Kanaa ja viinirypäleitä

 

Mietiskelin eräänä päivänä työpaikan taukotilassa syödessäni sitä, mitä voisin tehdä seuraavaksi ruoaksi kanasta. Olin jo melkein päätynyt Chili con kanaan, kun joku alkoi kertomaan tekemästään aivan ihanasta Igorin kanasta. Hetken aikaa kehuja hiljaa kuunnelleena päätin, että koska pakkasessa on kanan fileepihvejä, sitä minäkin teen. Tosin otettuani fileet sulamaan huomasin, että toinen paketti olikin kalkkunaa. Ei haitannut tahtia, lintu kuin lintu.

 

Viinirypäle-savujuustosalaatti

250 g tummia viinirypäleitä

200 g retiisejä

1/3 kurkkua

1 omena

150 g savujuustoa

100 g salaattisekoitusta

Kastike:

2 dl kermaviiliä

0,5 dl majoneesia

1 rkl sitruunamehua

1 tl juoksevaa hunajaa

suolaa, mustapippuria

Sekoita kastikeainekset keskenään ja anna maustua.

Pese ja puolita viinirypäleet. Jaa retiisit 4 osaan. Kuutioi kurkku ja omenan liha. Kuutioi savujuusto. Laita ainekset kulhoon, lisää salaattisekoitus ja sekoita. Mausta kastikkeella.

Koska salaatin jälkeen viinirypäleitä oli vielä jäljellä (edelleenkin suurimmasta osasta kauppoja löytää viinirypäleitä vain 500 g rasioissa), päätin käyttää ne keikauskakkuun. Olen leiponut viinirypälekeikauskakun ennenkin, mutta nyt päätin hieman muuttaa reseptiä. Jos edellisiltä kerroilta on jäljellä viinirypälehilloa, sujauta myös se taikinaan. Tai jos teet vain kakun, keitä loput viinirypäleet hilloksi ja laita sitä n. 1 dl kakkutaikinan sekaan.

 

Igorin kanaa ja kalkkunaa

öljyä

800 g kanan/kalkkunan fileetä

 2 sipulia

2 paprikaa (1 punainen, 1 keltainen/oranssi)

3 valkosipulin kynttä

2,5 dl kanalientä

2 prk (á 200 g) smetanaa

70 g tomaattisosetta

1 rkl sokeria

2 tl suolaa

mustapippuria

1 maustekurkku

persiljaa

 

Silppua sipuli, murskaa valkosipuli. Pese paprikat, poista siemenet ja kuutioi liha. Kuutioi maustekurkku, silppua persilja.

Kuumenna öljy paistinpannussa ja paista fileet muutamassa erässä kauniin ruskeiksi. Lado fileet uunivuokaan.

Lisää öljyä tarvittaessa, kuullota sipulisilppua ja paprikoita n. 10 min keskilämmöllä. Lisää kuullotuksen lopussa valkosipulimurska. 

Lisää pannulle tomaattisose, kanaliemi ja smetana. Kuumenna, mausta sokerilla, suolalla ja mustapippurilla. Kaada kastike uunivuokaan fileiden päälle. Ripottele pinnalle maustekurkkupalat ja persiljasilppu.

Paista vuoka 175 ºC uunissa alakeskitasolla 30 min. Nauti riisin kanssa.

Tarjoushaukka keksi saksalaiskaupan tarjouksesta viinirypäleitä ja kun pakkasessa sattui olemaan pala savujuustoa, syntyi salaatti

Viinirypälekeikauskakku

200 g viinirypäleitä

40 g voita tai margariinia

1 dl fariinisokeria

2 rkl sitruunamehua

Taikina:

4 kananmunaa

2,3 dl sokeria

3 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhoja

1 tl suolaa

1,5 tl kanelia

2 dl maapähkinävoita

(1 dl viinirypälehilloa)

Vuoraa Ø20-22 cm  vuoan pohja leivinpaperilla ja voitele vuoan reunat.

Pese ja puolita viinirypäleet pituussuunnassa.

Sulata rasva, sekoita joukkoon fariinisokeri ja sitruunamehu.

Vatkaa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi (8 min). Sekoita kuivat aineet keskenään ja vatkaa ne nopeasti kakkutaikinaan. Lisää lopuksi maapähkinävoi (ja hillo) ja vatkaa nopeasti sekaisin.

Kaada kakkuvuoan pohjalle rasva-sokeriseos. Lado viinirypäleet vuoan pohjalle. Kaada päälle kakkutaikina ja tasoita taikinan pinta.

Paista kakkua 175 ºC uunin alakeskitasolla 40-45 min. Kokeile kypsyys tikulla. Jäähdytä kakku ja kumoa tarjoiluvadille.

Kristiina

Naiskohtaloita naistenpäivän kunniaksi

Viime vuonna luin historiaa miessotureista, nyt vuoron saivat naiset. Sodan kuningattaret amatsoneista valkyrioihin (Karolina Kouvola) sisältää paljolti enemmän historiallisiin legendoihin ja tarinoihin perustuvaa tarinaa naisista sotureina kuin faktaa. Niin monilla kansaoilla on myyttejä ja legendoja naissotureista, mutta niiden kertomuksia on vaikea todistaa tosiasioiksi, ennemminkin ne tuntuvat juuri taruilta. Tosin nuo tarut ovat muuntuneet aikojen myötä joka aikakaudella populaarikulttuuriksi. Tuskin kukaan on voinut olla törmäämättä käsitteeseen amatsonit. He ovat kautta aikojen olleet tarunomaisia naistaistelijoita, mutta oliko heitä todellisuudessa ja keitä he olivat? Yleisin uskomus tuntuu olevan, että legenda amatsoneista perustuu tosiasiassa paimentolaisheimoihin, jotka elivät vaeltelevaa elämään ja joissa jokaisen jäsenen, myös naisten, oli opittava puolustautumaan tai hyökkäämään ja näin ollen hallitsemaan ratsujensa ja aseiden käytön. 

Kirjassa ovat mukana myös ristiretkillä Lähi-idässä mukana olleet naiset sekä viikinkien naissoturit. Ristiretkillä mukana olleet naiset mielletään usein prostituoiduiksi, sotureiden vaimoiksi tai apuväeksi, joka palveli miehiä heidän taistellessaan. Mutta todistettavasti tarinat kertoivat myös päälliköiden vaimoista ja jopa kuninkaallisista naisista, jotka osallistuivat ristiretkille miestensä mukana johtajina ja miehen kuoltua taisteluissa siirtyivät usein armeijan johtajiksi. Viikinkihaudoista taas on löytynyt naisia, joilla oli taisteluhaavoja ja jotka oli haudattu aseiden kanssa. Myös tarinat kertoivat taistelevista viikinkinaisista. Valitettavasti tässä päästään tilanteeseen, jossa arkeologisia tutkimuksia johtivat aiemmin miehet, jotka siirsivät omat sen aikaiset yhteiskunnalliset käsityksensä löydöksien ja tarinoiden tosiasioista omaan maailmaansa. Niissä nainen ei sotinut, korkeintaan puolustautui ja näin ollen sotureina toimineet naiset eivät sotineet, vaan saivat kunnian ja arvostuksen osoitukset vain miestensä "perintönä". Kun myöhemmin on tieteellisesti todistettu, että hautojen ja tarinoiden sankarit olivat todella naisia, sitä on tiedemaailman vielä tänäkin päivänä vaikea uskoa. Myös Aasialaisissa tarinoissa esiintyy useita naissotureita, joita osaa pidetään todellisina henkilöinä ja sankarittarina, osia taas vain tarinaan liittyvinä jumalten henkilöityminä, ei oikeina naisina. Tietysti kirjassa on mukana myös Jeanne d´Arc. Esimerkiksi Aasian naistarinoiden naissoturit pukeutuvat usein Jeannen tavalla miehiksi sotiessaan tai kostaessaan, mutta vaihtoivat taas naisten vaatteisiin ja naisellisiin tapoihin sotatilanteen rauhoituttua. Sitä taas Jeanne d'Arc ei koskaan suostunut tekemään ja tuomittiin kuolemaan. Hyvin paljon jokaisen ajan naiskäsitys ja yhteiskunnallinen tilanne heijastuvat siihen, miten tarinoita naissotureista käsiteltiin. Nykypäivän naissotilaita, jotka joka puolella maailmaa ovat tosiasia, kirjassa ei käsitellä.

Helmet lukuhaaste kohdat 37, 38, 39

Alice Hartin kadonneet kukat (Holly Ringland) on kirja lähisuhdeväkivallasta sen monissa muodoissa. Kirjan alussa Alice on 9-vuotias ja elää Australiassa syrjäisessä talossa äitinsä ja isänsä kanssa. Isä on väkivaltainen, ailahtelevainen ja sulkeutunut. Kun hän on poissa töissään sokeripelloilla, Alicen elämä äidin kanssa on täynnä tarinoita ja kukkia. Samalla talossa asuu pelko siitä, mitä isä tekee seuraavaksi ja miksi hän on usein niin ilkeä, väkivaltainen ja sulkee perheensä kotitilan rajojen sisäpuolelle haluamatta, että he tapaavat ketään tai menevät mihinkään. Äidin ollessa viimeisillään raskaana odottaen toista lasta syttyy kotona tulipalo ja Alice jää orvoksi. Syyttäen itseään tapahtuneesta, koska tytöllä ei ole kuin hajanaisia pieniä välähdyksiä illan tapahtumista, Alice menettää puhekykynsä. Sitten paikalle ilmestyy isän äiti June, jonka olemassaolosta Alice ei ole koskaan tiennyt ja vie tytön luonnonkasvitilalleen Thorfieldiin. Jo tässä vaiheessa selviää, että syntymätön poika, jota äiti odotti, oli myös selvinnyt tulipalosta, mutta isoäiti haluaa vain Alicen ja antaa pojan toiselle kasvatiksi kenenkään kertomatta siitä Alicelle. Thornfield on sukutila, joka on periytynyt Junen isoäidiltä aina alenevalle suvun naiselle, koska jokainen suvun nainen ennenkin on elänyt väkivaltaisessa suhteessa mutta saanut tilan haltuunsa. Siellä kasvatetaan luonnonkukkia, myydään niitä ja niistä tehtyjä tuotteita, tutkitaan luontoa ja eletään sen ehdoilla. Talossa asuu ja työskentelee myös joukko muita naisia, jotka ovat päätyneet sinne, koska ovat tarvinneet elämäänsä turvapaikan. Aikuisuutensa kynnyksellä Alice rakastuu paperittoman maahanmuuttajanaisen poikaan ja nuoret päättävät karata ja muuttaa Romaniaan, pojan syntymämaahan. Poika kuitenkin katoaa sinä yönä, jolloin heidän piti karata. Aikuistuttuaan tilalla alkoholisoituneen isoäitinsä ja muiden vakituisten tilan asukkaiden kanssa Alicen isoäiti olettaa tytön alkavan huolehtimaan tilasta sen perittyään. Vähitellen Alice saa kuitenkin selville isoäitinsä petolliset teot ja hän häipyy tilalta kauas, toiselle puolelle Australiaan. Alice saa töitä luonnonpuistosta, alkaa elää omaa elämäänsä ja rakastuu jälleen mieheen, joka ei ole sitä, mitä päältä näyttää. Uusien ystävien tekisi mieli varoittaa Alicea, mutta umpirakastunut tyttö ei kuitenkaan uskoisi muita. Kunnes hän alkaa itse tajuta miehen omistushalun ja naisen ajamisen eristykseen omaksi omaisuudekseen. Kun Thornfieldin perintö, onnettomasti päättyvä rakkaus ja veljen olemassaolon paljastuminen selviävät Alicelle, hänen on vihdoin otettava elämänsä omiin käsiinsä ja pelastauduttava häntä uhkaavalta edellisten sukupolvien kohtalolta.

Tämä kirja on ennen kaikkea kasvukertomus. Samoin kuin kertomus siitä, miten määrätynlaiset luonteenpiirteet ja käyttäytymismallit periytyvät sukupolvelta toiselle, kunnes löytyy tarpeeksi vahva yksilö katkaisemaan tuon kierteen. Se on kertomus myös salailusta ja lähisuhdeväkivallasta, ei vain miesten ja naisten suhteessa vaan myös tietyllä lailla eri sukupolvien välillä. Samoin kirjan läpi kulkee päähenkilöiden läheinen suhde luontoon ja kasveihin. Kannattaa ehdottomasti lukea, vaikka ei aina niin helppoa luettavaa.

Helmet lukuhaaste kohdat 2, 3, 4, 13, 18, 26, 40, 42, 45

Kun tartuin kirjaan Tämä kokonainen maailmani (Elizabeth Gilbert), kuvittelin ennen aloittamista lukemani perusteella kirjan kertovan 1800-luvulla elävästä älykkäästä kasvitieteilijänaisesta, joka menestyy ja selviää huolimatta ajan naisille asetetuista esteistä ja odotuksista. Lukukokemus osoitti, että kirja samalla oli sitä ja kaukana siitä. Kirja on kertomus Alma Whittakerin elämästä. Alma syntyy v. 1800 rikkaaseen perheeseen Philadelphiassa. Perheeseen kuuluu sivistymätön mutta kasvien, varsinkin lääkekasvien viljelyllä ja niiden ja lääkkeiden myynnillä suunnattoman omaisuuden kerännyt liikemiesisä Henry ja järkevä, viisas ja erittäin sivistynyt hollantilaisäiti Beatrix sekä talon taloudenhoitaja, avioparin aikanaan Hollannista mukaan tuoma Hanneke de Groot. Useiden keskenmenojen välillä maailmaan tuli Alma ja vanhemmat tyytyivät tähän. Almasta kasvatetaan muita ajattelevaa, puhdasta mutta äitinsä opetuksilla oppinutta ja tieteellisesti ajattelevaa naista. Perheen illallispöydässä vierailevat aikansa tunnetut, oppineet tiedemiehet ja taitavat liikemiehet ja nuoresta pitäen Alma osallistuu päivällisille ja keskusteluun ja suhtautuu asioihin aina tieteellisesti ajatellen ja väitellen. Koska molemmat vanhemmat taitavat kasvitiedon ja äiti myös kielet ja kirjallisuuden, Almakin kasvaa pienestä alkaen kasvimaailman tutkimiseen laajojen tilusten alueella alkaen jo nuorena kasvitieteilijäksi. Muita kaupungin samanikäisiä lapsia hän jopa hieman pelkää, vaikka heitä tarkkaileekin joskus kaukaa. Sitten Alman elämä mullistuu, kun perhe adoptoi kauniin mutta etäisen ja ajatuksensa salaavan kaupungissa syntyneen, orvoksi jääneen tytön, Prudencen. Talossa vieraileva, kasvitieteellistä julkaisua ja kirjoja painava ja julkaiseva Georg Hawkes kiinnostuu Alman tieteellisistä kirjoituksista ja alkaa julkaista niitä lehdessään, ensin nimellä A. Whittaker, mutta Alman saatua kasvitieteellisessä piirissä hieman mainetta julkaisuillaan, hänen koko nimellään. Tällainen erikoisuus sallitaan naiselle, jolla on rikas ja erikoinen tausta. Tavalliselle naiselle ei sellainen olisi sallittua 1800-luvun alussa. Alma tietysti rakastuu Georgeen ja toivoo tämän samaan tapaan ajattelevan, sivistyneen ja tieteellisen miehen kosivan itseään joskus. Samoihin aikoihin Alman ja Prudencen elämää putkahtaa lähitilalla asuva, vilkas, hömppä ja tyhjäpäinen Reeta, joka vain päättää, että Alma ja Prudence ovat hänen parhaita ystäviään ja hän heidän. Tytöt hyväksyvät hyväntuulisen, koko ajan päättömiä höpöttävän ja pinnallisen Reetan ystäväkseen ja tämä muodosta ikään kuin siteen siskostenkin välille aina kolmikon ollessa yhdessä. Muuten Alma ja Prudencen välinen suhde on kohtelias, mutta kylmä. Alma kun ei saa Prudencesta selvää ja Prudence taas ei koskaan tuo ilmi omia ajatuksiaan. Alman äiti kuolee syöpään ja Alma joutuu äidin sijasta auttamaan isää liikeasioissa. Äidin sairastaminen on saanut isän liikeasioiden virallisen puolen hoidon rempalleen ja Alma joutuu kuukausia laiminlyömään omaa tieteellistä sammaleiden tutkimustyötään perehtyäkseen isän liikeasioiden hoitoon ja niiden saattamiseen ajan tasalle ja kuntoon. Kun Almalla on taas aikaa omalle työlleen, hän huomaa Reetan kihlautuneen Georg Hawkesin kanssa ja Prudencen perheen entisen kotiopettajan kanssa ja pian pidetään kummankin häät. Molemmat avioliitot osoittautuvat epäonnistuneiksi. Prudence on saanut naimisiin mennessä suuret myötäjäiset, mutta pariskunta lapsineen elää köyhää elämää omistautuneena abolitionismille ja on lahjoittanut kaiken omaisuutensa rotusorron vastaiseen työhön eläen mustien perheiden kanssa heidän köyhää elämäänsä. Reetalle ja Geogella ei taas ole mitään yhteistä ja Georg toivoo, että hänen tyhjiä höpöttävä vaimonsa vaikenisi aina välillä. Vähitellen Reeta vaikeneekin, koska hänen järkensä alkaa sumentua ja käytöksensä muuttua väkivaltaiseksi ja viimein hän joutuu mielisairaalaan. Alma taas omistautuu sammaltutkimukselle ja niin vierähtää 20 vuotta. Sitten tilalle saapuu Ambrose Pike, orkideoita Meksikossa ja Guatemalassa vuosia tutkinut ja piirtänyt rutiköyhä, vaatimaton ja hengellinen n. 30-vuotias mies. Jälleen kerran nyt 40 ikävuotta ylittänyt  Alma rakastuu, vaikka Ambrose yhteisten keskustelujen ja työn lomassa paljastaa aikanaan halunneensa muuttua ihmisestä hengelliseksi olennoksi niin hartaasti, että oli itsekin nuorena joutunut välillä mielisairaalaan hoitoon. Ambrose kosii Almaa, ja Alma ajattelee, että hän saa vihdoin kokea myös avioliiton ja naiseuden ilot. Mutta Abrose ei ole halunnut lihallista yhteyttä, vain hengellistä ja niin Alma päättä lähettää Ambrosen pois yhteisestä kodista Tahitille. Alma ei kuule enää Ambrosesta enne kuin saa hänen kuolinviestinsä ja salkun, josta löytyy satoja piirroksia alastomasta, komeasta tahitilaismiehestä. Kun isä sitten kuolee ja jättää suunnattoman omaisuutensa vain Almalle, Alma saa kuulla Hanneke de Grootilta muutamia totuuksia ihmisistä ympärillään. Viimeistään nyt käy ilmi, että Alma ei tieteellisessä, järkiperäisessä ajattelumaailmassa ole koskaan oppinut ymmärtämään ihmisten mieliä eikä ole koskaan edes kiinnittänyt jonkinlaisessa omassa älyllisessä ylimyydessään edes heihin oikein huomiota. Alma lahjoittaa melkein koko omaisuutensa sisarelleen ja matkustaa itse ensin Tahitille selvittämään Ambrosen todellista luonnetta ja salaisuuksia. Oleskeltuaan siellä tarpeeksi kauan ja saatuaan joitakin asioita selville ja todettuaan, ettei koskaan oppisi tuntemaan miestään, hän jatkaa matkaa Hollantiin tutustuakseen ja tullakseen osaksi äitinsä sukua, Hortus Botanicusta sukupolvia johtaneeseen van Devenderin sukuun. Tässä vaiheessa Alma lähentelee jo 60 vuotta ja päästyään osaksi van Devenderin sukua hän päättää jäädä loppuelämäkseen Hollantiin. Matkallaan sinne Alma on kirjoittanut tutkielman evoluutioteoriasta, mutta ei enonsa kehotuksista huolimatta julkaise sitä, koska ei saa joitakin ihmisiä, jotka toimivat elämänsä pyyteettömästi (kuten Prudence) sopimaan teoriaansa sopeutumisesta ja vahvemman voitosta. Sitten onkin liian myöhäistä, koska Darwin julkaisee oman evoluutioteoriansa, saman kuin Almalla mutta puuttumatta ihmisen käyttäytymiseen luomakunnassa. Nyt Alma elää jo elämänsä "vanhuusaikoja" pohdiskeluineen.

Kirjan luontokuvaukset ja luonnon tutkimista koskevat kuvaukset ovat ihastuttavia. Mutta jatkuva jahkailu, pohdiskelu ja ihmisten ihmetteleminen sai minut lukijana välillä puuduksiin ja kyllästymään. Lisäksi Alman suunnaton itsekkyys ja ihmisten ymmärtämättömyys sekä jatkuva pakeneminen älykkyyden ja tieteellisyyden turviin saivat minun paikka paikoin inhoamaan häntä suuresti. Vaikka Alma oli olemukseltaan ja ulkonäöltään kolho ja tunsi aina jääneensä paitsi elämän ihmisille tärkeistä asioista kuten rakkaudesta, parisuhteesta ja omasta perheestä, minusta hän sai syyttää siitä vain itseään ja asenteitaan. Koska kirjan edetessä opin hienokseltaan inhoamaan Almaa, oli kirjan melkein 600 sivun läpi kahlaaminen aika ajoin tylsää ja turhauttavaa, koska kaiken keskipisteenä oli Alma. Kaikesta tästä ajoittaisesta tunteesta huolimatta luontoon liittyvät asiat ja kuvaukset sekä valistuksen aikaan ja 1800-luvun elämään tutustuminen myös tiedenaisen silmin olivat myös mielenkiintoista luettavaa. Joten oma mielipiteeni tästä lukuelämyksestä, kuten huomaatte, oli hyvin ristiriitainen.

Helmet lukuhaaste kohdat 18, 26, 29, 37, 40, 42, 45

Kristiina

Maaliskuu - March

Maaliskuun tienoissa kevään jo haistaa, 

nietokset sulavat, aurinko paistaa.

- kuukausirunot Birgit-mummu

 

Lisää kuvia aiheesta täällä:

Lihakeittoa ja omenaa

Oli korkea aika keittää lihalientä ja sen pohjalle kunnon lihasoppa. Lihakeiton voi toki tehdä pelkästä keittolihasta, mutta silloin itse keittoon on lisättävä sipulia, palsternakkaa, selleriä ja kaupan lihaliemikuutioita. Itse taas pidän siitä, että teen ensin itse lihaliemen ja vasta sitten keiton. Nyt liemi piti tehdä ensin, koska pakastimessa ei ollut valmista lihalientä. Jännittävää oli, kun menin kauppaan hakemaan luullista lihaa. Siasta löytyi uunilihaa luulla hintaan €5,-/kg. Naudasta taas ainoa luullinen liha oli Osso Bucco, jonka hinta oli €18,-/kg. Ilmiselvästi päädyin tekemään liemen siasta ja varsinaisen keiton taas naudan keittolihasta. Meidät kaupunkilaiskuluttajat on selvästi opetettu liian nirsoiksi, koska kaupasta ei tahdo enää löytyä esim. naudan luullisia, halpoja osia. Naudan keittolihatkin olivat luuttomia ja ne sopivat keittoon vain kuutiolihaliemen kaveriksi. Vielä kun tavallisesta kaupasta löytyisi ydinluita, niin lihaliemet, padat ja keitot saisi kahta maukkaammiksi. Mutta näiden "erikoisruhonosien" myynti jää kauppahalleille ja pienkaupoille (jotka kaikki häviävät pikkuhiljaa kaupungeistamme).

 

Lihaliemi

n. 1 kg luullista lihaa

2-3 porkkanaa

200 g juuriselleriä

200 g palsternakkaa

0,5 valkosipulia

1 purjo

n. 1,5 litraa vettä

10 kokonaista mustapippuria

10 kokonaista valkopippuria

5 kokonaista maustepippuria

3 laakerinlehteä

2 tl rosmariinia

2 tl timjamia

suolaa

 

Pese juurekset.

Öljyä uunipannu. Lisää pannulle liha, karkeasti pilkotut juurekset, sipuli, purjo ja valkosipuli kokonaisena (poista sipulista ja valkosipulista ulommat, helposti irtoavat kuoret). Paahda niitä 250 ºC uunissa yläkeskitasolla n. 45 min, kunnes kaikissa on ruskea, jopa hieman hiiltynyt pinta.

Laita uunipellin sisältö kattilaan, lisää kylmä vesi ja huuhdo sinne myös pannuun irronnut neste. Kun liemi kiehuu, kuori siitä pinnalle muodostunut vaahto pois. Keitä lientä miedolla lämmöllä 4 h (lisää vettä tarvittaessa). 

Siivilöi liemi ja painele lusikalla kaikki neste irti lihasta ja juureksista. Jos haluat vahvistaa makua, keitä lientä vielä siivilöinnin jälkeen kasaan. Jäähdytä liemi, kuori päältä liika rasva ja jaa liemi annoksiin pakastettavaksi. Ota talteen lihasta lihaiset palat. Jos et käytä niitä keittoon, käytä ne leivonnassa täytteeksi esim. pasteijoihin tai piirakkaan tai pataruokiin.

Lihakeitto

500 g naudan keittolihapaloja

1 tl lipstikkaa

5 dl lihalientä

7 dl vettä

3 kokonaista
mustapippuria

2 kokonaista maustepippuria

2 laakerinlehteä

2 porkkanaa

6 perunaa

15 cm pala purjoa

uunilihan lihaiset palat

persiljaa

suolaa

Mittaa kattilaan lihaliemi ja vesi, pippurit ja laakerinlehti. Kiehauta.

Kun keitos kiehuu, lisää joukkoon keittoliha ja lipstikka. Huomaattehan tässä sen koulun kotitaloustunnin säännön, että jos lihaa laitettaessa maku halutaan liemeen, liha lisätään kylmään veteen ja kiehautetaan. Jos taas maku halutaan lihaan, liha lisätään kiehuvaan veteen. Kuori keiton aikana vaahto pois keitoksen pinnalta.

Kuori ja paloittele perunat ja porkkanat. Kun lihat ovat kiehuneet n. 30 min, lisää joukkoon peruna- ja porkkanapalat.

Kun juurekset ovat kypsiä, lisää keittoon vielä viipaloidut purjot ja keitä, kunnes liha on kypsää.

Lisää vielä kypsät uunilihan palat ja mausta keitto suolalla ja persiljalla.

Tämän reseptin löysin kirjasta Makuja Urjalasta & Kylmäkoskelta IV. Tosin leivoin vain puolikkaan alkuperäisestä taikinasta ja jouduin hieman lisäämään jauhojen määrää. Tämä näkkileipä ei ole meidän käsityksemme mukaista näkkileipää, koska se jää sisältä hieman pehmeäksi. Jos haluat saada aikaiseksi enemmän näkkileipää muistuttavan tuotoksen, sammuta hella 10 min paistamisen jälkeen ja jätä leipä uuniin kuivumaan jälkilämpöön (voit raottaa luukkua hieman kuivattamisen alussa). Minä sain tästä itse tekemästäni määrästä 30 näkkärinpalaa.

Hämäläinen pitonäkkäri

0,5 tl kuivahiivaa

2,5 dl maitoa

2,5 dl vettä

1,25 tl suolaa

75 g kaurahiutaleita

150 g grahamjauhoja

350-400 g vehnäjauhoja

50 g voita tai margariinia

 

Lämmitä neste n. 42 ºC ja liuota kuivahiiva nesteeseen. Lisää joukkoon suola, kaurahiutaleet ja jauhot. Tee tanakka taikina. Sekoita lopuksi joukkoon sulatettu, kädenlämpöinen rasva ja vaivaa taikinaa, kunnes rasva on imeytynyt taikinaan.

Jaa taikina 2 osaan. Kaulitse taikinat 2 leivinpaperin välillä alle 0,5 cm paksuisiksi levyiksi. Nosta levy alemman leivinpaperin avulla uunipellille (2 peltiä) ja jaa palat taikinapyörällä 10 x 6 cm paloiksi.

Paista levyjä uunissa 225 ºC uunin alakeskitasolla 10-15 min.

 

En ole pitkään aikaan tehnyt uuniomenoita ja nyt, kun omenaa saa kohtuulliseen hintaan, oli aika tehdä myös tätä kotoista herkkua. En ehtinyt keittelemään vaniljakastiketta, joten korvasin sen maustetulla rahkalla ja kinuskikastikkeenkin ostin tällä kertaa kaupasta valmiina.

Uuniomenat

6 kirpeähköä omenaa

Täyte:

50 g voita tai leivontamargariinia

0,5 dl fariinisokeria

1 tl kanelia

1,5 dl kaurahiutaleita tai mysliä

(2 rkl siirappia)

Vaniljarahka:

250 g rahkaa

1,5 rkl tomusokeria 

1-1,5 tl vaniljasokeria

kinuskikastiketta

 

Pese omenat hyvin ja poista omenaporalla siemenkodat.

Sulata rasva ja sekoita joukkoon fariinisokeri, kaneli ja kaurahiutaleet.

Täytä omenien keskelle jääneet reiät täytemassalla. Nostele omenat uunivuokaan. Voit halutessasi kaataa päälle hieman siirappia. Paista omenoita 175 ºC uunissa 30-40 min (riippuu omenoista).

Sekoita rahkan joukkoon tomusokeri ja vaniljasokeri. Tarjoa omenat yhdessä rahkan ja kinuskikastikkeen kanssa.

Kristiina

Vaasa juhli jääkäreitä

Viime viikonloppuna Vaasassa vietettiin, oikeutetusti, jääkärien kotimaahanpaluun 105-vuotisjuhlaa. Jääkärithän palasivat Suomeen Saksasta juuri Vaasaan. Juhlallisuudet aloitettiin perjantaina Vaasan kirkossa pidetyllä konsertilla, jossa soitti MPKn Pohjanmaan soittokunta (pääosin Seinäjoen Rautatieläisten soittokunta täydennettynä Sulvan puhallinorkesterin soittajilla), lauloi Pohjois-Suomen reserviläiskuoro ja solistina esiintyi tenori Mika Nisula. Kutsuvieraina nähtiin mm. saksalaisia reservinsotilaita. Kappaleet olivat paljolti sodanaikaan ja jääkäreihin liittyviä upeita musiikkiteoksia (mm. Alla marcia Karelia-sarjasta, Kertokaa se hänelle, Jääkärien marssi ja Finlandia sekä Saksan ja Suomen kansallishymnit). 

Kun Mika Nisula esiitti solistiosuudet, kiiri selkäpiitä pitkin jo kylmät väreet. Kun kuoro sitten konsertin puolivälin jälkeen liittyi mukaan, nousivat jo ihokarvatkin pystyyn. Kuoro aloitti konserttinsa urkuparvelta, minkä jälkeen he marssivat kirkkosaliin ja liittyivät orkesterin joukkoon.

Pitkästä aikaa olin kirkossa konsertissa niin, että melkein kaikki paikat olivat täynnä. Tässä saatte vielä makupalat Jääkärien marssista ja Finlandiasta.

Lauantaina juhlallisuudet jatkuivat ja silloin pääosissa oli armeija. Minä aloitin aamupäiväni Kasarmintorilta, jossa esiteltiin iltapäivän paraatiin osallistuvaa motoroitua kalustoa ja vähän muutakin. Alue oli ainakin setämiesten ja pikkulasten suosikki, kun paikalla oli jos jonkinnäköistä sotakonetta ja opastushaluisia sotilashenkilöitä ja osaan ajoneuvoista pääsi jopa piipahtamaan sisälle. Ei sen puoleen, kiinnostavaa se esittely minustakin oli.

Seuraavaksi oli aika siirtyä torille, jonne olivat ryhmittyneet paraatikatselmukseen ja ohimarssiin osallistuvat jalkaväkijoukot. Siellä olivat Porin prikaatista Pohjanmaan jääkäripataljoona, Satakunnan jääkäripataljoona, Satakunnan tykistörykmentti, Satakunnan pioneeri- ja viestipataljoona ja Varsinais-Suomen huoltopataljoona sekä reserviläisten Pohjanmaan maakuntakomppania ja suomalaisten ja saksalaisten reserviläisjärjestöjen osasto. Toki torille oli koottu myös lippulinna. Paraatikatselmuksen suorittu Maavoimien komentaja Pasi Välimäki.

Paraatikatselmukseen kuului myös Hornetin ylilento, mutta siitä ottamani videonpätkä valitettavasti epäonnistui pahasti, joten saatte vain kuvitella sen. Samoin kamera ei ollut valmiina todistamaan sitä ainakin Vaasassa kiinnostanutta toista ylilentoa eli Hornetin jälkeen lentänyttä merikotkaa. Kotkan itsensä kyllä näin.

 

Sitten olikin aika siirtyä seuraamaan paraatia. Ensin paraatissa marssivat jalan liikkujat, sitten motoroidut joukot. Minusta paraatin ehdoton kohokohta olivat mukaan marssimaan päässeet "sotakoirat" käsittelijöineen, niitä harvoin näkee paraatissa marssimassa.

 

Päivän ohjelmassa olisi ollut vielä seppeleenlasku jääkäripatsaalla, mutta minulle alkoi talvipäivän viileys riittää, oli aika suunnistaa kotiin. Lopetetaan tällä kertaa vielä muutamaan videoon paraatista.

Kristiina