Translate

Hae tästä blogista

torstai 26. tammikuuta 2023

Ukon mietteitä

Pääsinpä taas vuorostani tähän koneelle. Nyt täytyy kertoa ensin yksi karmea juttu. Jokainen tietää, että karvattoman tärkein tehtävä on mun tarpeitteni tyydytys. No "mami" tilaa mulle kamaa postitse. Ei siitä pidä tehdä isoa numeroa, mut aina se alkaa höökää siitä MUN paketin tulosta. En oo tilannu mitään, ei oo mun paketti, se on sun paketti mun pitämiseksi tyytyväisenä.  Mut karmeeta siinä on, et ovikello soi ja joku vieras karvaton tulee sisään. Ei kiva tai hyvä. Jokainen arvonsa tunteva kissa tekee siinä tilanteessa sen ainoa oikean teon eli piiloutuu uhkaavalta vieraalta. Niin mäkin. Ruokaa tai ei, mun vakipiilopaikani on sohvan alla ja sinne mä tälläkin kertaa menin. Eiks oo hieno piilo?
 
 


No, kun isoin uhka eli se vieras karvaton oli häipyny, niin palvelija purki kamat eteiseen ja halus esitellä niitä. Mitä erikoista noissa on, normi päivällis- ja muuta kamaa. Ei kiinnostanu, mä menin takaisin sohvan alle. Paljon kivempaa sieltä kattoo, kun mami koittaa houkutella mua esiin ja aina lopuksi kaivaa esiin herkkuja. Hyvä taktiikka, vai mitä?
 
 

Yhtä asiaa en oikein ymmärrä. Tota valokuvien räpsimistä. Sillon, kun meitä kissoja oli mamilla useampi, niin se ei niin haitannut, kun ne muut oli enemmän linssiluteita. Kattokaa nyt noita mun kasvinkumppaneita Hetaa, Akka ja Vienoa. Kun kamerakoneita vaan otettiin esiin, niin jo ne asettu poseeraan tai muuten tutkimaan niitä värkkejä.
 


 
Tolloin sain itse olla enimmäkseen rauhassa noilta laitteilta tai vaan statistina kuvissa. Mutta nyt, kun mamilla on enää mut, niin se haluais jatkuvasti räpsiä musta sellaista, mitä se nimittää tilannekuvaksi. Jos tilanne on päällä, niin ei sillon tuijoteta hävyttömästi toista joku laite naamalla. Sillon tehdään jotain, että tilanne ratkeaisi. Mun ratkaisu tohon kameran esiinvetämiseen on helppo. Paina pää alas tai käännä selkä. Repikää siitä kameranräpsijät. 

 
Nyt lähen iltapäiväpäikkäreille. Tavataan jos jaksetaan, mulla kun alkaa olla tota ikää. Tosin ikä tuo myös viisautta ja elämänkokemusta, joten palaan taas joskus, kun jotain uutta tapahtuu.

Ukko

tiistai 24. tammikuuta 2023

Rakkaus - Love

Love

 
Love

Niin pienen hetken rakkaus on harmaavalkoinen
- mukaillen laulua Rakkaus on lumivalkoinen sanat Jussi Hakulinen

 

Lisää kuvia aiheesta täällä:

Pieni Lintu - MakroTex challenge image-in-ing: weekly photo linkup

sunnuntai 22. tammikuuta 2023

Lohta, veriappelsiinia ja tattaria

Kerran viikossa voi uunin lämmittää, joten tällä kertaa tehtiin sitten enemmänkin uuniruokaa. Ostin tarjouksesta lohen, joka kalatiskillä ystävällisesti fileerattiin minulle valmiiksi. Kun kaapista löytyi vielä sopivasti purkki punaista pestoa, viikonlopun ruoka oli siinä.

Pestolohi ja uunijuurekset.

Pesto salmon with oven roasted root vegetables
1 rkl öljyä
1 punajuuri
3 isoa perunaa
4 porkkanaa
1 palsternakka
1 sipuli
1 yksikyntinen valkosipuli
1 tl timjamia
suolaa, mustapippuria
1 lohifilee (ruodoton)
0,5 prk (á 190 g) punaista pestoa

Jos käytät raakaa punajuurta, esikeitä sitä n. 20 min.
Kuori juurekset ja pilko ne. Kuori valkosipuli ja murskaa se.
Levitä uunipellille juurespalat punajuurta lukuun ottamatta, sipulit ja timjami. Mausta suolalla ja mustapippurilla ja ripottele päälle öljy. Sekoita aineksia käsin niin, että öljy leviää niille kaikille. Levitä lopuksi pannulle myös punajuuripalat.
Paahda juureksia uunissa 200 ºC alakeskitasolla n. 30 min. Ota uunivuoka hetkeksi uunista.
Kuivaa lohifilee ja laita se juuresten päälle nahkapuoli alaspäin. Mausta filee suolalla ja mustapippurilla ja levitä fileelle pesto kerrokseksi. Jatka paistamista 200 ºC uunissa yläkeskitasolla vielä n. 10 min. (aika riippuu fileen paksuudesta).

Veriappelsiini-pellavansiemenmuffinsit

Blood orange linseed muffins
5 rkl rypsiöljyä
2 dl maitoa
1 kananmuna
1 veriappelsiinin kuoriraaste
1,5 veriappelsiinin mehu
300 g vehnäjauhoja
175 g ruokosokeria
2 tl leivinjauhetta
0,75 tl suolaa
2 rkl pellavansiemeniä
Päälle:
140 g kidesokeria
1 veriappelsiinin kuoriraaste
n. 1 veriappelsiinin mehu
 
Sekoita kulhossa öljy, maito, muna ja veriappelsiinin mehu + kuoriraaste.
Sekoita erillisessä astiassa keskenään jauho, sokeri, leivinjauhe, suola ja pellavansiemenet.
Kaada kuivat aineet kosteiden aineiden joukkoon ja sekoita sekaisin puuhaarukalla. Älä ylisekoita, taikina saa jäädä möykkyiseksi.
Öljyä 12-paikkaisen muffinsipellin kolot tai vuoraa ne muffinsivuoilla ja jaa taikina niihin (miel. ei yli 2/3 täyttö/vuoka).
Paista muffinsit 180 ºC alakeskitasolla n. 15 min. 
Nypi paiston aikana kuoriraaste ja sokeri sekaisin ja purista appelsiinista mehu odottamaan.
Jäähdytä muffinseja paiston jälkeen n. 2 min ja nostele ne sitten ritilän päälle (ilman vuokia). 
Sekoita appelsiinimehu ja sokeri keskenään ja lusikoita seosta kuumien muffinsien päälle, kunnes kaikki sokerimehu on käytetty. Anna muffinsien jäähtyä.

Alkuperäinen resepti: https://www.bbcgoodfood.com/recipes/blood-orange-poppy-drizzle-muffins

Joskus on aamulla kiva syödä puuroakin. Olen tehnyt tattariuunipuuroa myös suurimoista, mutta tällä kertaa valitsin hiutaleet. Jos olet makean ystävä, lisää reseptiin sokeria tai hunajaa.
 

Tattari-mustikka uunipuuro

Buckwheat blueberry ovenmade porridge
3,5 dl tattarihiutaleita 
1,5 dl pakastemustikoita
1 l maitoa
0,5 tl suolaa

Mittaa uunivuokaan kaikki ainekset. 
Kypsennä puuroa 200 ºC uunin alakeskitasolla 1 h. Sammuta uuni ja jätä puuro hautumaan uuniin siksi aikaa, kunnes uuni on kylmennyt ja puuro on kädenlämpöistä (n. 4 h). Voit jättää puuron uuniin myös yön yli.

Kristiina

torstai 19. tammikuuta 2023

Kevyt kirja-aloitus

Olin lainannut kasan kirjoja kirjastosta ennen joulua ja vuoden vaihteen jälkeen sain ilmoituksen lähestyvästä eräpäivästä. Pistin lukemattomille laina-ajan jatkopyynnön nettiin ja totta ihmeessä yksi niistä piti palauttaa eräpäivänä. Heti viimeisen lomaviikonlopun jälkeen. Ei mitään muuta kuin äkkiä aloittamaan ja lukemista pitkälle aamuyöhön. Eikä kirjan lukeminen tehnyt edes tiukkaa, koska kirja oli kiinnostava Diorin salaisuus (Natasha Lester). Kirja kulkee usealla aikatasolla toisen maailman sodan aikana, sitä ennen ja jälkeen sekä nykypäivässä. Kirja alkaa varsinaisesti Cornwallista Englannista vuonna 1928, jolloin 10-vuotias Skye Penrose tutustuu seudulla oleilevaan amerikkalais-englantilaiseen Nicholas Crawfordiin ja heistä tulee sydänystävät niiden 4 vuoden aikana, jotka Nick seudulla asuu. Skye ja hänen pikkusiskonsa Liberty asuvat äitinsä kanssa ja kokevat au-lapsena syntyneiden häpeän ja muiden paheksunnan, mutta ihailevat rohkeaa ja edistyksellistä äitiään, joka ennustaa ihmisille työkseen ja lentää omaa lentokonetta vapaa-aikanaan. Sitten Nickin on pakko lähteä tätinsä kanssa takaisin Amerikkaan ja kaikista sopimuksista ja Skyen lukuisista kirjeistä huolimatta tyttö ei enää kuule Nickistä mitään.  
Seuraavaksi piipahdetaankin nykypäivässä (2012), jossa australialaisen muotikonservaattori Kat Jourdanin isoäiti Margaux on pyytänyt häntä Englannin matkallaan poikkeamaan katsomassa tilannetta talossa, jonka isoäiti omistaa Cornwallissa. Kat on ihmeissään, koska ei ole koskaan aiemmin kuullut hänet kasvattaneelta isoäidiltä (Katin äiti kuoli tytön ollessa vasta vauva) mitään talosta. Vielä enemmän hän hämmästyy astuessaan taloon, löytäessään täydellisesti säilyneen aikakapselin jostain 1930-luvulta ja kaiken päätteeksi makuuhuoneen vaatekaapista kokoelman Diorin pukuja vuodesta 1947 melkein tähän päivään. Yksi puku joka vuodelta ja lisäksi salaperäinen sininen juhlapuku, joka on Dior mutta jossa ei ole nimilappuja ja jota Kate asiantuntijanakaan ei muista koskaan nähneensä Diorin historiikeissa. Mistä on kyse tässä talossa ja kokoelmassa?
Sitten siirrytään Pariisin kautta sodan alkuun Englantiin. Skye ja äärimmäisen omistushaluinen ja jo lapsesta vihamielinen Liberty muuttivat aikanaan Pariisiin, jossa asui heidän "tätinsä". Siellä oleskellessaan he kuulevat äitinsä kuolleen yksinlennolla lento-onnettomuudessa ja elävät Ranskassa, Skye ikävöiden Cornwallia ja Liberty rakastaen kaikkea ranskalaista. Monien sisarusriitojen jälkeen Skye karkaa takaisin Cornwalliin ja hänestä tulee pienkonelentäjä ja lennonopettaja. Kun sota alkaa, hän pääsee ensimmäisten joukossa ATAn lentäjäksi kuljettamaan sotalentokoneita tehtaista lentäjille. Yhdellä lennoista hän tapaa jälleen Nickin, joka johtaa salaista lennostoa Englannin amerikkalaisten lentäjien joukoissa. Molemmat ovat aikuisia, mutta Nick valitettavaksi aluksi hyvin sulkeutunut ja kihloissa naisten vapaehtoisissa työskentelevän Margauxin kanssa. Hiljalleen Skye ja Nick tapaavat toisiaan sodan aikana yhä useammin, vanha ystävyys palaa osittain entisenlaiseksi sodan kuluessa ja Skye huomaa olevansa rakastunut Nickiin. Kuten myös Nick Skyeen, mutta hän ei voi paljastaa sitä naiselle, sillä hänen kihlauksensa on peitetarina Margauxin vakoilijantyölle Ranskassa ja voisi paljastuessa tuhota tämän. Skye sen sijaan katkaisee välit Nickiin, jottei vaarantaisi tämän kihlausta. Sodan loppuvuosiksi Skye värvätään myös mukaan vakoilijaksi Ranskaan ja vähitellen totuus Nickistä paljastuu ja he "saavat toisensa". Skye sisko Liberty on myös vihdoin antanut kuulua itsestään ilmestymällä myös töihin yhdelle lentokentistä naisten vapaaehtoisena ja aivan yhtä ilkeänä ja satuttavana kuin aina ennenkin.
Nykypäivässä Kate koittaa selvittää pukukokoelman ja sinisen puvun salaisuutta, mutta isoäiti ei kerro asioista mitään. Hän kertoo vain luullensa voivansa kertoa tarinan Katille, muttei siihen pystykään ja isoäidin kauhu ja pelko saavat Katin perääntymään. Samoihin aikoihin Katiin otta yhteyttä englantilainen kirjailija Elliot Beaufort, joka kertoo tutkivansa joidenkin naisten urhollista toimintaa sodan aikana ja kyselee, onko isoäiti hänen etsimänsä Margaux, joka toimi sodan aikana vakoilijana. Kate ei oikein usko, mutta vähitellen saa enemmän selville ja samalla ystävyys ja kanssakäyminen Elliotin kanssa syvenee. 
Välillä teksteissä piipahdetaan pikaisesti aikaan heti sodan loputtua sekä vuodessa 1947, jolloin Christian Dior esittelee ensimmäisen kokoelmansa Pariisissa ja nimeää ensimmäisen parfyyminsä Ranskan vastarintaliikkeessä taistelleen sisarensa Catherinen kunniaksi "Miss Dior". 
Oli todella jännittävää lukea tätä kirjaa. Se oli tarina ystävyydestä, rakkaudesta, sodasta ja sen vaikeuksista, vaikeista sukulaisuussuhteista, uhrautumisesta ja kaikkien keskinäisestä yhteydestä. Kello huiteli yli 3.00 yöllä, kun asiat alkoivat selvitä tarinassa. Miten kävi Skyen ja Nickin, Margauxin, Catherine Diorin, mitä tekemistä sillä on nykypäivän Katin ja Elliotin kanssa ja mistä on peräisin Cornwallin talo ja pukukokoelma sekä uusi salaperäinen tuttavuus, isoäidin talon naapuri, toinen Margaux Jourdan. Jos haluat miellyttävän ja jännittävän tarinan, tartu tähän kirjaan.
Helmet-lukuhaaste kohdat 2, 6, 13, 18, 33, 38, 

Seuraavat kaksi kirjaani olivatkin e-kirjoja. Joskus välipäivinä Instagramissa oli suosituksia välipäivien kevyeksi lukemiseksi Totuushaaste (Clare Pooley). Ehdin tosin siihen vasta vuodenvaihteen jälkeen. 79-vuotias taiteilija Julian Jessop oli aiemmassa elämässään sangen näkyvä ja kuuluva hahmo. Kuuluisa ja arvostettu taiteilija, julkkis ja kaikkien muiden julkkisten tuntema ystävä, naisten rakastama. Sitten hänen vaimonsa kuoli, mies vetäytyi suruunsa ja erakoitui, täytti kotinsa muistoilla ja aiemman elämän tavaroilla ja palatessaan ihmisten ilmoille tunsi itsensä hyödyttömäksi, yksinäiseksi ja täysin näkymättömäksi. Tämän kaiken hän kirjoittaa ruutuvihkoon, jolle antaa nimen Totuushaaste ja jättää vihon kenen tahansa vieraan löydettäväksi kahvilaan. Kahvilan omistaja Monica löytää vihon, lukee Julianin tarinan ja haluaa auttaa miestä. Myös Monica, päällepäin järjestelmällinen, menestyvä, reipas ja iloinen, kokee itsensä sisimmässään yksinäiseksi. Todellisuudessa hän on jättänyt menestyksekkään juristin työnsä, kahvila kitkuttelee juuri omillaan ja Monica haluaisi löytää rakkaan, perustaa perheen ja ennen kaikkea saada lapsen. Eräänä iltana Monica kirjoittaa vihkoon oman tarinansa, jättää vihon yleiselle paikalle löydettäväksi ja ryhtyy Julianin auttamispuuhiin. Näin vihko jatkaa kiertämistä ja päätyy yhä useamman henkilön käsiin. Tarinan keskiössä ovat tästä eteenpäin Julian ja Monica, mutta vihon kiertäessä kertojiksi kirjaan tulee aina enemmän henkilöitä, jotka kertovat oman tarinansa ja samalla haluavat jotenkin auttaa edellisen tarinan kertojaa ja tutustua myös muihin vihon haltijoihin. Tarinan keskipisteeksi kohoaa Monican kahvila ja siellä vähitellen kaikki vihon haltijat tutustuvat toinen toisiinsa ja alkavat vaikuttaa toistensa elämiin. Joskus seuraukset ovat hyviä ja asiat sujuvat hienosti, joskus epäonnistutaan. Vähitellen mukaan tulevat erot siinä, miten kirjoittajat näkevät itse itsensä ja miltä he muista vaikuttavat. Ja miten keskinäinen kanssakäyminen vaikuttaa toisiin ihmisiin. Myös tunteet, ystävyys, rakkaus, valhe, salailu ja inho ilmestyvät vähitellen kuviin. Käy myös ilmi, että totuushaasteen kaikki kirjoittajat eivät ole olleet rehellisiä ja loppupuolella koetaan useampi kaiken yhteen kietoutumisen ja salailun/epärehellisyyden aiheuttama asioiden mutkistuminen ennen tilanteen selviämistä.
Huolimatta kirjan henkilöiden oman elämän kipupisteistä ja huolista kirja soljuu sujuvasti ja kevyesti eikä tekstin lukeminen ole raskasta. Loppua kohti kirjaan alkavat tulla mukaan myös tummemmat sävyt, kun ihmisistä alkaa tulla esille heidän todellinen minänsä ja heidän kirjoittamansa tai esittämänsä valheet ja heidän totuutensa, joka ei olekaan aivan totta. Lopussa joudutaan aikamoiseen pyöritykseen. Kuitenkin omalla tavallaan henkilöhahmot ovat sympaattisia eikä kukaan "raivostuta" liikaa lukiessa. Kirja sopii erittäin hyvin vuodealun tai vaikka kesäloman lukemistoksi.
Helmet lukuhaaste kohdat 4, 18, 32, 39, 

Koska pidin edellisen kirjan sävystä ja tyylistä, jatkoin samalla linjalla. Löytyi Joka päivä laiturilla viisi (Clare Pooley). Naisten maailma-lehden toimittaja Iona Iverson (Leelian lepotuoli eli ihmissuhdepalsta) matkustaa joka aamu Bostonin-terrieriensä kanssa samalla junalla, samassa vaunussa ja samalla pöytäpaikalla työhönsä kuten kaikki Lontoossa, puhumatta ja näennäisesti kiinnittämättä huomiota kanssamatkustajiinsa. Joka aamu hän kuitenkin näkee samat matkustajat, joille hänellä on omat lempinimensä ja taustakertomuksensa. Eräänä aamuna yksi hänen kanssamatkustajistaan, ylimielinen liikemiestyyppi Piers on tukehtua viinirypäleeseen, josta kohtalosta hänet pelastaa sairaanhoitaja Sandji tämän unelmien tytön Emmien katsellessa vierestä. Näin käynnistyy tapahtumien ketju, johon mukana olleet henkilöt ja vähitellen myös muutama matkustaja kytkeytyvät mukaan. Keskipisteenä ihmisten tutustumiseen ja avautumiseen on räväkkä ja värikäs Iona. Nainen oli 60-80 luvun jetsetiläinen yhdessä vaimonsa Bean kanssa. Silloin hän toimitti mm. seurapiiri- ja tapahtumapalstaa, tunsi kaikki ja kaikki tunsivat hänet. Nyt jäljelle on jäänyt ihmissuhdepalsta ja tunne siitä, että on toimituksen dinosaurus ja ajastaan auttamattomasti jälkeen jäänyt, vaikka työ on Ionan elämässä kaikki kaikessa, elämän tarkoitus. Toimituksessa Ionalla on koko ajan kuitenkin tunne, että häntä halveksitaan muinaisjäänteenä ja hänet halutaan savustaa ulos työtään. Pitäisi olla säkenöivä, ajan pulssilla ja mediaseksikäs. Junassa hän vähitellen sen sijaan kohoaa pienen porukkansa (ja kuuntelevien kanssamatkustajien) keskipisteeksi ihmissuhdetaitoineen ja neuvoineen. Käy ilmi, etteivät kanssamatkustajien piirin jäsenet ole ollenkaan sellaisia, miltä ulospäin tuntuvat. Jokainen näyttää yhden puolen itsestään ulospäin, mutta sisimmässä jokaisella jylläävät omat epävarmuudet ja ihminen toiveineen ja odotuksineen on täysin erilainen. Iona kuitenkin järjestää muiden asioita, kuuntelee ja neuvoo ja saa jokaisen asiat vähitellen hiukan parempaan kurssiin ja kohdalleen. Muilla on odotukset ja luulot siitä, että Ionalla ovat asiat kunnossa, hänen elämänsä on kohdallaan ja hän järjestää kaiken. Kunnes eräänä päivänä käy ilmi, että Ionankaan elämässä ei kaikki ole sitä, mitä ulospäin näyttää ja kohdallaan eikä hän ole aivan sellainen, miksi he ovat hänet olettaneet. Alkaa sellainen pyöritys, asioiden järjestäminen ja oikaiseminen, että hitaampaa huimaa.
Edellisen kirjan tapaan tämäkin teos oli ihmissuhdekuvausta parhaimmillaan, koomista ja traagista samaan aikaan. Jälleen kerran yksikään kertovista henkilöistä ei ole sellainen, jollaiselta ulospäin näyttää, vaan jokaisella on omat odotuksensa, heikkoutensa ja toiveensa. Kevyttä, helppolukuista ja samalla erittäin monimutkaista. Pidin tästäkin lukuelämyksestä.
Helmet lukuhaaste kohdat 10, 13, 18, 20, 42, 45

Jostain syystä huomaan määrätyn suuntauksen lukemisessani. Kesällä hurahdin tähän romanttistyyliseen chicklittiin ja luin ohimennen n. 40 saman tyylin kirjaa. Palasin syksyllä asiapitoisempaan, vakavampaan ja asiallisempaan kirjallisuuteen, mutta kun joulukuun alussa alkoivat romanttiset jouluelokuvat, myös minun lukemisekseni valikoitui taas enimmäkseen romantiikka. Saas nähdä, mitä vuosi tuo tullessaan. Jämähdänkö tähän genreen vai valitsenko myös muuta?

Kristiina

tiistai 17. tammikuuta 2023