 

Kaiken kaikkiaan, hapanjuurileivät leipominen vaatii enemmän paneutumista, aikaa ja tilaa kuin hiivaleivän leipominen. Toisaalta se on mukavaa ajankulua ja keskittymistä vaativaa tekemistä. Sillä välin, kun syön nyt leipomiani 2 leipää, aion vahvistaa juurtani. Olen vahvistanut sitä nyt viikonloppuna ensimmäisen kerran ja tuloksena se oli jo niin reipasta ja kuplivaa, että otin siitä uuden emojuuren ja varmuuskopion. Varmuuskopio, jonka jokaisen tulisi ottaa hyvin toimivasta juuresta, on todellisuudessa kuivattua juurta. Sellainen pitäisi olla jokaisella hapanjuurileipurilla omasta juurestaa sellaisen tilanteen varalle, että varsinainen emojuuri "vahingoittuu" jostain syystä. Tai se voi olla harvoin leipovalle myös se ainoa juurimuoto, jota käytetään haluttaessa leipoa hapanjuurileipää. Uuden emojuuren ja kuvatettavan osan ottamisen jälkeen minulle jäi vielä aktiivista juurta. Mietin, tekisinkö siitä vohveleita tai lettuja, kun löysin Hapanjuurileipurit-ryhmästä vinkin aktiivisen ylijäämäjuuren käytöstä näkkileiväksi. Oli pakko kokeilla.

Hapanjuurinäkkileipä ylijäämäjuuresta

200 g aktiivista juurta

100 g jauhoja (esim. 1/3 vehnäjauhoa, 2/3 ruisjauhoja)

1 tl suolaa

(siemeniä, esim. seesamin, unikon, pellavan)

 

Sekoita ainekset keskenään taikinaksi. Peitä tuorekelmulla tai kostealla kankaalla ja anna tekeytyä lämpimässä 1-2 h.

Jaa taikina osiin. Levitä leivinalustalle siemeniä ja kauli taikinapalat niiden päällä ohuiksi levyiksi. Paista taikina vohveliraudalla kuumimmalla lämpötilalla, kunnes leivät ovat paistuneet rapenkypsiksi. Näkkileivät jäävät keskeltä hieman sitkeiksi, joten voit halutessasi lisäpaistaa niitä uunissa (ehkä 150 C jokunen minuutti).

Näin sain aikaiseksi näkkileipäsiä, jotka maistuivat kaupan happamalta näkkileivältä.

Olen jo aloittanut vapun valmistelut keittämällä perjantaina erän hunajasimaa. Päädyin tähän vaihtoehtoon tänä vuonna. Perussiman sijasta on mahdollista valita useita muitakin vaihtoehtoja kuten marjasimat tai vaikkapa salmiakkisima. Itselläni meni välillä lukuisia vappuja ilman simaa, mutta sitten innostuin kokeilemaan perussiman jälkeen myös erilaisia variantteja ja niin pääsin jälleen simojen makuun.

Kristiina

Ruusun ja Kirjan päivänä

Tänään vietetään Ruusun ja Kirjan päivää, joten nyt ei muuta kuin kaikki kirja käteen tai kuulokkeisiin. Kuulin muuten aamulla radiosta, että kirjan nimen mukaisesti tänään pitäisi miesten antaa naisille ruusu ja naisten miehille kirja. No jaa.

 

 

 

Torstain murhakerho (Richard Osman) tutustuttaa meidät Cooper Chasen seniorikylään. Idyllisessä kylässä on paljon harrastustoimintaa ja yksi sen kerhoista on Torstain murhakerho (kokoontuu nimen Japanilainen ooppera - vapaata keskustelua alla), jonka muodostavat 4 vanhusta. Elizabeth on vaitelias menneisyydestään salaisessa palvelussa, Ibrahim on entinen psykologi, Ron ammattiyhdistysaktivisti ja uusin jäsen Joyce entinen sairaanhoitaja. Alunperin kerhon perusti entinen rikospoliisi Penny, jonka eläkkeelle mukaan ottamia kylmien tapausten kansioita ryhmä tutki ja pyrki ratkomaan avoimeksi jääneitä murhia (ja joskus toimimaan ratkaisun perusteella). Penny on nyttemmin vaipunut koomaan ja makaa kylän sairasosastolla. Siksi Joyce pääsi mukaan ryhmään. Kirjan alussa paikkakunnan poliisin edustaja Donna de Freitas on pitämässä kylässä turvallisuusluentoa. Donna on siirtynyt pikkupaikkakunnalle Lontoosta ja haluaisi tavallisen konstaapelin toimensa sijasta tehdä jotain isompaa. Sitten paikallinen rakennusurakoitsija ja eläkeläiskylän toinen omistaja/yleismies löydetään kotoaan tapettuna. Vihdoin Torstain murhakerholla on tuore, paikallinen tapaus tutkittavaksi. He värväävät poliisiyhteistyöhenkilökseen Donnan edesauttamalla hänen siirtoaan rivikonstaapelista Chris Hudsonin johtamaan rikosryhmään. Kun rakennusurakoitsijan lisäksi myös eläkeläiskylän enemmistöomistaja murhataan juuri, kun tämä aikoo laajentaa kylää hajottamalla entisen nunnien hautausmaan, sekä poliisin että murhakerhon tutkimukset kiihtyvät ja tuovat kerhon piiriin myös Chris Hudsonin.

Helmet lukuhaaste kohdat 3, 6, 7, 17, 22, 27, 42, 43

Mies joka kuoli kahdesti (Richard Osman) jatkaa Torstain murhakerhon toiminnasta kertomista. Elizabeth saa kirjeen entiseltä mieheltään Douglasilta, joka on myös vielä aktiivinen salaisen palvelun agentti. Hän on joutunut pulaan verenhimoisen gangsterin Martin Lomaxin ja tämän varastettujen timanttien takia. Douglas on turvatalossa Coopers Chasen eläkeläiskylässä suojanaan vain yksi agentti, kylän kahvilatyöntekijä Poppy. Mies pyytää Elizabethiltä lisäsuojelua ja niin tehtävä siirtyy koko murhakerhon porukalle. Ennen kuin tehtävä pääsee edes alkuun, Douglas yritetään murhata, siirretään toiseen turvapaikkaa ja sitten sekä hänet että Poppy tapetaan. Antoiko tappokäskyn jälleen Lomax, kuka on murhan takana ja mihin Douglas on piilottanut timantit? Timanttien piilopaikasta Douglas on jättänyt Elizabethille vihjeitä. Tällä kertaa selvitystyössä ovat mukana salaisen palvelun esihenkilö Sue Reardon ja agentti Lance James sekä epäsuorasti myös Donna ja Chris. Murhakerholla on toinenkin tehtävä, kun Ibrahimin ollessa käymässä lähikaupungissa hänet pahoinpidellään. Donna ja Chris tunnistavat kyllä pahoinpitelijän, mutta eivät voi asialle mitään muuta kuin pitää nuorukaiselle puhuttelun, häntä vastaan oli liian vähän konkreettisia todisteita. Jää siis murhakerhon harteille myös huolehtia siitä, että pahoinpitelijä saa teostaan rangaistuksen.

Näiden molempien kirjojen kirjoittaja Richard Osman on Iso-Britanniassa tunnettu koomikko ja TV-juontaja. Näiden kirjojen vireistä vanhuksista ja leppoisasta tunnelmasta tulevat mieleeni Miss Marplen murhatarinat. Paitsi että kirjan ikään kuin pääajatteliaj ja ratkoja Elizabeth on kuin eläkkeellä oleva James Bond salaperäisine kontakteineen ilman actionräminää. Ennemmin kuin jatkuvaan murhaajan perässä juoksemiseen kirjoissa on panostettu ihmisten ja ihmissuhteiden kuvaukseen sekä miljööseen. En ihmettele, että kirjojen filmausoikeudet on jo myyty. Minusta molemmat kirjat olivat mukavaa, kotoista luettavaa ja henkilöhahmot tapaamisen arvoisia. 

Helmet lukuhaaste kohdat 3, 7, 8, 22, 42, 43, 49

Sain käsiini pitkän odotuksen jälkeen Oliivipuun (Lucinda Riley). Siinä Helen matkaa lastensa Alexin ja Immyn kanssa melkein parinkymmenen vuoden tauon jälkeen Kyprokselle perittyään sieltä itselleen rakkaan Pandora-nimisen talon kummisedältään Angusilta. Aviomies Wilhelm ja nuorin perheen lapsista, Fred, ovat tulossa pari päivää myöhemmin. Lapsista 2 nuorinta ovat pariskunnan yhteisiä, mutta 13-vuotias Alex on syntynyt Wienissä Helenin ollessa siellä ballerinana ennen pariskunnan avioliittoa. Tuona kesänä Pandorassa neron älykkyydellä varustettu Alex on päättänyt saada selville, kuka hänen biologinen isänsä on. Pandoraan, jossa kaikkien sinne ensi kertaa saapuvien sanotaan kohtaavan ensirakkautensa, ovat tulossa joksikin aikaa myös Wilhelmin paras ystävä Sasha vaimonsa Julesin sekä lastensa Rupesin ja Violetin (adoptoitu) kanssa, Helenin paras ystävä Sadie parantelemaan sydäntään edellisen seurustelukumppanin jäljiltä sekä Wilhelmin isästään vieroitettu 14-vuotias tytär Chloe edellisestä avioliitosta. Viereiseltä viinitilalta Heleniä auttelemaan ilmaantuu myös komea Alexis, Helenin ensirakkaus siltä ajalta, kun hän vietti kesiään kummisetänsä luona. Myös Helenin entinen tanssipartneri Fabio on tulossa käymään muutamaksi päiväksi. Alexilla, jonka paluu Pandoraan 10 vuotta tuon kesän jälkeen saa muistelemaan tuota ensimmäisen kesän aikaa ja kertomaan päiväkirjansa kautta tapahtumista, on monta isäehdokasta ja tapahtumarikas kesä. Hän rakastuu Chloeen, ottaa yhteen inhoamansa Rupesin kanssa, yrittää pitää avuliaan Alexisin erossa äidistään ja pelkää vanhempiensa avioliiton puolesta kaikkien muiden salaisuuksien ja käänteiden keskellä.

Poiketen aikaisemmista Lucinda Rileyn kirjoista tässä kirjassa ei ole mitään historiallista tapahtumaa tarinan taustalla. Se tuntuu ensin kertovan vain yhdestä perheen ja ystävien kesken vietetystä erilaisesta kesälomasta, jonka aikana tapahtuu mullistuksia ja selviää salaisuuksia. Mutta juuri nuo hiljalleen auki keriytyvät tavallisten ihmisten suuret, aiempiin tapahtumiin perustuvat salaisuudet ovat taattua Rileyn hiljalleen tarinaa auki kerivää tyyliä.  Ja kun kirjan saa luettua loppuun, paljastuu sieltä myös se sukupolvet ylittävä salaisuus. Kuten aina Rileyn kohdalla, pidin tästäkin hänen teoksestaan ja olen siksi pahoillani kirjailijan menehtymisestä syöpään viime vuonna. Menetimme loistavan tarinan kehittelijän ja kertojan. Onneksi minulla on vielä lukematta jokunen hänen kirjoistaan.

Helmet lukuhaaste kohdat 11, 30, 36, 43, 50

Kristiina

Kevättä pukkaa

Se on tuo keväinen auringonpaiste kummallinen asia. Onhan se aivan ihana nautinto talven kylmän ja pimeän jälkeen. Mutta sillä on myös haittapuolensa näin keväällä. Se kun näyttää heti kaikki likaiset ikkunat ja pölyiset nurkat. Se myös antaa kummaa tarmoa talven jälkeen ja aiheuttaa pakkoa tehdä jotain. 

 

Itse tylsistyin pääsiäisen pyhinä pahasti. Perjantaihin mennessä oli ruoat laitettu ja paikat siivottu ja koristeltu. Lauantai vielä menetteli lukiessa ja telkkaria katsellessa. Mutta sunnuntaina sain lorvimisesta tarpeekseni ja kaivoin esiin ikkunanpesuvehkeet. Vaarallista. 

Niin tuli sunnuntaina pestyä ikkunat ja maanantaina puhdistettua ja siivottua parveke. Parvekkeen kevätpesu ja siivous kun ovat edellytys sille, että pääsee kotihommissa eteenpäin. Ilman puhdasta parveketta ja sen kalusteita ei saa kasattua parvekkeelle tuulettumaan tekstiilejä vaatehuoneesta ja -kaapista niiden siivousten ajaksi. Tai kirjoja myös tuulettumaan kirjahyllyjen vahaamisen ajaksi. Tästä ajattelusta huomaa jo, että kevätmoodi on päällä.

 

Onneksi minulla oli menoja tiistaina ja keskiviikkona. Tänään se kevätfiilis iski taas. Vaihtoehtoina oli joko ne vaatetilojen siivoaminen tai polkupyörän pesu ja keväthuolto. Koska oli niin ihanan lämmin päivä, valitsin ulkoilman ja polkupyörän. Nyt sekin on pesty ja rasvattu. Renkaiden pumppauksen kanssa tuli pieni hikka, kun se viime vuonna hankittu pumppuni pikemminkin tyhjensi renkaat kuin pumppasi niihin uutta ilmaa. Mutta lopulta tuokin toimenpide onnistui, kun aikani naama punaisena ähelsin. Nyt voin hyvällä omallatunnolla viikonloppuna aloittaa uuden makrameetyön. Tai siivota ne vaatekomerot.

 

Kristiina

Söpöilyä

Makrotex on tämän viikon lomalla ja minulta loppuivat siniset kuvauskohteet, joten ajattelin tällä kertaa söpöillä valokuvilla. Sain vihdoin Ukon suostumaan kuviin, joissa se ei ole vain silmät kiinni ja jossa siitä näkyy muutakin, kuin takaraivo tai kolmas silmä.

 

Osaan minä poseerata, jos tahdon...

... osaan söpöillä

... tai olla vähän uhkaava

... sori, nyt meni överiksi

... osaan olla ovela

... tai ihan vaan rela

... osaan vaania

... ja kadota

... osaan saalistaa

... ja pyydystää saaliin

Parasta kissanelämässä ovat kuitenkin pienet nautinnot...

ja rentoutuminen

Kristiina