Hyvää yötä - Good night

 

Hyvveä yötä. Kirpulle ruokoa ja kynsille työtä.

- sanonta Kurkijoki

 

Lisää kuvia aiheesta täällä:

Sieniretki Petsmossa

Olin eilen Petsmossa Vaasan Ladun järjestämällä sieniretkellä. Mukana matkassa oli jälleen sieniasiantuntija Matti Kyröläinen kertomassa näkemistämme sienistä. Paikka ja reitti oli kaikille matkassa olleille, myös Ladun porukalle, uusi ja ennen käymätön. Reitillä olleiden opasteiden ja kartan avulla vetäjämme valitsivat meille reitin.

Matkan varrella tuli vastaan uusia ja vanhoja tuttavuuksia. Tässä hieman saalista retkeltä.

Jonkin verran toin kotiin pannulle laitettavaa ja käsiteltävää. Sen verran, että pari iltavoileipää voi päällystää sienipaistoksella.

Voitatti (takana) ja lehmäntatti

Kuusilahokka (vasemmalla) ja koivunkantosieni

Kuviin pääsi myös pari jännää mutta syömäkelvotonta sientä.

Rustonupikka (hyytelösieni)

Piispanhiippa

Myös eläinkunnan edustajista, osa puisina, piti ottaa kuvia

Tuo iso öttiäinen, joka poseerasi taukopaikan kaiteella, on runkohaapsanen.

Tässä vielä kartta reitistä, jonka kuljimme. Muutamalla joukkomme jäsenellä oli ranneke, joka mittasi kuljetun matkan ja loppusummaksi tuli reilu 7 km.

Päivän aikana saimme raitista ilmaa ja liikuntaa yllin kyllin, mutta matkan sieniretkiosuus jäi surkeaksi. Ensinnäkin alueella oli erittäin vähän näkyviä sieniä ja niistäkin suurin osa oli myrkyllisiä pulkkosieniä. Lisäksi kahta viimeistä kilometriä lukuun ottamatta koko kävelyreitin polku oli niin kivikkoinen ja juurakkoinen, että vaikka sieniä olisi ollutkin ei niitä olisi voinut katsella polun ympäristöstä. Koko huomio kun piti kaiken aikaa kiinnittää jalkoihin ja siihen, mihin astui. Eli ainakin tämä reitti paria viimeistä kilometriä lukuun ottamatta oli täysin sienestykseen sopimaton. Tosin aina lepotaukojen aikana ne, jotka olivat sienikorin sijasta ottaneet mukaan poimurin ja marja-astian, keräsivät oikein hienon puolukkasaaliin alueelta. Ja jos olisimme olleet liikkeellä reilua kuukautta aikaisemmin, loppupätkältä olisi kerännyt mukaansa hienon tattisaaliin. Nyt suurin osa tateista oli jo ylikasvaneita.

Vaikka päivä oli mukava ja oli hienoa viettää aikaa metsässä liikkuen, tälle reitille en enää toista kertaa lähde.

Kristiina

Sometauko ja syksyn ostoksia

Kylläpä kesä on mennyt leppoisasti, kun pistin reiluksi kolmeksi kuukaudeksi kaikki some-kanavani kesätauolle. Ei kuvien lähettelyä, ei tekstien rustaamista eikä somen seuraamista. Ehti lukea kesäkirjoja, käydä metsässä ja vain olla leppoisasti. Kesällä oli tarpeen tankata energiaa ja varastoja syksyä ja talvea varten, ei notkua koneella tai puhelimessa.

Mutta nyt on taas aika hiljalleen totutella syksyyn. Aloitin tällä viikolla hieman pitemmällä päiväkurssilla VAMIAssa. Onneksi alku on leppoisaa laskua, koska minulla on vain 2 lähipäivää ja 3 etäpäivää viikossa. Tällä viikolla ehdin käyttää hyväkseni myös torstain autottoman päivän etua, koska Vaasassa oli sinä päivänä bussilla matkustaminen ilmaista. Piti käydä pitkästä aikaa REKOssa ja hieman muuallakin.

Ensimmäinen yllätys tuli heti, kun astuin bussista Rewell centeriin. Sinne oli laitettu pystyyn viikoksi Punaisen Ristin Pop-up kirpputori. En ole pitkään aikaan käynyt kirppiksellä, joten oli pakko poiketa. Aina kierrellessä kun tuppaa jotain kivaa löytymään. Tällä kertaa tyydyin kahteen kirjaan, Kari Tapion elämäntarinaan ja Sophia Kinsellan teokseen. Kun meitä lisäksi uhkaillaan sähkökatkoilla talvella, ostin keittiön väritykseen sopivat kaksi tuikkukippoa. Jälkeenpäin tosin mieleeni juolahti, että olisin voinut ostaa niitä 4 kpl ja rakentaa niistä joulukuussa adventtikynttiläasetelman. Lisäksi kirppiksellä oli tarjoilla kiva punainen työtuoli kohtuuhintaan. Ikävä vaan, että sen korkeudensäätömekanismi oli rikki ja ala-asennossa olisi siinä istuessani leukani ollut työpöydän tasalla, joten se jäi ostamatta. 

 

Seuraava tehtävä oli hakea Citymarketista muutama tarjoustuote ja etsiä itselleni kuminauhavyötäröfarkkuja. Kas kun olen viimeisen vuoden aikana lihonut 10 kg (sitä se herkkujen syönti tekee) ja melkein kaikki kilot ovat pakkautuneet vatsan kohdalle. Niin kuin naisilla yleensä myöhemmällä iällä. Ja mikä ei mahtunut mahaan, se valahti reisiin. Joten tavalliset farkut eivät enää mahdu päälle, tarvitsen nykyisin nuo kuminauhavyötäröfarkut.

Citarista sain tarjoustuotteet ja salaattiainekset mutten housuja. Kävin ensin muutamassa muussakin kaupassa katselemassa, mutta niiden valikoimat olivat tarkoitetut nuorille ja hoikille. Sitten keksin Halosen. Sieltä löysin vihdoin housuja, joissa oli sivuilla kuminauhat ja siten minun tarkoitukseeni sopivat. Valikoimassa oli vain yksi vika. Kaikki housut tuntuivat olevan kokoa 48-52. En sentään ole ihan vielä tuota kokoa, minulle menee nyt koko 38. Kaikista niistä isovyötäröisten housuista, jotka Halosella oli, löysin vain yhdet koon 38 housut. Nekin olivat pettymyksekseni perussiniset farkut, jollaisia minulla on jo yhdet. Mutta ei voinut mitään, pakko oli ostaa, ei yksillä farkuilla ja verkkareilla pärjää ihmisten ilmoilla. Jätin sentään kassalle toivomukset, että hankkisivat loppuvuoteen mennessä valikoimaan hieman enemmän noita "normaalikokoja" ja niitäkin eri väreissä. Toivottavasti toteuttavat toiveeni.

 

 

Sen jälkeen olikin aika suunnata hakemaan tilauksiani REKOsta. Tavaroissani oli sitä normitavaraa eli munia ja kurkku. Lisäksi tilasin 2 x 500 g lampaan jauhelihaa ja litran tuoreita suppilovahveroita, koska ajattelin jossain välissä laitella lampaanjauhelihapihvejä sienikastikkeella. Valitettavasti vain sienten myyjä ilmoitti iltapäivällä, ettei hän pääsekään paikalle. Toivottavasti minua onnistaa itseäni, koska olen lähdössä huomenna Petsmohon Vaasan Ladun sieniretkelle. Lammas siis odottaa tuoreita sieniä pakkasessa. Koska en ole löytänyt pyöräilymatkan päästä hyvää puolukkapaikkaa, ostin myös jonkin verran puolukoita.

 

 

Nyt täytyy lähteä kokoamaan tavaroita huomiselle sieniretkelle.

Kristiina

Assyria, New York ja Tallinna

Hajusteentekijän tytär (Kaisa Åkerman) kuljettaa lukijan muinaiseen Assyriaan ja sukujuonitteluun. Kirjan alkaa, kun assyrialainen Namirtu synnyttää tyttären, Iillussan. Tytär on heti tulenjumalan merkitsemä, koska tämän toinen puoli kasvoista ja vartalosta on punainen. Namirtu pakenee syrjäiselle seudulle kapakan emännöitsijäksi, opettaa siinä ohessa tytärtään ammattiinsa, hajusteentekijäksi ja samalla suojelee lasta kaikelta ulkopuoliselta. Mukana matkassa ovat olleet Namirtun orja Qualissu ja tämän kuoltua Iillussan paras ystävä ja auttaja, Qualissun poika ja orja Erenu. Eräänä päivänä majataloon saapuu kauppaa tekemään egyptiläinen kauppias/kaupparenki Horus/Ahuru. Iillussa toivoo, että häneltä saisi jatkossa hajusteiden tekoon uusia, eksoottisia aineksia. Samalla kaukaisen, rikkaan maan matkaaja kiinnostaa häntä myös ihmisenä ja miehenä. Namirtu on aina tyttären lapsuudesta asti kertonut omistamastaan savitaulusta, joka määrittää tyttären tulevaisuuden tämän ollessa valmis siihen. Taulun Iillussa tuntee ennestään, sen sisältöä ei. Ainoa, minkä äiti on kertonut on se, että Iillussan isän sukulaiset ja papit etsivät tyttöä eivätkä toivo tälle hyvää. Kun etsijät murhaavat Namirtun, Iillussan kuljettaa turvaan Heettiin Ahuru. Siellä tyttö joutuu kapakkapalvelijaksi, aiotaan naittaa kapakoitsijan juopolle pojalle ja pakenee Egyptiin Heetin prinsessan Maathorneferuran henkilökunnan mukana. Hän kohtaa matkalla vainoojansa ja perillä taas Ahurun. Mikä on salaperäisen, kaikkien havitteleman savitaulun sanoma ja Iillusian todellinen asema?

Historialliset romaanit ovat yksi heikoista kohdistani. Hyvä tai huono, aina kiinnostava. Tämä kertomus tosin kuuluu sarjaan hyvä. Koska olin aiemmin lukenut Christian Jacq:n Ramses-sarjan, kirjan toisen puolen tapahtumilla heettiläisestä prinsessasta matkalla Egyptin kuningattareksi oli minulle jo tuttu. Tosin eri lailla kuin tässä kirjassa. Kirjan vahvuus perustuu kirjoittajan Assyrian-tuntemukseen. Sen sijaan muiden maiden tapahtumat voi nähdä myös eri lailla, perustuen siihen, mihin on aiemmin lukemalla perehtynyt. Kuitenkin kirja tempaisi mukaansa alusta lähtien, niin kuin hyvin "kuvitettu" historia yleensä. Toivottavasti kirjoittaja jatkaa Assyriaan sijoittuvilla tarinoilla, vaikkapa jatkolla Iillussa tarinalle tai muilla vastaavilla teoksilla.

Uskoisin, että jokainen muistaa kirjan Paholainen pukeutuu Pradaan. Tai elokuvan pääosissa Meryl Streep ja Anne Hathaway. Nyt, 19 vuotta myöhemmin kirja sai jatko-osan, Paholainen puuttuu peliin (Lauren Weisberger). Emily Charlton on 36-vuotias, asuu yhdessä miehensä Milesin kanssa Los Angelesissa ja toimii tunnettuna julkkisten skandaaleilta pelastajana Runaway-uransa jälkeen. Tosin hän on saanut alalle kilpailijan, somevaikuttaja Olivia Bellen. Uudenvuoden aattona Emily matkustaa New Yorkiin pelastamaan teinijulkkista skandaalilta, mutta tämä päättääkin kääntyä Olivian puoleen. Emily taas menee kyläilemään ystävänsä Miriamin, entisen huippuasianajajan ja nykyisen Greenwichissä asuvan kahden lapsen hieman lihoneen kotiäidin luokse. Yhdessä he lukevat lehdestä ystävättärensä Karolinan rattijuoppouspidätyksestä. Tapauksessa Karolina kuljetti aviomiehensä poikaa Henryä ystävineen, kun poliisi nappasi hänet melkein kotipihalla putkaan rattijuoppona. Kun käy ilmi, että juttu on lavastettu ja kaiken takana on mies, Karolinan aviomies senaattori Graham Hartwell, joka haluaa syyn avioeroon naidakseen entisen presidentin tyttären Regan Whitneyn, naiset liittoutuvat selvittääkseen Karolinan syyttömyyden, Grahamin niljakkuuden ja Henryn huoltajuuden. Samaan aikaan Runawayn päätoimittaja Miranda Priestly haluaa Emilyn takaisin lehden palvelukseen hoitamaan Met-gaalan järjestelyt. Se on vain vähän liikaa Emilylle, jolla on kädet täynnä Karolinan auttamista ja omaa elämäntilannettaan. Miles ja Emily kun ovat keskustelleen lapsen hankkimisesta, mutta Emilya ei asia kovasti innosta. 

Jatko-osa on jatko-osa. Mutta ilokseen tätäkin lukee. Kun girl-power yhdistyy nilkkimiehen paljastamiseen, niin syntyy selvää jälkeä, jossa ukot häviävät. Samalla järjestellään lähiö-äitien elämää, avioliittoja ja suhdeongelmia. Kesälukemista, jos mikä.

Ilolinnut (Mart Sander) johdattaa meidät Tallinaan Eletään kriittisiä aikoja v. 1939, jolloin Neuvostoliitto sai hallintaansa Viron. Rouva Kukk on pitänyt ilotaloa tai oikeammin Herrainklubia, jossa työskentelivät neidit Renate (sihteeri), Linda, Vivian, Monika ja Anastasia. Kirjan alussa he muuttavat hienoon, entiseen Falkenbergin taloon Tallinnan syrjäkujilta ja muuttuvat kunnianarvoiseksi taloksi. Rouva Kukki johtaa kanatarhaansa kuin äiti ja suree syvästi, kun yhden hänen tytöistään, Helsinkiin matkalla olleen Marian kone ammutaan alas ja Maria yhdessä vakoilija Henry Antheilin kanssa menehtyy kuljettaessaan mm. Viron kultaa Suomeen. Koko ajan rouva Kukkia pitää kasassa hänen rakastajansa ja Viron hallintokoneistonsa mukana oleva ja tietoja toimittava lähetystöneuvos Metsla, talon suojelija. Kun valtaosa kävijöistä muuttuu virolaisista ja ulkomaalaisista venäläisiksi (kyseessä ei enää ole ilotalo vaan punalippujen ompelimo), kanatarha yrittää sopeutua ja integroitua.

En kerta kaikkiaan malta odottaa jatkoa rouva Kukkin talon tarinalle. Tämän kaltaista ruohonjuuritason historiaa meidän on syytä lukea ja siihen perehtyä.

Kesäkuu - June

 

Avustavan puistotyöntekijän työhön kuuluu kaupungin viheralueiden hoito- ja kunnossapitotehtävät. Ajankohta: kesäkuu

- Vaasan kaupunki kesätyötekijät toimenkuvaus

 

Lisää kuvia aiheesta täällä: