Keittoa ja leipää

Kaiken herkuttelun jälkeen oli syytä aloittaa arki hieman kevyemmin. Koska minulla oli vielä kaapissa punajuuria, niiden oli aika sukeltaa keittoon.

Punajuurisosekeitto

1 rkl öljyä

500 g punajuuria

300 g perunoita

1 iso/2 pientä sipulia

1 valkosipulin kynsi

1 tl rakuunaa

1 l vettä

2 kasvisliemikuutiota

2 porkkanaa

100 g juustoa (camembert, sinihome, sulatejuusto)

mustapippuria (suolaa)

Päälle:

paahdettuja auringonkukansiemeniä.

 

Kuori ja paloittele juurekset. 

Kuumenna öljy kattilassa ja lisää punajuuret, perunat, sipuli, valkosipuli ja rakuuna. Kuullota juureksi 15-20 min. 

Lisää kattilaan vesi ja kasvisliemikuutiot, kiehauta ja anna poreilla n. 10 min.

Lisää kattilaan porkkanapalat ja jatka keittämistä n. 25 min tai kunnes punajuuret ovat kypsiä.

Soseuta keitto ja lisää joukkoon juusto ja mustapippuri. Anna kiehua hiljalleen, kunnes juusto on sulanut. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa mausteita. Annostele ja ripottele päälle siemeniä.

 

Aikanaan äitini leipoi ohrasuurimoista peltileipää, jota hän nimitti röpörieskaksi ja jonka reseptin sain häneltä. En ole vuosiin tuota leipää leiponut, joten keiton kanssa oli aika tehdä sitä.

 

Röpörieska

1 l piimää tai maitoa

4 dl rikottuja ohrasuurimoita

1 kananmuna

1,5 dl vehnäjauhoja

0,75-1 tl suolaa

 

Laita ohraryynit likoamaan piimään/maitoon 24 h ennen leipomista.

Sekoita neste-ohraryyniseokseen muna, vehnäjauhot ja suola ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.

Kaada taikina leivinpaperilla päällystetylle reunalliselle uunipellille ja levitä tasaiseksi.

Paista 200 ºC uunissa alakeskitasolla n. 45 min.

 

Alkuvuosi on taas sitrushedelmien sesonkiaikaa, joten niitä on syytä alkaa käyttää. Itse käytin tähän jälkiruokaan vielä joulusta jäänyttä maustettua rahkaa, mutta yhtä hyvin mansikka- tai mangorahka kävisivät. Myös maustamaton rahka käy, mutta silloin kerman ja rahkan voi vaahdottaa yhdessä ja lisätä reseptiin enemmän sokeria ja klementiinien kuoriraastetta.

 

Klementiinikerma-rahkajälkiruoka

2 rkl sokeria

1 klementiinin kuoriraaste

2 dl kuohu- tai vispikermaa

400 g maustettua rahkaa 

Päälle:

klementiinin paloja

Raasta klementiini ja nypi sopivassa astiassa sokeri ja kuoriraaste hyvin yhteen. Anna maustua ainakin 3-4 h kelmulla peitettynä.

Vaahdota kerma. Lisää vaahdotuksen loppuvaiheessa joukkoon maustunut sokeri-kuoriraasteseos ja vispaa vielä sen verran, että ainekset sekoittuvat hyvin.

Lusikoi annoskulhoon ensin kermavaahtoa ja päälle rahkaa. Koristele klementiininpaloilla.

Kristiina

Teiden kunnossapito Vaasassa

Aloin kirjoittaa tätä mielipidettäni viikonlopun pakkas- ja lumisadekelin vallitessa, mutta nyt olemme jälleen samassa tilanteessa kuin uudenvuoden aikaan eli pakkasten ja lumisateiden jälkeen on tiedossa lämmintä ja vettä. Aion nimittäin sanoa mielipiteeni pihojen ja kävelyreittien talvikunnossapidosta. Ajoteitä en kommentoi, koska koen ne lähinnä vain linja-auton penkistä.

Kun talvi-aika alkaa, ei tarvitse kovin kummasti tupruttaa taivaalta lunta, kun ainakin Vaasassa aurauskalusto lähtee liikkeelle. Se on toki hyvä ajatellen aamusta liikkeelle lähteviä ja illalla kotiin palaavia. No, kävelyreitit tietysti tulevat tärkeysjärjestyksessä ajoreittien jälkeen, joten joskus aamuisin pyöräilijöillä voi paikka paikoin olla hieman hankaluuksia. Kun lumentulo on varmasti siltä erää päättynyt, tulevat sitten aikanaan myös hiekoittajat. Joskus hieman jälkijunassa, mutta aikanaan se hiekka kuitenkin reiteille ilmestyy.

Huonosti ovat asiat silloin, kun lumikelien jälkeen tulee suojasää, kuten kävi juuri ennen uutta vuotta ja on luvassa jälleen tällä viikolla. Lumet alkavat sulaa ja tiet muuttuvat sohjoisiksi ja vesilätäköiden pilkuttamiksi. Silloin pihat ja tiet jätetään oman onnensa nojaan. Kukaan ei välitä ajaa sitä nuoskalunta ja sohjoa pois kävelyreiteiltä ja pihoista. Kun tätä suojakeliä yleensä kestää joitakin päiviä, sohjo kasautuu ja kävelijät kahlaavat nilkkoja myöten loskassa, pyöräilijät ajelevat siihen omat uransa ja ne aina ahkerat
autoilijat poikkeavat myös pihoissa ja jalankulkureiteillä. Ja kuten väistämättä talvella sään muuttuessa tapahtuu, ainakin vielä näin talviajan keskellä, pakkaset tulevat takaisin. Ne puhdistamattomat, loskaiset pihat ja kävelyreitit jäätyvät. Loska muuttuu käyttäjien jättämäksi harjanteiden, urien, kukkuloiden ja kuoppien miinakentäksi, jota ympäröivät peilijääksi jäätyneet vesilätäköt. Sanalla sanoen, kävelijöiden ja pyöräilijöiden käyttämät kulkutiet muuttuvat hengenvaarallisiksi. Kaikki tämä vain siksi, että talvikunnossapitoon Vaasassa kuuluu ilmeisesti lumenajo ja hiekoitus, mutta kukaan ei ole mitenkään ohjeistanut, mitä tehdään, kun välissä on lämpimämpiä päiviä. Ilmeisesti ainakin jäljestä päätellen silloin ei tarvitse tehdä mitään. Eihän loska ole vaarallista, vain kiusallista. Kun ei ole kenellekään tullut mieleen ajatella seurauksia eli tilannetta, jossa kaikki teille jätetty sohjo ja vesi väistämättä taas jäätyy. Kun seuraava lumisade sitten hieman tasaa tien pintoja, niin sitä aletaan kiivaasti aurata pois. 

No, uudenvuoden loskakelit ja jäätyminen saivat ainakin minut huomaamaan 2 asiaa. Ensinnäkin, oli aika uusia yli 10 vuotta vanhat ja kuluneet liukuesteet talvikenkiin. Nyt on uudet tilattu, toivottavasti tulevat ennen uutta suojakelin vaihtumista pakkaseen. Suojakelillä taas huomasin, että toinen talvikenkäni kestää pakkaskelit, mutta ei loskaa. Ukkovarvas kastui loskassa kahlatessa. Joten kai tällä viikolla pitää vielä ehtiä katsomaan uusia kenkiä.

Kristiina

Tammikuu - January

 

Tammikuu on nimeni, luminen on takkini, sormet hyyssä, kynnet jäässä, 

vielä jäinen lakki päässä, 

mutta punaposkinen, reipas, raikas, iloinen.

- kuukausirunot Birgit-mummu

 

Lisää kuvia aiheesta täällä:

Herkullinen vuoden alku

Joulu ja uusi vuosi ovat paketissa. Vuosikymmenet olen ottanut uuden vuoden vastaan nakkien, perunasalaatin ja valkosipulipatongin voimin. Tänä vuonna päätin toisin. Possunfilettä oli vielä pätkä jäljellä, joten päädyin juhlistamaan vuoden vaihtumista voileivän ja salaattin voimin. Joskus tekee hyvää muuttaa aina samanlaisina säilyneet tavat korvaamalla ne jollakin uudella. 

 

 

Possunfilevoileivät

2 palaa tummaa leipää (saaristolaisleipä)

sinappimajoneesia

6 siivua porsaan sisäfilettä

pikkelöityä punasipulia

Paahda leipäviipaleet. Voitele ne sinappimajoneesilla. Asettele päälle ohueksi leikatut filesiivut ja koristele punasipulilla.

Sinappimajoneesi

0,5 dl majoneesia

1 tl hunajaa

1 tl karkeaa dijon-sinappia

suolaa, mustapippuria

ripaus valkosipulirouhetta

Sekoita kaikki majoneesin ainekset keskenään tasaiseksi levitteeksi.

Pikkelöity punasipuli

0,5 punasipulia silputtuna 

0,25 dl etikkaa

0,5 dl sokeria

0,5 dl vettä

1,5 rkl sinapinsiemeniä

Kiehauta etikka, sokeri vesi ja sinapinsiemenet kattilassa. Jäähdytä liemi. Silppia tai viipaloi sipuli ja kaada liemi sipulien päälle. Anna maustua miel. yön yli, mutta vähintään 4 h.

 

Korvasin tällä kertaa perunasalaatin voileipiin paremmin sopivalla salaatilla. Tai ehkä syynä oli se, että kurkkua ja suippopaprikaa löytyi ennestään jääkaapista enkä halunnut jouluruokien jälkeen enää käyttää ylettömästi rahaa uuden vuoden ruokiin.

 

Suippopaprika-mozzarellasalaatti

100 g salaattia

100 g suippopaprikaa

0,5 makeaa chiliä

0,5 kurkkua

1 pkt (210/125 g) mozzarellaa

2 rkl paahdettuja siemeniä (seesam, auringonkukka, kurpitsa tai pinja)

(oliivi)öljyä

sitruunamehua

suolaa, mustapippuria

 

Poista siemenet suippopaprikasta ja chilistä ja viipaloi ne. Kuutioi kurkku. Valuta mozzarella ja leikkaa se viipaliksi. Paahda siemenet.

Levitä salaatti tarjoiluvadille. Levitä päälle paprika, chili, kurkku ja mozzarella. 

Valuta salaatille hieman öljyä ja sitruunamehua. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Ripottele päälle paahdetut siemenet.

 

Muutenkin olen ajatellut tehdä muutoksia vuoden lopun juhliini. Olen syönyt joulun perinneruokia viittä vaille 65 vuotta. Ensi vuonna on muutoksen aika. Siirryn yhteen alkuruokaan, yhteen pääruokaan ja minut tuntien, runsaaseen jälkiruoka- ja leivontatarjontaan. Valitsen jonkin teeman, jona tällä hetkellä siintää ensi vuodeksi lohi. Mutta aika näyttää.  Sitä ennen laitan vielä kuvat siitä, miltä savukalalautaseni ja se juustokakkuni koristeltuna näyttivät. 

Kristiina

Koulutusjärjestelmä ja koulutus sakkaavat

Suomessa on jo pitemmän aikaa käyty keskustelua nykyisestä koulutuksen tilasta. Aikanaan 1900-luvun lopussa - 200-luvun alussa Suomi oli koulutuksen mallimaa. Pisa-tulokset olivat huippuluokkaa, työikäisten koulutustaso hienossa noususuunnassa ja Suomeen tultiin ympäri maailmaa ottamaan oppia. Koulutusjärjestelmämme oli ehjä. Tässä vaiheessa olisi pitänyt päättävällä taholla toteuttaa sanontaa "Ehjää ei tarvitse korjata". Pitää huolehtia, että täytetään modernisoituvan yhteiskunnan vaatimukset, mutta ei aleta tekemään suuria muutosliikkeitä. Mitä vielä. Jokaisen päättäjäryhmän (hallitukset, valiokunnat, komiteat, asiantuntijaryhmät jne.) piti saada lyödä omanlaisensa puumerkki tai tehdä uudistuskokeilu koululaitoksen toimintaan. Vanhemmat muuttuivat yhä kiireisemmiksi ja omiin asioihinsa syventyviksi ja sysäsivät enenevässä määrän vastuuta lapsistaan kouluille. Mitä tällä veivaamisella saatiin aikaan? Laskevat Pisa-tulokset kaikilla opetuksen osa-alueilla, laskeva työikäisten koulutustaso ja nouseva määrä nuoria, jotka eivät osaa laskea tai lukea kunnolla, jolla on huono yleissivistys ja teknologistuvassa ja monimutkaistuvassa yhteiskunnassa ammatti tai arvo, joiden työelämässä tarvittavia taitoja he eivät kuitenkaan hallitse. Entisten sekatyömiesten, juoksupoikien ja konttoristien sijaan tarvitaan nykyisin erikoisosaajia, joksi ei pääse puutteellisin perustiedoin. Silloin ei onnistu edes omien asioittensa hoito tänä päivänä.

Kun tutkii opettajien haastatteluja viime vuosilta, joutuu toteamaan, että resurssileikkaukset ja muutokset ovat merkittävästi heikentäneet ns. "perusopetuksen" mahdollisuuksia kaikissa koulutusasteissa ja syöneet kaikkien opetukseen osallistuvien henkilöiden mahdollisuuksia harjoittaa perusopetusta ja taitojen kartuttamista. Sen sijaan pyöritellään papereita, kokoustellaan, yritetään inkluusiota ja yksilöllistä opetusta, tehdään jatkuvasti kaikenlaisia kokeiluja pyörän keksimiseksi uudelleen eli opettajilta otetaan koko ajan pois mahdollisuuksia opettaa hyvin niin, että kaikki oppisivat ja tarjotaan tilalle malleja, joita käyttämällä juuri kukaan ei opi juuri mitään.

Olen katsellut muutaman vuoden ajan erilaisia kirjoituksia ja mielipiteitä varsinkin opettajilta ja opetusalan ammattilaisilta siitä, mikä koululaitoksessamme on mennyt pieleen. Isoin syy alamäkeen on ollut jatkuva koulutuksen resurssien eli rahan karsiminen samaan aikaan useiden uudistusten tekemisten ja lisävaatimusten asettamisten kanssa. Ajatellaan nyt normaalia perusopetusta. Aiemmin meillä olivat luokat. Luokissa opiskelivat ns. normaalitasoiset. Erityislapsille ja vaikeuksista kärsiville olivat pienryhmänsä, jossa he saivat tarvitsemaansa erityishuomiota. Jokaisen luokan läpäistäkseen oppilaiden oli yllettävä kokonaisopinnoissa määrätylle tasolle, ennen kuin he pääsivät siirtymään eteenpäin. Jos näin ei käynyt, tuplattiin eli kerrattiin edellinen opintojakso. Sitten hajotettiin luokat tasoiksi. Nyt samassa ryhmässä saattaa olla hyvin eri tasolla opiskelevia oppilaita, joita jokaista opettajan tulisi opettaa hänen erityisen tasonsa mukaisesti. Miten yhdeltä opettajalta voisi tämä onnistus? Sen jälkeen tehtiin vielä inkluusio, jolloin eri ongelmista kärsivät yksilöt siirrettiin keskiverto-opiskelijoiden kanssa samaan ryhmään opiskelemaan samoin resurssein ja menetelmin kuin muutkin. Inkluusio perustuu YKn julistukseen, jossa vaadittiin vammaisille oikeutta opetukseen tavallisissa luokissa. Mutta kun kaikki tämä ei tunnu toimivan. Opettaja ei voi enää keskittyä samojen asioiden opettamiseen kaikille, vaan hänen täytyy ottaa tasot ja yksilöt huomioon samalla huomioiden inkluusion tuomat vaikeammat oppilaat, jos heitä on mukana. Tämä kaikki pitäisi toteuttaa minimaallisella ulkopuolisella avulla eli mahdollisimman vähän mukana olevia apuhenkilöitä käyttäen. Jos inkluusio vietäisiin tarpeeksi pitkälle, olisiko meillä oikeus vaatia näkö- tai kuulovammaisten erikoisopetuksen lakkauttamista ja heidänkin siirtämistään tavallisiin kouluihin? Kun inkluusiossa esim. autistiset lapset, kielitaidottomat, erityistukilapset ovat samassa opetuksessa keskivertojen kanssa ilman, että samalla opetukseen olisi annettu lisäresursseja avustajiin ja erityisopettajiin, tuloksena opettaja joutuu keskittymään häiriköihin ja tuen tarpeessa oleviin, ei kaikkien opettamiseen liian isoissa ryhmässä ja kukaan ei opi mitään.

 

Sitten ovat tulleet jatkuvat muutokset ja kokeilut. Tästä hyvänä esimerkkinä siteeraan erästä pitkäaikaista luokanopettajaa: "11 vuoden aikana on kouluumme tuotu TVT, näppäintaidot, kolmiportainen tuki, oppilaskuntatoiminta, KiVa, vertaissovittelu, vahvuuspedagogiikka, yhteistyö esiopetuksen kanssa, varhennettu englanti ja ruotsi, tunnetaitojen opettaminen, draama, laaja-alaiset sisältöalueet ja uusimpana yrittäjyyskasvatus. Opettajilla jää yhä vähemmän aikaa opetuksen suunnittelulle. Oppilailta aika on usein otettu suomen kielen tunneista. Onko siis ihme, että oppilaiden luku- ja kirjoitustaidot heikkenevät?". Tämä on juuri sitä, mistä alussa puhuin. Ei pyritty vain pysymään yhteiskunnan kehityksen tasalla, vaan jokaisen instanssi piti työntää lusikkansa soppaan ja alkaa korjaamaan ehjää. Lopputuloksena kaiken sen korjailun jälkeen ehjä onkin rikki. Opettajaparat hukkuvat kaikkeen raportointiin, palaveeraamiseen, suunnitelmiin ja niiden uusimiseen ja muutokset tapahtuvat niin tiheään tahtiin, että opettajat eivät jaksa muun sälän takia enää opettaa perusasioita ja vaikka jaksaisivatkin, heillä ei enää ole siihen mahdollisuuksia tai aikaa. Eivätkä kodit halua enää ottaa vähäisintäkään vastuuta lapsensa koulutuksesta ja edistymisestä. "En minäkään pitänyt nuorena lukemisesta tai matikasta ja hyvin olen pärjännyt". Tai kun lapsi valittaa tekemisen puutetta, sen sijaan että annettaisiin hänelle kirja käteen (pienemmille luettaisiin) tai jotain ajattelemista ja älyllistä tekemistä, hänet istutetaan telkkarin tai pelikoneen ääreen, jotta päästään itse mahdollisimman vähällä. Kun opettaja ei ehdi ja pysty opettamaan ja vanhempia ei kiinnosta, kohta ainoa tiedonlähde ovat älypuhelimet. Tosin älyllisesti ja tiedollisesti stimuloimattomia nykynuoria ei paljon edes tunnu kiinnostavan tiedon hakeminen älypuhelimesta, siellä pelaillaan, tsättäillään tai katsotaan viimeisimmät juorut ja trendit.

 

Ei ole Suomi enää koulutuksen ja oppimistulosten ihannemaa. Tulokset ja tasot laskevat kuin lehmän häntä. Tässä asiassa luen syyn täysin päättävien tahojen resurssien supistamisen ja jatkuvan lusikkansa soppaan pistämisen tiliin. Kun halutaan jättää oma merkkinsä ja sen jättämiseksi kuunnellaan "asiantuntijoita", konsultteja ja kaikkia muita tahoja, mutta ei opettajia tai opetuksen ammattilaisia, niin syntyy enemmän huonoa kuin hyvää. Tämä sama suuntaus on koskenut koko koulutuskenttää, perusopetusta, ammattiopetusta ja korkeakouluopetusta. Joskus maailmanaikaan (ennen kaikki oli paremmin-ajattelu putkahti pintaan) suomalaisessa ajattelussa niin tavallisella ihmisellä kuin päättäjillä oli muutama kulmakivi, joista pidettiin kiinni: toimeentulo, koulutus, terveys ja turvallisuus. Nykypäivänä nämä kulmakivet tuntuvat jääneen toissijaisiksi kaiken maailman muun hömpän rinnalla. Ainakin koulutuksen ja monen muun asian osalta minä sanon, että ennen oli paremmin, kun keskityttiin omaan parempaan sen sijaan, että pyrittiin koko maailman parantamiseen ja muiden myötäilemiseen. Kun omat asiat olivat kunnossa, maalla menin hyvin. Ei mene enää.

Kristiina