Mielensäpahoittaja, oikeuspatologi ja 1600-luvun elämä

Vasara ja käytettyjä nauloja Mielensäpahoittaja (Tuomas Kyrö) tuo Mielensäpahoittajan vanhuuden kynnykselle. Poika soittelee koko ajan kysellen talon kunnosta, Mielensäpahoittajan valmiudesta siirtyä vanhainkotiin tai keskustan asuntoon ja höpöttelee kotitalon vuokraamisesta muunpaikkakuntalaisille Airbnb:n kautta. Eivät ole sukulaiset käyneet pitkään aikaan eikä Mielensäpahoittaja ole tullut maininneeksi, että vanha talo on alkanut vähitellen rappeutua, kun ei ole selkäkipujen takia päässyt itse korjailemaan. Eräänä päivänä alkaa sohvalla maatessa vettä tippumaan naamalle, yläkerran lämminvesivaraaja vuotaa. Tutut vanhat remonttimiehet ovat siirtyneet tuonpuoleiseen ja uusilla on liikaa kiireitä. Viimein löytyy yksi remontoija, joka voi aloittaa heti. Tullessaan paikan päälle katsastamaan työmaata remontoija Saarikivi löytää yläkerrasta ja johdotuksista aina vaan uutta korjattavaa niin, että lompakkoa ja Mielensäpahoittajaa hirvittää. Yläkertaa puretaan ja korjataan, vesijohto-ongelmien takia pihaakin pitää kaivaa auki, yrittäessään siistiä paikkoja Mielensäpahoittajan selkä antaa lopullisesti periksi ja poikakin haluaa tulla muutaman päivän päästä katsomaan taloa sen laittamiseksi vuokralle. Ei auta Mielensäpahoittajan muu kuin poikansa tulon estääkseen kertoa selän pettämisestä ja sanoa tulevansa heti pojan luokse pääkaupunkiseudulle sen korjaamiseksi. Niin Mielesäpahoittaja jättää Sysi-Suomen, Saarikiven ja apulaiset sekä avoimen tilin rautakauppaan taakseen ja
lähtee kokeilemaan pääkaupunkiseudulle miniän varaamia erilaisia hoitoja. Eteen tulevat erilaiset diagnoosit ja hoidot, rahan loppuminen, pojan perheen rahapula ja avuttomuus, kun ei tiedä, mitä remontille kuuluu. Selkä on saatava kuntoon, että pääsee kotiin töitä valvomaan.

Mielensäpahoittaja on aina omanlaisensa. Asiat pitäisi voida hoitaa entiseen tapaan, ei nykyajan byrokraattisin ja omituisin menetelmin. Ei ennen taloa laitettu luvin ja määräyksin vaan klubiaskiin piirretyn suunnitelman ja työhön osallistujien tietämyksen mukaan. Eikä selän korjaamiseen tarvittu tietoja pullisteluista ja leikkauksista saati sitten fyysikaalisista tai akupaikoista, heittäydyttiin vaan karkean kannon tai kiven päälle, sen jälkeen saunaan ja sillä vaiva hoitui. Yllättävän hyvin tämän kirjan Mielensäpahoittaja kuitenkin käsittää ja sopeutuu tämän päivän menoon. Hauskaa oli luettuna, varmasti vielä hauskempaa tulevaisuudessa katsoa seikkailu näyteltynä.

Olen aina kiinnostunut muistelmista ja mielenkiintoisista työaloista. Epäluonnolliset syyt - oikeuspatologin elämä ja monet kuolemat (Richard Shepherd) on muistelmateos Iso-Britannian yhden johtavan oikeuslääkärin elämäntyöstä ja sen seurauksista. Richard Shepheard oli ollut nuoruudestaan asti kiinnostunut oikeuspatologin ammatista ja hän valmistuikin ammattiin aikana, jolloin ala oli murroksessa. Oikeuspatologin työ alettiin ottaa yhtä tärkeämmäksi ja samalla täsmällisemmäksi osaksi kuoleman syyn tutkimista. Enää ei riittänyt, että patologi vilkaisi ruumista, sanoi kuoleman syyn ja sen enempää ruumista ei oikeastaan tutkittu. Nyt kaikki yksityiskohdat kuolleesta piti alkaa tutkimaan yhä tarkemmin, vaikka ensi näkemältä kuoleman syy saattoi näyttää ilmeiseltä. Valitettavasti ammatti oli myös sellainen, että se pakotti harjoittajansa ottamaan emotionaalista etäisyyttä asioihin. Tällainen asennoituminen toiseen ihmiseen työssään ja jatkuva vaatimus olla ottamatta kantaa tai pysymään puolueettomana ei voinut olla vaikuttamatta myös muihin ihmissuhteisiin työn ulkopuolella. Vaikka Richard Shepherd luuli olevansa kotona lämmin ja hyvä isä ja aviomies, pitkäaikainen avioliitto pysyi loppujen lopuksi koossa vain lasten aikuistumiseen asti. Myös koko elämän ajan loppuun asti läpikäymättömät kauheimmat kuolemien tutkimukset ja kulissit painuivat mieleen ja jäivät sinne aiheuttaen myöhemmin elämässä paniikkikohtauksia ja posttraumaattisen stressihäiriön kaltaisen tilan, joka pakotti välillä lopettamaan ammatin harjoittamisen ja purkamaan elämää kirjaan. Kirja on kirjoitettu kuitenkin hyvin analyyttisesti käyden läpi juuri oikeuslääkäreiden muuttuvaa työkenttää ja työtä, puolueettomuuden säilyttämistä, emotionaalisen irtaantumisen ja käsittelemättömyyden seurauksia ja tietysti tapauksia, jotka ovat jääneet mieleen syystä tai toisesta.

Luen harvoin lasten- tai nuortenkirjoja, mutta jostain syystä Helmet lukuhaasteen FB-sivuilla muutamaan kertaan mainitut nuortenkirjat Noitalapsi ja Näkijä (Celia Reese) alkoivat nakertaa lukuhermoani sen verran, että hain ne kirjastosta. Sarja alkaa kirjalla Noitalapsi, jossa1600-luvulla eläneen päähenkilön, englantilaistyttö Mary Newsburyn, isoäiti ja holhooja Alice Nuttal on juuri poltettu noitana ja tyttöäkin epäillään noidaksi. Eikä syyttä, sillä myös Mary on parantaja ja näkijä, taidot kun periytyvät suvussa. Polttotapahtuman aikana vieras nainen hakee Maryn ja varustaa hänet matkalle Amerikkaan uudisasukkaaksi yhdessä maasta pakenevien kveekarien kanssa. He ovat matkalla kohti Salemia uudessa maailmassa, mutta siirtyvät sieltä edelleen uskonveljien perustamaan Beulahiin. Matkan aikana leski ja parantaja Martha Everdale ottaa Maryn suojatikseen. Tyttö ystävystyy myös kveekaripariskunta John ja Sarah Riversin ja heidän tyttärensä Rebekahin sekä laivapoika Jack Gillin ja lontoolaisapteekkari Jonah Morsen ja tämän pojan Tobiaksen kanssa. Beulahissa eletään erittäin uskonnollisesti ja valitettavasti myös aivan yhtä ahdasmielisesti kuin kotona Englannissa.  Mary kulkee omia teitään kasveihin Marthan ja Jonahin avustuksella tutustuen ja kun hän vielä ystävystyy intiaanipoika Närhen ja tämän isoisän Valkoisen Kotkan kanssa salaa saaden samalla siirtokunnan 4 nuoren tytön "jengin" vihat niskaansa kieltäydyttyään auttamasta näitä loitsimisessa, aletaan häntä taas syyttää noituudesta ja Mary joutuu pakenemaan siirtokunnasta metsään. Tämän Maryn tarinan kerrotaan kirjan alussa perustuvan päiväkirjasivuihin, jotka löytyivät vasta nykyaikana kätkettynä vanhaan tilkkutäkkiin. Kertomus päiväkirjasta ja Maryn tarina tuntuivat niin uskottavalta, että jouduin oikein loppusanoista tarkastamaan, että tarina oli todella fiktiivinen eikä tosi.

Noitalapsen tarina loppui siihen, että Mary oli karannut metsään talvella ja oli jäätymässä sinne. Maryn tarina jatkuu osassa Näkijä, mutta hieman eri tavalla. Alison Ellman on tutkija, joka on kirjoittanut täkistä löytyneiden päiväkirjasivujen pohjalta kirjan Maryn tarinasta. Hän yrittää myös selvittää Maryn ja muiden päiväkirjassa esiintyneiden henkilöiden jatkokohtaloita. Muista hän on saanut paljon selville, mutta ei Marysta, joten Alison panee nettiin kyselyn Marysta. Sen näkee Bostonissa yliopistossa opiskeleva nuori intiaaninainen, Agnes Herne. Hän on myös lukenut kirjan ja aavistaa sisimmässään näkemiensä unien perusteella, että on itse sukua Marylle. Hän ottaa yhteyttä Alisoniin ja saa tältä kyydin reservaattiin kasvattajansa M-tädin, myös parantajan ja henkiohjaajan luokse. Agnes kuvittelee M-tädin tietävän Marysta, mutta todellisuudessa M-täti johdattaa Agnesin henkimatkalle Maryn elämään. Niin saamme lukea vuoroon Agnesin tunnoista ja vuoroin Maryn tarinaa hänen loppuelämästään. Mary on mennyt naimisiin pelastajansa, intiaani Närhen kanssa, kokenut valkoihoisten levittäytymisen Amerikan alueelle ja intiaanisodat. Agnesin tehtävänä taas on saattaa matkansa ja opettelunsa loppuun ja välittää tarina Alisonille. Molemmat kirjat oli helppoa ja sujuvaa lukea ja aihealueet noituus, Amerikan valkoisen siirtolaisuuden alku ja alkuperäiskansojen elämä ovat ainakin minua suunnattomasti kiinnostavia asioita, joista voisi lukea enemmänkin. Suosittelen luettavaksi hieman vanhemmillekin.

Kristiina

Murha, synti ja syrjästäkatsoja

Huoneen 622 arvoitus (Joël Dicker) kuului luettavien kirjojen listalleni ja onnistui saamaan sen luettavakseni. Kirja alkaa minämuodossa, kun sveitsiläisen kirjailija Joëlin kustantaja, ystävä ja isähahmo Bernard de Fallois kuolee, suhde naapurin Sloanen kanssa kariutuu ja assistentti Denise lähtee lomalle. Surullinen Joël matkustaa Verbier-nimiseen alppikylään ja siellä hotelli Palace de Verbieriin lomailemaan ja potemaan surujaan. Hän majoittuu huoneeseen 623 ja huomaa, että kerroksesta löytyy myös huone 621 ja 621B, muttei huonetta 622. Portieeri selittää syyksi asiakkaidenhoukuttelukikan, jonka hotellin perustaja herra Rose keksi. Joelin huonenaapuri, kaunis ja räväkkä Scarlet kuitenkin keksii, että huoneessa 622 on 15 vuotta tehty vieläkin selvittämätön murha, käskee Joëlia tutkimaan asiaa ja kirjoittamaan tapauksesta kirjan ja nimittää itsensä samalla Joëlin tutkimusassistentiksi. Vastahakoinen kirjailija suostuu mukaan tutkimuksiin ja niin kirjassa aletaan liikkuminen kahdella aikatasolla, ajassa ennen tuota 15 vuotta aiemmin tapahtunutta murhaa ja nykyajassa, jossa kaksikko tutkii murhaan johtaneita tapahtumia. Murhaan ja siihen johtaneisiin tapahtumiin liittyy Ebeznerin pankki ja sen odottava tuleva johtaja Macaire Ebezner, hänen vaimonsa Anastasia, Palace de Verbierin entinen työntekijä ja Ebeznerpankin nykyinen arvostettu pankkiiri Lev Levovitch, pankin johtokunnan 3 jäsentä, Palace de Verbierin johtaja herra Rose ja hänelle työskentelevä Levin isä Sol, Macairen assistentti Christina ja taloudenhoitaja Arma. Pankin entinen johtaja, Macairen isä on juuri kuollut ja uusi johtaja ei enää ole automaattisesti hänen poikansa, vaan asiasta äänestävät johtokunnan 3 jäsentä. Macairen valinta pitäisi olla selvä, kunnes tämä kuulee assistentiltään, että yksi johtokunnan jäsenistä ei katso tätä päteväksi johtamaan pankkia ja aikoo todistaa muillekin jäsenille, että uudeksi johtajaksi pitää valita Lev Levovitch. Alkaa huikea juonittelujen suma, jossa jokainen osapuoli juonittelee tahoillaan jokainen omasta syystään ja eri lopputulosten saavuttamiseksi.

Suurin osa kirjasta käsittelee tapahtumia ennen murhaa. Tähän päivään palataan aina välillä, kun kaksikkomme etsii uusia tietoja ja käy läpi aina välillä toistaiseksi selvinneitä faktoja. Loppua kohti kirjan juonittelut saavat niin ennalta arvaamattomia käänteitä, että jopa Hercules Poirotilla olisi ollut vaikeuksia kaikkien vyyhtien selvittämisessä. Dickerillä on mainio tyyli kirjoittaa kirjansa aina kirjailijan perspektiivistä, nyt jopa omastaan. Murhaa ja murhaan johtaneita tapahtumia selviteltäessä hän kertoilee Scarletille miten kirja rakennetaan, miten se syntyy ja selvittää muutenkin kirjan kirjoittamisen ja kustannusmaailman saloja. Tuntui jännittävältä lukea kirjaa, jota ikään kuin kirjoitettiin ja sen tapahtumia selvitettiin sitä lukiessani. Hieno ja monivivahteinen dekkari, jossa riittää yllätyksiä joka mutkan taakse. Hieman kirjan tahti hidastui ja teksti tylsistytti paikka paikoin, kun henkilöhahmot alkoivat syvällisesti ja pitkäveteisesti mietiskellä sivukaupalla elämäntilannettaan ja päämääriään tai kun mukaan tuotiin merkityksetöntä toimintaa eli naisten teehetkiä ja Anastasian äidin ja sisaren turhaa "rikkaisiin naimisiin"-öykkäröintiä. Siitäkin huolimatta pidin kirjasta.

Margaretan synti (Jenna Kostet) perustuu todelliseen, dokumentoituun tapaukseen, jossa porvarisrouva Margareta Kitt myrkytti 1600-luvulla miehensä Mårten Hoenin ja tuomittiin teloitettavaksi. Tämä kaikki löytyy Turun raadin pöytäkirjoista. Mutta kirja ei käsittelekään itse tapausta ja sen oikeudenkäyntiä. Kirja alkaa siitä, kun Margareta on jo tuomittu teloitettavaksi, mutta koska hän on raskaana, hänen täytyy odottaa teloituksen toimeenpanoa lapsen syntymään asti. Niin kauan Margareta istuu raatihuoneen sellissä seuranaan vain kaupunginpalvelija Jaakob ja pyöveli Henrik. Kirjaan on tallennettu pääasiallisesti Margaretan fiktiivisiä vuodatuksia Jakobille elämästään, tapahtumista, naisen asemasta ja ajatusmaailmasta ja koko silloisesta elämästä Turussa. Margaretan nuoruudesta ja vapaudenkaipuusta, hänen sen aikaiselle naiselle ja vaimolle sopimattomasta käyttäytymisestään, miksi naista pidettiin niin erilaisena kuin miestä vaikka he tosiasiassa olivat täysin samanlaisia. Margaretan vanhemmat ovat naittaneet hänet täysin hänelle sopimattomalle miehelle. Margareta ei lainkaan vastannut vanhemman miehen odotuksia vaimosta. Margareta taas halveksi Mårtenin käytöstä, luonnetta, hänen suhtautumistaan vaimoonsa ja yleensä hänen käytöstään ja ajatusmaailmaansa. Niinpä hän myrkytti miehensä tämän yritettyä sitä ennen oikeudessa jo kerran todistaa Margaretan sopimattomaksi vaimoksi, jotka syytteet kumoutuivat. Margareta käyttäytyi muutenkin sopimattomasti ja herjasi häntä halveksinutta raatimiestä ja piipahti myös siitä oikeudessa. Välillä näemme välähdyksiä myös Jakobin ja hänen vaimonsa Karinin köyhästä elämästä ja lapsenodotuksesta sekä tutkimme juron Henrikin ajatuksia, hänen noidaksi ja varkaaksi syytetyn vaimonsa toimia ja siksi pyöveliksi pakotetun miehen elämää. Kuunnellessaan puhumista rakastavaa Margaretia ensin vastahakoisesti ja aikaa myöten tarkemmin Jakob alkaa ajatella asioita ja sen hetkistä miesten, varsinkin korkea-arvoisten, määräämää ja määrittelemää elämää, sekä omaansa että naisten elämää yleensä. Hän haluaa epätoivoisesti ymmärtää Margaretaa ja tämän ajatuksia, koska silloin hän voisi ymmärtää myös muita naisia, esimerkiksi vaimoaan ja nuoruudenrakastettuaan. Hänellä herää ajatuksia siitä, että vaikka Margareta myöntää aivan omasta aloitteestaan myrkyttäneensä miehensä, onko tämä yksin syyllinen ja jos on, niin mihin?

Tällaiset historiaa käsittelevät fiktiiviset kirjat ovat mielenkiintoisia. Varsinkin tällaiset, jotka herättävät ajatuksen sen ajan elämän arvoista, normeista ja odotuksista ja todellisuudesta. Margareta on kirjassa nainen, joka haluaisi elää samantapaista elämää kuin aikansa miehet eikä suostu taipumaan miesten vaatimusten ja normien kaavaan. Jakob taas on mies, joka on täysin taipunut elämään sen ajan vaatimusten ja tapojen sekä asemansa mukaan ja hänen ajatuksensa naisista ja elämästä ovat juuri sellaisia, jotka Margareta kyseenalaistaa ja saa vähitellen Jakobinkin laajentamaan ajatusmaailmaansa edes vähän. Mielenkiintoista, joskin paikka paikoin hieman puuduttavaa tekstiä.

Ilmeisesti Syrjästäkatsoja-sarjan uusin kirja Näkijä (Enni Mustonen) on sarjan viimeinen kirja, koska edelliset ovat edenneen kantaäiti Idasta hänen tyttärensä Kirstin kautta tämän tyttäreen Vienaan. Vienalle ei kuitenkaan siunaannu lasta, joten ilmeisesti sarja nyt päättyy. Aikuinen Viena elää elämäänsä
Hollywoodissa elokuvien ja elokuvatähtien pukijana ja siellä hänellä on turvanaan vuokraemäntä ja pomo, äidin paikan ottanut pohjalaisnainen Martta. Kirjassa vilahtelee maailmantähtiä Frank Sinatrasta Marilyn Monroeen ja Clark Gablesta Lauren Bacalliin. Välillä Viena piipahtelee Suomessa puvustamassa Tuntemattoman sotilaan näyttelijöitä palatakseen sitten takaisin Hollywoodiin. Vienalla on vuosia ollut intohimoinen rakkaussuhde viulisti Jon Blumen kanssa. Mies on vain ikävästi naimisissa alkoholisoituneen Judithin, Louis B. Mayerin sisarentyttären tyttären kanssa. Suomessa piipahtaminen tapahtuu, kun Viena tajuaa tilanteen toivottomuuden ja panee välit poikki Jonin kanssa. Jon kuitenkin tupsahtaa Suomeen, kertoo Judithin haluavan avioeroa ja kosii Vienaa. He menevät naimisiin, mutta Jon alkaa sairastella eikä pariskunta saa lapsia ennen miehen kuolemaa. Martta muuttaa Vienan rantataloon vuokralaiseksi ja elävät elämäänsä elokuvamaailman kiihkeän tempon ja oman rauhallisen elämänsä välillä. Martan myöhäiselämään ilmaantuu vähitellen Otto Virta, huvilavahti ja puuseppä ja Vienakin heilastelee vakavahkosti Matt Hallin (Halla), entisen upseerin ja nykyisen poliisin kanssa, kunnes tämä kertoo siirtyvänsä CIAhin ja avioliiton olevan niin ollen mahdoton. Viena päättää, että Jon oli hänelle se ainoa oikea ja miehet saavat Mattin jälkeen jäädä hänen elämästään. 

Kun aiemmin olemme seuranneet sivusta kulttuuripiirejä Suomessa 1800-luvulta asti, tässä osassa pääsemme osaksi amerikkalaista elokuvaglamouria. Tämä osa ei enää mielestäni tavoita sitä mietiskelyn ja tekemisen tasoa, jotka aiemmat osat tavoittivat. Kirja on toki historiallisesti kiinnostava, mutta se jää jotenkin pinnalliseksi ihmisten osalta. Silti pidin myös tämän osan pintaliidosta ja vauhdikkaastakin menosta.

Kristiina

Maalaamista, ihmissuhteita ja salaisuuksia

Sain aikani jonottaa kirjaston varauslistalla, kunnes oli vuoroni tarttua teokseen Rottien pyhimys (Anneli Kanto). Kirjan alussa Hattulan Pyhän Ristin kirkon seinät ovat olleet aikansa vain kalkitun valkoiset kiitos kuvien valinnan aiheuttamien kahnausten ja rahoitusasioiden. Nyt on kuitenkin linnanherra Åke Tott luvannut rahoituksen ja piispa sekä tuomiokapituli ovat päässeet sopimukseen maalattavista kuvista ja niiden hinnasta. Todellisuudessa kirkon maalareista ei ole tietoa, mutta kirjassa kirkkoa maalaamaan saapuvat v. 1513 mestarimaalari Andreas Pictor, mestari Martinus ja apupoika, suomen kieltä osaava Vilppu Niilonpoika. Vilppulan kirkon puolesta työtä valvovat kirkkoisäntä Klemetti, tarkka ja tunnollinen mies, sekä kirkkoherra Petrus Herckepaeus (paikkakunnalla nuorena poikana Mulli-Pekka Härkäpäänä tunnettu ison talon riehakas poika). Maalareiden tehtävänä on maalata kuvat, jotka selvittävät lukutaidottomalle kansalle raamatun tarinat ja sen, miten ihmisen tulee elämäänsä elää. Kirkkoisännän ja kirkkoherran taas tulee valvoa työtä ja sen laatua, majoittaa ja hoitaa maalareiden maalliset tarpeet ja varjella Hattulan kirkon aarretta, ristiä ja sen sisällä olevaa pyhäinjäännöksen palasta.

Työt pääsevät juuri alkuun, kun apupoika Vilppu putoaa tikkailta ja ruhjoo kätensä. Uudeksi avuksi tarjotaan jos jonkinnäköistä tomppelia, kunnes linnanherran vaimo Märta suosittelee tyttöä. kylässä asuvaa nyttemmin kuolleen tiilimestari Rutgerin ottotytärtä Pelliinaa. Tyttöä pidetään omituisena, kyläläiset karsastavat häntä ja syntyperäkin on epämääräinen. Mutta Rutger on vaalinut tytön taiteellisia taipumuksia ja opettanut hänet lukemaan, kirjoittamaan ja puhumaan kieliä, mm. ruotsia. Vaikka tyttö kirkkomaalarina tuntuu miehistä kauhistuttavalta, he päätyvät ottamaan tämän ryhmäänsä juuri taiteellisten taipumusten ja nopean oppimisen johdosta. Pelliina osoittautuukin kirjan varsinaiseksi päähenkilöksi. 

Tuntuu omituiselta ajatella, että yhden kirkon maalaamisesta keväästä syksyyn saa aihetta näin monipuoliseksi kirjaksi. Varsinkin, kun oikeista kirkkomaalareista ja maalaustyöstä on olemassa niin vähän todellista tietoa. Kirja vie kuitenkin niin syvälle maalaustekniikoihin ja kuvien tarkoitusten maailmaan, etten itsekään voinut olla kirjan puolessa välissä googlaamatta kuvia kirkon maalauksista. Lisäksi kirja on niin täynnä tuon ajan työ- ja toimintatapojen kuvausta, tekniikoita ja maalausten selityksiä ja ihmisten elämää, että se vain tempaisi mukaansa tuohon aikaan ja kuukausiin. Mukavana sivujuonena mukaan tulevat kirkkoisännän ja kirkkoherran valtataistelut, kirkkoherran yritys korostaa itseään tärkeänä uskonoppineena Upsalan miehenä, ei Mulli-Pekkana, rakkaus ja elämän realiteetit ja jopa dekkarin piirteet, kun arvokas pyhäinjäännöksen kappale katoaa. Kirjasta löytyvät niin draama, huumori kuin jännityskin. 1A-luokkaa koko kirja alusta loppuun.

Helmet lukuhaaste kohdat 1, 8, 14, 16, 18, 28, 34, 43

Aikuiset ihmiset (Marian Keyes) lupaa esittelynä muhevia paljastuksia ja hauskoja tilanteita, kun suuren irlantilaisperheen yksi jäsen saa aivotärähdyksen ja alkaa paljastamaan perheenjäsenten salaisuuksia. Niin kirja alkaakin. Perheen aikuiset ovat veljekset Johnny, Ed ja Liam Casey sekä heidän vaimonsa Jessie, Cara ja Nell. Johnny on Jessien toinen aviomies ja liikekumppani. Mukana kummittelee myös Jessien ensimmäinen aviomies ja Johnnyn paras ystävä, edesmennyt Rory, tämän vanhemmat ja sisarukset sekä pariskuntien lapset. Ed on sympaattinen persoona, joka rakastaa aidosti vaimoaan Caraa. Caralla taas on koko elämänsä ajan ollut vaikeuksia ulkoisen olemuksensa ja painonsa kanssa ja huolimatta pariskunnan rakkaudesta hän sairastaa bulimiaa, jonka kieltää itseltään ja salaa muilta. Liam taas on entinen menestysjuoksija, joka uransa jälkeen nai rikkaan naisen ja perusti perheen lapsineen. Kun eläminen vaimon rahoilla alkoi tympiä, hän erosi ja lapset jäivät vaimolle. Tavatessaan nykyisen vaimonsa, teatterilavastaja Nellin, joka elää vaatimattomasti ja melkein aina rahattomana menestyksen partaalla ja puolustaa eettisiä arvoja, Liam eläytyy naisen maailmaan ja jättää paljastamatta todellista minäänsä ennen avioliittoa. Caralla ja Edillä on myös lapsia, jotka ovat kirjassa sekoittamassa pakkaa samoin kuin Liamin entinen vaimo ja lapset. Varsin sekalainen ja runsaslukuinen seurakunta siis.

Kirja alkaakin Caran aivotärähdysten aiheuttamalla paljastuskohtauksella erään loputtomien sukukokoontumisten sarjan päivällisen aikana. Sen jälkeen siirrytään kuitenkin taaksepäin seuraamaan itse kunkin pariskunnan elämän tapahtumia ja niiden ongelmia. Miksi Jessie haluaa koko ajan esittää rikasta, menestyvää liikenaista ja pakottaa kerta toisensa jälkeen yhteen suvun jäsenet, joista osa ei voi sietää toisiaan? Miten käy Caran ja Edin, kun Cara koko ajan kipuilee ulkonäkönsä kanssa, keksii vaikka minkälaisia keinoja kiertää ihmedieettejään pakottaen Edin peliinsä ja kun bulimia lopulta paljastuu? Mitä tapahtuu Nellille, kun hän vaatimattomaan elämäntapaan tottuneena ja korkein eettisin vaatimuksin varustettuna huomaakin, ettei hänen vasta naimansa aviomies Liam ole lainkaan sellainen, kuin esitti olevansa?

Vaikka kirja oli ihan luettava ihmisten melko "tavanomaisine" ongelmineen, jotenkin se oli toisaalta hienoinen pettymyskin. Kun oletti suuria salaisuuksien paljastumisia ja hauskoja aikoja niiden parissa, paluu taaksepäin tapahtumissa ja tosiasiassa kaikkien pariskuntien omien ja yhteisten kipukohtien käsittely hiljalleen ajan kuluessa tuntuikin aivan tavalliselta ihmissuhdekertomukselta. Onhan niitä mukava ulkopuolisen tarkastella, mutta ei kirja ainakaan minulle antanut niin paljoa kuin siltä odotin. 

Helmet lukuhaaste kohdat  19, 22

 

Perhosten huone (Lucinda Riley) osoittaa jälleen Rileyn loistavan tavalla lomittaa nykyaikaa ja historiaa ja kuljettaa juonta jouhevasti niin, että koko ajan taustalla vaanii joukko salaisuuksia, jotka vähitellen paljastuvat. 

Kirjan alussa 69-vuotias Posy asuu lapsuudenkodissaan Admiral Housessa, valtavassa 29-huoneisessa talossa, jonka puutarhan Posey on rakentanut isänsä suunnitelmien mukaan ja jota hän vaalii rakkaudella ja ammattitaidolla. Posyn äiti oli ranskalainen yökerholaulajatar ja isä luontoa rakastava ja tutkiva taistelulentäjä, Admiral House oli heidän kolmen koti tytön lapsuudessa ennen toista maailmansotaa ja sodan aikana. Lapsuudenmuistoissa siellä eli rakastava, ystävien ympäröimä ja loistokasta mutta samalla rauhallista elämää viettänyt perhe. Kun haavoittunut isä toipuu ja palaa sotaan, äiti lähettää Posyn isän äidin luokse maaseudulle ja lähtee itse Ranskaan. Sitten isä kuolee, äiti jää maailmalle vähin yhteydenotoin ja vaikka Posy viihtyy hyvin isoäitinsä kanssa ja saa ikäisiään ystäviä, hän kaipaa takaisin Admiral Houseen ja kokee ulkopuolisuutta ja juurettomuutta. Sama jatkuu vielä yliopistossa Posyn opiskellessa yliopistossa luonnontieteitä, kihlautuessa ja siirtyessä työelämään unelmiensa työpaikkaan. Posy purkaa kihlauksensa rakastuttuaan näyttelijäksi haluavaan Frediin ja pariskunta suunnittelee naimisiin menoa. Sitten Fred katoaa mitään selittämättä, Posy nai entisen kihlattunsa, he muuttavat takaisin Admiral Houseen ja saavat kaksi lasta, pojat Samin ja Nickin. Aviomiehen kuoltua Posy omistautuu pojilleen ja puutarhalleen. Nyt jo ikäihmisenä Posysta alkaa tuntua, että talon rapistuessa ja lasten eläessä omaa elämäänsä on aika myydä talo. Se vaan ei ole niin yksinkertaista. Pojista vanhempi Sam on mennyt naimisiin kiltin Amyn kanssa. Mies perustaa yrityksen toisensa jälkeen ja jokainen niistä kaatuu. Perheen ja lasten toimeentulo ja asioiden hoito jää yksin Amyn harteille ja Samilla on jälleen uusi yritys kiikarissa. Siihen suunnitelmaan kuuluu äidin talon osto ja sen muuttaminen asunnoiksi. Nuorempi poika Nick taas perusti Lontooseen menestyksekkään antiikkiliikkeen, koki onnettoman rakkauden, muutti Australiaan 10 vuodeksi sielläkin hyvin menestyneeksi antiikkikauppiaaksi ja palaa nyt takaisin Englantiin. Palattuaan hän rakastuu ensisilmäyksellä entiseen malliin ja vintagevaatekauppiaaseen Tammyyn, joka myös lämpenee vähitellen miehelle. Mutta samalla Tammysta tuntuu, että vakavasta seurustelusta huolimatta Nick salaa jotain. Samoihin aikoihin Posyn elämään tupsahtaa takaisin ihastuttava ja rakastettava, mutta samalla välttelevä ja salaisuuksia hautova Fred. Mukaan heitetään vielä menestyvä, komea ja sympaattinen kirjailija, joka majoittuu Admiral Houseen saadakseen kirjoittaa seuraavan kirjansa ja ystävystyy Posyn ja erityisesti Amyn ja hänen lapsiensa kanssa.

Näiden ja muutaman muunkin kirjan henkilön elämistä löytyy suuria salaisuuksia, jotka vähitellen kirjan loppua kohti paljastuvat. Jälleen kerran Rileyn loistava tarinan kehittely ja juonen kulku johtavat mutkien kautta monien salaisuuksien ilmi tulemiseen. Salaisuudet koskevat sekä poikia että isolta osin Posya ja hänen elämäänsä lapsuudesta asti. Taas minulle kävi niin, että kun aloin lukea Rileyn kirjaa, en olisi millään malttanut odottaa saadakseni selville, mitä tuleman pitää. Minä kun satun kuulumaan siihen joukkoon, joka ihailee Lucinda Rileyn kykyä kehittää kirjaansa mitä odottamattomimpia juonenkäänteitä. Toki kirjasta arvosteltavaakin voi löytää, kuten aina kauniit naiset ja komeat miehet, liiallinen syöminen ja juominen ja välillä ärsyttävä naisen avuttomuus, mutta ainakin itse sivuutin sellaisen ja nautin itse juonesta ja tunnelmasta.

Helmet lukuhaaste kohdat 37

Kristiina

Puuvilla, viulu ja kirjat

Pumpulienkeli (Susanna Alakoski) veti minua puoleensa alun perin siksi, että tämän 4 naissukupolven tarinaa kertovan kirjasarjan aloitusosa sijoittuu Pohjanmaalle ja Vaasaan. Hilda syntyy maalaistalon tyttäreksi Sorolan taloon Pohjanmaalle. Isä on lähtenyt ennen tytön syntymää Amerikkaan ja kadonnut sinne ja äiti sairastuu synnytyksen jälkeen "tuijotustautiin" ja katoaa myöhemmin kokonaan. Onneksi talossa on Sanna-täti, joka ottaa alusta lähtien äidin paikan Hildan elämässä. Samassa pihapiirissä asuvat myös äidin siskot perheineen. Hildan maalaiselämää seurataan aina rippi-ikään asti, jolloin Hilda hairahtuu, saa lapsen, ajetaan pois kotoa ja hän päätyy hieman kauemmaksi taloon toiseksi talon kahdesta piiasta. Hän ystävystyy talon toisen piian, Hellin kanssa. Yhdessä he päättävät lähteä vapaapäivän ja palkan perässä Vaasaan puuvillatehtaalle töihin. Molemmat saavat paikan ja kortteerin yhteisestä huoneesta Vaasan Palosaarelta. Alkaa raskas, elämäniän kestävä työ puuvillatehtaassa. Hilda avioituu ja saa kaksi lasta, Gretan ja Jonnin. Helli taas, isän punikkitaustan pohjalta päätyy feministiksi ja ammattiliiton esitaistelijaksi. 

Ensimmäisessä osassa käydään läpi työläisnaisen raskasta osaa. Työpäivät ovat pitkiä, mitään koulutusta ei annettu työhön eikä muutenkaan, työolosuhteet ovat surkeat, koti on hoidettava työn ohella ja rahaa on vähän käytettäväksi. Helli tuo kuvaan yrityksiä parantaa työtekijän asemaa ja työolosuhteita edes vähän. Hilda olisi itsellään aivan tyytyväinen elämäänsä ja joutuu aina välillä myöntämään Hellin väitteet ja vaateet oikeiksikin. Kirja maalaa todella loistavasti kuvan tehdastyöstä joskus niin tarkasti, että voi itse tuntea olevansa mukana päivän aikataulutetussa, virheistä sakottavassa työssä koneiden metelissä ja tehdassalin huonoissa olosuhteissa pölyineen ja rottineen. Hyvin on kuvattu myös työn seuraukset eli ennenaikaisen vanhenemisen ja fyysiset vaivat ja tapaturmat. Kotielämän vaatimattomuus ja vaateet sekä työläiskaupunginosa yleinen ilmapiiri tulevat myös hyvin esille kirjassa. Vaasalaisena oli antoisaa lukea elämästä maalla 1900-luvun alussa ja myöhemmin kaupungissa työläisoloissa ohi lama- ja pula-aikojen sekä toisen maailmansodan aika myöhempiin rauhallisiin, hieman kohentuviin oloihin asti. Seuraavaksi seikkaileva Greta ja hänen veljensä haaveilevat jo kirjan lopussa muunlaisesta elämästä kuin tehdastyöläisen raadannasta kotipaikkakunnalla.

Helmet lukuhaaste kohdat 1, 5, 6, 7, 14, 17, 26, 43

Linda Lampenius - Kesytön elämäni ei mainitse kirjan kirjoittajaa, mutta olen saanut itse käsityksen, että piilokirjoittajana on toiminut Arja Gothoni. Voin tietysti olla väärässä, koska kirja on kirjoitettu minämuodossa. Kirjassa Linda kertoo elämänsä tapahtumista lapsuudesta nykypäivään. Linda esiintyi yleisölle jo lapsesta asti pienenä lähinnä laulaen ja näytellen. Aloitettuaan viulunsoiton hän siirtyy jo nuorena Szilvayn veljesten musiikkiryhmään ja opetettavaksi ("Viuluviikarit") ja oppi siellä kovan harjoittelun ja kurinalaisuuden meiningin. Kotona perhe-elämä taas oli välillä silkkaa kaaosta. Isä oli työnarkomaani ja näyttelijä-äiti ajautui vähitellen alkoholi- ja pillerikierteisiin. Koska vanhempien mukaan kodin asioista ei puhuttu muille vaan ne hoidettiin omien seinien sisällä, Linda ajautui jo nuorena huolehtimaan kodista ja äidistä tämän ollessa pillerihuuruissa tai sairaalahoidossa. Se ja ankaran kurinalainen, kaiken liikenevän aikansa soittamiselle omistanut Linda ajautui vähitellen kovan paineen alle. Kun itsenäistyvä nuori nainen oli aikansa kokeillut juhlimista ja rempseämpää elämää, kurinalaisuus ajoi hänet myös kuntoilemaan liiallisesti, syömään vain valittuja, ruumista "myrkyttämättömiä" ruokia ja muutenkin ylläpitämään "tervettä" elämäntapaa, jossa itse asiassa jo näkyivät merkit syömishäiriöstä vakaana pidettävän, alhaisen painon kautta. Linda kertoi, kuinka hänen halunsa tuoda esiin klassista musiikkia kaikille sukupolville teki hänestä vähitellen julkkiksen ja supertähden, jonka musiikkikaari kulki Suomesta Ruotsin kautta jenkkeihin. Hänen kertomuksensa agentti- ja sopimuskommervenkeista varsinkin jenkeissä ovat välillä aika hurjia samoin kuin varsinkin suomalaisen (myös ruotsalaisen) lehdistön suhtautuminen ja kirjoittelu, kun joku omista menestyy maailmalla ("hän valehtelee, ei sittenkään sopimusta, ei mikään menestys"). Lindan seurustelukumppaneista saa varsin omituisen kuvan, useimmat heistä ovat osoittautuneet mustasukkaisiksi, omistushaluisiksi, Lindan elämästä määräämään pyrkineiksi mänteiksi. Tosin kirjasta myös ilmenee, että muutaman kerran Linda on suostunut jonkun kosintaan tietäen varsin hyvin, ettei suhteella ole tulevaisuutta ja paennut sitten tilannetta toiseen maahan töitä tekemään. Myös Peter Nygård ja hänen aiheuttamansa oikeushaaste-episodi käydään kirjassa läpi. Onneksi loppua kohti kirjasta saa sellaisen kuvan, että Lindan elämä niin häiriötilojen, työn kuin yksityispuolenkin osalta on vähitellen selkeytymässä ja rauhoittumassa.

Helmet lukuhaaste kohdat 30, 38

Kirjastosta oli pakko napata mukaan kirja Kissa joka suojeli kirjoja (Sōsuke Natsukawa), koska nimessä oli kissa ja kirja. Kirjan alussa teini-ikäinen, sosiaalisesti rajoittunut ja kömpelö mutta kirjoista pitävä Rintaro on juuri menettänyt isoisänsä. Rintaron vanhemmat ovat kuolleet hänen ollessaan vasta lapsi ja antikvariaatin omistanut isoisä on kasvattanut hänet. Isoisäkin oli rakastanut kirjoja ja hänen antikvariaatissaan ei myyty moderneja bestsellereitä tai mangakirjoja vaan maailmankirjallisuuden huippuja. Tosin ei liike paljoa tuottanutkaan mutta isoisälle ja myös Rintarolle kirjat olivat tärkeämpiä kuin raha. Nyt Rintaron on tarkoitus muuttaa muualla asuvan tätinsä luokse. Hautajaisten jälkeen Rintaro sulkeutuu entisestään, lintsaa koulusta, hoitaa antikvariaatissa loppuunmyyntiä sekä niitä askareita, joita isoisä ennen hoiti kaupassa joka päivä. Poika ajattelee, ettei hänenlaisellaan nössykällä kirjatoukalla ole ystäviä eikä kukaan välitä hänestä, vaikka hiekan vanhempi koulun atleetti ja sankari sekä kaupan asiakas Ryota pistäytyy käymässä asiakkaana ja keskustelukumppanina ja luokan tarmokas joskin suorapuheinen puheenjohtajatyttö Sayo käy tuon tuosta tuomassa hänelle reissuvihkoa ja patistamassa poikaa kouluun. 

Eräänä päivänä tapahtuu kummia: kauppaan tulee oranssi puhuva Tiikeri-kissa, joka pyytää Rintaroa mukaansa pelastamaan kirjoja. On suoritettava labyrinttitehtävä, jonka tarkoituksena on pelastaa iso määrä vangittuja kirjoja. Tästä alkaa kirjan sadunomainen mielikuvitusseikkailujen osuus. Kaiken kaikkiaan kissan ja Rintaron ja toisesta labyrintistä alkaen myös Sayon täytyy suorittaa kolme labyrinttitehtävää. Niiden aikana Tiikeri antaa Rintaron hoitaa puhumisen kirjojen omistajien kanssa. Muistaen isoisänsä sanoja kirjoista Rintaro onnistuu kaikissa kolmessa tehtävässä, jonka jälkeen kissa kiittää Rintaroa ja hyvästelee hänet. Rintaro kuitenkin ymmärtää, että auttaessaan kissaa hän auttoi myös itseään saamaan itseluottamusta ja apua. Rintaro ymmärtää myös, että on ihmisiä, jotka välittävät hänestä ja että hänellä ja kirjakaupalla on tehtävä elämässä. Tämän ymmärryksen jälkeen kissa ilmestyy yllättäen jälleen kertoen uudesta ylimääräisestä tehtävästä, jossa Rintaron tulee nyt osoittaa omaa välittämistään muista ja hänelle tärkeistä asioista.

Aluksi kirja mielikuvitusseikkailuineen saattaa tuntua hieman nuorten fiktiokirjalta, mutta sitä se ei missään nimessä ole. Kirjassa tutkiskellaan pitkälti ihmisluonnetta ja ihmisen suhdetta kirjoihin ja sitä kautta elämään. Ensimmäisessä labyrintissä tavataan ihminen, joka on lukenut valtavan määrän kirjoja vain kertaalleen ja sitten sulkenut teokset lukkojen taakse. Hän haluaa olla maailman lukenein mies ja lukea mahdollisimman monta kirjaa niihin mitenkään paneutumatta : "Miksi joku haluaisi lukea toiseen kertaan jo kerran lukemansa kirjan?". Toisessa labyrintissä tavataan mies, joka silppuaa arvokkaita kirjoja, koska nykyihminen haluaa olla lukenut mutta ei halua kahlata läpi paksuja kirjoja. Siksi hän silppuaa kokonaiset kirjat pikaluettavaksi tiivistelmiksi. Kolmannessa labyrintissä kustantaja heittelee kirjoja ulos ikkunasta kuin roskia, koska kustantajan tehtävä ei ole painaa hyviä kirjoja vaan heppoisia kirjoja, jotka tuottavat mahdollisimman paljon rahaa. Kirjan kirjoittaja Sōsuke Natsukawa on ammatiltaan lääkäri, joka kertoo uupuneensa työssään kohtaamaansa ihmisten itsekkyyteen ja omahyväisyyteen. Siksi hän kirjoittaa kirjoja siitä, miten ihmiset voisivat kohdella toisiaan paremmin. Tämä kirja ei ole paksu eikä raskaslukuinen, mutta antaa paljon ajattelemisen aihetta.

Helmet lukuhaaste kohdat 6, 7, 16, 20, 28, 31, 37, 43

Kristiina