Translate

Hae tästä blogista

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tapahtumat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tapahtumat. Näytä kaikki tekstit

torstai 24. marraskuuta 2022

Joulunavaus ja LittFest Vaasassa

Vaasan joulunavaus tapahtui tänä vuonna 19-20.11.2022. Itse olin mukana seuraamassa tapahtumia lauantaina torilla ja Rewell Centerissä.

Heti ensimmäisenä keskustaan saavuttaessa tuli huomioitua suuret joulukuuset, pienemmät löytyivät myöhemmin.


Perinteistä joulutarjontaa löytyi kiitettävästi. Sitä perinteisintä olivat tietysti joulupukki ja tiernapojat.










Vaasan joulunavauksessa perinteistä oli myös Aava Kertun Kotitilan muutaman eläimen saapuminen torille juhlistamaan joulutunnelmaa.
 


Lapsille oli paikalle tuotu karuselli, jonka ilmainen kyyti keräsi pitkän jonon perheen pienimpiä kyytihalukkaista.


Oman osansa tunnelmaan toivat tietysti joulumarkkinat, joilta löytyi paljon jouluaiheistakin tarjontaa.


Joulutunnelmasta siirrytään kirjallisuuden pariin. LittFestiä vietettiin Vaasassa 17-19.11.2022. Torstaina ja perjantaina olisi löytynyt pari tilaisuutta, joihin olisin halunnut osallistua. Jätettyäni kuitenkin Ukon yksin jo molempien päivien ajaksi en raaskinnut pitkittää kotiintuloani vielä illasta, joten jätin ne väliin ja osallistuin vain lauantaina. 
 
Lauantain aloitti tietysti jo perinteisesti Petterin sohvalla, jossa toimittaja Petter Lindberg haastatteli kirjailijoita ruotsiksi ja suomeksi. 

Rosanna Fellman
Alfred Backa

Nilla Kjellsdotter
Emmi Valve

Elina Hirvonen

Sen jälkeen vuorossa olivat pitemmät haastattelut, joilla kuulimme kahta ruotsalaiskirjailijaa. Mukana olivat Karin Smirnoff, joka on uusin Millnium-sarjan kirjoittajista 1. osalla ja Mikael Berglung, alun perin elokuvaohjaajaksi opiskellut kirjailija. 

Heidän jälkeensä vuorossa oli Finladia-ehdokas Iida Rauma. 


Tämän jälkeen oli aika lopettaa päivä ja lähteä ruokkimaan Ukko. 

Nyt, kun joulunaika on virallisesti avattu Vaasassa, hyvää joulunodotusta kaikille.



Kristiina

sunnuntai 6. marraskuuta 2022

Helsingin Kirjamessut 27-30.10.2022

Helsingin kirjamessut pidettiin viime viikonloppuna. Ostin jälleen nettilipun, jolla pääsi seuraamaan 2 lavan, Hakaniemen ja Senaatintorin, tapahtumia. Syy, että palaan messuihin vasta nyt on se, että en töissäolon takia päässyt torstaina tai perjantaina seuraamaan esiintyjiä päiväsaikaan ja lauantainakin oli omat menonsa. Onneksi kuitenkin lipullani pääsi katsomaan väliin jääneitä vierailijoita myös jälkikäteen nauhoituksina, joten olen kuluneen viikon aikana katsellut kiinnostavia haastatteluja, joita en suorana nähnyt.

Tässä joitain tilannekuvia eri päivien tapahtumista. Mukana eivät ole kaikki katsomani haastattelut, vain omasta mielestäni ne, jotka saattaisivat olla olleet teistäkin kiinnostavia (ainakin minusta ne olivat).
 
27.10.2022











 
28.10.2022

Riikka Ala-Harja kirjastaan Tämä ei ole TV-sarja
Ville Ranta ja Pertti Jaarla sekä suomalainen sarjakuva





29.10.2022

 
Äänikirjapalvelu BookBeat jakoi toisen kerran omat palkintonsa vuoden kotimaiselle tulokkaalle ja vuoden dekkaristille. Palkitut (kuten ehdokkaatkin) on valittu BookBeatin kuuntelutilastojen ja annettujen arvostelujen perusteella.




30.10.2022

 
Viikolla katseltuja nauhoitettuja haastatteluja:







Kristiina