Translate

Hae tästä blogista

torstai 13. lokakuuta 2022

Kotikuulumisia

Ukko ja minä olemme taas kokeneet jotain uutta. Muistanetteko vielä viime maaliskuun ötökkäinvaasion kaapeissani? Kävipä niin, että löysin pari viikkoa sitten samasta kuiva-ainekaapista taas ötököitä. Vähemmän kuin viimeksi, mutta kuitenkin. Olin saanut sitten viime kerran selville, että kaikenlaiset ötökkähavainnot pitää aina ilmoittaa taloyhtiölle, joten lähetin nootin isännöitsijälle. Hän oli yhteydessä tuholaistorjujaan ja niin sain ilmoituksen ohjeineen, että luokseni tulee tuholaistorjuja viime perjantaina 7.10.22. Aine ei edellyttänyt pitkää poissaoloa, kissan olisi saanut laittaa vessaan ja itse olla poissa kotoa 2-3 tuntia. Käsittely toistettiin tänään 13.10.22. Huonekalut piti vain siirtää pois seinustoilta ja keittiön kuiva-ainekaapit (kaikki 3) ja roskiskaappi tulee tyhjentää. 
Sattui niin, että olin aikeissa hakea kaveriltani myöhäisiä raparpereja, joten sovimme, että hän hakee minut ja Ukon kylään luokseen jokuseksi tunniksi. Jännittäväksi asian teki varsinkin Ukolle se, että a) Ukko ei ole juuri käynyt elämässään muualla kuin kotona ja b) kaverillani on koira. Kunnon iso saksanpaimenkoira. Onni asiassa on, että Max (se koira) on tottunut kissoihin, sillä oli niitä aikanaan sisaruksina 3 kpl. Ja että Max pitää erityisesti mustista/mustavalkoisista kissoista. 

Niin me Ukon kanssa hyppäsimme autoon, jossa myös Max oli meitä hakemassa. Tosin automatkalla Ukko ei huomannut koko Maxia, sillä oli niin paljon tekemistä ilmoittaessaan vastalauseensa kantokoppaan joutumisesta hurjalla, jatkuvalla mouruamisella. Perillä Ukko tutustui paikkoihin ensin minun sylissäni ja sitten kaverini sylissä se sai tehdä tuttavuutta Maxin kanssa. Max osoitti ystävällisyyttä nuolemalla Ukkoa ja Ukko tunteitaan koiraa kohtaan yrittämällä väistellä sitä. Päästyään lattialle Ukko keksi heti, että talon paras paikka löytyi saunasta lauteiden alta, johon sen mielestä Max ei päässyt. Niin meni meidän aikamme, tosin vierailun loppuaikana Ukko uskaltautui jopa hieman tutustumaan talon kahteen makuuhuoneeseen. Olohuoneeseen se ei suostunut tulemaan muutamaa sylittelyhetkeä lukuun ottamatta, koska siellä oli se nuoleskeleva jättiläinen. Kaiken kaikkiaan mukava vierailu ainakin osalle meistä. Max tykkäsi Ukosta ja Ukko kilttinä kissapoikana ei kertaakaan sähissyt tai raapinut, ennemminkin väisteli. Mutta ainakin totesimme, että kyllä tämä eläinkaksikko samaan mökkiin sopii. Hieman kaikki uusi otti Ukon voimille, koska se nukkui kotona ruokailun jälkeen koko illan.
Tänään Ukko sai viettää muutaman tunnin vessassa myrkytyksen aikana, koska kaverini on Lapissa mökillä.



 
 
 
Muuten kotona on aika hurjan näköistä, koska kuiva-ainekaapit piti tyhjentää ja sisältö on nyt levitettynä keittiön työtasoille ja kasseihin keittiössä ja makuuhuoneessa. No, onneksi minulla alkoi syysloma ja ehdin ensi viikon aikana siivota samaan hengenvetoon koko keittiön.
 

 
Nyt, kun kaikki kesäiset kasvit ja tavarat on korjattu pois parvekkeelta ja tilalle in tuotu lyhdyt ja callunat, luulisi parvekkeen pysyvän siistinä. Mutta ei. Parvekkeeni ulkopuolella kasvaa iso ja komea riippakoivu, jonka syksyisestä lehtienlähtöajasta saa osuutensa myös parveke. Vaikka olen yrittänyt viikoittain harjata lehdet pois, niitä riittää lisää vielä pitkäksi aikaa. Pakko lehdet on kuitenkin poistaa parvekkeelta ajatellen tulevia lumisateita. Kun parvekkeelle tulee paljon lunta, joka sitten seuraavan suojan aikana sulaa, lehdet tukkisivat veden ulosmenoaukon ja parvekkeen nykyinen tulvatilanne pahenisi huomattavasti. Joten pitänee taas lähteä harjahommiin.

Kristiina


tiistai 11. lokakuuta 2022

Lokakuu - October

 
October

Pii paa puu, terve lokakuu! Myrsky riipii lehdet puiston, 
viimeisenkin kesämuiston. Lämmin unohtuu, onhan lokakuu.
- kuukausirunot Birgitmummu

 

Lisää kuvia aiheesta täällä:

Pieni Lintu - MakroTex challenge image-in-ing: weekly photo linkup

sunnuntai 9. lokakuuta 2022

Viikunaa, kaalia ja sieniä

Tällä hetkellä saa kaupoista tuoreita viikunoita, joten niitä tuli käytettyä hyväksi kahdessa viikon ruoassa.

Viikunasalaatti

Fig salad
100 g salaattia
3 viikunaa
50 g ilmakuivattua kinkkua
1 pallo (200/125 g) mozzarellaa
suolattuja pähkinöitä
Kastike:
1,5 rkl (oliivi)öljyä
0,75 rkl sitruunamehua
0,5 tl hunajaa
suolaa, mustapippuria

Annostele kastikeainekset kannelliseen purkkiin. Sulje kansi ja ravista ainekset hyvin sekaisin. Anna maustua.
Annostele tarjoiluvadille pediksi salaatti.
Pese viikunat ja lohko ne neljään osaan/viikuna. Ripottele viikunalohkot salaattipedin päälle.
Revi tarjoiluastiaan kinkku ja mozzarella.
Kaada kastike salaatin päälle. Murskaa pähkinät esim. morttelissa ja ripottele ne annoksen päälle.

Pääruokani vetää aasinsillan viime viikon kaaliruokien ja ensi viikon sieniruokien välille.

Sieni-kaalicarbonara

Mushroom cabbage carbonara
1 pkt (140 g) pekonia
500 g keräkaalia
1 sipuli
1-2 valkosipulin kynttä
5 dl metsäsieniä tai herkkusieniä (200 g)
3 kananmunaa
100 g juustoraastetta (voimakasta esim. cheddar tai emmental)
0,5 tl mustapippuria
0,25 tl suolaa
1 dl spagetin keitinlientä
Lisäksi:
250 g (kokojyvä)spagettia 
juustoraastetta

Keitä spagetti pakkauksen ohjeen mukaan, ota talteen 1 dl keitinlientä. Kaada valutettu pasta takaisin kattilaan.
Suikaloi pekoni. Suikaloi kaali ohuiksi suikaleiksi. Silppua sipuli, murskaa valkosipuli. Puhdista sienet ja kuutioi/suikaloi ne.
Laita pekonisuikaleet kylmälle paistokasarille, laita levy keskilämmölle (4), Ruskista pekonit. 
Lisää pekonin joukkoon kaali ja sipulit. Paista käännellen n. 5-7 min. Lisää sienet (itse työnsin jo paistetut ainekset kasarin toiselle reunalle, paistoin tuoreita sieniä toisella reunalla, kunnes neste haihtui ja sen jälkeen sekoitin kaikki ainekset keskenään). Paista vielä n. 2 min.
Riko kananmunat kulhoon. Vatkaa niiden joukkoon juustoraaste, pippuri ja suola. Sekoita valutetun, kuuman spagetin joukkoon muna-juustoseos ja talteen otettu 1 dl keitinvettä. 
Kaada kattilasta spagetti lisukkeineen kaali-sienipaistoksen joukkoon ja sekoita hyvin kaikki sekaisin. 
Ripottele halutessasi annosten pinnalle juustoraastetta.

Jälkkäriin jäi vielä viikunoita, jotka saivat kaverikseen tarjousviinirypäleet.

Viikuna-viinirypälekiisseli ja vanilja-mascarponevaahto

Fig grape kissel with whipped vanilla mascarpone
225 g (3 kpl) viikunoita
200 g tummia viinirypäleitä
1 l vettä
0,5 dl sokeria
3,5 rkl perunajauhoja
0,75 dl vettä
Valmiiseen kiisseliin:
200 g viinirypäleitä puolitettuna
(1-2 viikunaa paloiteltuna)

Pese viikuna ja viinirypäleet. Paloittele viikunat (8 palaa/viikuna) ja puolita viinirypäleet.
Laita kattilaan rypäleenpuolikkaat, viikunapalat, sokeri ja vesi. Kiehauta ja anna kiehua 10-15 min. Siivilöi seos (painele kaikki neste hedelmistä). Kaada siivilöity neste takaisin kattilaan.
Sekoita perunajauhot ja vesi keskenään. Nosta kattila takaisin liedelle ja kaada perunajauhoneste ohuena nauhana liemen joukkoon koko ajan vispilällä sekoittaen. Odota, kunnes seos pulpahtaa, nosta sitten kattila pois liedeltä. Ripottele päälle hieman sokeria, anna kiisselin jäähtyä n. 0,5 h.
Kiisselin jäähtyessä paloittele loput viinirypäleet ja halutessasi myös viikunat. Sekoita palat hieman jäähtyneen kiisselin joukkoon ja anna kiisselin jäähtyä kokonaan. Tee sillä välin vanilja-mascarponevaahto.

Vanilja-mascarponevaahto

1,5-2 dl vispi- tai kuohukermaa
0,5 dl sokeria
3 tl vaniljasokeria/1 tl vaniljauutetta
250 g mascarponea

Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää sokerit ja vatkaa, kunnes vaahto on napakkaa. Lisää joukkoon mascarpone ja jatka vatkaamista, kunnes seos on tasaista. Säilytä vaahto jääkaapissa. 
Annostele vaahto jäähtyneen kiisseliannoksen päälle.

Kristiina

P.S. Jos jollakin on vielä pihassa raparperia, nyt alkaa olla viimeinen hetki napata ne talteen mehuksi. Itse sain loppuviikosta kavein naapurin pihasta ison kassillisen raparperia ja laitoin siitä 5,5 litraa mehua (raparperit imivät n. 0,5 litraa vedestä).
 

Raparperimehu keittämättä

Rhubarb juice
3 l raparperinpaloja
1,5 rkl sitruunahappoa
1-2 kanelitankoa
400 g sokeria
1 rkl kuivattua minttua tai 4-5 tuoretta oksaa
3 l kiehuvaa vettä
 
Pese raparperit ja paloittele ne kattilaan. Lisää joukkoon sitruunahappo, kanelitangot, sokeri ja minttu.
Kiehauta vesi ja kaada se ainesten päälle kattilaan. Anna seistä huoneenlämmössä vuorokausi.
Siivilöi mehu puhtaisiin pulloihin. Nauti laimennettuna vedellä tai kuplavedellä.

torstai 6. lokakuuta 2022

2 x Vaasan museotarjontaa

Viime viikonloppuna Vaasa juhli 416-vuotiasta olemassaoloaan. Lauantain tapahtumiin en päässyt mukaan, koska olin aiemmin varannut kampaajan keskelle päivää. Mutta sunnuntaina oli museoihin vapaa pääsy. Tiesin, että vielä oli esillä 2 näyttelyä, jotka halusin nähdä.

Ensimmäiseksi suuntasin Tikanojan taidekotiin, Siellä aukesi pari viikkoa sitten näyttely "Näyttämöllä", joka esittelee vaasalaista teatterihistoriaa ja esillä on Wasa Teaterin, Vaasan kaupunginteatterin, Vaasan Oopperan ja Nukketeatteri Peukalopotin esineistöä ja kuvia. 

Jo kiivettyäni 2. kerrokseen sen aulassa oli lavasteiden pienoismalleja, teatterijulisteita sekä diaesitys arkistokuvista vuosien varrelta.



Ensimmäisestä huoneesta löytyi vaasalaisen teatterielämän historiaa lähinnä seinätaulujen, muotokuvien ja valokuvien muodossa. Saimme tietää, että Vaasassa on nähty kiertäviä ruotsalaisia ja amatööriteatteriseurueita aina vuodesta 1814. Ensimmäinen vaasalainen teatteri oli Työväenteatteri, joka perustettiin v. 1906 ja esitykset alkoivat v. 1907 työväentalolla. Vuodesta 1909 Hietalahden villan yhteydessä aloitti ruotsalainen kesäteatteri. Wasa Teater perustettiin v. 1919. Dramatiikkaa edusti Wasa Teaterin johtajan Carl Estlanderin kuvaama vanha kaitafilmi Wasa Teaterin tuhoutumisesta tulipalossa 4.1.1953. Näyttelyssä filmi esitettiin TV-vastaanottimen kautta. 
 



 

Seuraavaksi sukelsimme Vaasan Oopperan maailmaan. Vaasan Oopperayhdistys perustettiin v. 1956. Sen toiminnanjohtajaksi valittiin jo aiemmin opereteissa esiintynyt Irma Rewell. Oopperat esitettiin ensin kaupungintalon juhlasalissa, myöhemmin Wasa Teaterissa. Vuonna 1990 alkoivat Vaasan Ooppera, kaupunginteatteri ja -orkesteri tehdä yhteistyötä ja Oopperasäätiön (ent. Oopperayhdistys) lopetettua toimintansa Vaasan kaupunginteatteri on jatkanut oopperoiden esittämistä. Näytillä oli oopperapuvustusta, arkistokuvia sekä tietysti Irma Rewellin upea muotokuva ja hänen pukunsa.



Kaksikielinen nukketeatteri Peukalopotti aloitti toimintansa Vaasassa v. 1976 aluksi kaupunginteatterin yhteydessä ja myöhemmin omissa tiloissa. Peukalopotti oli myös päävastuussa v. 1982 alkaen Vaasassa järjestetystä kansainvälisestä nukketeatterifestivaalista. Festivaalit lopettivat 1990-luvun alussa ja Peukalopotin toiminta loppui v. 1996. Heiltäkin oli esillä vanhaa filmimateriaalia, kuvia ja esityksissä käytettyjä nukkeja.


 
Vaasan kaupunginteatterin historia kertoi, että Vaasassa toimi jo vuodesta 1884 Työväenyhdistyksen näytelmäkerho, joka vaihtui Näytelmäseuran kautta Vaasan ensimmäiseksi vakinaiseksi teatteriksi, Vaasan Työväenteatteriksi v. 1906. Teatteri lopetettiin välillä, mutta muuttui 1930-luvun alussa Vaasan Näyttämöharrastajiksi, joka lakkautettiin lopullisesti v. 1942. Samana vuonna perustettiin Vaasan Näyttämö, joka muutti v. 1946 Palokunnantaloon. 1950-luvulla nimi muutettiin Vaasan Suomalaiseksi teatteriksi ja v. 1972 Vaasan kaupunginteatteriksi. Vuonna 1958 teatterin käyttöön ostettiin vanha Työväentalo, jossa kaupunginteatteri toimii edelleen tosin useiden rakennuksen uudistusten jälkeen. Näytteillä kaupunginteatterilta oli myös kuvia ja esim. Katri-Helena-musikaalin pukuja oopperapukujen kanssa samassa huoneessa. Lisäksi viimeisessä huoneessa oli kuvia ja pukuja näytelmästä Colorado Avenue, joka on esitetty Wasa Teaterissa v. 1999 ja Vaasan kaupunginteatterissa v. 2021. Samassa huoneessa sai kuunnella myös kaupunginteatterissa pääosaa esittäneen Tiia Ollikaisen lukunäytteen näytelmästä, päähenkilön Dollari-Hannan kirjeitä Suomeen äidilleen Pohjanmaan murteella.


Seuraavaksi vuorossa oli Pohjanmaan museo ja näyttely "Vallan ja varallisuuden symbolit" (sulkeutuu ensi viikon jälkeen). Näyttely perustuu antiikkikauppias/keräilijä Peter Mustosen ase- ja haarniskakokoelmaan täydennettynä museon omalla esineistöllä.

Näyttelyn aloitti viikinkiaikainen esineistö. 

Koruja ja miekanponsia Skandinaviasta ja Baltiasta
Aseita ja sotatavaraa Skandinaviasta ja Baltiasta

Rekonstruktio viikinkiajan haudasta
Miekkoja ajalta n. 475 eaa. - 1150

Seuraavana olikin sitten kokoelma eurooppalaisia aseita, haarniskoja, kypäriä, erilaisia haarniskan osia ja hevosten varusteita.
 
Erilaisia kypäriä
Valikoima aseita

Haarniskan osia, hevosen pääsuojus ja kalukukkaro
Kevyen jalkaväen haarniska ja rengaspaita

Kilpi, varsijousi ja muita varusteita
Kokohaarniska

Näyttelyn viimeinen nurkkaus olikin sitten varattu hieman itämaisemmille varusteille.

Samuraihaarniska
Samuraiaseita ja muita tarvikkeita




Aseita ja varusteita Osmanien valtakunnan alueelta
Osmanialueen varusteita

Intialaisia varusteita
Intialainen haarniska

Persialainen haarniska

Näin sitä tuli vietettyä viime sunnuntai-iltapäivä. Oli kiinnostavaa. Joka haluaa itse käydä katsastamassa "Vallan ja varallisuuden symbolit"-näyttelyn, pistäkäähän töpinäksi. Näyttely on viimeistä päivää avoinna 16.10.2022.

Kristiina

tiistai 4. lokakuuta 2022

Tervetuloa syksy - Welcome Fall

 
Autumn collage

On syksy niin ihmeellinen, minä kaikkea ymmärrä en. 
Miten muutoksen saa koko kesäinen maa? Värit hehkuvat nyt loistossaan.
- laulu "On syksy niin ihmeellinen" sanat Juhani Konola

 

Lisää kuvia aiheesta täällä:

Pieni Lintu - MakroTex challenge image-in-ing: weekly photo linkup