Translate

Hae tästä blogista

tiistai 22. maaliskuuta 2022

sunnuntai 20. maaliskuuta 2022

Perunaa ja jauhelihaa

Potatoes and minced meat
Tällä kertaa ajattelin laitella ruokani aivan arkisista raaka-aineista. Tosin sekaan lipsahti hieman mangoa, koska jääkaapissa sattui olemaan avattu purkki mangososetta. Tuorekin mango olisi ollut OK, sillä mango on nyt sesongissa. Pääruokani ei tarvinnut edes kastiketta kiitos mehevien perunoiden ja pihvien täytteen.
 
Tiedättehän sen pizzerioissa yleensä tarjottavan kaalisalaatin? Matkin sitä omassa salaatissani.
 
 

Punakaalisalaatti

Red cabbage salad
n. 500 g punakaalia
1 suippopaprika
Kastike:
0,75 dl punaviinietikkaa
3 rkl öljyä
0,75 tl suolaa
0,75 tl mustapippuria
1,5 tl meiramia (tai basilikaa, oreganoa jne)
1,5 rkl sokeria
 
Mittaa kaikki kastikeaineet kannelliseen purkiin, ravista sekaisin ja anna maustua salaatin kokoamisen ajan.
Poista kaalista uloimmat lehdet ja leikkaa se ohuiksi suikaleiksi juustohöylällä tai veitsellä. Älä käytä salaattiin kovaa kantaa.
Pese paprika, poista siemenet ja suikaloi sek.
Sekoita kulhossa kaalit ja paprikasuikaleet. Lisää kastike ja sekoita hyvin. Anna maustua muutama tunti jääkaapissa.
 
En ollut pitkään aikaan tehnyt Smälannin perunoita ja nyt ne tuntuivat sopivilta jauhelihapihvieni kanssa, koska silloin en tarvitsisi kastiketta.
 

Smålannin perunat

Skånes potatoes
750 g yleis- tai kiinteitä perunoita
1 - 1,5 sipulia
öljyä
4 dl ruokakermaa
(maitoa)
0,5-1 tl suolaa
0,5 tl mustapippuria
ruohosipulia, persiljaa
 
Pese ja kuori perunat, kuutioi ne. Silppua sipuli.
Lämmitä öljy paistokasarissa ja kuullota perunakuutioita ja sipulia siinä n. 5 min.
Lisää kerma ja hauduta seosta hiljalleen pulppuillen n. 20 min, kunnes perunat ovat kypsiä. Paistoksen pitää olla "kosteaa", joten lisää loppuvaiheessa tarvittaessa maito, jos seos tuntuu liian kuivalta. 
Mausta kypsä seos suolalla ja mustapippurilla ja lisää sekaan reilusti ruohosipulia ja persiljaa.
 
Jauhelihapihvien täytteenä voi käyttää pelkkää tuorejuusto-sienimuhennosta tai siihen voi lisätä esim. kinkkua. Itse koostin täytteeni pakastimen ja jääkaapin sisällöllä ja mielestäni osuin aika nappiin. Sain aikaiseksi seoksistani 7 jauhelihapihviä.

Täytetyt jauhelihapihvit

Filled minced meat patty
200 g kermaviiliä
1 ps sipulikeittoaineksia
0,5 dl korppujauhoja 
1 tl salviaa
1 kananmuna
500 g naudan tai nauta-sikajauhelihaa
Täyte:
1 dl pakastettuja kanttarelleja
100 g mustapippurituorejuustoa
40 g aurinkokuivattuja tomaatteja
(3 siivua meetvurstia)
 
Sekoita kulhossa kermaviili, sipulikeittoainekset ja korppujauhot. Anna turvota n 30 min.
Lisää kulhoon muna ja salvia ja sekoita. Lisää lopuksi jauheliha ja sekoita taikina käsin hyvin sekaisin. Anna maustua hetki jääkaapissa.
Tee täyte. Silppua sienet. Kuutioi tomaatit ja jos käytät, meetvurstisiivut. Sekoita erillisessä kulhossa sienet, tomaatit, meetvursti ja käsin murustettu tuorejuusto massaksi.
Muotoile jauhelihasta kostuteuin käsin ohut jauhelihapihvi laivinpaperilla peitetyn uunipellin päälle. Lisää pihville kukkurateelusikallinen täytettä. Muotoile toinen samankokoinen ohut pihvi, laita edellisen päälle ja sulje saumat hyvin. Toista kunnes kaikki jauheliha- ja täytemassa on käytetty.
Paista pihvit 200 ºC uunin alakeskitasolla n. 20 min, kunnes pihvien pinta on saanut kauniin värin (voit käyttää viimeisen 5 min aikana uunin ylägrillivastusta).

Jälkiruoan idea syntyi, kun huomasin jääkaapissa purkin mangososetta, josta olin aiemmin käyttänyt teelusikallisen pari. Loppu oli aika käyttää pois.

Mango-valkosuklaamousse

Mango White Chocolate mousse
2 kananmunaa
125 g valkosuklaata
100 g mangososetta
2 rkl hunajaa
0,5 dl mantelirouhetta 
Koristeluun:
mantelirouhetta tai mangokuutioita.

Erottele kananmunien valkuaiset ja keltuaiset eri astioihin. Paahda mantelirouhe kevyesti.
Paloittele valkosuklaa ja sulata se vesihauteessa tai mikrossa. Jäähdytä hieman, jos suklaa on kovin kuumaa.
Riko keltuaisten rakenne ja vatkaa ne suklaan joukkoon hyvin sekaisin. Lisää joukkoon mangosose ja hunaja ja vatkaa seos tasaiseksi. Lisää joukkoon mantelirouhe.
Vatkaa valkuaiset vaahdoksi ja kääntele vaahto muun seoksen joukkoon esim. nuolijalla.
Annostele mousse 4 pieneen tai 1 isoon tarjoiluastiaan ja anna jähmettyä peitettynä jääkaapissa vähintään 2 h. Koristele ennen tarjoilua.

Katselin taas telkkarista leivontaohjelmaa ja siinä tehtiin mazarinleivoksia. Mieleni rupesi tekemään kakkua samalla idealla. Löysin netistä mazarinkakun, johon oli käytetty mesiangervoa (tuoretta). Koska minulla oli kaapissa kuivattua mesiangervoa, päätin käyttää sitä. Tarkoitus oli laittaa kakkua vuokaan kootessa väliin hillokerros, mutta Hanna Hajamieli iski ja hillokerros unohtui. Harmi.

Manteli-mesiangervokakku

Almond and meadowsweet cake
150 g voita tai leivontamargariinia
250 g mantelimassaa
0,75 dl kermaa
1 kananmuna
1 dl kuivattuna mesiangervon kukkia
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Koristeluun:
tomusokeria, appelsiinia sokeriliemessä
 
Rasvaa ja korppujauhota Ø20 cm vuoka.  
Kuutioi kulhoon rasva ja paloiksi revitty mantelimassa. Vatkaa sekaisin. Lisää muna ja kerma ja vatkaa massa tasaiseksi.
Sekoita erillisessä astiassa jauhot, leivinjauhe ja kuivattu mesiangervo. Sekoita kuivat aineet sekaisin muiden aineiden joukkoon.
Levitä kakkutaikina vuokaan ja paista kakku 175 ºC uunin alakeskitasolla n. 35 min, kunnes koitettaessa tikulla siihen ei tartu taikinaa.
Anna kakun jäähtyä vuoassa ennen siitä irrottamista. Koristele tomusokerilla ja sokeroiduilla appelsiiniviipaleilla.

Olen viime aikoina syönyt niin paljon makeata ja sokeria, että yritän vähentää jälkiruokien ja makeiden leivonnaisten määrää. Siksi niiden reseptit saattavat hieman harveta jatkossa

Kristiina

lauantai 19. maaliskuuta 2022

Ötökkäinvaasio

Olin tänään kesken ruoanlaiton ottamassa jotain kuivakaapista, kun näin ne. Voi ei, joko taas. Kuivakaapissa oli ötököitä ja ötökännahkoja. Ruoanlaitto tauolle ja kuivakaappia tyhjentämään.
 


Olen törmännyt näihin toukkiin ennenkin. Ne ovat ilmeisesti jonkun sortin jauhotoukkia. Aiemmin olen aina luullut, että ne ovat tulleet jonkun minun ostamani jauhopussin kylkiäisenä, koska olen joka kerta löytäessäni kaapista toukkia (2 kertaa vanhassa asunnossa ja nyt toisen kerran täällä uudessa) käynyt kaikki kaapissa olevat tuotteet läpi ja löytänyt niitä useasta jauho- ja maitojauhepaketista. Jokainen kerta on merkinnyt isoa rahallista menetystä, sillä olen heittänyt roskiin joka ainoan paketin, jossa on ollut yksikin ötökkä. 
Tällä kertaa yllätyin, sillä toukkia löytyi jo toisen kerran kaapista tässä asunnossa ja olen asunut täällä vain 2,5 vuotta. Lisäksi koin toisen yllätyksen käydessäni nykyisin muovilaatikkoihin ja muihin suljettuihin astioihin pakkaamiani jauhoja ja muita kaapin pakkauksia. Vain yhdessä jauhopussissa oli 2 toukan nahkaa (roskikseen) ja yhdessä sokeripakkauksessa 1 toukka. Kaikki muut pakkaukset olivat puhtaita. Sen sijaan kaapin kaikilla hyllyillä oli sekä eläviä toukkia että nahkoja. Tällä kertaa toukat eivät siis voineet olla peräisin omista jauhopusseistani, vaan niiden oli täytynyt löytää tiensä kaappiin jostain muualta.

Olivatpa ne peräisin sitten mistä vaan, tyhjensin koko kaapin. Koko keittiö näyttää nyt yhdeltä suurelta kuivakaapilta. Sen jälkeen löin kaappiin myrkkyjauhetta, jota olen joskus aikanaan saanut huoltomieheltä jonkun entisen ötökkäinvaasion hoitoon. Nyt on odotettava viikko tässä sekamelskassa, että aine vaikuttaa kaapissa. Sen jälkeen kunnon pesu kloriitilla ja tavarat uuden tarkastuksen jälkeen takaisin kaappiin. Onneksi sain tuon sotkun keskellä tehtyä keskeneräisen ruokani loppuun. Tosin nyt ei viikkoon pahemmin leivoskella tai rustailla jälkiruokia lukuun ottamatta jotain pieniä piiperryksiä.
 
 




Jos joku tietää näistä ötököistä enemmän, kertokaahan tietonne minullekin. Yritin kuvata yhtä lähemmin, mutta se oli aika hankalaa.

 

 
 

Kristiina

torstai 17. maaliskuuta 2022

Makramee kirjanmerkit

Makramee book mark
Odotellessani tilaisuutta hankkia lankoja ja tarvikkeita isompia töitä varten päätin kokeilla tavallisesta puuvillalangasta tehtyä kirjanmerkkiä. Koska en ole lähelläkään tilannetta, jossa voisin ajatella omia malleja, lähdin seikkailulle netin makrameemaailmaan.

 

 
 
 
Löysin kivannäköisen ja helpolta tuntuvan YouTube ohjeen täältä. Laitan videon tähän alle, jos kiinnostaisi jotakuta.
 

Käyttämäni tavallinen virkkauslanka taisi olla hieman ohuempaa kuin alkuperäisessä ohjeessa käytetty lanka. Nyt täytyy myöntää, että makrameetyön teko ohuella langalla on paljon hankalampaa kuin tavallisesti käytetyllä 3-5 mm makrameelangalla. Paksummassa langassa solmun/kokonaisuuden onnistumisen näkee heti, kun taas ohuella langalla se on pitkälti sokkona räpeltämistä ennen lopputulosta. Tosin ohut lanka on myös anteeksiantavampaa, virheet eivät näy helpolla.

Sain sentään aikaiseksi ensimmäisen kirjanmerkkini. Malli oli suhteellisen helppo, koska toistuva kuvio oli yksinkertainen ja yhden mallikuvion jälkeen toisto meni kuin itsestään.
 


Nyt kun olin tehnyt yhden, päätin tehdä toisenkin vaikka äidille lahjaksi. Tähän toiseen kirjanmerkkiin valitsin hieman edellistä monimutkaisemman mallin täältä


Nyt mallia ohuemman langan käyttö kostautui, koska tällä kertaa toistuva kuvio oli osittain sen verran monimutkainen, että mallikerran "lukeminen" edellisestä kuviosta ei onnistunut vaan jouduin joka kuviokerran kohdalla katsomaan mallia ohjevideosta. Hidasti solmimista aika lailla, mutta onneksi toinenkin valmistui aikanaan.
 


Makrameetöiden solmiminen on kiva ja hermoja lepuuttava harrastus. No jaa, ainakin silloin, kun kaikki sujuu eikä joudu purkamaan. Kunhan ei toista kertaa tule otettua tauon jälkeen käyttöön heti ohutta lankaa. Jätän teidät ihailemaan töitteni yksityiskohtia.


Kristiina

tiistai 15. maaliskuuta 2022