Translate

Hae tästä blogista

keskiviikko 19. huhtikuuta 2023

Viikon Ukko

 
Cats dinner

Verensokerisi pysyy hyvällä tasolla pisimpään, jos syöt lautaselta ensin runsaan salaatin, sitten proteiinipitoisen pääruuan
- Iltalehti/Toimistotyöläisen päivä (Laatikainen-Rannikko)

 

sunnuntai 16. huhtikuuta 2023

Mitähän kaapeista löytyi?

Minsed meat sauce with mandarin salad
 
Oli taas välillä aika kurkistaa kaappeihin ja tehdä pöytään jotain aineksista, joita oli aiemmin tullut hankittua jääkaappiin tai pakastimeen. Hyvin onnistuinkin, koska tällä kertaa lisäksi tarvittiin vain perinoita ja mandariineja. Aina välillä on kiva yrittää tehdä aterioita, jälkiruokia tai leipomuksia tarvitsematta kantaa aineksia kaupasta.

Mandariinisalaatti

100 g salaattia
0,5 kurkkua
4-5 retiisiä
2 mandariinia 
1 mandariini mehu
2 rkl (oliivi)öljyä
suolaa, mustapippuria

Revi salaatti tarjoilukulhoon. Kuutioi joukkoon kurkku ja retiisit. 
Kuori 2 mandariinia, erottele niiden lohko ja puolita lohkot. Lisää palat tarjoilukulhoon.
Purista mandariinista mehu. Lisää se tarjoilukulhoon samoin kuin mausteet ja öljy. Sekoita kaikki hyvin keskenään.

Runsas jauhelihakastike

öljyä
1 iso sipuli
1 valkosipulin kynsi
2 dl metsäsieniä
2 dl porkkanaraastetta
500 g jauhelihaa
2 tl paprikajauhetta
1 tl chilijauhetta
1 tl maustepippuria
1 prk (400 g) tomaattimurskaa
2-3 dl lihalientä
(mahd. juustonjämät jääkaapista tai pakastimesta)
0,5 tl mustapippuria
hyppysellinen sokeria
(suolaa)
1 tl Herbes de Provence yrttiseosta 
2 dl ruokakermaa

Silppua sipuli ja murskaa valkosipulin kynsi. Jos käytät kokonaisia porkkanoita, raasta ne.
Lämmitä öljy paistokasarissa ja kuullota sipulisilppua n. 5 min. Lisää joukkoon pilkotut sienet ja porkkanaraaste. Jatka kuullottamista vielä n. 5 min.
Lisää kasariin paprika- ja chilijauhe sekä jauheliha. Paista jauheliha kypsäksi ja kauniin väriseksi. Mausta seos vielä maustepippurilla.
Lisää pannulle tomaattimurska ja lihaliemi. Jos sinulla on ylijääneitä juustonpaloja, lisää myös ne joukkoon sulamaan. Anna seoksen kiehua hiljalleen kannen alla 5-10 min.
Mausta seos mustapippurilla, sokerilla ja yrttiseoksella, tarkasta maku, lisää tarvittaessa suolaa.
Nosta kastike liedeltä ja lisää joukkoon ruokakerma, sekoita. Tarjoile salaatin ja perunoiden kanssa.
 
Viime viikolla kerroin, että leivoin pääsiäiseksi myös kakun. Minun kakkuni oli pääsiäisen kunniaksi vihreäkeltainen vaahtokarkkikakku eli muunnelma aiemmin tekemästäni vadelma-vaahtokarkkikakusta.
 

Lakka-vaahtokarkkikakku

Pohja: 
2 munaa 
1 dl sokeria 
50 g voita tai leivontamargariinia 
1 dl mantelijauhoa 
1 dl vehnäjauhoja 
1 tl leivinjauhetta 
vihreää elintarvikeväriä
Täyte: 
250 g pakastevadelmia 
2 dl kuohukermaa 
250 g vaahtokarkkeja 
(keltaista elintarvikeväriä)
 
Vuoraa Ø20 cm irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla, voitele ja jauhota reunat. 
Vaahdota munat ja sokeri (4 min). Sekoita kuivat aineet keskenään. Sulata ja jäähdytä rasva. Kääntele pohja-aineet keskenään tasaiseksi taikinaksi. Lisää elintarvikeväriä kunnes väri tyydyttää sinua.
Kaada taikina vuokaan ja paista pohja 175 ºC uunissa alakeskitasolla 20-25 min (kokeile tikulla kypsyys). Jäädytä pohja, pese reunat ja nosta pohja takaisin vuokaan. Vuoraa vuoan reunat reunamuovilla.
Soseuta puolijäiset marjat sauvasekoittimella. 
Kiehauta kerma kattilassa. Lisää sekaan vaahtokarkit, alenna lämpötilaa ja sekoita, kunnes vaahtokarkit ovat sulaneet. 
Siirrä kattila liedeltä ja sekoita sekaan lakkasose. Halutessasi voi lisäta hieman keltaista elintarvikeväriä. Kaada täyte kakkuvuokaan pohjan päälle. 
Anna kakun jähmettyä jääkaapissa vähintään 4 h, mieluummin yön yli. Irroita kakku vuoasta tarjoiluvadille. Koristele.
Alkuperäinen resepti: Kodin Kuvalehti 5/23

Kristiina

perjantai 14. huhtikuuta 2023

Kaikilla ei ole hyvä olla Vaasassa

Dog in animal shelter in Washington, IowaAikanaan Vaasa yritti kovasti markkinoida itseään "Suomen onnellisimpana kaupunkina". Jos ei Vaasa ole hyvä paikka kaikille ihmisille, niin löytöeläimillä on kaupungissa suorastaan surkeat olot. Vaasassa on virallinen löytöeläinten sijoituspaikka, koiratarha Kulkuri sekä epävirallinen, yhdistyksen ja vapaaehtoisten pyörittämä Kissatalo. Kulkuri pitää edelleen majaansa teollisuusalueella sijaitsevalla tontilla, jolla tarhan rakennukset koostuvat entisistä junanvaunuista ja sekalaisesta materiaalista kokoon kyhätyistä mökeistä. Kaupunki maksaa löytöeläinten vastaanotosta ja lyhytaikaisesta säilytyksestä jonkinnäköistä palkkiota ja antaa pienen avustuksen silloin, kun rahaa jää yli muista menoista. On ollut vuosia, jolloin avustusta ei ole myönnetty. Koiratarhalla on uusi tontti olemassa, mutta kaupunki ei välitä löytöeläinten sijoituspaikasta sen vertaa, että auttaisi uusien tilojen rakentamisessa, joten yli 10 v. tontin hankkimisen jälkeen Kulkurin toimintaa pyöritetään edelleen teollisuusalueen tiloissa huonoissa olosuhteissa.
 
Kuva Daga Roszkowska Pixabay
Toinen Vaasassa löytöeläimistä huolehtiva taho on yksityisten pyörittämä Kissatalo. Siellä pyörii vuosittain 30-50 löytökissaa, jotka muuten olisivat lisäkansoittamassa jo ennestään ruuhkaista Kulkuria. Kissatalon väki steriloi haltuunsa tulleet kissat, siruttaa ja rokottaa ne ja hoitaa terveeksi sairaat eläimet. Niille pyritään löytämään uudet kodit ja ne, jotka eivät sellaista löydä, saavat elää elämänsä talossa turvallisissa olosuhteissa.  Talo toimii kaupungilta vuokratussa, purkutuomion saaneessa vanhassa omakotitalossa. Olosuhteet kaksikerroksisessa vanhassa talossa, jota ei alun perinkään ole tarkoitettu kissojen hoitolaksi, eivät ole otolliset. Talo on huonokuntoinen ja materiaalit siellä epäsopivat. Vaikka talo on purkukunnossa, Vaasan kaupunki perii siitä vuosittain ei niin halpaa vuokraa. Lisäksi kaupunki ei pyri millään tavoin edistämään talon toimintaa. Joskus kissatalo saa nimellistä avustusta kaupungilta, joinakin vuosina ei. 

Muutama vuosi sitten Kissatalon väen onnistui hankkia Vaasan Isolahdelta soveliaampi omakotitalo, jota ryhdyttiin remontoimaan ja mm. pintamateriaaleja muuttamaan sellaisiksi, että talo olisi oikea tarkoitukseensa eli kissojen asuttamiseen. Kun hankinta tuli julkiseksi, Isolahden asukkaat tekivät heti valituksen kissojen tulosta heidän asuinalueelleen. Valitus on roikkunut käsittelyä odottamassa oikeudessa pari vuotta. Nyt oikeus päätti, että valituksessa esiin tuodut asiat ovat totta ja Kissatalo ei voi muuttaa Isolahteen. Kissat kun aiheuttavat valituksen mukaan meteliä ja  hajuhaittoja, houkuttelevat jyrsijöitä ja Kissatalolla kävijät aiheuttavat liikenneruuhkia. Miettiköön itse kukin mielessään, kuinka totta nämä väitteet ovat. Liikenneruuhkia aiheuttavat myös kaikenkarvaiset vaasalaiset yhdistykset kokoontuessaan johonkin päin Vaasaa (tämän väitteen mukaisesti), joten pitäisikö täällä lakkauttaa nekin? Eivät kissat ole koiria, jotka haukkumalla saattavat häiritä naapureita. Kuinka moni omalla asuinalueellaan edes tietää, onko naapurilla kissaa? Niin kovaa meteliä ne pitävät. Jyrsijöitä alueille taas houkuttelevat ulkona lintuja ruokkivat kansalaiset  eikä kissoja ruokita ulkona. Ja enemmän hajuhaittoja aiheuttavat alueella kaksijalkaiset asukkaat ja autot kuin eläimet. Kaikki paras väite oli asuinalueen kiinteistöjen arvon laskeminen. Hei haloo isolahtelaiset. Te hankitte pytinkinne aikanaan vieressä toimineen kemiantehtaan naapurista. Nyt kun tehtaan toiminta on loppunut, alueen maapohja on saastunutta eikä sitä asiantilaa vielä vuosiin korjata. Voiko asuinalueenne kiinteistöjen arvo laskea enää alemmaksi kuin saasteiden vieressä asuminen on sen tehnyt?

Kuva Nina Garman Pixabay
Kun ajattelen eläinten ja varsinkin löytöeläinten kohtelua Vaasan kaupungin ja osan sen asukkaiden toimesta, hävettää sanoa asuvansa Vaasassa. Miten se sanonta menikään: "Sivistyksen mitta on se, miten yhteiskunta kohtelee heikkoja". Tästä näkökulmasta Vaasassa asuu Iso joukko sivistymättömiä asukkaita ja päättäjiä.

Kristiina

keskiviikko 12. huhtikuuta 2023

sunnuntai 9. huhtikuuta 2023

Pääsiäisherkuttelua

Easter dinner
 
Tänä pääsiäisenä en tehnyt pääateriaksi tavanomaisia karjalanpaistia tai lammaskaalia. Jostai syystä sain keskellä pääsiäisviikkoa päähäni, että haluan pöytääni kokonaisen kanan. Sen kaverina olikin sitten klassinen sesonkituote eli parsa. Parsasta saatiin tälläkin kertaa käyttöön myös puumaiset varret, kun keitin niitä yhdessä kasvisliemen kanssa risoton nesteeksi.
 

Seesamiparsaa ja uppomunia

0,5 nippua parsaa
vettä, suolaa
seesamiöljyä
2 tl paahdettuja seesaminsiemeniä
Uppomunat:
1 l vettä
0,5 dl etikkaa
2-3 kananmunaa
suolaa, mustapippuria

Pese parsat. Katkaise varren puumainen osa taittamalla. Keitä parsoja 2 min miedosti suolalla maustetussa vedessä. Valuta parsat ja upota ne heti kylmään veteen.
Lämmitä seesamiöljy paistinpannulla. Paista parsoja nopeasti pannulla, käännä paiston aikana.
Nosta parsat tarjoiluastiaan. Ripottele päälle paahdettuja seesaminsiemeniä.
Kiehauta vesi ja lisää sekaan etikka. Riko munat yksi kerrallaan matalaan kulhoon. Tee kauhalla kiehuvaan veteen kauhalla pyörre ja laske munat yksi kerrallaan kiehumaan pyörteeseen. Anna munan kiehua 3,5-4 min. Nosta munat reikäkauhalla parsojen päälle. Ripottele päälle hieman suolaa ja mustapippuria.

Parsarisotto

0,5 nippua parsaa
öljyä
2-3 salottisipulia
1 iso valkosipulin kynsi
3 dl risottoriisiä
2,5 dl kuivaa valkoviiniä tai laimennettua sitruunamehua
9-10 dl kasvislientä
(1 tl kurkumaa)
50 g voita
4-5 rkl parmesaaniraastetta
(suolaa, mustapippuria)
Päälle:
parmesaaniraastetta
(oliiviöljyä)
 
Pese parsat. Katkaise varren puumainen osa taittamalla. Keitä parsoja 2 min miedosti suolalla maustetussa vedessä. Valuta parsat ja upota ne heti kylmään veteen. Paloittele parsat. Ota talteen keitinvesi ja irrotetut puumaiset osat.
Kuori ja silppua salottisipulit, murskaa valkosipulin kynsi.
Lisää kasvisliemen joukkoon parsan puumaiset osat ja keitä niitä 10-15 min. Siivilöi parsat pois liemestä, pidä lientä lämpimänä liedellä.
Lämmitä kattilassa tai paistokasarissa reilusti (pari rkl) öljyä. Lisää sipulisilppu, valkosipuli ja risottoriisi. Kuullota niitä 3-4 min (älä ruskista).
Kaada pannulle valkoviini/sitruunamehu ja anna seoksen kiehua hiljalleen, kunnes kaikki neste on imeytynyt riiseihin. Lisää sitten kasvislientä 2-3 kauhallista kerrallaan ja anna nesteen imeytyä ennen seuraavan erän lisäämistä. Katso riisin kypsymisaika riisipaketista ja lisäile lientä niin, että riisien kypsyttyä tuloksena on löysän puuron tapainen tuotos. Itse lisäsin pääsiäisen kunniaksi lopussa joukkoon kurkumaan keltaisen värin takia.
Lisää lopuksi joukkoon parsanpalat, voi paloina ja juustoraaste, lämmitä sen verran, että parsat ovat lämmenneet ja voi/juusto sulanut. Ripottele valmiin annoksen päälle parmesaaniraastetta ja halutessasi liraus oliiviöljyä.

Sitruuna-rosmariinikana

1 kokonainen broileri
suolaa, mustapippuria
1 sitruuna
2 oksaa tuoretta rosmariinia
Maustevoi:
100 g voita
1 sitruunan raastettu kuori
2 valkosipulin kynttä 
2 rkl tuoretta rosmariinia
suolaa, mustapippuria

Nosta sula broileri huoneenlämpöön n. tuntia ennen paistamista. Irrottele nahkaa irti broilerin pinnasta rintapuolelta ja sivuilta esim. pitkävartisen lusikan avulla. 
Anna voin lämmetä kulhossa huoneenlämpöiseksi. Raasta joukkoon valkosipulin kynsi ja sitruunan kuori. Pieni joukkoon rosmariini ja mausta suolalla ja mustapippurilla.
Ripottele broilerin sisään suolaa ja mustapippuria. Halkaise sitruuna puoliksi leveyssuunnassa ja tunge toinen puolikkaista kanan sisään. Laita sinne myös muutama rosmariininoksa ja lopuksi toinen sitruunan puolikas. Nosta broileri paistoastiaan rintapuoli ylöspäin.
Nosta kanannahkaa ja ujuta sen alle maustevoita nokare kerrallaan. Hiero nahan alla voita niin laajalle alueelle kun voit. Jatka näin, kunnes n. 2/3 voista on levitetty kanan nahan alle. Hiero loppu maustevoi kanan pintaan. Mausta halutessasi pintaa vielä hieman suolalla ja pippurilla.
Paista broileria ensin 225 ºC uunissa alakeskitasolla 15 min. Laske sitten lämpötila 170 ºC ja jatka paistamista vielä n. 45 min. Valele kanaa paiston aikana muutaman kerran pullasudin avulla uunivuoan pohjalle kertyneellä nesteellä. Tarkasta paiston lopulla tikkua käyttäen rinta- ja koipien paksuimmista kohdista, että kana on kypsä (jos ulostuleva neste on kirkasta, kana on kypsä. Jos punertavaa, jatka paistoa). Tarjoile kana risoton ja parsojen kanssa.

Tottahan pääsiäispöydässä pitää olla myös jälkiruokaa. En ole erityisemmin mämmin ystävä, joten minun mämmini piiloutuu tavallisesti leipomukseen tai jälkiruokaan. Pashan olen yleensä tehnyt sellaisenaan, mutta tällä kertaa pashani piiloutui pullan sisään.

Persikka-mämmimousse

Persikkamousse:
2 dl kuohukermaa
1 prk (410/240 g) säilykepersikoita
4 rkl sokeria
2 liivatelehteä
2 rkl sitruunamehua
Mämmimousse:
1dl kuohukermaa
100 g mämmiä
0,25 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria 
Päälle:
persikkakuutioita, rouhittua tummaa suklaata.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
Vatkaa kerma vaahdoksi.
Valuta säilykepersikat. Ota persikanpuolikkaista yksi erilleen koristeeksi käytettäväksi. Soseuta loput persikat sauvasekoittimella, lisää soseeseen sokeri.
Kuumenna sitruunamehu, sulata siihen puristetut liivatelehdet ja anna jäähtyä kädenlämpöiseksi. Sekoita mehu tasaisesti persikkasoseen joukkoon.
Sekoita persikkasose kermavaahdon joukkoon ja lusikoin mousse tarjoiluastioihin, niin että se täyttää 2/3 astiasta. Nosta annokset hyytymään jääkaappiin pariksi tunniksi.
Sekoita mämmimousse. Vatkaa kerma vaahdoksi, sekoita vaahtoon sokeri ja vaniljasokeri. Sekoita lopuksi joukkoon mämmi. Lusikoi mousse persikkamoussen päälle tarjoiluastioihin. Anna hyytyä jääkaapissa pari tuntia. Koristele annokset ennen tarjoilua. 

Pasha-pusupullat 16 kpl

Taikina:
2,5 dl maitoa
1 dl sokeria
0,5 rkl kardemummaa
1 tl sokeria
1 kananmuna
1 pss kuivahiivaa
n. 8 dl vehnäjauhoja
100 g voita tai leivontamargariinia sulatettuna
Pashatäyte:
50 g voita tai margariinia
0,5 dl sokeria
1 dl kuohukermaa
250 g maitorahkaa
1 kananmuna
1 rkl sitruunamehua
0,25 dl mantelirouhetta
(0,5 prk säilykekirsikoita, rusinoita tai korintteja)
Päälle:
1 kananmuna voiteluun
40 g voita tai margariinia
n. 1,5 dl erikoishienoa sokeria

Tee pashatäyte. Vaahdota voi ja sokeri keskenään Vaahdota kerma.
Lisää voi-sokeriseoksen sekaan muut aineet. Jos käytät kirsikoita tai rusinoita/korintteja, pieni ne veitsellä ennen massaan lisäämistä.
Verhoa siivilä harsokankaalla tai vastaavalla. Kankaan tulee olla sen kokoinen, että sen reunat voi kääntää valutettavan massan päälle.
Kaada pashamassa kulhon päälle aseteltuun siivilään. Käännä kankaan reunat massan päälle, aseta päälle lautanen ja sen päälle painoa. Anna valua jääkaapissa 4-5 h.
Pullataikinaa varten sekoita maitoon sokeri, kardemumma ja suola. Lämmitä neste +42 ºC.
Sekoita keskenään vehnäjauhot ja kuivahiiva. 
Sekoita maitoseokseen kananmuna ja jauhota. Lisää jauhoja sen verran, että taikina irtoaa kulhonreunoista ja käsistä.
Kaada lopuksi kulhoon sulatettu, kädenlämpöinen rasva. Vaivaa taikinaa niin kauan, että kaikki rasva on imeytynyt taikinaan. Peitä kulho liinalla ja anna taikinan kohota vedottomassa paikassa 1 h.
Jaa taikina kahtia, pyöritä taikinanpuolikas pötköksi ja leikkaa pötkö 8 osaan. Pyöritä palat palloiksi ja kauli ne sen jälkeen lievästi soikeiksi levyiksi. Nosta levyt leivinpaperin päälle uunipellille. Toista sama taikinan toisen puolen kanssa.
Nosta taikinoiden päälle valunutta pashatäytettä n. 1 rkl/taikinalevy. Nosta toinen puoli taikinasta täytteen päälle (=puolikuita). Painele taikina kiinni 1-2 cm päästä reunoista lasilla tai veitsen tylsällä puolella. Voitele valmiiden piirakoiden täyteosan päällinen kananmunalla, älä voitele reunoja.
Paista pusupullat 225 ºC uunin alakeskitasolla 10-12 min. Jäähdytä.
Sulata voi tai margariini. Sivele pullien reunat (pusuhuulet) rasvalla ja kieräytä huulet erikoishienossa sokerissa.

Tein pääsiäispöytää vielä uuden version vaahtokarkkikakusta. En kuitenkaan tarjoile nyt makeaa mahan täydeltä, joten sen ohje tulee myöhemmin.

Kristiina