Translate

Hae tästä blogista

perjantai 28. huhtikuuta 2023

Kevättä etsimässä

Käveleskelin viikonloppuna lähialueellani etsimässä kevään merkkejä. Muutaman aurinkoisen päivän jälkeen muutamia löytyikin. Tosin täytyy myöntää, että vaikka aurinkoinen metsäpolku on täynnä linnunlaulua, niitä lintuja on harvinaisen vaikea löytää kuvattavaksi puiden latvoista.

Muutaman isomman linnun sentään löysin. Viimeisessä kuvassa tosin luulin olevan muuttomatkalla olevia hanhia, mutta tarkemmassa katselussa tiput paljastuivat parveksi lokkeja. Kevään merkkejä tosin nekin ainakin näillä main.




Hieman vihreätä ja muuta värikästäkin löytyi, kun tarkkaan katseli.

Ainoat pikkulinnut, jotka suostuivat tulemaan esiin kuvattaviksi, olivat varpuset. Ei siinä, ne olivat varsin söpöjä lajinsa edustajia.
 





Tosin kevään tulo ja lumien sulaminen paljasti muutakin. Ihmetelim jo pääsiäisenä, miksi kaupunginosastamme, josta yleensä riittää pajunkissoja vaikka koko kaupungin virpojille ja vielä kevätpörriäisille, ei tahtonut löytyä tänä keväänä edes muutamaa kukkivaa oksaa maljakkooni. Tosiasia selvisi nyt. Vaasan kaupunki oli taas syksyllä/talvella harrastanut normaalia, varsin lyhytnäköistä maisemanhoitoaan. Joka ainoa paju- ja muu pusikko oli ajettu maan tasalle. Siinä olivat niin irpojat kuin keväthyönteiset ja -eläimet ihmeissään. Paju ja vesakot ovat näet tärkeintä kevätsyötävää hyönteisille ja miksei muillekin eläimille. Miksiköhän Vaasassa ei koskaan kysellä neuvoja luonnonhoitoasioissa asiantuntijoilta vaan lähdetään siitä ajatuksesta, että aina hävitetään kaikki?  Lumien sulaminen paljasti myös sen ison vahingon, jonka ihminen aiheuttaa, kun ei vaivaudu käyttämään roskapönttöjä. Täytynee vaasalaisten olla ahkerasti mukana kampanjassa "miljoona roskapussia", täällä kyllä riittää kerättävää.

Kevättä kaikille ja hauskoja ulkoiluja huolimatta kaupungin ja sen asukkaiden touhuista.

Kristiina

keskiviikko 26. huhtikuuta 2023

sunnuntai 23. huhtikuuta 2023

Yhden astian pata ja vappuvalmistelua

Chorizo stew and hamsalad
Normaalisti ruokien suunnittelu ja ruoanlaitto on minusta suhteellisen mukavaa puuhaa (puhumattakaan lopputulosten syömisestä). Mutta joskus se häiritsee pahasti jotain muita aktiviteettejani. Olen parhaillaan kahlaamassa läpi 11 kirjan sarjaa, johon syventymistä ruoanlaitto pahasti häiritsi ja piti keksiä jotain helposti tehtävää. Yhden kattilan nopea pata ja sen kanssa salaatti vei aikaa suunnilleen pilkkomisten verran. Loppu valmistui melkein itsestään.

Kinkkusalaatti

Ham salad
250 palvi- tai ylikypsää kinkkua
1 mando
2 avokadoa
0,5 sitruunan mehu
125 g miniluumutomaatteja
pätkä kurkkua
1 mieto chili
salaattisekoitusta
2 rkl (oliivi)öljyä
suolaa, mustapippuria
1 dl suolapähkinöitä
herneenversoja

Kuutioi mangonliha ja avokadot tarjoilukulhoon. Purista sitruunamehu ja lisää se kuutioiden joukkoon, sekoita hyvin.
Kuutioi kinkku. Puolita tomaatit ja kuutio kurkku ja lisää kaikki kulhoon. Poista chilistä siemenet ja siivuta chili tarjoilukulhoon. Lisää salaatti, öljy ja mausteet, sekoita.
Annostele salaatti ja lisää päälle suolapähkinöitä ja herneenversoja.

Chorizopata

Chorizo stew
öljyä
1 sipuli
1 iso valkosipulin kynsi
1 mango
300 g chorizoa
1 tl chilijauhetta
1 tl paprikajauhetta
0,25 tl chilihiutaleita
0,5 tl savupaprikajauhetta
0,5 tl jeeraa (juustokuminaa)
1 prk (390 g) yrttimaustettua tomaattimurskaa
1 prk (390 g) valkoisia papuja tomaattiliemessä
200 g pakastemaissia
2-3 dl lihalientä
1 dl riisiä
100 g tuorejuustoa
mustapippuria,  (suolaa)

Silppua sipuli ja murskaa valkosipulinkynsi. Kuutioi mangonliha. Viipaloi chorizot.
Lisää kattilan pohjalle öljy, kuumenna se ja kuullota sipulisilppua n. 5 min. Lisää kattilaan mangokuutiot, valkosipulimurska, chorizoviipaleet ja mausteet. Jatka paistamista vielä 5 min. 
Lisää kattilaan tomaattimurska ja pavut liemineen sekä pakastemaissit. Anna kiehahtaa. Lisää lihaliemi ja riisit, anna kiehua hiljalleen n. 15 min, kunnes riisit ovat kypsiä.
Lisää kattilaan tuorejuusto ja anna kiehua hiljalleen, kunnes juusto on sulanut sekaan. Mausta mustapippurilla, tarkasta maku ja lisää tarvittaessa suolaa. Nauti salaatin ja hyvän leivän kanssa.

Tämä viikonloppuna oli aika aloitta vappuvalmistelut eli laittaa sima pöhisemään. Olen vuosien varrella kokeillut tavallisen siman lisäksi mitä erilaisimpia simavaihtoehtoja. Jo viime vuonna valitsin tämän vuoden kokeiluksi inkiväärisiman.

Inkiväärisima

3 l vettä
30 g tuoretta inkivääriä
150 g sokeria
150 g fariinisokeria
0,4 dl hunajaa
1 sitruuna
0,25 tl kuivahiivaa
Pulloon:
1 tl sokeria/pullo
rusinoita

Mittaa kattilaan puolet vedestä. (Kuori) ja viipaloi joukkoon inkivääri. Pese sitruuna hyvin ja viipaloi se kattilaan. Mittaa joukkoon myös sokerit ja hunaja.
Kiehauta seos ja anna poreilla hiljalleen n. 10 min. Nosta kattila pois liedeltä ja lisää joukkoon loppu kylmä vesi. Anna jäähtyä.
Kun seoksen lämpötila on +42 ºC, ota hieman nestettä lasiin ja sekoita siihen kuivahiiva. Kaada hiivaliemi takaisin kattilaan, sekoita. Anna seistä peitettynä huoneenlämmössä n. 1 vrk.
Mittaa pulloihin pohjalle sokeri ja rusinat. Siivilöi sima pulloihin ja anna tekeytyä jääkaapissa vappuun asti. Muista viikon aikana avata korkkeja muutama kerta liian ilman päästämiseksi ulos.

Kristiina

keskiviikko 19. huhtikuuta 2023

Viikon Ukko

 
Cats dinner

Verensokerisi pysyy hyvällä tasolla pisimpään, jos syöt lautaselta ensin runsaan salaatin, sitten proteiinipitoisen pääruuan
- Iltalehti/Toimistotyöläisen päivä (Laatikainen-Rannikko)

 

sunnuntai 16. huhtikuuta 2023

Mitähän kaapeista löytyi?

Minsed meat sauce with mandarin salad
 
Oli taas välillä aika kurkistaa kaappeihin ja tehdä pöytään jotain aineksista, joita oli aiemmin tullut hankittua jääkaappiin tai pakastimeen. Hyvin onnistuinkin, koska tällä kertaa lisäksi tarvittiin vain perinoita ja mandariineja. Aina välillä on kiva yrittää tehdä aterioita, jälkiruokia tai leipomuksia tarvitsematta kantaa aineksia kaupasta.

Mandariinisalaatti

100 g salaattia
0,5 kurkkua
4-5 retiisiä
2 mandariinia 
1 mandariini mehu
2 rkl (oliivi)öljyä
suolaa, mustapippuria

Revi salaatti tarjoilukulhoon. Kuutioi joukkoon kurkku ja retiisit. 
Kuori 2 mandariinia, erottele niiden lohko ja puolita lohkot. Lisää palat tarjoilukulhoon.
Purista mandariinista mehu. Lisää se tarjoilukulhoon samoin kuin mausteet ja öljy. Sekoita kaikki hyvin keskenään.

Runsas jauhelihakastike

öljyä
1 iso sipuli
1 valkosipulin kynsi
2 dl metsäsieniä
2 dl porkkanaraastetta
500 g jauhelihaa
2 tl paprikajauhetta
1 tl chilijauhetta
1 tl maustepippuria
1 prk (400 g) tomaattimurskaa
2-3 dl lihalientä
(mahd. juustonjämät jääkaapista tai pakastimesta)
0,5 tl mustapippuria
hyppysellinen sokeria
(suolaa)
1 tl Herbes de Provence yrttiseosta 
2 dl ruokakermaa

Silppua sipuli ja murskaa valkosipulin kynsi. Jos käytät kokonaisia porkkanoita, raasta ne.
Lämmitä öljy paistokasarissa ja kuullota sipulisilppua n. 5 min. Lisää joukkoon pilkotut sienet ja porkkanaraaste. Jatka kuullottamista vielä n. 5 min.
Lisää kasariin paprika- ja chilijauhe sekä jauheliha. Paista jauheliha kypsäksi ja kauniin väriseksi. Mausta seos vielä maustepippurilla.
Lisää pannulle tomaattimurska ja lihaliemi. Jos sinulla on ylijääneitä juustonpaloja, lisää myös ne joukkoon sulamaan. Anna seoksen kiehua hiljalleen kannen alla 5-10 min.
Mausta seos mustapippurilla, sokerilla ja yrttiseoksella, tarkasta maku, lisää tarvittaessa suolaa.
Nosta kastike liedeltä ja lisää joukkoon ruokakerma, sekoita. Tarjoile salaatin ja perunoiden kanssa.
 
Viime viikolla kerroin, että leivoin pääsiäiseksi myös kakun. Minun kakkuni oli pääsiäisen kunniaksi vihreäkeltainen vaahtokarkkikakku eli muunnelma aiemmin tekemästäni vadelma-vaahtokarkkikakusta.
 

Lakka-vaahtokarkkikakku

Pohja: 
2 munaa 
1 dl sokeria 
50 g voita tai leivontamargariinia 
1 dl mantelijauhoa 
1 dl vehnäjauhoja 
1 tl leivinjauhetta 
vihreää elintarvikeväriä
Täyte: 
250 g pakastevadelmia 
2 dl kuohukermaa 
250 g vaahtokarkkeja 
(keltaista elintarvikeväriä)
 
Vuoraa Ø20 cm irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla, voitele ja jauhota reunat. 
Vaahdota munat ja sokeri (4 min). Sekoita kuivat aineet keskenään. Sulata ja jäähdytä rasva. Kääntele pohja-aineet keskenään tasaiseksi taikinaksi. Lisää elintarvikeväriä kunnes väri tyydyttää sinua.
Kaada taikina vuokaan ja paista pohja 175 ºC uunissa alakeskitasolla 20-25 min (kokeile tikulla kypsyys). Jäädytä pohja, pese reunat ja nosta pohja takaisin vuokaan. Vuoraa vuoan reunat reunamuovilla.
Soseuta puolijäiset marjat sauvasekoittimella. 
Kiehauta kerma kattilassa. Lisää sekaan vaahtokarkit, alenna lämpötilaa ja sekoita, kunnes vaahtokarkit ovat sulaneet. 
Siirrä kattila liedeltä ja sekoita sekaan lakkasose. Halutessasi voi lisäta hieman keltaista elintarvikeväriä. Kaada täyte kakkuvuokaan pohjan päälle. 
Anna kakun jähmettyä jääkaapissa vähintään 4 h, mieluummin yön yli. Irroita kakku vuoasta tarjoiluvadille. Koristele.
Alkuperäinen resepti: Kodin Kuvalehti 5/23

Kristiina