maanantai 3. huhtikuuta 2023
sunnuntai 2. huhtikuuta 2023
Kasviksia ja ritareita
Päätin kokeilla kasvislasagnea sen tavanomaisen jauhelihaversion sijaan. Samalla ajattelin tehdä siihen sopivan salaatin. Salaattia varten tarvitsin tomaatteja ja en voinut vastustaa kiusausta, kun paikallinen saksalaiskauppa mainosti näitä kiehtovia tavallista makeampia tummanpunaisia Adora-tomaatteja. Oli pakko testata niitä. Tosin vain salaattiin, lasagnen tomaatit tulivat ihan purkista. Toki siihen voi laittaa tuoreitakin tomaatteja.
Paprika-tomaattisalaatti
300 g tomaatteja (Adora tai muita)
n. 50 g varhais- tai kevätsipuli
tilliä
2 isoa valkosipulin kynttä
(6-8 oliivia)
1 tl kuivattua sumakkia
1 sitruunan kuoriraaste + mehu
suolaa, mustapippuria
3 rkl (oliivi)öljyä
Pese paprikat, poista siemenet ja viipaloi liha. Pese tomaatit ja lohko ne. Viipaloi sipulit. Murskaa valkosipulinkynnet. Jos käytät oliiveja, lohko myös ne.
Sekoita tarjoiluastiassa paprikat, tomaatit ja sipulit (+oliivit). Mausta seos tillillä, sumakilla, suolalla ja mustapippurilla. Raasta joukkoon hyvin pestyn sitruunan kuori ja purista mehu. Lisää lopuksi öljy ja sekoita kaikki ainekset hyvin keskenään.
Alkuperäinen resepti: https://image-in-ing.blogspot.com/2023/03/tasty-and-pretty-how-much-more-could.html
Kasvislasagnen kastikkeeksi valitsin ratatouillea muistuttavan kasvismuhennoksen, koska siinä on runsaasti makua, joka ei kaivannut lihaa. Vegaanisen tuotteesta saa, kun korvaa tavallisen juustoraasteen vegaanisilla versioilla
Kasvislasagne
Kasvismuhennos:
öljyä
2 punasipulia
4 valkosipulin kynttä
3 paprikaa
1 pieni kesäkurpitsa
1 pieni munakoiso
1 prk kuorittuja kokonaisia tomaatteja
1 prk yrttimaustettua paseerattua tomaattia
1 rkl juoksevaa hunajaa
2 laakerinlehteä
1 tl suolaa
mustapippuria
1-2 tl Herbes de Provence-yrttimaustetta
persiljaa
Juustokastike:
50 g voita
1 dl vehnäjauhoja
6 dl kasvislientä
2 dl ruokakermaa
0,5 dl parmesaani- tai Grano Pagano-raastetta
suolaa, viherpippuria, muskottia
200 g mozzarellaraastetta
Päälle:
0,5 dl parmesaani- tai Grano Pagano-raastetta
Kuori ja silppua punasipulit, murskaa valkosipulin kynnet.
Pese kasvikset. Poista paprikoista siemenet ja kuutioi liha. Kuutioi kesäkurpitsa ja munakoiso.
Lämmitä öljy ja kuullota sipulisilppua miedolla lämmöllä 5 min. Lisää hieman lämpöä ja lisää joukkoon valkosipulimurska ja paprika-, kesäkurpitsa- ja munakoisokuutiot. Paahda niitä sen aikaa, että niistä erittyvä neste haihtuu (10-15 min). Näin soseesta ei tule liian kosteaa.
Lisää kasvisten joukkoon kokonaiset tomaatit liemineen, paseerattu tomaatti ja hunaja. Anna hautua, kunnes kokonaiset tomaatit ovat hajonneet (auta hieman hauduttamisen aikana haarukalla) ja osa nesteestä on haihtunut.
Mausta seos laakerinlehdillä, suolalla, mustapippurilla ja yrttiseoksella. Anna hautua vielä n. 10 min. Lisää lopussa persiljasilppu joukkoon.
Tee juustokastike. Sulata voi kattilassa ja lisää vehnäjauhot. Anna niiden turvota rasvassa sekoittaen n. 10 min, älä ruskista.
Lisää kasvisliemi erissä sekoittaen lisäysten välillä seoksen tasaiseksi vispilällä. Lisää kuumaan pohjaan juustoraasteet ja mausteet. Lisää lopuksi kerma.
Kokoa lasagne. Annostele vuoan pohjalle puolet kasvismuhennoksesta. Lado päälle lasagnelevyjä kattavaksi kerrokseksi. Annostele levyjen päälle ensin puolet juustokastikkeesta ja sen päälle loput kasvismuhennoksesta. Levitä päälle toinen kerros lasagnelevyjä ja niiden pinnalle loppu juustokastike. Ripottele lasagnen pinnalle parmesaaniraastetta.
Paista lasagne 200 ºC uunin alakeskitasolla 30-40 min. Voit nostaa lasagnen paiston lopussa uunin yläosaan ja paistaa sitä grillivastuksia käyttäen n. 5 min, jos pinta ei aiemman paiston jälkeen näytä saaneen riittävästi väriä.
Nosta vuoka uunista ja peitä se foliolla. Anna vetäytyä 15 min ennen syömistä.
Minulle on aina kerrottu rikkaiden ja köyhien ritarien eron olevan leivässä ja pullassa. Selailin jälleen kerran huvikseni v. 1980 painettua keittokirjaani ja löysin erilaisen rikkaiden ritarien reseptin. Tosin sovelsin sitä hieman, koska siinä käytettiin vain pulaa ja täytteitä, ei kostutusta eikä herkkuja päällä.
Rikkaat ritarit
Kostutus:
1,5 dl maitoa
1 kananmuna
1 tl vaniljasokeria
0,5 tl kanelia
Täyte:
40 g mantelijauhoa
40 g tomusokeria
n. 2,5 tl vettä
(pari tippaa karvasmanteliaromia)
omenasosetta
Kookosvaahto:
1 prk kookoskermaa
1 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
Paistamiseen:
voi-öljyseosta
Leikkaa pulla ohuiksi siivuiksi (10 kpl). Sekoita kulhossa kostutusnesteen ainekset keskenään vispilällä.
Lämmitä paistinpannulla voi-öljyseos keskilämmöllä (3-4). Kasta pullanpalat kostutusnesteessä molemmin puolin ja nosta paistinpannulle paistumaan erissä. Paista ensin toinen puoli kauniin ruskeaksi, käännä palat ja ruskista myös toinen puoli. Nosta paistetut palat lautaselle odottamaan. Jatka, kunnes kaikki pullanpalat on paistettu.
Sekoita astiassa keskenään mantelijauho ja tomusokeri. Jos haluat terästää mantelin makua ilman esanssia, paahda ennen sekoittamista mantelijauhoja varovasti kuivalla paistinpannulla. Lisää seokseen vesi erissä, kunnes saat hyvän koostumuksen massalle (ei liian kovaa, ei liian löysää).
Voitele mantelimassalla puolet pullanpaloista. Voitele loput pullanpalat omenasoseella. Nosta mantelimassapalat massapuoli alaspäin omenasosepalojen päälle.
Vatkaa kulhossa kookoskerma vaahdoksi. Mausta vaahto sokerilla ja vaniljasokerilla. Lusikoi vaahtoa ritareiden päälle.
Kristiina
torstai 30. maaliskuuta 2023
Missä viipyy kevät?
Viikon päästä vietetään pääsiäistä. Sen pitkät pyhät ovat yleensä olleet minulle ikkunoiden pesun ja vaatekaappien tuuletuksen aikaa. Eivät tänä vuonna, koska keväästä ei vielä ole tietoakaan tänä vuonna. Vaikka niin kovasti haluaisin sen jo tulevan. Yleensä tähän aikaan luotokuvissa on kaikenlaista elämän heräämistä kuvaavaa materiaalia. Tällä kertaa luontokuvat ainakin Vaasasta ovat varsin valkoisia.
Ukonkin piti oikein torstaiaamuna käydä ihmettelemässä, kun itseltään karva lähtee tupsuina kevään merkkinä, mutta lämpömittari kertoo aivan toista.
Tänä vuonna huhtikuun alkaessa. ainoa vihreä ja kukkiva löytyy valitettavasti ruukusta. Onneksi laitoin pääsiäisohran kasvamaan jo viime viikonloppuna.
Kristiina
tiistai 28. maaliskuuta 2023
Kiitos - Thank you
"Kaikki hyvä loppuu aikanaan" sanotaan. Ikäväkseni myös tämä valokuvahaaste. Kiitos Pieni Lintu kivasta yhteisestä ajasta ja kiitos kaikille osallistujille upeista valokuvista, joita olemme saaneet tämän haasteen myötä katsella. - "All good things come to an end". To my sorrow so does this photo challenge. Thanks to Pieni Lintu for a nice time together and to all partisipants for amazing photos we have seen during this challenge.
Alku työn kaunistaa vaan lopussa kiitos seisoo.
- sanonta Evijärvi
Lisää kuvia aiheesta täällä:
sunnuntai 26. maaliskuuta 2023
Bataattia ja vaahtokarkkeja
Vaihteeksi teki mieli jotain helposti syötävää ja ideapankista löytyivät täytetyt perunat, jotka vaihdoin bataateiksi. Täytteen saa lusikoitua suuhun helposti ja jäljelle jää tyhjä kuori.
Täytetyt uunibataatit
2 sipulia
2 valkosipulin kynttä
0,5 tl savupaprikajauhetta
ripaus chilihiutaleita
1 prk (380/230 g ) mustapapuja80 g juustoraastetta
1 tl suolaa
mustapippuria
2 tl limen mehua
persiljasilppua
juustoraastetta
Pese bataatit ja halkaise ne pituussuunnassa. Paahda bataatteja 200 ºC uunissa n. 1 h, kunnes sisus on pehmeää.
Silppua sipulit ja murskaa valkosipulinkynnet. Siivuta pekoni ja valuta + huuhdo mustapavut.
Laita pekoniviipaleet kylmälle pannulle, lämpö päälle ja paista pekoni rapeaksi. Nosta viipaleet talouspaperilla vuoratulle lautaselle valumaan.
Kuullota sipulisilppua pekoninrasvassa miedolla lämmöllä n. 10 min. Lisää joukkoon kuullottamisen loppuvaiheessa valkosipulimurska, savupaprikajauhe ja chilihiutaleet. Kaada valmis seos kulhoon.
Lisää kulhoon pekonit, mustapavut, juustoraaste, mausteet ja limen mehu.
Lusikoi kulhoon puolet kypsien bataattien sisuksesta. Ota toinen puoli talteen esim. keitoksi tai ensi joulun bataattilaatikkoon käytettäväksi. Sekoita täyteaineet kulhossa hyvin sekaisin ja tarkasta maku. Lisää lopuksi sekaan persiljasilppu (jätä vähän koristeeksi päälle).
Lusikoi täyte bataatinkuoriin. Ripottele päälle juustoraastetta ja anna paistua uunissa vielä 10-15 min, kunne juustoraaste saa kauniin värin. Ripottele bataateille hieman persiljasilppua.
Alkuperäinen ohje: https://www.valio.fi/reseptit/taytetyt-bataatit/
Vaahtokarkit kuuluvat lempikarkkeihini. Kun näin tämän kakun reseptin Kodin Kuvalehdessä tiesin, että se on pakko heti leipoa. Maistamisen jälkeen aloin heti mielessäni kehitellä siitä omia versioita, niin hyvää kakku oli.
Vaahtokarkki-vadelmakakku
2 munaa
1 dl sokeria
50 g voita tai leivontamargariinia
1 dl mantelijauhoa
1 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Täyte:
200 g pakastevadelmia
2 dl kuohukermaa
200 g vaahtokarkkeja
Koristeeksi:
vadelmia, vaahtokarkkeja
Vuoraa Ø20 cm irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla, voitele ja jauhota reunat.
Vaahdota munat ja sokeri (4 min). Sekoita kuivat aineet keskenään. Sulata ja jäähdytä rasva.
Kääntele pohja-aineet keskenään tasaiseksi taikinaksi. Kaada taikina vuokaan ja paista pohja 175 ºC uunissa alakeskitasolla 20-25 min (kokeile tikulla kypsyys). Jäädytä pohja, pese reunat ja nosta pohja takaisin vuokaan. Tässä vaiheessa laitan tulevaisuudessa vuokaan myös reunamuovin.
Soseuta puolijäiset marjat sauvasekoittimella.
Kiehauta kerma kattilassa. Lisää sekaan vaahtokarkit, alenna lämpötilaa ja sekoita, kunnes vaahtokarkit ovat sulaneet. Siirrä kattila liedeltä ja sekoita sekaan vadelmasose.
Kaada täyte kakkuvuokaan pohjan päälle. Anna kakun jähmettyä jääkaapissa vähintään 4 h, mieluummin yön yli.
Irroita kakku vuoasta tarjoiluvadille. Koristele vadelmilla ja vaahtokarkkipaloilla.
Alkuperäinen resepti: Kodin Kuvalehti 5/23
Välillä oli taas ajatuksissa aamupala ja päädyin ehkä vegekokeilun jälkimainingeissa tekemään puuron, jossa käytin mantelimaitoa. Minulla oli vielä jäljellä mantelitahnaa, jonka käytin puuroon mutta sen voi yhtä hyvin korvata maapähkinävoilla.
Mantelinen ohrapuuro
3 dl rikottuja ohrasuurimoita
1 l mantelimaitoa
1 dl mantelitahnaa/maapähkinävoita
1 tl piparkakkumaustetta
1 tl suolaa
Päälle:
kuivattuja marjoja tai hedelmiä
manteli/pähkinärouhetta
siirappia tai juoksevaa hunajaa
Kiehauta vesi kattilassa. Lisää ohrasuurimot. Alenna lämpötilaa ja hauduta kannen alla, kunnes vesi oh kokonaan imeytynyt.
Lisää mantelimaito, manteli/pähkinätahna, piparkakkumauste ja suola. Hauduta miedolla lämmöllä välillä sekoittaen n. 45 min.
Ripottele annoksen päälle kuivattuja marjoja tai hedelmiä, manteli/pähkinärouhetta ja valuta siirappia/hunajaa.
Kristiina
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)